perjantai 6. maaliskuuta 2020

Välikäsitöitä



Vettä ja räntää on satanut enemmän ja vähemmän viime päivinä. Varsinaiset esikasvatuskylvöt aion aloittaa ensi viikolla. Hankikylvö ei näytä onnistuvan tänä vuonna, joten kylvin viime kuussa joitakin siemeniä ja vein ne kylmäkäsittelyyn kylmään varastoon. Niistä toin jättiverbenan sisään lämpimään ja taimet nousivat parissa päivässä. Ennen kiireempiä kylvötöitä on ollut hyvää aikaa muihin puuhiin ja välikäsitöihin.


Jokavuotiseen tapaan meillä on kaadettu puita ja tehty polttopuita, joita talomme kolme tulisijaa ja pihalaavu kuluttavat. Kovat tuulet ovat puhaltaneet ja niiden  aikana on tullut seurattua lähikuusien latvojen reipasta heilahtelua.  Jotta rakennusten katot välttyvät puiden kaatumisen vaurioilta, oli aika kaataa muutamia korkeita kuusia. Vaari hoiti moottorisahatyöt ja minä siivoilin loppuja.

Vaikka ilma oli kosteaa ja viileää, kuusen havujen tuoksussa oli mukava puuhailla. Työ oli roskaista ja sotkuista, mutta nythän on havaittu metsän ja maan ainutlaatuiset terveellisyystekijät. Sieltä niitä imeytyi saman tein.

Oikein sateisina päivinä ehdin jälleen penkoa mittavaa tilkkuvarastoani. Tilkut ovat hyvin sekalaista tavaraa ja pientä silppua. Yritän käyttää niitä johonkin kokonaisuuteen, sillä osa tilkuista on käsin värjättyjä tai painettuja. Ensimmäiseksi kokosin tilkkuja sinisävyiseen tilkkupeittoon.

Tilkkutyö on sellainen menetelmä, jossa ei tarvitse seurata tarkkaa työohjetta ja se sopii minulle. Työn voi suunnitella kokoamalla palaset ja miettiä lopullista rakennetta vähitellen. Isossa työssä paras ratkaisu on levittää tilkut lattialle ja hamotella siinä niiden paikat. Tiettyjä teknisiä periaatteita, kuten kokoonpanon järjestystä täytyy noudattaa.


Tämä peitto koostuu neliön ja suorakaiteen muotoisista tilkuista. Keskikohta muodostuu neljästä pienestä neliöstä. Niitä ympäröivät vuoroin vaalean ja tummemman siniset reunukset. Näin muodostuvat blokit on liitetty toisiinsa vaaleilla ja keskisinisillä suikaleilla.


Reuna muodostuu vihertävistä ja harmaansinisistä tilkuista, jotka aivan ylimmässä kuvassa ovat vielä irrallisina.


Tästä tulee peiton oikea puoli ja peitosta puuttuu vuorikangas ja kerrosten väliin tuleva vanu. Lopuksi kerrokset yhdistetään reunakaitaleella ja tikataan yhteen käsin ompelemalla läpi kerrosten.


Tämä suorakulmaisten tilkkujen yhdistäminen on minulle hyvin tuttua, sillä olen tehnyt monia tilkkupeittoja tällä tavalla. Halusin kokeilla myös kolmiokuviota. Kolmiomenetelmää käyttäen tein sohvatyynyn päällisen - tai oikeastaan vasta tyynyn etupuolen.


Tilkkuompelussa voi käyttää erilaisia nopeuttavia tai sarjatyömäisiä menetelmiä. Värikolmioita syntyy näin. Asetetaan kaksi eri väristä tilkkua oikeat puolet vastakkain, ommellaan kaksi ommelta kulmasta kulmaan ja leikataan kolmiot erilleen ommelten välistä. Saadaan kaksi tilkkua, joissa kummassakin on kolmiokuvio.




Käytin kolmiotilkkujen lisäksi yhtenäisiä neliötilkkuja, joihin valitsin kasviaiheisia kankaita eli tummanvihreät ja valkopohjaiset. Tilkuista voi suunnitella haluamansa sommitelman. Asetin vuorotellen kolmiotilkun ja kokonaisen neliötilkun ja liitin ne jonoiksi. Jonot ompelin yhteen neliömäiseksi pinnaksi, joka on tyynyn päällisen koko.


Tilkkuoppaissa painotetaan yleensä sitä, että kannattaa käyttää samanlaatuisia kankaita. Se tuli hyvin esiin kolmiomentelmässä. Tumma kangas oli venyvämpää kuin muut ja sen vuoksi kolmiokulmia ei tahtonut saada täsämällisesti kohdalleen. Suorareunaisia tilkkuja yhdistäessä kankaiden laatu ei tule niin selvästi esiin.


Reunustin kolmiopalapelin vielä tiilenpunaisilla suikaleilla ja näin tyynyn päällipuoli on valmis. Tikkaan sen koneella kiinni tukevaan puuvillakankaaseen, jotta tyynyä voi reippaasti käyttää. Tyynyn selkäpuoleen tarvitaan vielä kangas, lisäksi vetoketju ja lopullinen kokoonpano voidaan tehdä.

Tämäkin työ on siis vielä kesken. Se ei haittaa, sillä  monimutkaiset kokoamisvaiheet on jo tehty ja vuorittamisia ja tikkamisia voi tehdä vähän kerrallaan. Jossakin vaiheessa on mukava koota tyynynpäällinen ja peitto valmiiksi.


Hyvää sunnuntaista naistenpäivää!


lauantai 29. helmikuuta 2020

Tempoileva helmikuu


Näsiä 'Daphne mezereum'

Helmikuu koostui äärimmäisyyksistä, kylmyyttä ja lämpöä, valoa ja tummaa pilvisyyttä, paljasta maata ja lumipeitettä. Kuukauden keskivaiheen hulppeat lämpöasteet vauhdittivat kevään ilmiöitä. Kasvimaan aidan viereen siirretyt näsiät alkoivat hurjan kukinnan. Jänikset ovat aikoinaan typistäneet taimet siten, että ne ovat runsaasti haaroittuneet. Kasvimaan reunassa ne ovat saaneet myös voimaa kasvattaa vankkoja varsia. Joissakin puutarhakirjoissa väitetään, että näsiäpesasta ei saa luonnosta siirrettyä. Meillä on pihassa luonnonvaraisia näsiäpensaita, joista linnut ovat syöneet marjoja ja levittäneet taimia ympäriinsä. Olemme siirtäneet niitä aivan pieninä alkuina ja hyvin onnistuu.


Pari viikkoa aikaisemmin kuun alussa saatiin lumipeite. Maisema oli normaalin talven mukainen. Lunta oli vajaat kymmenen senttiä. Sitä talvikeliä kesti pari päivää.

Pähkinäpensas 'Corylus avelana'

Tempoilevasta lämpötilojen vaihtelusta huolimatta pähkinäpensas, joka on leikattu puumaiseksi, aloitti kukinnan. Taivas on ollut kirkkaan sininen ja kukkia on runsaasti. Kuvan yläosassa näkyy pari tummaa pientä mohkälettä: pari pähkinää viime vuodelta on jäänyt oravilta.

Korallikeijunkukka 'Heuchera sanguinea'

Osa perennoista sopetuu säiden vaihteluun täysin muuttumattomina. Keijunkukan lehtiruusukkeet kurottavat valoon joka säässä. Ne kurkistelevat lumesta ja vesisateesta. Kymmenen asteen pakkanen ei hetkauta niitä. Ne odottavat valmiina kevään lämpöön millä hetkellä tahansa.

Tuoksuköynnöskuusama 'Lonicera caprifolium'

Muutamat kasvit ovat lähteneet pelottavan aikaisin avaamaan silmujaan ja kehittämään jopa lehden alkuja. Köynnöskuusaman kukinta ei ole onnistunut läheskään joka kesä, sillä sen versot ovat pakkastalvina jäätyneet. Nyt se on alkanut kasvattaa lehtiä ja vihreyttä näkyy siellä täällä. Toivottavasti hieman yli kymmenen asteen yöpakkanen ei vielä jäädyttäisi sitä. Se on mukavasti levittäytynyt pergolan seinämään ja viime kesän kukinta oli runsasta.

Tuoksuköynnöskuusama kukassa kesäkuussa 2019

Alkukuun jälkeen ei lunta ole satanut, vettä sen sijaan reilusti. Vesisateet pehmensivät nurmikot ja kurasivat tiet. Maisema oli pitkään harmaan pilvistä ja pimeää. Kuukauden loppua kohti ilma kylmeni ja nyt viime yönä pakkasta oli ainakin -13 astetta. Nyt on oikea helmikuun sää, kunnon pakkaskelit ja aurinko paistaa. Vain lumi puuttuu. Kasvit joutuvat kestämään ilman lumisuojaa.

Helmililjat ovat jälleen kuuluneet jänisten ruokavalioon. Tavalliseen tapaan ne ovat typistäneet kaikki helmililjojen versot, missä ne vain ovat päässeet niihin käsiksi. Kokemuksen perusteella helmililjat kasvattavat uudet alut ja tämä on toistunut joka vuosi. Sinistä kukintaa riittää, kun sen aika tulee.

Jäniksen syömät helmililjan jäännökset

Lumikellojen versot maistuvat ilmeisesti erilaiselta, sillä ne saavat olla täysin rauhassa. Tosin olen varjellut osaa peittämällä niitä havuilla kevyesti, mutta peittämättömätkin lumikellon alut saavat onneksi olla koskemattomina.

Lumikellojen versoja

Ja siinä se on - ensimmäinen pieni lumikellon kukka! Tavallisesti ne ovat nousset lumen keskeltä, mutta tämä ponteva yksilö on päättänyt nousta kukkimaan pakkasyön jälkeen. Ja lisää on tulossa.

Lumikello 'Galanthus nivalis'

Purppuraomenapuusta leikattiin yksi pahasti alas harottava oksa. Otin siitä talteen  muutaman haaran ja laitoin veteen. Viikossa silmut lähtivät vihertymään ja pienet purppurakukat alkoivat punertaa.

Purppuraomenapuun nuppuja

Tavallista pidempi helmikuu on kohta ohi. Talviset siemenkylvöni ovat vielä kylmäkäsittelyssä, mutta maaliskuussa on aika tuoda ne lämpimään ja aloittaa varsinaiset esikasvatuskylvöt.

Hauskaa karkauspäivää!

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Luonnonkukkia puutarhassamme 2

Nurmikohokki 'Silene inflata'
Pihan luonnonkukkaesittely jatkuu. Otsikoin ne ryhmiin sen mukaan, miten ne ovat meille päätyneet.

Juurakkoina siirrettyjä

Nurmikohokki on mielestäni yksi kauneimmista lähes valkokukkaisista luonnonkasveista. Kukat ovat siroja ja tämän yksilön kukan pullea osa on vihertävä, mutta se voi olla myös punertava. Kasvi on noin reilun puolen metrin korkuinen ja viihtyy heinikon suojassa. Vuosia sitten onnistuttiin siirtämään tämä juurakko jostakin tienpenkasta ja joka vuosi se nousee kasvattamaan vain kaksi kukkavanaa, mutta ne nousevat varmasti. Se ei ole levittäytynyt lainkaan. Nurmikohokin juurakko istutettiin samaan aikaan kuin keltamatara ja ne kasvavat vierekkäin kuivassa männynalusmaassa.

Nurmikohokkia näkee nykyisin harvoin luonnossa, mutta toissa vuonna löysin yhden lähikoivikon heinikkomaasta. Siirsin siitä osan omaan heinikkoomme, mutta se ei noussut seuraavana keväänä. Viime vuonna löysimme kohokkiesiintymän vanhalta peltotiemaalta. Siinä oli useita kasveja ja niistä kerättiin loppukesällä siemeniä. Ensi keväänä nähdään, nouseeko lisää nurmikohokin alkuja. Toistaiseksi vaalimme tätä ainoata.

Tavallinen päivänkakkara 'Chrysanthemum leucanthemum'

Useiden monivuotisten luonnonkukkien  siirtäminen juurakkona on kuitenkin helppoa. Perennojen tapaan juurakko istutetaan samaan tasoon kuin se alunperin oli ja olosuhteista riippuen huolehditaan aluksi kastelusta. Esimerkiksi tavallinen pävänkakkara lähtee hyvin alkuun siirrettynä. Kasvupaikaksi kannattaa valita aurinkoinen ja kuivanpuoleinen paikka. Se viihtyy hyvin vaikka jalopähkämöiden tai syysleimujen vierustalla. Se tuuheutuu maltillisesti ja kasvaa samalla paikalla pitkään.

Peurankello 'Campanula glomerata'

Päivänkakkaran seuraan sopii hyvin toinen varma ja paikoillaan pysyvä kasvi, peurankello. Se on vahvan sinivärinen ja sen varret ovat karhean kulmikkaat. Päivänkakkaran tavoin se kannattaa istuttaa aurinkoiseen paikkaan eikä sen leviämistä tarvitse pelätä. Sen juurakko ei runsastu nopeasti, joten se pysyy saman kokoisena muutaman vuoden. Tässä kasvissa arvostan erityisesti tanakkuutta. Varsisto pysyy pystyssä ilman tukea. Tässä peurankello on kuvattu viereisellä niityllä, jossa horsmat värittävät taustaa.

Luhtalemmikki 'Myosotis scorpioides'

Erilaisia lemmikkejä voi siirtää kosteisiin varjoisiin paikkoihin ja ne menestyvät samalla paikalla useita vuosia. Ainoa sääntö on, että ei kannata kitkeä turhan tarkkaan lemmikkien ympäristöä, ettei hävitä pieniä lemmikin taimia.

Puna-ailakki 'Melandrium dioecum'

Puna-ailakki on niitä kasveja, joka jakaa mielipiteitä. Sen innokas siemenlevittäytymien on jonkun mielestä haitta, mutta sitä on kuitenkin helppo kitkeä pois ja siitä pääsee eroon. Yleensä annan sen kukoistaa muutamassa sopivassa kohdassa, sillä se näyttää hyvältä vaikkapa kotkansiipien suojassa. Ylemmässä kuvassa ailakit rehottavat harmaan portin takana kivikossa, joka on 'luontoaluetta' eli rajattu pois varsinaisesta hoidetusta puutarhasta. Sen vuoksi siellä kasvaa jopa horsmaa.

Lemmikkejä, kotkansiipiä ja puna-ailakkia


Kasvien juurakoita ei tietenkään voi kaivaa mistä tahansa vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa. Yleisten teiden piennarta voi kuitenkin pitää yhteisenä alueena ja sieltä löytyviä tavallisia kasveja voi kerätä juurineen. Puistoissa ja puutarhoissa on usein myös siementen kerääminen kielletty.

Siemenistä kylvettyjä

Juurakkoina siirrettyjä kasveja voi konkreettisesti seurata siinä paikalla, mihin ne on istutettu. Keväällä voi tutkia, nouseeko vielä tutun näköisiä versoja vai onko kasvi kokonaan kadonnut. Siemenkylvö ruohikkoon tai heinikkoon on  salamyhkäisempää. Voi joutua odottamaan enemmän kuin seuraavaan kevääseen kylvösyksystä. Ei ehkä ole merkittynä tarkkoja kylvökohtia, joita voisi seurata. Silti voi joskus onnistua. Purtojuuri on kotiutunut heinikkokulmaan lähes kymmenen vuotta sitten. Se kylvettiin erilaisten kedolta kerättyjen siementen mukana kuivahkoon maahan. Sen pallomaiset siniset kukinnot ovat reilun puolimetrisen varren latvassa, joten se viihtyy hyvin korkeitten pietaryrttien seurassa. Siniset pallomaiset kukat lisääntyvät maltillisesti siementäessään ympäristöön. Kukat ovat hyönteisten, etenkin kimalaisten suosimia.

Purtojuuri 'Succisa pratensis'
Siemenkylvö vaatii kärsivällisyyttä eikä tuo mitään takuuta onnistumisesta. Neidonkielen siemeniä kerättiin tien pientareelta ja kylvettiin kuivikkoheinikkoon syyspuolella 2017. Seuraavana kesänä 2018 niitä ilmantui muutama kukkiva yksilö. Viime vuonna ei näkynyt ainoatakaan. Saattaa olla, että kasvi on kylväytynyt, mutta nousee vasta tulevana keväänä. Varminta olisi lähteä keräämään lisää siemeniä tänä vuonna kukinnan päätyttyä ja kylvää niitä runsaasti ja huolellisemmin. Yksivuotisten kasvien kohdalla ei aina voi luottaa kasvin omaan kylväytymiskykyyn.

Neidonkieli 'Echium vulgare'
Alkuperäiskasveja

Pihan luonnonkukkasarjaan kuuluvat tietysti kaikille tuttut vuokot. Torppa rakennettiin aikoinaan metsäiselle maaperälle, joten sini-ja valkovuokkoja kasvaa monissa kohdissa luonnostaan. Osa vuokoista kasvaa heinäisillä alueilla, mutta niiden kukkiessa heinien kasvu ei ole vielä päässyt vauhtiin. Valkovuokkoesiintymiä on myös kukkapenkkien kivireunusten tuntumassa ja sinivuokkoruusukkeita on myös reunuksen ulkopuolella. Annan niiden nousta valisemaansa paikkaan.

Keltavuokkoa haluaisin kovasti saada vaikkapa lehmuksen alle levittäytymään, mutta ainakaan siirtäminen ei onnistunut.

Sinivuokko 'Hepatica triloba'

Valkovuokko 'Anemone nemorosa'

Tuttavien puutarhasta siirretty

Hento kiurunkannus tuli meille tuttavien puutarhasta. Siellä se oli levinnyt runsaasti ja kukkimisaikaan nurmikot ja kukkapenkkien reunukset olivat hennon lilan värittämät. Sain pari tainta ja istutin ne etäälle toisistaan ja varoituksen mukaan odotin sen leviävän massoittain. Se ei olisi ollut ollenkaan huono asia, mutta meillä kiurunkannus on pysytellyt hyvin maltillisissa määrissä. Alkutaimien lähelle on ilmaantunut muutamia uusia yksilöitä, mutta mitään suurta leviämistä ei ole tapahtunut. Istutuksesta on jo lähes kymmenen vuotta.



Kutsumatta saapuneita

Jotkut kasvit vain lennättävät etäältäkin siemeniä ja meille ilmaantui jännittävä piikikäs taimi, piikkiohdake. Kukkivia piikkiohdakkeita olin seurannut läheisellä niityllä ja minusta niiden harmahtavat lehdet ja punertavat kukat loistivat kauniisti. Annoin sen jäädä, sillä se oli asettunut sopivasti taikinanamarjapensaan kylkeen. Se kasvoi kosteassa ja ravinteikkaassa maassa lähes parimetriseksi ja haarautui voimakkaasti. Olihan se komea, mutta kun jouduin silloin tällöin sen terävien piikien kanssa lähikontaktiin, sen suosio laski. Annoin sen kuitenkin kukkia, jotta näin kukinnon kauneuden. Sitten kiskoin sen pois.

Piikkiohdake'Cirsium vulgare'

Ohdake oli ilmaantunut kesällä 2018 paikalleen. Seuraavana keväänä ilmaantui viheriöllemme lukuisia pienen pieniä piikikkäitä taimia. Yksi ohdake oli suorittanut tehokkaan lisääntymisen. Nurmikollamme kasvaa ruohon seassa monenlaista, apilaa, leinikkiä, nurmihumalaa. Pistävän piikkiset kasvit eivät kuitenkaan tunnu miellyttävältä paljaaseen jalkapohjaan, joten ne oli kitkettävä pois. Välillä tule tehtyä epäonnistuneita valintoja ja siitä joutuu maksamaan. Ohdakkeen taimia oli ympäriinsä ja niissä riitti kitkemistä ja varmaankin niitä ilmaantuu vielä tänä keväänäkin. 

Punakoiso 'Solanum dulcamara'

Ruusupensaan piikkisten varsien lomaan ilmestyi vuosia sitten voimakas, puumaiseksi varsistoksi rehevöityvä köynnösmäinen kasvi. Se kukki sinivioletein kukin, jotka muistuttivat perunan kukkaa.  Syksyllä siihen muodostui punaisia marjoja, joista minulla ei ole kuvaa. Kasvikirjassa kuvaillaan niiden muistuttavan pieniä tomaatteja. Tunnistin sen kirjan mukaan punakoisoksi

Tietojen mukaan punakoiso on vanha lääkekasvi ja nykykäsityksen mukaan varsin myrkyllinen. Sen alkaloidit vahingoittavat suolistoa ja neljä-viisi marjaa syötynä on jo vaarallinen määrä lapsille. Olen yrittänyt repiä ja kaivaa kasvia pois, mutta aina se nousee muutamalla versolla ja entistä rehevämpänä. Pari uutta yksilöä on ilmaantunut muuallekin, mutta ne olen heti kitkenyt pois. Linnut ilmeisesti syövät marjat ja levittävät kasvia. Punakoison versot kasvavat pitkiksi ja kukkivana se on kaunis, mutta en halua sen rönsyilevän Mustialan ruusun seassa. Olen nähnyt jossakin taimistossa jopa sen taimia myytävänä.

Aion kaivaa sen pois ruusun juurien seasta, joka on epäonnistunut paikka. Lisäksi tuo myrkyllisyys ei minua viehätä. 

Punakoiso

Luonnonkukkia voi jokainen lisätä puutarhaansa eri tavoin ja lisäksi voi helliä ja hoivata niitä, jotka sattuvat sinne ilmestymään. Kaikki kukkijat eivät ole tervetulleita ja kitkemisestä on jokaisella kokemusta. Ehkä ensi kesä tuo taas uusia tuttavuuksia näköpiiriin!

lauantai 8. helmikuuta 2020

Luonnonkukkia puutarhassamme 1


Kissankello 'Campanula rotundifolia' ja Keltamatara 'Galium verum'

Olemme vähitellen vuosien varrella kerännet pihaamme kotoisia luonnokasveja. Siemeniä on kerätty talteen tienvarsilta ja niityiltä ja joskus on siirretty juurakoita. Kysymys ei ole rauhoitetuista ja erityisen harvinaisista kasveista vaan ihan tavallisista suomalaisista tutuista kasveista. Osa aikaisemmin yleisistä luonnonkasveistamme alkanut hävitä nykyisen rakentamisen, infrastruktuurin ja maatalouden muutosten myötä. On mukava kerätä kasveja pihaan talteen ja ne ovat lisäksi kauniita.

Hyvinä esimerkkeinä ja kasviparina toimivat yläkuvan tutut kissankello ja keltamatara. Molemmat kasvavat nyt suuren männyn alla hiekkaisessa kuivikossa. Matara on löydetty soratien penkalta ja siirretty paikalleen juurakkona, joka on vähän laajentunut. Kissankello on kylväytynyt mataran viereen ihan sattumalta omin voimin ja näyttää viihtyvän hyvin. Nämä kasvit sopivat hyvin toistensa seuraan, sillä näin langanhento kissankello saa tukea jämäkästä matarasta. Nämä kasvit ovat vaivattomia. Tarvitaan vain varovaista heinien kitkemistä ja kasvit ovat viihtyneet vuosikausia.

Ukon tulikukka 'Verbascum thapsus'

Kun tuo puutarhaan luonnokukkia, voi yllätyksenä tulla niiden erilainen lisääntymistehokkuus. Ukon tulikukka on esimerkki tehokkaasta siemenlisääntymisestä. Ukon tulikukka kasvaa hyvässä maassa lähes parimetriseksi tanakaksi ja voimakkaaksi kukaksi. Sen suuren terttumaisen kukinnon erilliset kukat jaksavat kukkia vielä kun osa jo kypsyttää siemeniä. Lisäksi kasvi kasvattaa lisää kukkivia haaroja. Ukon tulikukka on komea kukka ja siemeniä kehittyy runsaasti.

Ukon tulikukan taimia
Keväällä saattaa näkyä harmaalehtisiä karvapintaisia pyöreälehtisiä taimia runsaasti siellä, missä tulikukka on viime kesänä kukkinut. Pienet mustat siemenet leviävät tehokkaasti lähistölle ja taimet lähtevät nopeasti keväällä kasvuun. Mikäli niitä haluaa harventaa tai päästä kokonaan eroon, se on helppoa. Ylimääräiset voi näppärästi nyppiä pois.

Ukon tulikukan kukkavana nousemassa

Kun tulikukat pääsevät kasvun vauhtiin, ne alkavat ovelasti muistuttaa sormustinkukan suikeita lehtiruusukkeita. Varsinkin jos tulikukat ja sormustinkukat ovat nousseet toistensa lomaan, niiden erottaminen on toisistaan on työlästä. Asia selviää, kun kukkatertut nousevat esiin. Jos ukon tulikukka astettuu vahvamultaiseen kukkapenkkiin, sen juuristo kasvaa jalkapallon kokoiseksi juurimöhkäleeksi ja varren läpimitta on ainakin kolme senttiä. Se valloittaa tilan muilta kasveilta.

Ukon tulikukka ruukussa

Tulikukan leviämistä kannattaa siis hallita. Jos puutarhassa on oikein kuiva kulma, kylvä sinne siemeniä ja anna muodostua tulikukkapenkki. Voit istuttaa taimen myös ruukkuun laihaan multaan ja seuraksi muita vaatimattomia kasveja. Tulikukka hoitaa oman lisääntymisen ja sitä kannattaa rajoittaa ainakin kukkapenkeissä.

Pukinparta 'Tragopogon pratensis'
Pukinparta on nykyisin aika harvinainen. Sen voikukkamaisia siemenhahtuvia keräsimme taskun pohjalle, kun sellaisen huomasimme aikoinaan valtatien levikkeen penkassa. Vajaan metrin mittainen varsi on monihaarainen ja kukka vaatimaton keltainen mykerö. Kasvi ei ole erityisen koristeellinen, mutta sen kiehtovuus syntyy siitä, että uudet kukat avautuvat aamuisin kukkiakseen vain keskipäivällä muutaman tunnin ja vain yhden kerran. Sen jälkeen ne sulkeutuvat ja muodostavat siemenhahtuvat voikukkien tapaan.

Pukinparran taimia
Pukinparta kuuluu myös niihin kasveihin, joiden lisääntymisestä ei tarvitse huolehtia. Voikukan tapaan niiden siemenhahtuvat leijailevat ympäriinsä. Taimia ilmestyy myös kukkapenkkeihin ja ne voi halutessaan helposti kitkeä pois. Pukinparta kukkii kesäkuusta lähtien aina pitkälle syksyyn. Se kasvattaa runsaasti uusia haaroja ja tyypillistä on, että kasvissa on samaan aikaan keltaisia avautuneita mykeröitä, hahtuvapalloja ja nuppuja.

Pukinparran avoin kukka ja siemenhahtuvapallo

Meillä pukinparrat saavat kukkia omenapuiden alla ja heinikkoisilla 'luontoalueilla'. Puutarhan aamuhuomio saattaa kuulua näin: "Hei, tule katsomaan, tämän päivän pukinparrat ovat avautuneet!" Iltapäivällä ne ovat jo sulkeutuneet. Nykyisin en ole enää nähnyt pukinpartojen kukkivan tien penkoissa.

Vuohenkello 'Campanula ranunculoides'

Vuohenkello on lähes kaikissa puutarhoissa tunnettu ja vihattu haittakasvi. On jopa sanottu, että älä päästä tätä kasvia puutarhaasi, sillä et pääse siitä koskaan eroon. Vuohenkello valtaa tilaa muiden perennojen seassa. Sen leviämisteho ei kuitenkaan perustu siementen levittämiseen vaan sen rihmamaiset pintajuuret pujottautuvat toisten kasvien juurien lomaan. Lähes jokainen on kitkenyt perennapenkistään langanohuita juuririhmoja, joita syntyy aina lisää. Työ on epätoivoista ja lopulta päädytään koko penkin uusimiseen ja maa-aineksen vaihtamiseen. Vihattu vuohenkello on voitettu.

Vuohenkello on kaunis kellokasvi omana ryhmänään. Itse olen tuonut tämän epätoivotun seuralaisen rusopäivänliljan juurakon mukana ja niiden juurelta olen jo saanut sen pois. Halusin kuitenkin säilyttää vuohenkelloa erillisessä kohdassa alppiruusun vieressä. Se on esimerkki omasta tehokkaan leviämisen tyylistään.

Pieni käenrieska 'Gagea minima'

Onneksi luonnonkasvien valikoimassa on myös maltillisesti kasvavia ja sopivasti levittäytyviä lajeja. Pieni ja vaatimaton pieni käenrieska on tuotu metsästä pienen pienenä alkuna ja se on levinnyt maltillisesti esikkojen ja sinililjojen taakse kivien vierustaan. Pelkoa ei ole, että pieni käenrieska valtaisi liikaa tilaa. Aikaisemmassa pihassamme se oli levinnyt omenapuun juurelta nurmikon sekaan, mikä oli kaunista. 

Mäkitervakko 'Viscaria vulgaris'

Helppo ja hyvin hallittava kasvi on mäkitervakko, jonka alkuja olen istuttanut rinnekukkapenkkiin kivireunuksen viereen. Ensimmäset taimet olen kerännyt hiekkaisen niityn reunalta ja nyt niitä lisääntyy harvakseen siemenistä. Mäkitervakon voi istuttaa kukkapenkkiin ilman pelkoa liiasta leviämisestä. Se kasvaa siististi samassa paikassa vahvistuen muutaman vuoden. Sitten voi istuttaa uuden taimen sen sijaan.

Ranta-alapi 'Lysimachia vulgaris'

Puutarhaamme rakennetun sillan tienoilla on kostea alue ja sinne on istutettu kosteassa viihtyviä kasveja. Pari kappaletta ranta-alpia istutin alppiruusun ja pähkinäpensaan väliin yli kymmenen vuotta sitten. Ranta-alpi koki ilmeisesti asettuneensa todella rannalle muiden kosteikkokasvien seurassa ja alkoi lisääntyä. Ranta-alpi on yleinen rantojen kasvi. Se kasvaa hyvinkin metrin korkuiseksi ja kukkii suurin kerrotuin tertuin heinäkuusta lähtien. Kasvien lukumäärä lisääntyi vuosi vuodelta ja ensin luulin sen tapahtuvan siemenistä. Tarkemmin tutkiessani huomasin sen kasvattavan maavarsia, joiden avulla se on levittäytynyt. Tämä lisääntyminen on tuttua terttualpista, jota yleisesti kasvatetaan puutarhassa. Ranta-alpia voi kuitenkin hallita maavarsia leikkaamalla jos haluaa. Toistaiseksi se värittää sopivasti keltaisellaan loppukesällä sillan tienoota.


Kurjenkello 'Campanula persicifolia'

Kurjenkello on esimerkki niistä luonnonkasveista, joiden suhteen on nähtävä hieman vaivaa, jos haluaa ylläpitää tai lisätä kukkien menestystä. Kurjenkelloja on alusta pitäen kukkinut siellä täällä yksittäisinä pihamme alueella heinikossa. Kurjenkello on niitä kasveja, jotka tarvitsevat ympärilleen tukevia kasveja. Sen suuret kellomaiset kukat ovat painavat korkean, jopa lähes metrisen varren kannateltavaksi. Erikseen tuettuna se ei näytä kauniilta, vaan se tarvitsee tuekseen luonnollisen korkean heinikon. Meillä on myös muita kasveja, jotka menestyvät heinikon suojassa. Niinpä puutarhassa on tarkoituksella korkeita heinikkoalueita. Esimerkiksi alakuvan hevospenkki rajaa taakseen alueen, jossa kasvaa erilaisia heiniä. Sen suojassa kurjenkellot menestyvät.  

Heinikkoalue hevospenkin takana

Kurjenkellon suhteen kesät ovat erilaisia. Välillä niitä on runsaasti ja välillä vain muutama yksilö. Kurjenkello on yksivuotinen, joten kukinnan lisääminen tarkoittaa lisää siemeniä. Kun kukat ovat kukkineet ja siemenet kypsyneet, kerätään kukkavarret kuivumaan sopivaan paikkaan ylösalaisin riippumaan. Viritelmän alle levitetään paperi ja varisevat siemenet kerätään paperille. Syksyn mittaan siemenet heitellään haluttuun paikkan. Kuivat varret siemenineen voi myös jättää heinikon varaan ja olettaa siemenien varisevan maahan.

Silti kellokukkien menestys on vaihtelevaa. Komeaa sinisten kellojen kukintaa nähtiin meillä vuonna 2017, jota voi kurkistaa tästä. Silloin kurjenkelloillakin oli hyvä vuosi.

Kurjenkello 'Camapnula persicifolia'

Luonnonkasveilla on siis erilaiset mahdollisuudet menestyä puutarhassa. Joidenkin kanssa on oltava hieman varuillaan ja joitakin täytyy helliä ja maanitella. Jotkut kasvavat ja kukoistavat ihan omia aikojaan. Ihan kuten varsinaiset puutarhakasvitkin!

Tässä ensimmäinen osa luonnonkasvisarjasta. Mukavaa viikonvaihdetta!