keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Rakkaat ruusuni-haaste



Pauliina Kukka & Kaali-blogista käynnisti ihastuttavan haasteen, jonka myötä voi päästä näkemään toinen toistaan hurmaavampia ruusuja - kiitos tästä antoisasta ruusukoosteesta. Minulle haaste tuli Päiviltä Kottikärryn kääntöpiiri-blogista, joka näin herätti minut melkein syyshorrokseen vaipuneena. Kiitos Päivi! Pauliinan kuvista voi ihailla upeaa lumivalkoista luotettavaa pensasruusua ja Päivillä on useita ruusuja, joihin on ihastunut voimatta päättää mikä niistä on se kaikkein parhain.


Pauliinan Ruusukoosteen blogeissa on kuvattu upeita valkoisia, punaisia, keltaisia ja monivarisiä ruusuja. Jotkut ovat muhkeita pensaita ja toiset köynnöksiä. Joillakin on esillä yksi rakkain ruusu ja toisilla on kokonainen ruusupuutarha huolella harkittuja ruusuja ihailtavana. Jotkut ovat maininneet myös ruusujen vähemmän mukavista ominaisuuksista. Tähän asti ruusukooste vie jo runsaaseen ruusujen tuoksuun ja hallittuun kukkaryöppyyn.


Ruusujen joukko on kuin parvi nuoria jalosukuisia prinsessoja tai herttuattaria silkkisissä tanssiaispuvuissaan pyörähtelemässä kauden avajaistanssiaisissa. On runsaita helmoja, röyhelöitä ja kimallusta. Ne ovat täydellisiä ihasteltavaksi.


Torpan ruusut eivät tietysti pääse prinsessojen tasolle, mutta omalla tavallaan niistä kuoriutuu aika ajoin Tuhkimo kaikessa kukoistuksessaan. Niissä on urheutta ja sisukkuutta, joiden avulla selviydytään talvipakkasista ja kesäpaahteista. Lyhyt kukoistuksen hetki on torpanruusujen juhla. Tällainen on Mustialan ruusu, jolla on kaukaisia sukulaisia Ranskassa. Pohjoisissa olosuhteissa se joutuu välillä kärvistelemään, mutta oikea kesäpouta antaa sille mahdollisuuden loistaa prinsessana.


Muitakin sisukkaita sisaruksia löytyy. Juhannusruusun kukinta on kesän huippuhetki. Sitä kukintaa ei kestä kovin pitkään, mutta sen sijaan se kasvattaa paljon uusia versoja puskien niitä esiin etäällekin. Sitä voi tietysti pitää myös epäkiitollisena ominaisuutena, mutta torpasta on aina jaettu ruusun alkuja halukkaille. Niin on torpan juhannusruusukin päätynyt tänne, toisen torpan pihasta.


Ruusukaunotar voi ilmestyä tarhaan myös vahingossa. Niin kävi Torninlaakson ruusulle. Sain ystävältäni tuliaisena suviruusun juurakon ja yllättäen sen juurella tuli myös tämä kaunotar. Kun se eroteltiin omaan kasvupaikkaansa, se on kasvanut aivan siistiksi pikku pensaaksi. Muutamana kesänä se on päässyt jo kehittämään sievän kukkarunsauden ja kukinta kestää kauemmin kuin juhannusruusulla.


 Kuka onkaan kaikkein yksikertaisin ja vaatimattomin, mutta silti kaunis? Punalehtiruusun yksikertaiset ja pienet kukinnot vetoavat katsojaan ja mieleen tulee luonnossa kasvava metsäruusu. Tumman vihreä lehdistö muodostaa jännittävän taustan punertaville kukille. Punalehtiruusu on toistaiseksi viimeiseksi meille saapunut ruusukaunotar. Tämä on ainoa ruusu, jonka alku on meille ostettu taimostolta.


Jos edellä esitellyt ovat nuoria notkeita neitoja, Valamon ruusu on vakaa rouvashenkiö. Hän levittää ruusunpunaiset helmansa joka vuosi yhtä vakuuttavasti. Tämä ei tarvitse ihmeemmin hoivaa tai hoitoa vaan kukoistus jatkuu vuodesta toiseen. Kukinta kestää myös pitkään, ensimmäiset kukat kuihtuvat ja uusia aukeaa pitkälle syksyyn. Tärkeää on että tilaa on ympärillä ruusuisia helmoja hulmutella.

Toinen kypsä kaunotar on suviruusu. Jos minun pitäisi valita näistä torpan kaunottarista yksi, se ehkä olisi suviruusu. Minusta tuntuu, että siinä tapauksessa muut kaunottaret pahoittaisivat mielensä, enkä sitä halua. Kaikki torpan ruusut ovat omia persoonallisuuksia. Ne kukoistavat kauniisti, mutta ovat myös omapäisiä ja joskus rasittavia. Ehkä ne eivät pärjää ransakalaisille prinsessoille, mutta täällä metsän siimeksessä ne ovat kunigattaria.



Ruusujen syksyistä kauneutta harvoin huomataan. Syksyiset ruusupensaat marjoineen ovat toinen toistaan koristellisempia.





Haasteen säännöt:

Kirjoita juttu luottoruusuistasi. Tyyli on vapaa.
Se voi olla ylistys suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa.
Se voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai esittely puutarhan parhaista
ruusuista.
Lopuksi voit mainita, mitä ruusua et pihaasi hankkisi.
Haasta mukaan muutama bloggaaja.

Ilmoita jutustasi Kukka & Kaali blogiin Pauliinalle, joka kokoaa jutut yhteen.

Ota tästä haaste itsellesi!






keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Syyskuu meni jo

Syyskuu on ollut monivaiheinen ja yllätyksellinen. Siihen on kuulunut harmaita sadepäiviä, kirpeitä pakkasöitä ja aurinkoisia, uskomattoman lämpimiä loppukuun päiviä ja myös öitä. Nyt mennään kohti tavanomaisia syksyn olosuhteita. Pensaat ja perennakasvustot ovat vielä reheviä, jopa vihreitä. Kukinta on enää vähäistä. Alakuvassa vasemman reunan tummanvihreä kasvi on humala perinteisessä humalasalossa. Kolmesta humalasalosta yksi kaatui Aila-myrskyssä. Kaksi jäljelle jäänyttä kohoaa vielä järkähtämättömän rehevänä.


Puolivälissä kuuta päästiin sadonkorjuuseen juuresmaalla. Aurinkoisena päivänä nostin porkkanat aurinkoon kuivahtamaan ja kiersin naatit pois. Kellariin saatiin varastoon hyvä sato porkkanoista. Edelleen olen sitä mieltä, että porkkanoiden kasvatus kannattaa, vaikka joku sitä väheksyi alhaisen kilohinnan vuoksi. Niiden maussa maistuu koko historia, vaivaisesta ensitaimesta kastelun ja harvennuksen kautta meheviksi ruoka-aineiksi. Maakellari säilöö ne hyvin kevääseen asti.

Kosmoskukat ovat suuri intohimoni. Esikasvatan taimia erilaisista siemenistä. Usein niistä kasvaa latvomisesta huolimatta turhan korkeita. Usein myös pakkaset nitistävät juuri kukinnan vauhtiin päässeet kasvit. Nyt kosmokset pääsivät kukkaan ja kukkivat edelleen.

Tavallinen keltasipuli ei aina ole onnistunut. Tänä vuonna noudatin kaikkia hyvi neuvoja, joita olen eri suunnista kerännyt. Liotin istukassipulit tuhkavedessä ennen istutusta ja painoin sipulit selvästi syvemmälle istuttaessani ne. Kastelussa käytin nokkosvettä ja tuhkaa ripottelin muutamia kertoja maalle. Nyt sipulit kasvoivat terveiksi ja hyvän kokoisiksi. Kilo istukkaita tuotti kottikärryllisen sipuleita (ei nyt ihan täyttä!). Nostin ne maasta elokuun lopussa.

Kottikärrystä sipulit pääsivät kuivumaan naatteineen päivineen pariksi viikoksi katon alle ja naatit kiertyivät sen jälkeen hyvin irti. Sipulit kuivuivat uunin päällä muutaman viikon ja nyt ne on varastoitu tuvan kurkihirren päälle koreissa. Kaikki sipulit ovat olleet terveitä, vain kolme kukkavartta ilmaantui kesän aikana.

Punajuuristakin kasvoi kohtuullinen sato. Siemenpussien pohjalle oli jäänyt sekä pyöreän että pitkänomaisen lajin siemeniä ja molemmat kasvoivat myös nokkosvesikastelulla. Punajuurien harvennus on aina ongelmallista ja pieniä yksilöitä jää väleihin, mutta hyvä punajuurisaalis syntyi.

Pitkä lämmin ja kuiva kausi on mahdollistanut monien siementen kypsyttelyn ja keräämisen. Siemenet ovat saaneet kehittyä rauhassa kiinni kasvissa ja itävyys on toivottavasti hyvä. Monista perennoista ja etenkin kesäkukista on nyt tallessa siemeniä. Erityisen iloinen olen tämän vaaleanpunaisen kosmoksen siemenistä. Se on huomattavasti matalakasvuisempi kuin muut ja kukat ovat kerrannaiset. Jos nämä ominaisuudet sitten siirtyvät eteenpäin...

Luumusadosta kehkeytyi runsas. Ensimmäiset pienet tummat luumut, punaluumut ja kriikunat poimittiin nopeasti ja myrskytuulet pudottivat ne. Sen jälkeen alkoivat suuret siniset kypsyä ja niitä riittää vielä vaikka satoa jakavat kanssamme oravat ja mustarastaat. Parhaan sadon aikaan tuli sitten pakkasyö.

Luumuja oli puissa paljon ja illan mittaan seurattiin ulkolämpötilan laskua. Kymmenen maissa näytti siltä, että miinukselle tulee yön mittaan menemään. Päätettiin lähteä keräämään luumuja talteen ennen jäätymistä, sillä jäätyneistä luumuista oli huonoja kokemuksia menneisyydestä. Otsalamput päässä lähdimme kiipeilemään tikkailla luumuja puista ja silti osa jäi vielä sinne. Kirkkaat ja oudot valot pimeydessä houkuttelivat esiin uuden tuttavuuden. Siniritariyökkönen tuli ihmettelemään outoa valoilmiötä muuten niin pimeässä puutarhassa. Oli hienoa kohdata tämä Suomen suurin yökkönen. Pitäisi enemmän lähteä kuljeskelemaan pimeään puutarhaan lampun kanssa!

Siniritariyökkönen  Catocala fraxini

Pakkasta peläten keräsin etukäteen tomaatit pois ja ripustin ne terttuineen riippumaan kesämajaamme. Sieltä niitä on haettu vähitellen kypsymään huoneenlämpöön. Tomaattisadolla en voi kehuskella. Kasvatuksessa oli kahdeksan ulkokasvatettavaa runkotomaattia, jotka kasvattivat pääasiassa runkoa ja kaksi pensastomaattia. Ensimmäiset tomaatit punertuivat juuri pakkasen alla. Oppia kertyi jälleen ensi vuotta varten.



Pakkaset toivat yhtäkkiä väriä puutarhan puihin ja pensaisiin. Pihlajat muuttuivat ruosteenpunaisiksi ja haavat loistavan keltaisiksi. Parimetrinen siemenestä kasvatettu saarni värittyi kauniisti vihreästä keltaiseen.


Tänä syksynä halusin muuttaa kokonaan kasvimaan suunnitelmaa. Siksi se piti ajoissa kuivalla kelillä tyhjentää loppukäsittelyä varten. Siirsin monivuotisen yrttimaani toiseen kohtaan ja kaivoin palsternakat ylös. Palsternakkoja kertyi jonkimoinen määrä, vaikka niiden kanssa on usein ongelmia. Olen kokeillut syyskylvöä ja hyvin aikaista kevätkylvöä. Kylvökset jäävät harvaksi tai mitään ei ilmesty. Nämä tämänvuotiset on kylvetty samaan aikaan porkkanoiden kanssa eli kohtalaisen myöhään. Siksi mitään muhkeita juuria ei ehtinyt kehittyä, jotakin kuitenkin. Palsternakasta meillä pidetään monessa ruoassa.




Syyskuu antoi myös metsän antimia. Puolukoita, sieniä ja hirvikärpäsiä! Kantarelleja nousee vieläkin vaikka suppilovahveroita esiintyy isoina mattoina. Rouskuja ei meidän tavallisissa sienipaikoissa ole tänä syksynä näkynyt, lieneekö keskikesän kuivuus vaikuttanut siihen.


Värikäs ruska, usvaiset aamut ja kauniit ilta-auringot ovat olleet syyskuun nautinnollisia ylellisyyksiä. Tässä syyskuu - lokakuu alkaa huomenna! 










maanantai 17. elokuuta 2020

Kimalaishaaste

Hiidekiven puutarhan Minna käynnisti heinäkuun lopussa kimalaishaasteen, jossa innostettiin blogisteja kuvaamaan kimalaisia omassa ympäristössään.

Haasteen säännöt ovat suurin piirtein näin: Kuvaa kimalaisia työn touhussa ja yritä tavoittaa erilaisia kimalaislajeja. Voit tunnistaa niitä ja jopa päätellä, mikä on niiden rooli yhteisössä.

Haasta mukaan vähintään kolme blogia.

Lopuksi käy laittamassa kommentti Hiidenkiven puutarha-blogiin kommentti, jolloin saat postauksesi mukaan osallistujien listaan.

Haasteen käynnistymisvaiheessa meillä oli sateista ja kylmää ja olin jo ollut huolestunut siitä, että hyönteiset ja erityisesti kimalaiset ovat todella vähentyneet. Ensimmäisinä tarkkailupäivinä tuskin näkyi kimalaisia lainkaan. 

Keijuangervoissa on tavallisesti ollut runsas joukko kimalaisia pörisemässä. Nyt pensaan äärellä minulle piti seuraa sisilisko. Olihan sekin mukava tavata, mutta yhden yhtä kimalaista ei näkynyt, vaikka aurinko paistoi.

Vähitellen saapui lämpimämpi säävaihe ja kimalaisia alkoi ilmaantua. Harmaamalvikki houkutteli niitä elokuun alussa.

Kimalaisia alkoi ilmaantua pikku hiljaa enemmän ja erilaisiin kukkiin. Melko pian totesin, että eri lajien kuvaaminen ja tunnistaminen olisi ylivoimaista. Päätin keskittyä enemmänkin kuvaamaan kimalaisia erilaisilla kasveilla.  Siinä sivussa löytyisi ehkä muutama eri näköinen kimalainen.

Iisoppi on hyvä vetonaula kimalaisille. Kasvimaata reunustavassa iisoppirivistössä alkoi vähitellen käydä kuhina ja aurinkoisina hetkinä kimalaisia surisi sankoin joukoin niissä. Tämän kimalaisen tunnistaisin kontukimalaiseksi. Tuo valkoinen takaruumis näkyy hyvin.


Pihlaja-angervot olivat kukkineet aikaisin, mutta vielä löytyi muutamia kukkaterttuja. ja kimalaiset kävivät niissä myös nukkumassa öisin. Ne riippuivat selkä alaspäin liikkumatta pitkiä aikoja. Kimalaiset levittäytyivät laajasti monille elokuun perennoille.


Isotähtiputki
 

                                                                     Sinipiikkiputki


Mäkimeirami

                                                                       Maksaruohot

Vähitellen kimalaiset siirtyivät myös kesäkukkiin, ruiskaunokkeihin, kehäkukkiin, krasseihin, daalioihin.






Elokuun puolen välin aikaan pallerolaukat alkoivat kerätä kimalaisia. Niissä riippui usein monta yksilöä.

Tämä punahatussa ahertava kimalainen eroaa selvästi väriltään muista. Se on kellanruskean raitainen ilman valkoista takaruumiin kärkeä. Kirjan avulla väittäisin sitä peltokimalaiseksi, joka on yleinen metsämaastossa.

Kimalaisia on todella kiinnostavaa seurata. Niiden työskentelyasennot ovat mielikuvituksellisia ja meden imaisu tapahtuu nopeasti. Siksi tapahtuman kuvaaminen esimerkiksi sormustinkukilla tai ukonhatuilla ei ainakaan minulla onnistu, sillä kukasta toiseen on kiirehdittävä.

Kaikkein vetovoimaisin kimalaiskasvi on meillä iisoppi. Se vetää puoleensa myös perhosia ja kaikkia medenkerääjiä. 


Olisiko tässä vielä joku joku erilainen tapaus?

Onneksi meillä on vielä kimalaisia ja niille löytyy ravintokasveja. Pörriäishaaste jatkuu ja kimalaiset viihtyvät. Vielä ehtii tarkkailla kimalaisia ja muita hyönteisiä.

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Nettimartan pihapiiri

Puutarhaeloa

Kukkia ja koukeroita



keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Herneitä ja porkkanaa


Heinäkuun alun jälkeen on taivas täyttynyt pilvistä. Lähes joka päivä on satanut joko vähän tai paljon. Kuun puolen välin jälkeen oli neljä päivää poutaa. Koska kastelua ei puutarhassa enää tarvittu, käytimme ne moottoripyörämatkailuun kotimaassa. Eilen oli viides poutapäivä ja silloin keräsin vadelmia metsästä. Nyt sade jatkuu. Mustikoita on kerätty sadekuurojen lomassa. Yltäkylläisestä kosteudesta johtuen kasvimaan kasvu on ollut rehevää. Keväällä päätin jakaa kasvimaa-alueen klassisiin pitkiin penkkeihin ilman mitään koristeellisuuspäämäärää. Penkeissä kasvaa niitä tavanomaisia juureksia ja muita syötäviä kasveja, joita me yleensä hyödynnämme miellellään.


Porkkanarivien väliin kylvän yleensä kehäkukkaa, koska se on hyvä lähikasvi monelle hyötykasville. Kehäkukan siemenien sekaan oli jäänyt unikon siemeniä, joten kukkapiristystä tuli sittenkin juuresnaattien lisäksi, kehäkukkia ja unikoita. Sade hyödytti kesäkuun kuivuudesta kärsineitä kasveja ja esimerkiksi sipulit ja herneet ovat kasvaneet hyvin ja herneitä on saanut poimia syötäväksi runsaasti.


Paikallisen kanta-asukkaan, rusakon kanssa oli yhdessä vaiheessa erimielisyyttä siitä, kenen ravinnoksi porkkanat ja punajuuret on tarkoitettu. Levitin harsot kyseisten penkkien päälle öisin eikä jänis enää tullut napsimaan varsia. Nyt saa ottaa jo harvennusporkkanoita, jotka ovat juuri niitä makeita kesäherkkuja. Punajuuret ja sipulit ovat myös jo syötävän kokoisia.


Taitepavut alkoivat myös kasvaa hyvin. Osa niistä kukkii nyt, mutta kuvan lajike ryhtyi tekemään kiipeileviä versoja, vaikka sen pitäisi olla pensaspapu. Herneitä on runsaasti, sillä ensimmäiset kylvöt on kohta syöty ja myöhemmät kypsyvät kohta. Kerään niistä myös ensi vuoden siemenet, sillä suosikkini on jo vuosia ollut silopydinherne Kelwedon Wonder.


Kasvimaan käytävät ovat perusmulloksella, mutta kitkeminen on sujunut helposti. Aluksi rikkaruohottuminen oli niukkaa kuivuuden vuoksi ja sen jälkeen niitä on saanut kitkeä muutaman kerran. Meillä ei ole kasvimaalla juuri lainkaan monivuotisia rikkakasveja. Enimmäksen siellä rönsyää vesiheinä ja savikat ja jäkkärät. Ne eivät ole syväjuurisia ja ne on helppo raapaista pois.


Rusakko herkuttelee yleensä aluksi porkkanan varsilla ja myöhemmin punajuuren naateilla. Mikäli kasvussa on pitkänomaista punajuurta, joka kasvaa osan maanpinnalle, syö se mielellään myös juurta. Pyöreän muotoiset punajuuret ovat paremmin tallessa maan sisällä.


Palsternakat ovat vasta porkkanan varsien mittaisia, sillä ne on kylvetty samaan aikaan porkkanoiden kanssa. Joka vuosi minulla on ongelmia saada palsternakan siemenet itämään aikaisin, vaikka kylvän ne huomattavasti ennen porkkanaa. Syyskylvöäkin olen yrittänyt, mutta sekään ei tahdo onnistua. Onneksi palsternakat saavat olla maassa pitkään syksyyn, joten ne ehtivät kyllä vielä kasvaa.


Varsinaisen kasvimaa ulkopuolella kypsyy paljon syötävää. Herukat ja karviaiset ovat pian valmiita ja ne maistuvat parhaiten, kun niitä saa syödä suoraan pensaasta napsien. Marketin hevi-osastolla ei tarvitse vähään aikaan käydä, sillä vitamiinin lähteet löytyvät läheltä. Mansikkasato hätäkypsyi jo poutakaudella eikä onneksi jäänyt sateeseen homehtumaan.


Avomaan kurkut ovat aloittaneet kukinnan todella myöhään, mutta ulkoelämää harson alla viettäneet tomaatit ovat jo saaneet aikaan raakileita. Red Cherry-kirsikkatomaatti kaipaa nyt vain aurinkoa kypsyttämään. Runkotomaateissa on jo hyvin raakileita ja pensastomaatit kukkivat vielä lisää. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä tarvittaisiin tomaattien kypsymiseen.


Kypsymista odottavat myös pensasmustikat aivan vihreinä. Tosin ne kypsyvätkin vähitellen. Niistä kannattaa kerätä sinertyneet marjat heti, kun ne muuttavat väriä. Ne ovat lintujen herkkua. Tänä vuonna saadaan hyvä metsämustikkasato ja niitä on jo kerätty pakkaseen. Varastoin kuitenkin vähän myös pensasmustikkaa, sillä se sopii vaikkapa kakun koristeeksi, kosa se ei tahraa.


Vadelmasaalista varten menen nykyään metsään. Jo monta vuotta sitten hävitin kaikki vadelmapensaat puutarhasta. Puutarhavadelmat ovat oikukkaita ja säätilät vaikuttavat rajusti marjasatoon. Niitä pitää leikata joka vuosi ja tuholaiset iskevät niihin helposti. Pensaslaustan rikkaruohottomana pitäminen on työlästä. Tulin siihen tulokseen, että jos kesä on huono metsävadelmille on se sitä myös puutarhavadelmille ja päinvastoin. Eli vadelmasato on kuitenkin huono. Nyt näyttää olevan hyvä vuosi vadelmille. Ne alkavat juuri kypsyä ja ovat muhkeita, joten kerään niitä. Ja onhan luonnon vadelmien aromi ylivoimaisesti parempi. Onneksi meillä on hyvät vadelmamaastot muutaman minuutin matkan päässä.


Kaiken tämä herkullisuuden lisäksi keittiöpuutarha tuottaa, perunaa, kesäkurpitsaa, salaattia ja persiljaa ja tilliä. Omenat ja luumut kypsyvät. Voi tätä herkkullisuuden aikaa!


Herkullisia heinäkuun hetkiä!