tiistai 14. marraskuuta 2017

Onko kaali muodissa?

Tänään valmistin kaalipataa ja mietin, ovatko kaaliruoat enää suosittuja lapsiperheiden ruokapöydissä. Meillä olivat aikoinaan kaalilaatikko ja kaalipata herkkuruokaa myös perheen lapsille, jotka syntyivät 70-luvulla. Tuntuu kuitenkin siltä, että nyt kaaliruoat ovat jääneet taka-alalle ja tämän hetken lapsille ne ovat usein YÖK! Me vaarin kanssa kyllä herkuttelemme kaalipadalla ja -laatikolla ja -keitolla. Kun oikein varataan aikaa ruoanvalmistukseen, haudutetaan kaalikääryleitä, jotka usein mainitsen ykkössuosikiksini! Ja onhan kaaliraaste monien salaattien perusaines.

Tänään valmistin kaalipadan seuraavista aineksista, joita sattui olemaan varastossa:


1 kg tai reilu 2 litraa valkoista keräkaalia suikaleina
1 oikein suuri sipuli
500 g jauhelihaa
150 g pekonia
reilu ½ l porkkanakuutioita
kupillinen palsternakkakuutioita
1 ½ dl rikottuja ohrasuurimoita
tuoreita yrttejä
suolaa
mustapippuria
runsas 1 l vettä
2 rkl tummaa siirappia

Suikaloitu pekoni, sipuli ja jauheliha ruskistetaan ja kaalisuikaleet lisätään vähitellen hämmentäen. Koska keittelen tämän ruoan puuliedellä, laitan viereen toiseen kattilaan kypsymään ohrasuurimot, jotta ne ehtivät jo vähän kypsyä. Kaalin jälkeen lisään muut juurekset ja mausteet.


Oma rakas puuhella on  kodin monitoimilaite, jolle ei vedä vertoja mikään kaasu- tai sähköliesi. Kun tämä torppa rakennettiin vuosituhannen vaihteessa, halusin ehdottomasti keittiöön puulieden. Sen käyttöön opin entisessä kodissamme, joka oli vaarin lapsuuden koti. Puuhella on ehdoton, kun halutaan kypsyttää pitkäaikaisesti jotakin ruokaa tai vaikkapa keittää mehuja. Pienillä ja kuivilla polttopuilla saa myös puuroveden nopeasti kiehahtaman ja mikä parasta. samalla leviää suloinen lämpö kaikkialle. Meillä ei hellan kannelle ehdi rakennella kynttilä- ja lyhtyasetelmia, sillä se on ahkerassa käytössä.


Rautainen lieden kansi ja pesän suuluukku ovat uusiokäytössä ja loput hellasta teetettiin muurarilla samaan aikaan leivinuunin muurauksen yhteydessä. Polttopuita saadaan oman metsän harvennuksista ja liiterissä ja pihassa odottavat hyvät varastot. 

Kaalipadan voi valmistaa alusta alkaen yhdessä ja samassa astiassa, kuten padassa. Kasvisten jälkeen lisätään esikeitetyt ohrasuurimot. Lopuksi lisätään vesi ja siirappi. Pataa kypsennetään 1-2 tuntia liedellä tai uunissa. 


Olen intohimoinen kausiruoan harrastaja. Se tarkoittaa sitä, että meillä ei joulupöytään  tarvita pakastettuja uusia perunoita tai mansikka-aikaan herkutella tuontipersikoilla. Etenkin kasviksilla on aina oma kautensa, jolloin ne ovat herkullisimmillaan ja silloin niitä kannattaa syödä. Nyt on kotimaisten kaalien ja juuresten sesonkiaikaa ja lähiruoka on parasta. Jos se on omasta puutarhasta, se on vielä plussaa. Tai voihan se olla vaikkapa metsästä haettu.


Kaalipadan kruunaa puolukkasurvos. Mikäli jollakin on sitä omista tomaateista soseutettua tomaattisosetta - se on varmasti myös hyvä makuyhdistelmä!


Kaalissa on C-vitamiinia ja kuitua, se on  ja edullista ja sitä on saatavilla kaikissa kaupoissa. Sitä voi käyttää monimuotoisesti muiden raaka-aineiden kanssa. Kaalien valikoima on myös runsas.

Onko kaali muodissa? Syödäänkö sitä lapsiperheissä jossakin muodossa?



tiistai 31. lokakuuta 2017

Lokakuu 2017

Näissä kuvissa on päättynyt lokakuu lopusta alkuun.
Värit vähenivät kuun lähestyessä loppua, mutta alkukuu oli värikäs.
Lumipeite säilyi repeilevänä kuun loppuun saakka.

Torstaiaamuna 26.10. oli lumi peittänyt puutarhan alleen.

Lokakuinen maisema oli kuin joulukortissa.

Pensaat ja perennat olivat peittyneet lumiverhoon.

Ulkoportaikon kukatkin olivat saaneet lumikoristelun katon alla.

Kuun puolenvälin tienoilla puissa oli vielä värikkäitä lehtiä..


 Kuun alussa kärhöt kehittelivät vielä uusia kukkia kuihtuneiden rinnalle.

Kiiltävälehtinen tuhkamarjapensas aloitti ruskan punaisilla lehdillään.

Daalian varret saivat kylmäkäsittelyn kuun alkuvaiheilla.

3.10. ahkera pikku luonnontutkija keräsi pihalta mahdollisimman paljon värikkäitä lehtiä ja kukkia.

Hip hei, lokakuu on ohi  ja marraskuu on ovella!
Leppoisaa marraskuuta!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Haaste - merkityksellinen puu


Rannanpihan Ullalta sain haasteen, jossa on tarkoitus esitellä puutarhan kaunis, merkityksellinen puu. Ensin mielessäni oli yksi puu, mutta podiskeltuani asiaa, kävi vaikeaksi mainita vain yksi erityisen tärkeänä. Vuosien varrella on pihapiiriin istutettu useita puita ihan pieninä taimina ja ne ovat jo kasvaneet suuriksi. Mikä voisi olla pihan merkityksellinen puu?

Muutamia puita on kasvatettu ihan siemenestä asti, esimerkiksi Mongolian vaahtera. Se on  kylvön jälkeen kasvanut 6-7 vuodessa täysikasvuisiksi pikkupuuksi, joka kantaa taas siementä. Sen paras aika on syksy, jolloin se leiskuu rusakavärissään. Olisiko se meidän kaunein puu?



Siemenestä on kasvatettu myös pari saarnia. Korkein saarni on nyt miehen mittainen, mutta siinä ei juuri nyt ole mitään kuvauksellista, sillä kaikki lehdet ovat pudonneet ja paljas runko ei eroa juurikaan pihlajasta. Puun kasvattaminen siemenestä on jotenkin vaikuttavaa. Mongolian vaahtera kasvaa nopeasti, mutta saarni on sitkeämpi.

"Tämähän on terhopuu!", huudahti 6-vuotias metsäeskarilainen ja katseli maahan pudonneita tammen lehtiä. Tammet on kasvatettu terhoista asti ja suurimmissa on jo näkynyt parina vuotena terhoja. Tammet ovat vaikuttavia pitkään syksyllä kellastuvine lehtineen.


Pähkinäpensaasta, joka on reiluna taimena istutettu, tehtiin tänä vuonna puu. Pensasmainen kasvusto karsittiin puun muotoon ja se jopa kukkii keväisin. Onko tämä meidän kaunis puu?


Vetääkö mikään vertoja lehmuksen kukinnalle? Metsälehmus on istutettu heti pihan raivaamisen aikaan eli yli viisitoista vuotta sitten ja se on jo oikea suuri puu. Lehmuksen kukinnan aikaan koko piha tuoksuu etenkin lämpimänä kesäiltana. 


Puu saattaa olla siis komeimmillaan keväällä, kesällä, syksyllä. Jotkut puut, kuten tässä tammi, ovat erityisen kauniita talvella lumen koristelemana.


Purppuraomenapuu on tietysti ihan omaa luokkaansa. Se erottuu värikkäänä ja eksoottisen prinsessamaisena yksilönä muiden vihreiden joukosta. Se koristautuu myös syksyllä purppuran värisillä pikkuomenoilla. Tämä on kaunis puu.



Mutta entä kuusi, metsäkuusi? Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto, sanottiin joskus. Se voidaan varmaan tulkita monella tavalla, mutta meidän asunto on juuri kuusten juurella. Meitä ympäröi metsä. Puut ja metsä liittyvät meillä saumattomasti puutarha-alueeseen. Olkoon meidän merkityksellinen puumme kuusi.


Kuusi on kauniin vihreä jo pienenä puun alkuna eikä kasva liian nopeasti. Siitä ei synny näköestettä parissa vuodessa.  Suuri kuusi on juhlallinen ja korkea ja muodostaa ryhmänä kuusikon, joka kestää tuulta ja myrskyä.


Kuusi on kaunis kaikkina vuodenaikoina ja lumiset kuuset talvella muodostavat satumaisen kauniin kuusikkoreunuksen.


Metsäkuusi on kestävä ja luotettava. Pienen kuusen kasvuun lähtö voi olla hidasta, mutta kun juuristo on hakenut paikkansa, se kasvaa sille luontevassa maastossa vakaasti ja varmasti.


Joulun lähestyessä kuusi pääsee taas omaan rooliinsa, joulun tärkeään pääosaan. Joulukuusi ja havukranssit koristautuvat taas muutaman viikon kuluttua. Silloin on kuusen aika.





Tämä mukava haaste on jo kiertänyt ristiin rastiin, mutta lähetän tässä summassa kolmelle blogille haasteen. 

Kesätuulian mutamäki
Nettimartta

Hyvää pyhäpäivän iltaa ja antoisaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Outoja seittejä ja sieniä


Eräänä aamuna syyskuun viimeisinä päivinä pihapensaisiin oli ilmestynyt tasomaisia, sitkeitä verkkoja, joihin sadepisarat muodostivat risteileviä helminauhoja. Jotkut muutkin olivat huomanneet nämä vaakatasossa sadepisaroiden kaunistamat verkot. Sara ainakin oli taitavasti kuvannut kimmeltävän pisaramuodosteleman.


Pensaikoissa oli näitä muodostelmia tiheään ja niitä oli puiden alaoksilla. Itse asiassa pensaikot olivat täynnä näitä harsomaisia ilmiöitä, joissa vesipisarat kimaltelivat. Niitä oli myös esimerkiksi kurjenmiekkojen tanakoiden lehtien varassa.


Hämähäkin verkoilta ne mielestäni näyttivät. Ne eivät kuitenkaan noudattaneet sitä tuttua keskeltä säteittäisesti etenevää pitsimäistä ja säännöllistä kuviota, vaan kaikki verkostot olivat vaakatasossa tiheinä ja niistä ulottui yleensä alas ja ylös erillisiä lankoja. 


Etsiskelin useiden muodostelmien lähistöä löytääkseni olennon, jonka jäljiltä tuotos oli. Useimmiten ei näkynyt mitään eikä ketään. Lopulta löytyi erään ison seitin alapuolelta tekijä. Alakuvassa se on rengastettuna, mutta tarkempaa kuvaa en siitä saanut. Naaraan takaruumiin pitäsi olla vaalea, joten ehkä tässä oli naaras.


Sekä naaras että koiras kuulema oleskelevat yhdessä verkkojensa alapuolella ja läheisyydessä. Alakuvassa näkyy joitakin olentoja.


Ötökkäkirjan avulla olento oli kuitenkin helppo tunnistaa värin ja erityisesti omaleimaisen verkkosysteemin perusteella. Verkontekijä on varmaankin kolmioriippuhämähäkki, Linyphia tringularis. Tämä hämähäkki on hyvin yleinen Suomessa heinäkuusta lokakuuhun.

Oudolta tuntuu, että en ole ihmeemmin havainnut moisia verkkoja koskaan aikaisemmin. Todennäköisesti niitä on ollut, mutta nyt kiinnittyi huomio niihin juuri tuon kauniin sadepisaroiden synnyttämän helminauhamaisen  koristeellisuuden vuoksi. Mikäli niitä ei olisi ollut, tuskin verkosto olisi kiinnittänyt huomiotani.

Tämä kuvaamisen ja tarkastelun jälkeisenä yönä satoi rankasti. Seitit olivat aamulla poissa, ikäänkuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Eikä näkynyt itse hämähäkejäkään.


Vettä saatiin taas massoittain ja se tietysti antoi vauhtia sienien kasvulle. Kukkapenkin kiveyksen kylkeen mirrinminttujen juureen ilmestyi kookas kultakehnäsieni. Taas oli tilaisuus laajentaa sienien lajituntemusta. Kehnäsieni on harvinainen, mutta sitä on tavattu Oulun tienoille asti. Se on keitettynä syötävä sieni ja muodostaa vanhemmiten pienissä määrissä sinihappoa ... huh, siis ehkä ei maisteta ...


Sienessä oli kokoa ja näköä ja perinteisesti tulitikkulaatikko vertailukappaleena koko hahmottuu. Monet sienet kasvoivat tänä vuonna jättimäisiksi.



Sienisato on koko syksyn ollut runsasta, joten olemme pysytelleet näissä tutuissa ruokasienissä: suppilovahvero, kantarelli ja musta torvisieni. Sieniä ei juurikaan säilötä meillä, sillä vaari on innokas metsässä kulkija ja tuoreita sieniä on tarjolla lumiin saakka ja jopa lumen seasta niitä löytyy. Keväällä odotetaan jo korvasienien ilmestymistä.


Mukavaa sunnuntain jatkoa ja antoisaa sienisyksyä!

maanantai 9. lokakuuta 2017

Herbes de Provence




Meillä käytetään ruokiin paljon yrttejä. Osa niistä kasvaa Provence-penkissä kasvimaan kupeessa. Provence-penkin nimi tulee siitä, että ranskalainen suosikkiyrttiseos koostuu usein juuri näistä monivuotisista yrteistä, jota tässä penkissä kasvaa. Ne pääsevät kätevästi alkuun heti keväällä ja tuottavat satoa pitkälle talveen asti. Tässä seurassa kasvaa mys ruohosipuli, joka kylvää ympärilleen uusia alkuja.


Oregano nousee ensimmäisenä keväällä. Se on voimakaskasvuinen ja sen saa leikata kokonaan pari kertaa kesässä. Lisäksi se kylvää uusia taimia ympärilleen ja niitä voi poimia lisäksi kukkapenkkiin tai ruukkuihin. Se on myös kimalaisten ja muiden hyönteisten suosikki. Sen kauneimmat kukkavarret voi vaikkapa kuivata kuivakukiksi.




Timjami kasvaa myös perennamaisesti ja alkaa tuottaa satoa jo alkukesästä. Oreganon tavoin se kasvattaa ympärilleen pikku taimia, joita voi hyödyntää. Timjami tuuheutuu sitä mukaa kun siitä napsii oksia käyttöön ja se pysyy käyttökelpoisena pienillä pakkasillakin.


Kolmas suosikki on salvia. Salvia kestää penkissä vain pari kolme vuotta ja sen jälkeen hankin uuden taimen. Ehkä se on periaatteessa kaksivuotinen, koska kukkia ilmestyy toisena vuotena. Joskus se sinnittelee vielä yhden vuoden, kun kuivuneet versot leikkaa pois. Salvian lehdet ovat nahkamaisen vahvat ja maku on myös tuntuva. Sitä sekoitetaan yrttiseokseen, mutta parhaimmillaan se on sellaisenaan, kokonaisina lehtinä käytettynä. Tämä harmaa yrttisalvia on myös kaunis vaikkapa kukkakimpun lisänä.

" Käytä sisutuksessa salvian sävyjä niin saat aikaan kesän tunnelman! " vihjattiin jossakin viimeksi lukemassani sisutusjutussa. 


Monivuotinen mausteyrtti lipstikka saa kasvaa kasvimaan perällä maa-artisokkien seurassa, sillä ne molemmat kasvavat  korkeiksi, lähes parimetrisiksi ja lipstikka tarvitsee tukea. Se ei oikein istu tähän Provence-penkkin ja on mausteena parempi omana makunaan liharuoissa.

Kaikkia yrttejä ei tietysti kasvateta penkissä. Ylimääräisiä oreganoja siirtyy usein ruukkuihin ja basilikat kylvetään ruukkuihin. Rosmariini on myös kasvatettava ruukussa. Se vaatii tarkan kosteuden ja varjelun kylmältä. Sitä en ole onnistuntut koskaan talvettamaan, vaan joka kevät etsin uuden taimen. Joskus rosmariinitaimia on vaikea löytää ja silloin ostan ruokakaupan yrttiosaston pussukan ja istutan sen hyvään hiekkaiseen multaan. Se onnistui viime keväänä oikein hyvin.






Provence-penkkiin pitäisi istuttaa vielä ranskalainen rakuuna. Yksivuotisia maustekasveja, persiljaa, kynteliä ja kirveliä kasvatan vaihtelevasti. Toisinaan kasvatan ruukussa kesän ajan sitruunamelissaa ja minttua. Tilliä kylvetään monta eriaikaista kylvöstä kalaruokiin. Jostain syystä korianteri ei ole saanut meillä suosiota, joten sen olen jättänyt.

Sopivan kuivina päivinä kesän mittaan kerään yrttioksia kuivumaan ja purkitan kuivattuna talven käyttöä varten. Pakkaan kaikki yrtit erikseen ja niitä sekoitetaan ruoan valmistuksen yhteydessä. Silloin voi kokea noita Provence-aromeja ja makuja talvellakin. Oreganot ja timjamit jäävät  vielä pilkistelemään lumen seasta,  joten niitä löytyy  pitkään lähes tuoreena.



Lopuksi puutarhanautintoa parhaimmillaan sateisena syysiltana: uunissa kypsyy pataruoka, jossa ovat mukana puutarhan juurekset ja yrtit - kokonaisuus tulvii huumaavaa tuoksua - kesä on läsnä vielä nyt!

Reipasta alkuviikkoa!