keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Helmikuu 2017




Vihdoinkin se on ohi, nimittäin tämän vuoden helmikuu! Tämä kuukausi on puutarhuri-mielelleni kaikkein vaikein kuukausi. Tietysti on voinut nauttia ihanista pakkaspäivistä ja kirkkaista kevätauringon hetkistä, jos niitä on ollut tarjolla. Meillä on helmikuun aikana ollut enemmän pilvisiä, harmaita hetkiä. Lumi on satanut ja sulanut epämääräiseksi massaksi jäätyen taas liukkaaksi jäätiköksi. Kirpeitä pakkasöitäkin on ollut. Onneksi on saatu jonkinlainen lumikerros, joten suuri osa kasveista on lumen alla suojassa. Muutamissa kohdissa on lunta lapioitu lisäsuojaksi.


Nyt helmikuun viimeisenä päivänä lumi taas vaihteeksi sulaa ja häviää kohta näkymättömiin. Monissa kuvissa esiintyneitä pehmeitä kinoksia ei tänne ilmaantunut, joten vähillä lumitöillä on päästy. Liukkauden kanssa on ollut enemmän haastetta, nastapohjakengät ovat olleet ahkerassa käytössä.


Helmikuussa en yleensä kylvä mitään, enkä tuo kellarin suojissa talvehtivia jäänteitä elvytettäväksi. Helmikuussa on sinniteltävä, jotta ei tarttuisi siemenpusseihin eikä muihin kesäkasvitoimiin ja se on aina tuskastuttavaa.


Pelkään, että jos aloitan liian aikaisin, joudun jatkokasvatuksen kanssa pulaan. Taimipurkit eivät löydä tarpeeksi valoisia ja sopivan lämpöisiä kasvatuspaikkoja. Vannon joka vuosi, että en aloita liian aikaisin. Tänä vuonna jouduin kuitenkin helmikuun lopussa rikkomaan valani ja sormet rapsahtivat multaan.


Syy tähän on se, että monelta taholta tulvi erilaista tietoa siitä, miten pääsisi noista ikkunalaudoilla kuukausikaupalla notkuvista taimipurkkimassoista. Että voisi kevättalvella kylvää perennoja ja kaksivuotisia kasveja ja antaa kevään olosuhteiden osallistua kasvien alkutaipaleille. Tämä vinkki oli helpottava apu. Se olisi pitänyt olla minulle itsestään selvä asia, koska olen seurannut vuosikymmenet kasvien omatoimista lisääntymistä ja selviämistä puutarhassa.


Nyt pääsin avaamaan akileija- ja verbenapussit ja monet muut ja siemenet pääsivät multaan. Ja sitten 

k y l m ä k ä s i t t e l y y n

lumen alle! Tästä on Kati postannut jo aikaisemmin ja nyt taas uudestaan ja silloin päätin: tämä on minun juttuni. Kati on kuvannut selkeästi, miten kannattaa menetellä. Tietysti ei ole taattua, että tämä lopulta onnistuu, mutta kylvöpuuhiin tarttuminen oli jo niin vapauttavaa, että se kannatti kokeilla. Siellä ovat ruukut nyt lumen huomassa ja tuntuu siltä, että on oikeasti edistänyt kevättä.


Seuraavaksi innostuin Viherpiha-lehden vinkin mukaan leikkaamaan muutamista pensaista pistokasoksia sanomalehtikäärössä lumeen haudattavaksi. Sinne pääsivät, hortensian, jasmikkeen ja onnenpensaan oksat. Kunhan kevät etenee, täytyy muistaa kaivaa esiin pistokkaat multaan upotettavaksi. Uusia pensaita en varsinaisesti tarvitse, mutta jos joku niistä lähtee alkuun, se kyllä paikkansa löytää.


Näistä toimista jo huomaa, että kuka tahansa voi nyt houkutella minut tekemään mitä tahansa kevääseen ja kylvöön, multaan liittyviä hankkeita, kunhan vaan saan tehdä kevättä,


Innostus vei tietysti vähä pidemmälle, kun luin LILJA&SALVIA-blogin hauskasta tomaattikyvöstä. Ei muuta kuin pikkutomaatit kaupan paketista multaan ja taimia nousi sankasti! Yllättävää!

Viime vuosina olen jättänyt tomaattien kasvatuksen vähiin ja ostanut valmiit taimet muutamaan ruukkuun. Suunnitelmissa on kuitenkin hieman muuttaa kasvimaa-aluetta, joten tomaattejakin voisi taas kasvattaa. Kylvin saman tien pensasmaista pikkutomaattia itämään. Ja koska multa ja purkit ovat valmiina, kylvötoimet jatkuvat kohta.

Seuraava kiinostava menetelmä on kesäkukkien pistokaskasvatus, josta oli juuri hyviä esimerkkejä Puutarhamyyrän blogissa. Sitä en ole koskaan kokeillut, mutta esimerkiksi verenpisarat kuuluvat suosikkeihini. Todennäköisesti seuraavaksi on suunnistettava alan kauppoihin ja tutkittava, olenko jo myöhässä. Olisiko tämä nopeampi tapa saada kesäkukat kukoistamaan kuin siemenestä kylvö?


Kiinnostavia tapahtumia siemenkylvöistä ja pikku taimien kasvatuksesta kertoo Riina blogissaan. Taimettuminen ei ole 90 %:sta ja koulittujen taimien kanssa elo on täynnä yllätyksiä. Mikään ei ole itsestään selvää ainakin vähän vaativampien kasvien alkukasvatuksessa. Myös Kati raportoi kelloköynnöksen pikku taimien dramaattisista hetkistä ja kuitenkin osa selvisi seikkailuistaan. Ja niin kuin siinä lopuksi todetaan - mikään ei voi meitä estää! Nämä esimerkit kuitenkin kertovat, että se ei aina ole niin helppoa.

Selätön puutarhuri sen sijaan on menestyksellä kylvänyt lobeliaa ja pienet taimitupsut ovat todella terhakkaita donitsipakkauksessa. Kouliminen omiin ruukkihin on jo suoritettu ja lobelian alut näyttävät olevan voimissaan. Tämä viesti jos mikä kannustaa siemenkylvöön. Tosin pikku taimien kouliminen ja kasvatus tuuheiksi kukkiviksi kesän iloiksi vaatii perehtymistä.

Helmikuu on ohi ja voi huokaista helpotuksesta. Nyt on päästy jo alkuun ja maaliskuu on jo kevättä. Kohta meilläkin on muutamia taimiruukkuja ikkunalla!

Hyvää maaliskuun alkua!

Tervetuloa uudet seuraajat, pikku joukkomme kasvaa!




lauantai 18. helmikuuta 2017

Huonekasveja


Ulkona ei ole juuri mitään kuvattavaa, muutamat talven sinnittelijät kurkistavat harmaan jäätikön alta. Piha on joko täynnä jäniksen jälkien pilkuttamaa kovaa lunta tai harmaata, liukasta jäätä. 



On parasta tutkia, mitä kasveja löytyy sisältä. Vakituisten huonekasvien valikoima on meillä varsin niukka, jos pois jätetään sesongin esikot tai tulppaanit.  Niissä ei ole paljoa hehkutettavaa, mutta otetaan niistä pari esimerkkiä.

Aikaisemmin esittelemieni santtujen lisäksi voimissaan on kaktus, joka on päässyt uuteen alkuun. Se on vuosikausia vanha ja viime syksynä leikkasin siitä reilusti pois vanhoja kuivahtaneita versoja. Nyt se on innostunut lievän lannoituksen ja valon ansiosta uudistumaan ja pari nupun alkua on näkyvissä. Se on joskus kukkinut joulun aikaan ja muistaakseni olen sen aikoinaan saanut pääsiäisenä kukkivana. Yleensä vien sen kesäksi ulos, mutta viime kesän se vietti sisätiloissa. Ehkä kesäloma ulkona muuttaa sen kukkimisajankohtaa.



Toinen vaatimaton vihertäjä on juoru, jonka alku meillä on peräisin kymmenen vuoden takaa. Kun versosto alkaa olla liian pitkää tai tiputtelee lehtiään, voi siitä leikellä reilusti oksia ja suoraan multaan työnnettynä ne alkavat kasvaa 99 %:n varmuudella. Typistetty kasvi kasvattaa myös rehevästi uutta, mutta sen voi huoletta heittää pois, sillä multaan istutetut oksat ovat tuota pikaa täydessä rehevyydessä. 


Aiemmin jaettuja pikku santtuja ja juoru mahtuvat juuri kolmestaan vanhaan peltiseen nuken kylpyammeeseen - siis tosi vanha amme!



Näitten vaatimattomien viherrysten joukossa on yksi outo kulkija, joka ylhäisessä yksinäisyydessään on ylitse muiden. Orkidea jatkaa kukintaansa vakaana ja sille en osaa tehdä muuta kuin juottaa silloin tällöin laimeaa lannoitevettä. 




Eläviä kukkia on meillä talvielämässä vähänlaisesti. Yllättävää kyllä,  kasveja ja kukintaa löytyy monesta paikasta kotoa ja toiset niistä ovat kotoisin muilta mailta ja ne kestävät vuodesta toiseen.

Linneväveriet i Horred Ruotsissa on perustettu v. 1859 ja sen kymmenen vuoden takaisesta tuotannosta on esimerkkinä kolmen kukan sarja tanakkaa puuvilla-pellavaa. Se viihtyy usein meidän sohvapöydällä.


Muutamia vuosia sitten noin kahdeksanvuotias lapsenlapsi maalasi teoksen " Vadelmapesaat" ja se pääsi kehyksiin. Sinä vuonna oli puutarhassa hyvä vadelmasato.


Kymmenen vuotta sitten syksyllä tuotiin Pohjois-Amerikan Tyynen valtameren rannalta sademetsän valtavia vaahteranlehtiä, jotka prässättiin jo matkalaukussa ja ovat nyt lasin alla muistona.


Turkkilaisesta mattokutomosta onnistuttiin joskus kerjäämään vanhoja maton solmimiseen käytettyjä kuviomalleja - kukkakuvioita nämäkin. Ja kuinkahan monta solmua mahtuikaan neliösenttiin...



Huovutettuja ruusuja!


Tyynynpäällinen on ommeltu tilkuista, jotka on värjätty tai maalattu. Kasviaihe voi olla vaikka sininen - olisikohan se vesikasvi?


Luettelo on yllättäen loputon - kaikkia kukka- ja kasviaiheisia asioita löytyy vaikka kuinka paljon. Onneksi on niin, sillä meidän täytyy pärjäillä näillä kestokasveilla vielä pitkään. Kun ensimmäiset lumikellot ja hiirenkorvat koivuihin ilmestyvät, siirrytään ihailemaan ulkokukintaa.


Rauhallista viikonvaihdetta!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Linnunpönttöjen huolto


Nyt on sopiva aika siivoilla linnunpöntöt. Siitä on muistutuksia lehdissä ja TV:ssä. Koska on kirpakka pakkaskeli, eivät lintukirput ole hengissä, joten pesiä on hyvä puhdistaa. Meillä on pitkälle toistakymmentä pesää pihapiirissä ja metsäalueella. Kaikki pesät ovat kesäisin käytössä. Asukkaista on tunnistettu ainakin monenlaisia tiaisia ja kirjosieppoja. Joku lintuherra pitää varmuuden vuoksi kahtakin residenssiä ja ehkä myös kahta puolisoa.  Toisaalta kakkospesä voi toimia myös harhautuksena.


Pesiä ei tarvitse puhdistaa joka vuosi, mutta on huolehdittava siitä, että pesän pehmikkeet eivät nouse liian korkealle. Silloin tikka ulottuu nappaamaan poikaset suihinsa ja sitä me emme halua.

Pöntöt on rakennettu yleensä maalaamattomasta sahalaudasta ruuveilla kooten. Erilaisten ilmojen jälkeen osa niistä on nuhruisia, mutta toisaalta ne sulautuvat värittöminä ympäristöönsä.


Usein luullaan, että pöntöt täytyy ripustaa korkealle, mutta nämä tavalliset pihan pikkulinnut viihtyvät hyvin pesässä, vaikka se on parin metrin korkeudella. Nämä kaksi edellä kuvattua pönttöä on sijoitettu pergolan molempiin päihin eli juuri käden ulottuville. Yllä kuvattu pesä on ollut supersuosittu. Pöntön sisällä majaili kirjosieppoperhe ja samaan aikaan katolle rakensi pesän rastas. Pergolan tuoksuköynnöskuusamassa oli vielä lisäksi toinen rastaan pesä. Rastaat eivät aina ole kovin suosittuja marjavarkaiden maineen vuoksi, mutta meiltä ne lähtevät paremmille marjamaille, kun mansikat kypsyvät.


Tämä pönttö on rakennettu onttoon kuusenrungon pätkään ja se on yhtä suosittu kuin lautapöntöt. Olemme kokeilleet myös vaakasuoria lautapönttöjä. Niissä on huolehdittava siitä, että kulkuaukosta on riittävä etäisyys pesän pehmikeosaan, jotta poikaset ovat taas suojassa vihollisiltaan. Tämäkin pesä on ollut ahkerassa käytössä. Yleensä tiaiset tulevat ensimmäisinä valtaamaan "mökkejään", mutta kirjosieppojen saapuessa on neuvoteltava uudelleen asuinpaikoista. Joissakin pöntöissä asukkaat vaihtuvat ja tiaiset etsivät uuden paikan.

Oletteko jo rekisteröineet omat linnunpönttönne osoitteessa yle.fi/miljoonaponttoa? Lintujen pönttöpuut ovat vähentyneet metsissämme ja tarvitaan paljon ihmisten rakentamia asumuksia.


Viime vuonna saimme hyvän vinkin pönttöjen ripustamiseen. Pöntön takaseinään kiinnitettiin ruuveilla oksakulma, joka on tehty jostakin poisto-oksasta. Oksakoukun avulla pönttö voidaan ripustaa taas puun oksaan tai johonkin muuhun ripustuskohtaan. Pönttö on nyt helppo irroittaa puhdistusta varten eikä puu saa mitään vauroita kiinnityksestä. Seuraavassa kuvassa näkyy pönttö edestä...


... ja seuraavassa näkyy takaseinään ruuvattu oksakokku.


Viime syksynä rakennettiin myös hyöteishotelleja. Käytössä oli vanhaa harmaantunutta lautaa ja sisustukseen käytettiin vuohenputkien ja karhunputkien kuivuneita varsia. Ensi kesänä voidaan seurata, mitä hyöteisiä saamme hotelliimme.



Koska lintujen ja hyönteisten kuvaaminen tuppaa olemaan liian vaikeaa, liitän tähän loppuun postimerkkiaarteen etsinnässä löytyneet lintumerkit ja taitaapa mukana olla joku perhoskuvakin.


Valoisia helmikuun hetkiä!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuu 2017


Vuoden 2017 tammikuu on ohi. Torpan puutarha on talviunilla ja myös puutarhurit. Tammikuu on täyttynyt kaikella muulla, joten puutarha-ajatuksetkin ovat olleet talvilevolla. Blogeissakin on tullut vierailtua harvakseen. Puutarhapuuhien sijasta talviaikaan on tullut kuljettua luonnossa.




Siemenpussit ja puutarhasuunnitelmat ovat saaneet olla rauhassa. Tosin joitakin esiasteella muhivia suunnitelmia on kypsymässä, mutta niistä ei vielä ole mitään konkreettista esitettävää. Nyt olen kyllästynyt aikaisempien kesien kuvien selaamiseen, koska vielä ei pääse käsiksi uuteen kesään. Siksi tässä postauksessa on vain harmaanvalkoisia ulkokuvia. Nyt haluan päästä eteenpäin.


Ulkopuuhien sijaan olen pyrkinyt vajauttamaan kaappien sisältöä, tosin melko heikolla tuloksella. Jotakin sieltä kuitenkin on lähtenyt liikkeelle, esimerkiksi pussillinen virkattuja isoäidin neliöitä. Varmaan kolme vuotta sitten alkoi sinivalkoisten langanloppujen suunnittelematon yhteenvirkkaus ja nyt ne on koottu hartioita lämmittäväksi peitoksi. Vihdoinkin pois sieltä lankalaatikon takaa muistuttamasta - hei täällä odotellaan! Reilut 130 tilkkua ja hapsut, siihen upposivat monet siniset ja valkoiset ja harmaatkin pienet kerät, jotka olivat niin pehmoista laatua, ettei niitä kannattanut sukanvarsiin ujuttaa.


Keskeneräinen nyytti kaapissa muistuttaa aina ikävästi olemassolostaan ja sellainen on syytä hoitaa pois rasittamasta ainakin nyt kolmen neljän vuoden kuluessa. Samanlainen kohde on aina silloin tällöin myös puutarhassa. Aina ohi kulkiessa se sattuu silmään. Miksi en ole tehnyt tuolle jotakin? Aionko yleensä tehdä sille jotakin? Heti kun päätös toimeen tarttumisesta on tehty, tulee parempi olo ja ensimmäinen lapionpisto tai saksien naksahdus aiheuttaa ja jo huomattavaa iloa ja tyytyväisyyttä. Niinpä on tässä nyt mukava kietaista sinivalkoinen lämmittävä peitto ympärilleen sohvalle käperyessään, kun lankakaapissa on taas tilaa.




Lankavarastossa on muhinut myös ikiajat jostakin kulkeutuneet kolme kerää ruotsalaista valkoista mohairlankaa, jolle en ole keksinyt sopivaa käyttöä. Nyt osui silmiini Kotilieden Käsityölehden ohje, joka sopii ajankohtaan, langan väriin ja struktuuriin ja on superhelppo mallineule: tunturineule. Kolme kerää riittää hyvin isoon talvihuiviin, jonka ehkä lahjoitan joskus jollekin. Mallineule on idioottihelppo: neulotaan jatkuvasti 2 oikein, 2 nurin tasoneuleena, jolloin oikea ja nurja puoli neulotaan samoin. Jippo on siinä, että silmukkaluku on jaollinen 4:llä + 1 silmukka. Näin oikein-nurin raidat siirtyvät aina silmukalla, ja pintaan tulee tunturimaisia kohoraitoja. Tätä neuloessa pystyy hyvin seuraamaan, miten Hercule Poirot ratkaisee jälleen seuraavan eteen tulevan murhan.



Kaappien ja laatikoiden tyhjennysprojektissa löysin myös värikkäämpia juttuja tämän valko-harmaan kokonaisuuuden värittämiseksi. Ihania valokuvia esittelevässä blogissaan Sara toi jokin aika sitten esiin kasviaiheisia postimerkkejä. Minäkin olen vuosien varrella napannut talteen kauniita postimerkkejä ja niinpä ryhdyin kaivamaan esiin laatikon pohjalta kokoelmaani. Ja kyllä sieltä löytyi jopa puutarha-aiheisia ja kasviaiheisia merkkejä. Luontoaiheisia, lintuja, kaloja ja perhosia kuvaavia aiheita on paljon. Postimerkit ovat yllättävä kauniita, kun niitä lähemmin tarkastelee.

Nämä kasviaiheiset merkit ovat vielä kiinni kirjekuoren palasissa sellaisina, kun ne olen talteen korjannut. 





Olen viime aikoina vannonut jättäväni esikasvatusprojektit väliin, mutta Katin neuvojen mukainen jättiverbenan esikasvatus on kyllä houkuttelevaa. Saattaa käydä niin, että verbenan siemenet päätyvät multaan, kylmäkäsittelyyn ja esikasvatukseen, sillä se on yksi kauneimmista korkeista kukkijoista. Läipäivinä on joka tapauksessa otettava esiin tallessa olevat siemenet ja ryhdyttävä suunnittelemaan uusien hankintaa. Sitten se kevät oikeasti alkaa.


Antoisaa helmikuuta ja onni teillä, jotka pääsette kylvämään !



keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Mullan vaihto


Huonekasvien kasvatuksessa olen nykyään aika hukassa. Kun joulukukat ovat kohta poistuneet näkösältä (joulutähtikin sai onneksi nuhan pakkasaikana kylmällä ikkunalla!), jäljellä on muutama juoru, joku palmu ja kaktus sekä pari paavalinkukkaa. Torpassa ei ole edes paljoa tilaa sisäkasveille, mutta kylmässä lasieteisessä olen kesäisin kasvattanut paavalinkukkia eli saintpaulioita. Sen varjoisat ikkunalaudat sopivät näiden valontarpeeseen, sillä mitään pelakuita ei siinä onnistu kukittamaan.


Pimeimmän syksyn jälkeen paulioista on jäljellä kaksi. Toinen on perustummansininen ja toinen vaalean sininen. Siis kukkia ei ole jäljellä enkä ole varma, kumpi on kumpi. Päätin ryhdistäytyä ja istuttaa ne uudelleen. Toinen yksilö on suurilehtinen juurakko, muuta toisen lehdet ovat pienemmät ja se on tehnyt sivukasveja pääkasvin kylkeen. Siitä olisi mahdollisuus erottaa pari uutta kasvajaa erikseen. 


Koska netin tietoavaruus on saatavilla, päätin kurkistaa ohjeita kyseisen toimenpiteen suorittamiseen. Sieltä avautui heti väylä puutarhablogiin, joka on ihan täysin keskittynyt santtujen sielunelämään eli Paavalikukka. Blogin laatija on juuri lopettanut blogin jatkon, mutta ei onneksi ole poistanut sitä. Kiitos siitä! Siellä on tietoa paavalinkukkien elämään liittyvistä asioista vaikka ja kuinka. Tiedoista vahvistuneena otin esiin mullat ja purkit.


Multana käytin ihan peruskukkamultaa vakka Paavalinkukka suositteli VAALEAA multaa. Tavalliset ruskeat, saviruukkuja muistuttavat muoviruukut ovat aikaisemmin toimineet hyvin. Paavalinkukkakin on käyttänyt muoviruukkuja. Ne voi jatkossa asettaa suojaruukkuihin tai eteisen ikkunalla ne näyttävät yksikertaiselta rivistöltä ihan sellaisenaan. 

Pauliina esitteli blogissaan hydrokasvatusta, joka vaikutti houkuttelevalta. Jos olisi kysymys vähän vaativammasta projektista, olisin ryhtynyt tutustumaan siihen, mutta nämä pari santtua saavat nyt mennä vanhaan malliin. 


Isosta tukevasta kasvista irroitin suurimmat alalehdet, koska arvelin niiden muuten vievän liikaa kasvin juurtumisvoimaa. Toisesta monityvisestä irroitin kaksi "poikasta", joten kaiken kaikkiaan sain ruukkuihin neljä kasvia. Isot poistetut lehdet laitoin veteen odottamaan juurien kasvun ihmettä, joka Paavalinkukan mukaan on mahdollista. Niitä olisi voinut laittaa myös multaan juurtumaan, mutta minulla ei ollut taimimultaa ja sitä paitsi, ruukkujen säilytystilani on rajallinen. Juurtuminen kestää kuulema kuitenkin kuukausia.


Ruukut on nyt sijoitettava sisätiloihin, sillä eteisessä on vielä liian kylmää. Ruukkujen alle asetin tilavan alusastian, sillä tapani on ollut kastella saintpauliaa lautaselle aika reilusti ja kerran viikossa, kunhan kasvu pääsee alkuun. Keväällä yritän hankkia myös muita santtujen värjeä, sillä eteiseen mahtuu vielä lisää kukkjoita.

Tuntui turvalliselta nojautua näihin kokeneen kasvattajan ohjeisiin ja varmaan teillä monella on juuri näitä erilaisia neuvoja kasvatuksiin. Viime aikoina olen ihastellut monia blogeja, joissa on laadittu hyvät ohjeet jonkin tietyn kasvin hyvinvointiin ja kasvatukseen. Perusteelliset ohjeet jopa siemenestä tai taimesta lähtien koko kasvukaudeksi ja vuosiksi eteenpäin ovat ihailtavan perusteellisia. Ne tuntuvat todella luotettavilta, koska monet vaiheet kokeneet harrastajat vilpittömästi paljastavat asiat, joita noudattamalla voi saada onnistumisen ilon. Asioitten muistiin kirjaaminen ja postauksen laatiminen on ollut pitkän vaivan takana, mutta mikä ilo - lukemattomat toiset harrastajat voivat käyttää näitä neuvoja hyväkseen nyt ja tulevaisuudessa. Hieno suoritus!

Esimerkiksi Maatuska on viimeisesä postauksessaan paljastanut keinot, joilla keijunmekon saa helposti kasvatettua siemenestä lähtien. Liitteenä on tarkat ohjeet kylvöstä ja siemenetkin on otettu omista kasveista. Liitteenä on upeasti kukkivia yksilöitä, ihania amppeleita. Luultavasti Maatuska ei ole ihan ensi kertaa keijunmekon kasvatuksessa - vankka kokemus kuultaa taustalta.

Kruunu Vuokko on omassa blogissaan tehnyt todella perusteellisen selvityksen jalokärhöjen menestymistekijöistä. Tekstin liitteenä on huikean upeat kuvat, joissa kärhöt kukkivat niin ettei lehtiä tahdo näkyä ollenkaan. Ohjeet taimien istutukseen, maan parannukseen, penkkien rakenteeseen ja istutussyvyyteen ynnä muuhun on perusteellisia. Tässäkin on kaikki salaisuudet paljastettu, joten kunhan vain on ryhtiä noudattaa noita neuvoja, onnistuu varmasti. Tosin kärsivällisyys on oltava kohdallaan, sillä Kruunu Vuokon työ on parinkymmenen vuoden tulosta.

Sametti Hortensian blogissa voi lähestyä toisesta näkökulmasta kasvistoa ja puutarhaa. Siellä puutarha ulkona ja sisällä on täynnä eksoottisia tuttavuuksia. On rohkeaa tehdä tuttavuutta erkoisempien kasvien kanssa, viime postauksessa vastaan tulivat magnolia ja katsura. Pikku puutarhasta löytyy uskomaton valikoima epätavallisia puita, pensaita ja perennoja. Joulukuussakin siellä sipulikasvit sisällä uhkuivat jo kasvuvoimaa. Sametti Hortensialla on jännittävä tapa rakentaa puutarhaa ja ainakin minä yritän oppia sitä, sillä helposti uraudun vanhoihin luotettaviin juttuihin.


Parasta onkin puutarhablogeissa niiden moninaisuus. Jokainen on omanlaisensa erityisyys, eikä tarvitse tavoitella tasapäisyyttä. Sen vuoksi sieltä löytyy aina uusia yllätyksiä ja iloja! Kiitos teille puutarhahenget, teidän jakamanne tieto ja innostus moninkertaistuu ja kasvaa muiden tarhureiden käsissä!

Tervetuloa Kastanjan varjossa mukaan!