keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Joulun tervehdys


Joka joulu meillä tehdään omat joulukortit. Joskus kortteja tehdään lastenlasten kanssa ja silloin syntyy monenlaisia toteutuksia. Tänä vuonna tein kortit yksin. Yksin tehdessäni valmistan kortteja yleensä sarjatyönä käyttäen yhtä ideaa ja tekniikkaa. Toinen esimerkki löytyy vuoden 2016 joulukuulta Lumikuuset joulukortissa.


Tällä kertaa otin käyttöön askarteluvaraston punaisia kartonkeja korttien pohjaksi. Lumen kaipuussa koristeeksi valitsin lumihiutaleen. Leikkasin lumihiutalekuvioita valkoisesta paperista, niin kuin ennen vanhaan lapsena tehtiin. Pari hiutaletta eteni lopputoteutukseen.


Paperikuvion mukaan jäljensin muodot muovikalvolle. Kaikki työvaiheet tein käsivaraisesti, koska tavoitteena oli käsin tehty, yksilöllinen jälki. Kalvosta leikkasin sabluunan, jonka avulla väritin lumihiutaleet valkoisella akryylivärillä punaiselle pohjalle.


Kaikki kortit syntyivät samoilla kuvioilla, mutta kaikki ovat silti keskenään erilaisia. Suurempi hiutale näytti paremmalta ja käytin sitä enemmän. Korttien sisäpuolelle painoin pienempää hiutalekuviota.


Kortteja valmistui riittävä määrä, mutta sabluunaa aion käyttää vielä lahjapaperin kuviointiin. Paperini on ruskehtavaa käärepaperia, johon voin hiutaleet värittää vaikka punaisena.


Huomaatte varmaan, että kuvio ei kokonaan mahdu kortin pintaan. Juuri se olikin tavoitteena. Ei siis hiutalekuviota keskelle kortin etupuolta, vaan jännittävästi luiskahtamaan reunan yli. Tähän tarvittiin hiutalekuvio, joka on kooltaan hiukan ylisuuri kortin kokoon nähden.


Korttien sisään kirjoitin joulutoivotukset ja sujautin ne valkoisiin uusiokirjekuoriin. Pieniä vihreitä pakettikortteja syntyi sivutuotteena. 


Postin kuljetus toimii jälleen ja tänään on varsinainen joulukorttien lähetyspäivä, joten kortit postiin!

Mukavaa joulupuuhailua!

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kuusi kuvaa kesästä

Joulu on lähellä ja vielä kesän kuvat vilahtelevat mielessä. Kuusi kuvaa kesästä-haasteen käynnisti jälleen Tuplasti terapiaa-blogista Pirjo ja koostepostaus on jo nähtävissä. Miten vaihtelevia ja kauniita näkymiä onkaan viime kesään sisältynyt. Minä kokosin viime tipassa myös omat kuvani tähän, sillä Puutarhaelon Riitta välitti minulle haasteen. Kiitos molemmille!

Haasteessa on tehtävänä valita kuusi kesäistä kuvaa, jotka edustavat kesän mieleenpainuvia hetkiä ja lopuksi päättää, mikä niistä on paras. Kysymyksessä voi olla mikä tahansa paras, kuva tai hetki.

Kuuden kesää edustavan kuvan valinta jo sinänsä on vaikeaa, sillä kesässä oli niin paljon aurinkoa, valoa ja väriä. Paras kuitenkin löytyi. Kuvat eivät  ole aikajärjestyksessä.



Ensimmäisessä kuvassa kukkii vanha syreeni.
Kesäkuun alun syreenin kukinta ja tuoksu on se hetki, jolloin on oltava
paikalla.


Toisessa kuvassa vuorostaan kukkii Mustialan ruusu.
Aurinkoinen kesä oli sille suotuisa, eivätkä sadekuurot ruskistaneet nuppuja.


Kolmas kuva sisältää kaksi ilon aihetta:
Talvetettu jättiverbena kukassa ja amiaraaliperhonen.


Neljännessä kuvassa on toissa vuonna uudistettu kukkapenkki.
Jaloangervot seuralaisineen ovat viihtyneet hyvin.


Viidennessä kuvassa riippuvat luumutomaatin tertut.
Itse kasvatetut taimet toivat yllättävää iloa ja satoakin.


Kuudennessa ja viimeisessä kuvassa palataan kevääseen.
Tässä kuvassa vaalean sävyinen tulppaaniryhmä on
saanut aamuöisen virkistävän kevätsateen.

Parhaaksi kuvaksi selviytyi tämä viimeinen. 
Talven pimeimpinä hetkinä ajatus keväästä ja raikkaasta aamusta
vei voiton.

Tämän vuoden parhaat kuusi kuvaa ovat jo koosteena Tuplasti terapiaa-blogissa. En heitä haastetta kenellekään, mutta varmasti sinne vielä mahtuu lisää!


torstai 28. marraskuuta 2019

Thanksgivingday - Kiitospäivä


Tänään vietetään amerikkalaisen perinteen mukaan kiitospäivää, Thanksgiving feast. Se on amerikkalaisille vuoden tärkein juhlapäivä ja kansallinen vapaapäivä. Juhlapäivää vietetään aina marraskuun neljäntenä torstaina ja silloin ihmiset kautta maan pyrkivät kokoontumaan sukulaisten ja ystävien luokse. Juhla on sadonkorjuujuhla, jossa kiitetään ja kunnioitetaan vuoden aikana saatua satoa ja kiitetään myös sukulaisista ja ystävistä. Vähitellen siitä on tullut myös kaupan ja liike-elämän huippupäivä, sillä juhla edellyttää runsaita hankintoja.

Juhla ei ole luonteeltaan uskonnollinen, joten sitä viettävät kaikki ihmisryhmät kautta maan. Tärkeää siinä on tarditionaalinen ruoka ja yhteen kokoontuminen. Ja tietysti amerikkalainen jalkapallo.


Meillä kotimaassakin on aikanaan vietetty sadonkorjuujuhlaa, kekriä. Myös tänä vuonna on monessa puutarhassa juhlittu puutarhakauden päättymistä nauttimalla oman kasvimaan tai kasvihuoneen tuotteita. Jo kesän kuluessa on saatu nauttia marjoja, salaatteja, herneitä, papuja ja yrttejä. Lämmin ja aurinkoinen kasvukausi oli joillekin kasveille eduksi. Toisia koetteli kuivuus, jota ei aina edes kastelemalla pystynyt korvaamaan.


Kaikesta huolimatta saimme kohtalaisen hyvän sadon juurikasveista. Porkkanoita olisi saanut tulla runsaammin ja komeampia, mutta tämäkin tulos oli ilahduttava. Punajuuret sen sijaan kasvoivat hyvin. Syyspunajuuret suositellaan kylvettäväksi vasta kesäkuun puolella. Noudatin sitä ohjetta, siemenet itivät hyvin ja pyöreät egyptiläiset pulskistuivat muhkeiksi. Perunamaa antoi myös hyvän ja runsaan sadon. Perunat ja juurekset ovat kasvimaatuotannon tärkein asia. Meillä ne säilytetään maakellarissa, jossa ne pysyvät tuoreina kevääseen asti.


Kasvimaalla menestyvät hyvin monet meidän suosikkikasvit ja vielä ilman kastelua. Silpoydinherneet ja erilaiset pavut nauttivat lämmöstä. Kesäkurpitsat saivat iltaisin sadevesikastelun ja kurpitsoita riitti syötäväksi niin, että viimeisen kurpitsan käytin viime viikolla kasvissosekeittoon. Pieniä koristekurpitsoitakin kehittyi runsaasti ja sain jakaa niitä monelle halloween-koristeiksi.


Omenasadosta olemme myös hyvin iloisia. Kolme isoa omenapuuta tuotti ihan hyvän sadon syötäviä omenoita. Piirakka-ainesta on riittänyt tähän asti. Meillä ehti muutama kimalainen pölyttää kaikkien omenapuiden kukat kiitettävästi. Luumuista kerroinkin jo aiemmin, niitä tuli ylettömön runsaasti pakkasiin asti.


Amerikan uudiasukkaiden kiitospäivä pohjautuu tarinan mukaan siihen, että alkuperäisasukkaat opastivat tulijoita uudessa maassa viljelytöissä. Niinpä he vähitellen oppivat kasvattamaan uusia kasveja, uudenlaisessa määperässä, uusilla menetelmillä ja saivat perheensä ruokittua.

Ilmaston muuttuessa me täällä pohjoisessa olemme myös ikäänkuin uudisasukkaita. Uusia kasveja tulee taimistoihin. Sitruspuita, oliivipuita, viiniköynnöksiä voi kasvattaa terassin reunalla tai ainakin kasvihuoneessa. Meillä on uudenlainen ilmasto, lämpöä, valoa ja kosteutta annostellaan eri lailla kuin ennen. Uudet koristekasvit valloittavat tilaa. Melkein joka kukkapenkissä kohoaa esimerkiksi kärhöjä, joita ei aikaisemmin tunnettu. Miten me saamme opastusta uusissa olosuhteissa uusien kasvien hoitamiseen?


Uusia ennen näkemättömiä siemeniä voi myös hankkia ulkomailta ja ihan kotikulman puutarhakaupasta. Minäkin kylvin kuusi kelloköynnöksen siementä esikasvatukseen ja yhtä monta tainta lähti jatkamaan köynnöstelemistä. Puutarhablogeista löytämiäni ohjeita noudattaen sain ne kasvamaan ällistyttävän reheviksi. Ja uskokaa tai älkää, nuppujakin kehittyi, Kesä loppui kuitenkin kesken ilman kasvihuonetta. Terassin reunalla nuput eivät koskaan ehtineet aueta ja pakkanen otti sitten vallan. 

Kun uudisasukkaat Amerikassa saivat neuvoja alkuperäisasukkailta, minä löysin niitä netistä. Olen ihan tyytyväinen tähänkin saavutukseen. Tulipahan kokeiltua.


Meillä Suomessa on harvinainen aarreaitta, metsä, jota ei kaikkialla ole mahdollista hyödyntää. Puutarhan lisäksi voimme vapaasti kerätä metsän tuotteita ja valmistaa niistä herkkuja - jopa ylellisiä herkkuja muun maailman näkökulmasta katsottuna. Onneksi julkkiskokit nostavat usein metsämarjoja ja sieniä esille resepteissään. Nuoremmat sukupolvet voivat ottaa omakseen myös metsän raaka-aineet.


Vettä ja räntää sataa eikä auringon valoa juuri näy. Ehkä tähän pimeyteen iloa ja valoa voisi tuoda kiitospäiväjuhlalla.  Keräännytään yhdessä pöydän ääreen, nautitaan kotoisia herkkuja ja muistellaan ihanaa, lämmintä kesää ja puutarhan runsautta. Ja haikaillaan seuraavaa kevättä ja kesää.


Hyvää kiitospäivää!

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Aikansa kutakin


Takapihalla kukkapenkkien välissä on meillä seisonut kaksikymmentä vuotta puutarhakeinu. Se tuotiin mukana meidän entisestä pihasta, eikä silloin löytynyt muuta sopivaa paikkaa. Se valmistettiin itse sahautetusta lehtikuusipuutavarasta ja torpan vaari rakensi sen kaverinsa kanssa. Se oli käytössä entisellä melko tilavalla pihalla kymmenkunta vuotta. Lehtikuusi on kestävää puuta ja sitä käsiteltiin vain öljyämällä. Se muuttui vähitellen luonnollisen harmaaksi väriltään. 

Etsin kuvia keinusta vuosien saatossa ja totesin, että harvoin olen suunnanut kameran objektiivin tähän rakennelmaan kesäaikaan. Jonkun verran löytyi kuvia, joissa lapsenlapset nauravina keikkuvat sen kyydissä. Koska periaatteesta en ota mukaan kuvia, joissa on henkilöitä kokonaisuudessaan, en niitä kuvia käytä tässä. Yksi ainoa kesäinen käytökelpoinen kuva löytyi. Tässä tummaksi patinoitunut keinu toimii osaltaan valkoisten tulppaanien taustana.


Kun talvella on ollut vähemmän kuvattavaa, puutarhakeinu on silloin tällöin päässyt esiintymään kuvassa. Lumisessa ympäristössä sen tumma hahmo peittyy osittain valkoiseen lumikerrokseen.



Vähitellen ikä alkoi näkyä ja tuntua keinussa. Väri muuttui alakuloisen harmaaksi ja siinä alkoi myös tapahtua puun haurastumista, lahoamista. Olihan se jo seisonut taivasalla lähes 30 vuotta. Jäkälät ja sammalet alkoivat kasvaa siellä täällä. Alkoi jo huolestuttaa, sattuuko joku keinuja romahduttamaan koko rakennelman päälleen ja joutuu ensiapuun.

Keinussa istuskelu oli itse asiassa jäänyt viime aikoin hyvin vähiin. Oleskeluun löytyi meidän pihassa ja puutarhassa uusia mieleisempiä paikkoja. Lisäksi se  varjosti kukkapenkkiä ja teki kulkureitin ahtaaksi. Ehkä siitä oli tullut myös ruma. Vieläkö olisi tarvittu lisää perusteluja sille, että keinu puretaan ja viedään pois?


Viime keväänä lopulta päätettiin, että keinu saa lähteä. Maaliskuisessa ympäristössä kaikki näytti vielä harmaan ankealta. Keinu näytti isolta ja synkältä.



Siispä työkalut kaivettiin esiin ja purkutyöt aloitettiin. Riittävän ajan oli tämä puutarharakennelma palvellut ja siinä oli aikanaan vietetty hauskoja seurusteluhetkiä niin nuorten kuin vanhempien ystävien kanssa.


Erilaiset laudat ja rimat irtosivat helposti ja osa niistä löysi vielä jatkokäyttöä kevyissä säleiköissä. Osa jouti poltettavaksi pihan laavunuotiossa.



Ja hups! Jäljelle jäi muutama neliö jäistä nurmikon tapaista. Takana näkyy kukkapenkki, joka saa nyt paljon enemmän valoa. Rinteen kulkuväylä vasemmalle on myös avarampi.


Marraskuinen kevyt lumisade koristeli nurmikkoalueen. Tasaamisen jälkeen se näyttää siistiltä. Vasemmalla sijaitseva kivireunuksinen istutuspenkki on vapautettu raskaan rakennelman takaa. Koko alue ja sen kulmassa kasvava tähtijasmike saa jatkossa enemmän auringonvaloa kuin aikaisempina vuosina. Liikkuminen vaikkapa kottikärryjen kanssa sujuu tässä vaivattomasti. Ihanan valoisaa ja hyvää tilaa!

Miksi on joskus niin vaikea luopua jostakin vanhasta? Asia on perusteltava ihan itselle monella tavalla. Eikö riitä se, että aikansa kutakin?

Hyvää alkavaa arkiviikkoa!

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Sinistä ja valkoista


Nyt on jälleen liikkeellä sinivalkoinen-haaste Suomen itsenäisyyspäivän lähestyessä. Minä sain haasteen Päiviltä Kottikärryn kääntöpiiri-blogista. Haaste on jo muutaman vuoden liikkunut blogeissa ja itsekin olen aikaisemmin siihen osallistunut. Alkuun sen on käynnistänyt Tiiu Puutarhahetki-blogista. Kiitos teille tästä haasteesta. Siihen on aina ilo ja kunnia osallistua.

Suomen lipun värit tuovat ensimmäisenä mieleen sinisen taivaan ja valkoiset pilvet. Aina eivät Suomen näkymät olleet valoista. Aina ei myöskään taivaan sini ole puhdasta lipun väriä, vaan se välillä himmenee, tummuu ja saa sävyjä kaikista valon sävyistä. Lumi ja veden pinta osallistuvat tähän sinivalkoiseen leikkiin.

Kotoisten maisemakuvien lisänä esiintyy sinisiä ja valkoisia suomalaisia luonnonkukkia.


Valkovuokko


Luhtalemmikki


Kurjenkello


Nurmikohokki


Sinivuokko


Purtojuuri


Neidonkieli
Haasteen säännöt.

- kerro kuka haasteen aloitti ja keneltä haasteen sait
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääosassa
- haasta mukaan yksi tai useampia blogiystäviä
- kirjoita blogisi www-osoite Tiiun postauksen kommenttikenttään

En haasta erityisesti ketään tällä haasteella, koska monet ovat jo ehtineet mukaan. Jos et kuitenkaan ole vielä mukana,  osallistu omalla näkemykselläsi sinivalkoisesta juhlahaasteesta!






keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Puutarhan talviuni


Eilen puutarha oli vielä kevyen valkoisen lumikerroksen peittämä ja tuntui vaipuneen talviuneen. Linnut ovat syöneet pois kaikki pihlajanmarjat, mutta ruusujen marjat eivät niitä kiinnosta - ainakaan vielä. Kaikki ruusunmarjat ovat pensaissa kuten nämä punalehtiruusun marjat.


Pääosa puutarhasta jää meillä talveksi lähes koskemattomaksi. Aikanaan lapsenlapset tekivät sinne latujaan ja pulkkamäkiä.  Nykyisin emme kulje tai oleskele siellä ihmeemmin talvella. Joskus tulee käytyä katsomassa eläinten jättämiä jälkiä ja mahdollisia jänisten tai peurojen vierailun merkkejä. Vain talon tulopihan läpi kuljetaan koko talvi. Sitä koristellaan vähitellen talvivalaistuksella ja jouluisilla asetelmilla.

Yläkuvan kärhöpolulla tuuheat alppikärhökasvustot jäävät peittämään risuaitaa. Niiden lomassa kasvavat jalokärhöt on leikattu alas. Ne ja juurilla kasvavat mahoniat on peitelty kuusenhavuilla.


Tänä syksynä jätin osan perennan varsista leikkamatta takapihan puolella. Syysleimujen varret kuivahtivat jäykiksi törröttäjiksi. Etualalla on kuusenhavuilla peiteltyjä jaloangervoja. Ne leikkaan yleensa silppuamalla varret kasvien peitoksi. Puutarha tuntuu selkeältä ja avaralta kun suuri osa kasvirunsaudesta on poissa. 


Useana talvena olen jättänyt ruukkuun istutetut iisopit paikoilleen. Ne voi jouluksi koristella kevyillä valoketjuilla. Iisopit kestävät vihreänä yli talven. Kun ne keväällä heräävät uudelleen kevätviherrykseen, leikataan kuivuneet versot pois. Muotoilen niitä pari kertaa kesässä leikkaamalla vaikkapa pallomaiseen muotoon.


Ulkona puutarhassa alkaa talviuni, mutta sisällä pinnistelevät pelargonit vielä täydessä vehreydessään. Yläkerran työpöydän kulmalla valohoidossa ne voivat vielä hyvin. Kaikki sisään kokoamani pelakuut ovat vielä kunnossa ja ainakin viime kesänä pistokkaasta kasvattamani yksilöt yritän pitää hengissä yli talven.


Tänään talviuni onkin keskeytynyt, vihreyttä työntyy esiin melkein kaikkialla. Patjarikko pullistelee nauttien vesisateesta. Vihreäksi jääneet perennavarsistot, harjaneilikat ja mirrinmintut ja kevätvuohenjuuret oikovat lehtiruusukkeensa ja varsistonsa virkeinä. Yrttipenkissä salviakin vielä innostuu vihertämään ja pienet sormustinkukan taimet valmistautuvat ensi vuoden kasvuun ja kukintaan. Havukasvit ja alppiruusu nauttivat lämpöasteista ja sateesta.







Leikkaamatta jääneet syysleimujen varret ovat muuttuneet ikävän mustiksi ja roikkuviksi  - varmaan leikkaan ne kuitenkin pois. Pudonneiden lehtien lomasta nouseva vihreys on kaunista katsottavaa, kunhan kasvit vain sietävät tämän tempoilevan olotilamuutoksen. Kohta on marraskuun puoliväli. Milloin puutarha pääsee taas talviuneen!