lauantai 26. tammikuuta 2019

Lenkillä


Vaarin torppa nököttää metsän kainalossa siten, että kolmella kantilla on metsää ja neljännellä aukeaa pihakuusikon takaa viljelysmaita. Siis olemme metsäläisiä.

Kun torpalta lähdetään lenkille, mennään metsään. Tien varrella on pääasiassa erilaista talousmetsää, isompia ja pienempiä alueita. Vastaan tulee nuorta taimikkoa, harvennusmetsää, vanhempaa tukkimetsää ja suojeltua metsää ja välillä myrskyn runtelemaa metsää.

Metsässä voi kävellä pitkän lenkin tai vain pistäytyä hengittämään raikasta ilmaa. Metsään voi mennä yksin tais seurassa. Metsässä on sopivan rauhallista. Siellä voi koota ajatuksia ja kehittää uusia ideoita. Vastaan voi talviaikaan tulla hevosmies tai koiravaljakko, autokin joskus. Kesällä pyöräillään.

Metsä on kiinnostava, koska se on erilainen kaikkina vuodenaikoina. Nyt se on luminen satumaa!


















Hei muistitko pakastaa kesällä
raparperikuutioita?

Kävelylenkin jälkeen voi nauttia virkistävästä 
välipalasta.
Keitä raparperikuutioista kiisseli ja
kumoa valmiiseen kiisseliin
rasiallinen viipaloituja pakastettuja
mansikoita.

Tämä se tuo kesän mieleen pakkaspäivänä!


Virkistävää pakkasviikonloppua!

Tervetuloa Suvi mukaan!


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Salkoruusut



Salkoruusu, Alcea Rosea, on komea, perinteinen seinustojen loppukesän kukkija. Vanhoissa pihoissa niitä voi nähdä muhkeina ryhminä kukkimassa, mutta aika harvoin nykyään. Korkea varsisto kukkineen ja rehevät lehtiruusukkeet houkuttelivat minua kokeilemaan, vaikka meillä ei oikeastaan ole niille sopivaa kasvupaikkaa. Salkoruusu on tyypillinen kaksivuotinen kasvi, joka kylväytyy syksyn siemenistä ja kasvattaa ensimmäisenä vuotena lehtiruusukkeen ja vasta toisena vuotena kukkavarren.
Salkoruusut kuuluvat malvakasveihin eikä niillä nimestä huolimatta ole mitään tekemistä ruusujen kanssa. Kerrotut kukinnot muistuttavat ruusun kukkia.


Kylvin salkoruusun siemenet viime vuoden helmikuussa ja sijoitin ruukun lumen alle (lunta oli silloin juuri ja juuri riittävästi) kylmäkäsittelyyn. Keväällä ilmaantui ruukkuun muutama taimi ja kun ne olivat vahvistuneet, istutin ne ensin ruukkuihin ja sitten pitkän kukkapenkin keskelle. Kolme niistä selviytyi.


Heinäkuun alkupuolella taimet olvat lähteneet kunnon kasvuun ja muodostivat vahvat, monihaaraiset lehtiruusukket. Viikon parin kuluessa kaikkiin taimiin ilmaantui kukkavarren alkuja ja nuppuja.


Näytti siis siltä, että kasvit todella kukkisivat vielä saman vuoden aikana. Vähitellen ne alkoivat myös kasvaa korkeutta.


Elokuussa salkoruusut aloittivat kukinnan. Vähäiset kolme kasvia edustivat kolmea eri väriä: tummaa punaista, vaaleaa punaista ja valkoista. Lisäksi ne tarjosivat esimerkin kerratuista ruusumaisista kukinnoista ja silkkimäisen herkistä yksinkertaisista kukista.







Salkoruusut kasvoivat lähes kaksimetrisiksi ja vaativat tietysti tanakkaa tukemista, koska meidän kasvupaikassa ei ollut mitään suojaavaa seinustaa. Kolme tukikeppiä narulla toisiinsa sidottuna muodostivat riittävän tuen tuulessa. Näin tuettuina ne kyllä soveltuvat myös ison kukkapenkin keskuskasveiksi, varsinkin jos tukirakennelma on kaunis. 

Kukkanuppuja muodostui runsaasti kuhunkin varteen ja kukintaa kesti pitkälle lokakuulle. Kuihtuvat kukinnot olivat hieman epäsiistejä, mutta jos haluaa kehittää itäviä siemeniä syksyä varten, niitä täytyy sietää. Nypin suurimman osan pois, sillä en ajatellut kerätä siemeniä. Toinen kauneushaitta oli jonkun pikkutuholaisen tekemät reiät lehdissä, etenkin tummanpunaisessa yksilössä.

Tämä lumikasvatus on todella antoisaa ja kaksivuotiset kukat saa kukkimaan jo ensimmäsen vuoden aikana. Salkoruusujen kohdalla vältytään myös siltä, että talvehtivat taimet helposti kuolevat syksyn tai kevään märkyyteen. Tosin jotkut ovat saaneet kerran kukkineet kasvit vielä talvehtimaan ja tuottamaan uudet kukkavarret. Salkoruusujen kasvatusta oli hauska kokeilla.

Kohta on aika tehdä taas varhaisia kylvöjä ja käyttää hyväksi lumikylmäkäsitteleyä. Lumen alla odottavat myös syksyn kylvöt ja syksyllä kasvun alkuun päässet pikkutaimet. Jännittävää! 


Aurinkoista pakkasviikkoa!




tiistai 15. tammikuuta 2019

Valkoisen harmaata



Tammikuu on tuonut meille lunta ja  pakkasia, mutta auringonpaistetta on näkynyt hyvin harvoin. Enimmäkseen päivät ovat himmeän pilvisiä eikä ennustettuja myrskytuulia osunut näille kulmille. Valkoinen lumipeite antaa kuitenkin oman valonsa ja tarkistimme juuri tänään, että päivä on pidentynyt reilulla yhdellä tunnilla. Tuntuu jo hieman keväältä.


Puutarha on talviverhossaan ja lumityöt on ainoa haaste, jonka meillä vaari enimmäkseen hoitaa. Tunnelma on rauhallinen, sillä keväisten kylvöjen kanssa ei tarvitse vielä muutamaan viikkoon ryhtyä askartelemaan. Nyt on hyvää aikaa toteuttaa muutamia projekteja. Ensimmäiseksi tein itselleni superlämpimät lapaset.


Tutun lampurin kautta sain lankaa, johon on kehrätty yhteen karitsan ja alpakan villaa. Lanka on kehrätty Pirtin kehräämössä. Se on pehmeää ja suurilla puikoilla neulottuna puolipatenttineuleesta tulee tuntuvan paksu neule. Kun pintaa vielä pehmittää varoen karkealla harjalla, saa kädet pujottaa pilvenpehmeisiin ja paksuihin tumppuihin. Lisäksi niissä kädet saavat pehmeän lampaanihvivoitelun, sillä rasva ei ole langasta kokonaan poistunut kehruussa. Nyt eivät sormet palele kävelysauvoja puristaessa!


Maisema ympärillämme on ikäänkuin mustavalkoisesta valokuvasta ja valkoinen ja harmaa ovat päävärejä. Lampaanharmaat lapaset ovat tätä samaa pehmeää harmaata.

Riina Versoja Vaahteramäeltä-blogista pohdiskeli sävyjen merkitystä ympäristössämme. On vaihtelevaa, minkä värisessä ympäristössä kukin viihtyy ja lisäksi mielisävyt muuttuvat vaikkapa vuodenaikojen mukaan. Huomaan nyt kaipaavani juuri tuota lampaanharmaata ja sen vuoksi lapaset tuntuvat niin mieleiseltä. Muutenkin ympärilläni on viime aikoina ollut valkoista, harmaata ja ehkä hiukan mustaa. Se ei tarkoita lainkaan synkkiä näkymiä, sillä harmaa voi olla myös ylellisen hohtavaa ja kimaltavaa.


Villalapasten vastapainoksi on työn alla pojantyttären tanssiaispuku vanhojen päivän tansseihin. En ole tekemässä kokonaista pukua, vaan puvun selkäosan korjausta. Takahalkioon tulee muhkea nyöritys. Pehmeän villan vastapainoksi on sormille haastetta työskennellä liukkaan materiaalin ja haasteellisen muutostyön kanssa. Kaiken lisäksi puku on hohtavan helmenharmaa kimaltelevilla paljeteilla ja lasihelmillä koristeltuna. Tämäkin harmaa hivelee mieltäni ja sopii tämän hetken värimaailmaani.



Harmaanvalkoiseen maailmaan kuuluu myös sohvan tyynysarja valkoisesta harmaaseen, jopa mustaan.


Tyynyt ovat olleet sohvalla myös joulun ajan. Mstavalkovärisarjaa terästettiin muutamalla joulunpunaisella lisätyynyllä. Ja tähdet tietysti sopivat jouluun. Nyt harmaan värin voimakaudella valkoharmaat saavat olla keskenään. Ehkä ne saavat olla vielä kevään mittaan edelleen paikoillaan ja vähitellen sinne ilmestyy joku kevään väri.


Tammikuun puoliväli on rauhallista aikaa. Yksi joulu on takana ja kevät edessä. Juuri nyt voi viivähtää vaikkapa Helmet-lukuhaasteen parissa. Se johdattelee valitsemaan luettavaa uudella tavalla. Kirjojen ei tarvitse olla uutuuksia tai palkittuja teoksia. Viisikymmentä vaihtoehtoa sisältää elämää kaikilta alueilta ja kirja voi löytyä omasta tai ystävän hyllystä, kirpparilta tai kirjastosta tai sellaista voi toivoa lahjaksi. Luvassa on yllättäviä lukuhetkiä.

Viivyn vielä jonkin aikaa tässä raukeassa harmaankalpeassa talvessa, vaikka monet tarmokkaat kanssabloggajat  ovat jo postanneet houkuttelevia vihjeitä kylvöihin ja esikasvatukseen. Odottelen toiveikkaana syyskylvöjeni tuloksia hankien väistyessä ja kellarissa talvehtivien jättiverbenojen selviytymistä. Rauhallista tammikuun jatkoa!