perjantai 22. kesäkuuta 2018

Juhannuksen juhlaa



Valkoinen,  siemenestä kasvatettu jaloritarinkannus `Percival` avasi ensimmäiset kukkansa juuri sopivasti juhannuksen alla. Siniset kumppanit vielä odottavat vuoroaan.

Eilen, aatonaattona satoi lempeästi ja välillä kurkisti aurinko.




Siispä juhla alkakoon!
Hyvää juhannusta!




maanantai 11. kesäkuuta 2018

Vaaleanpunainen lupiini


Pari kesää sitten elokuussa tehtiin vierailu Turun rannikolle. Oli lämmintä ja kuivaa, kuten siellä rannikolla ylensä on. Serkun saarimökin pihalla omenapuiden alla oli pieniä lupiinin alkuja ihan kuin odottamassa ottajaa. Meillähän ei ole lupiinia puutarhassa, nyt voisi saada aitoa rannikon maatiaislupiinia. Sen kun kaivat siitä, sanoi poikamiesserkku ja muovipussikin löytyi.


Herää kysymys, miksi kipertää lupiinin taimi täältä kuivasta maasta hädin tuskin juuret koossa pysyen, kun kotipuolessa kylätien ojanpenkat notkuvat lupiineja kaikissa väreissä? Sitä paitsi juuri uutisoitiin haitallisista vieraslajeista, joihin komealupiini  kuuluu. Sitä pitää hävittää eikä sitä edes saa kasvattaa.


Kaikesta huolimatta ryhdyttiin tähän rikolliseen toimintaan. Teon takana on muistojen ketju. Siinä kyseisessä mökkipihassa olen viettänyt lapsuuteni kesiä ja ihmetellyt lupiineja, daalioita, pioneja, sormustinkukkia. Siellä on herkuteltu luumuilla ja omenilla. Siellä on maisteltu merivettä ja haisteltu suolaisia tuulia. Sen vuoksi pitää juuri ne lupiinin alut saada,


Hennot lupiinit sujautetaan muovipussiin sinällään ja vähän tuttua kuivaa maata mukaan. Lupiinit viedään Hämeeseen. Ne rotokottavat pari päivää unohdettuina pussissaan ja niitä kiusataan kuljettamalla ne perille moottoripyörän takaboxissa.


Kumma kyllä kuljetus onnistuu ja nuutuneet lupiinivetelykset istutetaan pitkään kukkapenkkiin suviruusun viereen. Seuraavina päivinä niitä kastellaan antaumuksella ja sitten ne saavat jäädä oman onnensa varaan sateiseen loppukesään ja syksyyn. Vähitellen kaksi honteloa lupiininalkua valmistautuu viettämään talven Hämeessä.


Seuraavana keväänä lupiinit heräävät ja toinen niistä on huomattavan vanttera ja kasvattaa muutamia kukkavanoja. Kukkien väri on se lupiinin perussininen. Toinen lupiininalku jurottelee, sillä kesä on kolea ja sateinen ja sellaiseen ei ole tottunut etelässä. Tulee syksy ja leikkaan lupiinin siniset kukinnot pois, jotta siemenet eivät leviä puutarhaan. Lupiinit kuihtuvat talveen.


Tänä keväänä, kesäkuun ensimmäisinä paivinä havaitsen yllättäen, että alapihan pitkässä kukkapenkissä suviruusun vieressä on avautunut vaaleanpunainen lupiinin kukka. Se on juuri sellainen väri, joka minua ihastuttaa: hento vaalea puna, melkein vanha roosa ja kukintojen sisäosasta pilkottaa lilaa. Kukkavarsia on useita ja ne avautuvat vähitellen kukin vuorollaan. Lämpimästä rannikkoilmasta kotoisin oleva kukkija voimistui tämän helletoukokuun avulla voi antaa kukintonsa kukkia täysillä kuten ennen. Minusta tuntuu, että se on nyt kotiutunut tänne. 


Vaaleanpunaisen kaveri, se perussininen, alkaa myös avata kukkiaan ja nuppuja on runsaasti. Siniset näyttävät  vaaleanpunaisten kanssa paljon iloisemmilta - tai ne korostavat toistensa väriä. 

Taidan jatkaa tätä rikollista toimintaa, siis lupiinien kasvatusta tässä mittakaavassa. Kukkien seassa voin hetken olla pikkutyttö mamman saaripuutarhassa. Lopuun kukkineet kukinnot leikkaan pois ja hävitän. Välillä tuon kuistin maljakkoon lupiineja kaikissa väreissä tienpenkasta.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Helteinen toukokuu

Nyt on ollut pari kolme päivää hyvin koleaa ja myrskyinen tuuli on riipinyt puita ja puutarhaa niin, että mikään ulkopuuha ei huvita. Muistellaan siis toukokuuta. Kuuma ja kuiva toukokuu yllätti ja sai puutarhan tavanomaisen aikataulun kirimään niin, että jopa lupiinit ja horsmat aloittavat kukintaansa. Lähes koko kuukauden sateeton ja aurinkoinen sää vaikutti eri tavoin kasveihin. Osa kasveista on jopa kärsinyt liiasta kuumuudesta ja kuivuudesta, sillä torpan kastelumenetelmänä toimii kannu-käteen-ja-menoksi, mutta määräänsä enempää ei vettä kulje.

Ihme ja kumma, osa kasveista on menestynyt loistavasti. Pihan pihlajat kukkivat runsaammin kuin aikoihin. Isot ja pienet pihlajat olivat täynnä kukkia ja kukat olvat kauniita - ilman tuholaisia!


Kuivuus ei ilmeisesti herättänyt tuholaisia vielä toukokuun alussa, joten kukinta ja kukkien tuoksu oli pysähdyttävä. Kukat ja lehdet olivat  kauniin reheviä ja ehjiä. Tuulet eivät riepotelleet ja repineet.


Pihlajat seisovat juuri talvisen lintujen ruokintapaikan taustalla ja voin jo kuvitella punaisten marjojen täyttämät puut ja linnut herkuttelemassa niillä. Kunka nopeasti mahtavat pihlajanmarjat tänä vuonna kypsyä! Riittäneekö niitä syksyyn...


Pihan luonnonvarainen kuusama sai myös kukkia runsaasti ja kimalaiset hyödynsivät aikaista kukintaa. Kuusama kerää yleensä helposti tuholaisia, eikä ole koskaan ollut näin kaunis.


Kivikkorinteen sammalleimut nauttivat täysillä auringosta ja lämmöstä. Vain jokunen ukkomansikka kukkii niiden seassa ja kielot ponnistivat maavarsiensa avulla lehtipareja esiin. Tätä rinnettä eikä mitään edellä kuvattua ole kasteltu lainkaan.


Yllättävästi selviytyivät myös tulppaanit - verrattuina narsisseihin - kukkimaan hyvin aikaisin. Yleensä odottelen niiden avautuvan vasta narsissikukinnan jälkeen. Tässä kuvassa viime syksynä istutettu `Ronaldo` seurustelee vaaleiden kumppaniensa kanssa.


Myös vanhojen jo unohdettujen tulppanien kukkia nousi esiin, mutta kukinta meni pikavauhtia. Muutamassa päivässä terälehdet rapistuivat kuivuneina. Kastelusta huolimatta.


Vuorenkilpi on torpan pihassa saanut välillä lähdöt monesta paikasta. Sen suuret lehdet ovat muutamien talvien jälkeen olleet ruman ruskettuneita eikä kukinnoista ole juuri ollut iloa - niitä on ollut niin niukasti. Tänä keväänä vuorenkilpi pääsi oikeuksiinsa ja kukat olivat runsaita ja niitä oli paljon. Oikein kadutti, että sitä on jostakin tullut revittyä pois. Nyt kukat ovat jo kuihtuneet ja kukinnot leikattu pois, mutta lehvistöt ovat kauniin vihreitä - eikä yhtään ole kasteltu.


Pensaiden alta ponnisti esiin pikkutalvio, alppiruusun ja pihlaja-angervon juurilta ja riukusillan alta. Rehevänä ja uusiutumishaluisena se levitti versonsa taas uusille alueille ja lisäksi avasi sinipunaiset kukkansa ja - ilman lisäkastelua!


Pioni ei tunnetusti tarvitse paljoa vettä, kuivuuteen se ei kuulema kuole. Torpan toukokuun ilopilleri kuolanpioni kukki tänä keväänä toukokuussa kuten yleensä. Se kukoisti runsaana ja monikukkaisena, mutta kukkien terälehtien väri oli nyt vaaleampi - yleensä ne ovat olleet voimakkaan punaiset. Haalistiko auringon herkeämätön hehku ne?


Akileijat ovat ikuisesti luottokasveja, satoi tai paistoi. Ensimmästen joukossa sinivalkoiset japanin akileijat olivat kukassa samaan aikaan kuin taustalla kukkivat keväiset vuohenjuuret. Näitä armahdettiin iltaisin kevyellä kastelulla.


Siniset iirikset ilahduttivat runsaalla kukinnallaan - viime vuonna vain yksi kukkavana avasi kukkansa. Nyt sireenien juurella loisti mukava ryhmä sinisiä iiriksiä. Ne tunnetusti menestyvät kuivilla kasvupaikoilla, joten olosuhteet olivat sopivat.


Valkoinen siperiankärhö levitti valkoisen kukkapilvensä risuaidan päällä ja se on myös kasvattanut valtavan määrän uusia versoja. Niitä nousee maasta toinen toisensa vierestä. Näin runsaasti ei ole koskaaan suntynyt uusia versoja jo keväällä. Lähes kaikki muutkin kärhöt ovat nousseet esiin - jotkut rehevästi ja jotkut hennosti, mutta kuitenkin ilmoittavat olevansa elossa.


Jokainen kevät tuo esiin yllätyksiä ja tänä keväänä lämmin aurinko antoi hyvän lähdön niille kasveille, jotka hyötyvät lämpimästä. Aikaisin keväällä syväjuurisilla on vielä vettä käytettävissä ja ne onnistuvat kukinnassa paremmin kuin sateessa. Keväinen vuohenjuuri onnistuu kuitenkin joka kevät, satoi tai paistoi. Sen keltainen kukkareunus on etupihan kukkapenkin voimakkain väri toukokuussa. Tänä vuonna pallolaukat toivat vähän vastavärin piristystä keltaiseen kevätväriin.

Illan mittan tuuli on tyyntynyt ja aurinko paistaa pilvilautan yli. Vettä ei vielä satanut.