Jokin aika sitten Vilma haastoi minut kertomaan, minkälainen olen puutarhurina. En ole aikaisemmin tarkastellut itseäni tältä kannalta, joten nyt se on tehtävä.
Ensimmäiseksi on kerrottava, että into puutarhaan on saanut alkunsa lapsuudesta kuten monella muullakin. Vanhempani hankkivat jossakin vaiheessa perheelle järven rannalta kesämökin. Kerrostalokodista siirryttiin kesäisin vanhan torpan suomiin virikkeellisiin ympäristöihin. Sinne perustettiin kunnon kasvimaa. Siellä kasvatettiin kaikkia ruokataloudessa tarvittavia helppoja hyötykasveja. Istutettiin perunoita ja kylvettiin juurikasveja, salaatteja, tilliä, persiljaa, herneitä ja papuja ja tietysti kesäkukkia - etenkin kehäkukkia. Sitten kasvimaata hoidettiin perheen voimin.
Monet ovat saaneet lapsuuden kitkemissessioista ikuisen puutarhakammon. Minulle kävi toisin. Jo kymmenvuotiaana minusta tuli innokas kasvimaan kitkijä. Oli palkitsevaa nähdä, miten rikkaruohojen seasta nousi esiin kaunis rivi porkkanan taimia. Kun vuosia myöhemmin opiskeluaikoina lähdin viikonloppuna käymään mökillä, varmistin äidiltä, että porkkanapenkki oli jätetty minulle harvennettavaksi tai kitkettäväksi.
Vuodet vierivät ja puutarhakohtaamiset olivat harvinaisia. Elämä kuitenkin usein yllättää ja tuo eteen odottamattomia muutoksia. Niinpä minusta, kerrostalon kaupunkilaistytöstä, tuli maatilan emäntä. Pääsin perustamaan oman kasvimaan erinomaiseen maaperään. Mittasuhteet suurenivat ja lajit lisääntyivät. Kasvatin kaaleja ja avomaakurkkuja. Kasvihuoneessa kypsyivät tomaatit ja mansikkapenkeistä kerättiin satoa ämpäreittäin. Marjapensaat täyttivät pihapiirin. Hyötypuutarhan hoito vei paljon vapaa-aikaa. Perheessä käytettiin ruokalistan perustana oman maan tuotteita. Hyötyviljelyn ohessa tutustuin myös vanhoihin perennoihin, sillä talon pihapiiriä koristivat aikaisempien emäntien luomat kukkapenkit.
Vuosituhannen vaihteessa tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. Me puolison kanssa jätimme tilan, talon ja pihan ja rakensimme itsellemme torpan eläkevuosia varten, vaarin torpan. Torppa pystytettiin keskelle mäntyjä ja kuusia kasvavaa metsäkulmaa siten, että mustikkavarvikot ympäröivät sitä lähes koskemattomina. Aioimme säilyttää pihan luonnonmukaisena.
Aika pian kuitenkin alkoi taas herätä puutarhainnostus. Koska meillä oli hyvää aikaa, istutettiin tulopihan puolelle pieni perennapenkki ja pensasryhmä, kuten torpan pihassa kuuluu olla.
Vähitellen aloin kaivata kasvimaata. Istutettiin marjapensaita ja hedelmäpuita. Mansikkamaa oli seuraaksi vuorossa. Kaikki eteni vuosi vuodelta vähitellen. Hyötypuutarhan kylkeen rakennettiin vierasmaja kesäkeittiöineen ja torpan ja hyötytarhan välinen alue alkoi vähitellen muuttua jonkinlaiseksi puutarhaksi.
Minkälainen puutarhuri olen nyt?
Torpan puutarha on alusta asti ollut meillä, vaarilla ja minulla yhteinen harrastus. Työnjako on syntynyt luonnostaan. Suunnittelu tehdään yhdessä ja vaari rakentaa rakenteita ja tekee voimaa vaativia töitä. Minä hoidan kylvöjä ja kitkemisiä. Kummallakin on lisäksi ikioma kulma, jonka saa hoitaa ihan oman mielensä mukaan.
Minä olen edelleen intohimoinen hyötypuutarhuri. Porkkanan harvennus ja kitkeminen tuottaa edelleen hyvänolon tunteen, kun siistit taimirivit nousevat esiin vihreästä massasta. Juuresmaan tuotto päätyy talveksi maakellariin. Kannatan kausiruokaa, jossa oman puutarhan tuotteet ovat lähes joka päivä ruokalistalla niin kesällä kuin talvellakin.
Minulle vehreä puutarha ei edellytä siistejä nurmikenttiä ja täsmällisiä rajoja. Viheralueet muodostuvat luonnon nurmista apiloineen ja leinikkeineen. Puutarhan rajat ovat paikoin epämääräiset. Välillä on vaikea määrittää, missä puutarha loppuu ja luonto alkaa. Kuuluuko kukkiva niitty aidan takana puutarhaan vai ei?
Puutarhassa käytetään tukirakennelmina riukupuista koottuja portteja tai aitoja. Isoja kiviä on jätetty paikoilleen ja pienemmillä kivillä on rajattu kukkapenkkejä. Risuaitoja on pystytetty pysäyttämään aika ajoin puhaltavaa tuulta. Yleisilme on siis rento ja luonnonmukainen, vaikka paikoin pyrin kanttaamaan kukkapenkit siististi ja kokoamaan selvät kivireunukset.
Minulle puutarhan tärkeitä kasveja ovat puut ja pensaat, joista osa on kasvatettu siemenestä asti. Vanhat perennat, kukkivat pensaat ja köynnökset toimivat puutarhan päärooleissa, kukin oman vuodenaikansa mukaan. Osa perennoista on siirretty entisen kotimme pihasta ja monet on saatu ystäviltä tai niihin liittyy jokin tunneside. Uusia kasveja kasvatan mielellään siemenistä.
Kesään kuuluvat myös kesäkukat. Kesäkukkien ruukkukasvatusta aion tulevaisuudessa vähentää, sillä ne ovat vaativia kastelun suhteen. Ruukussa olen kasvattanut vanhaa ruusupapulaijketta, mutta viime kesänä nekin olivat haasteellisia kasteltavia. Maassa kesäkukat kasvavat huolettomammin. Suosikkejani ovat kehäkukat, tuoksuherneet ja kosmoskukat, unikot.
Istutan ja kylvän puutarhaan myös luonnonkasveja pienille heinikkoalueille. Jotkut niistä viihtyvät pitkään, mutta toiset häviävät parin vuoden kuluessa. Jotkut puutarhamme pensaat, kuten näsiät, kuusamat ja marjatuomipihlajat ovat kasvaneet alunperin nykyisillä paikoillaan ja muu kasvillisuus on asettunut niiden mukaan.
Meillä ei ole kasvihuonetta enkä sellaista enää halua. Kasvatan kestäviä ja helppoja kasveja avomaalla ja terassilla. Tomaatit, kurkut ja kesäkurpitsat tuottavat sopivasti satoa myös niin. Välillä kokeilen jotakin haastavaa kasvatusta, mutta otan sen kokeiluna.
Tästä kaikesta voisi päätellä, että haluan nyt päästä puutarahatöistä helpolla. Vietän kuitenkin keväästä syksyyn välillä päiväkausia kunnostaen ja kitkien puutarhaa, sillä se on aika laaja. Vaikka puutarha on osittain luonnomukainen, se ei tee sen huollosta helppoa. Lisäksi puutarhamme on luotu epäkäytännöllisen impulsiivisesti. Hoitoa ja huoltoa ei ole ensisijaisesti ajateltu.
Kitkemispäivät ovat kuitenkin edelleen nautinnollisia. Ei haittaa yhtään, vaikka päivä hurahtaa iltaan ja välillä tulee istuttua vain hetki kahvikupin kanssa kottikärryjen äärellä. Se on aina yhtä hauskaa kuin pikkutyttönä.
Minulla on aina puutarhassa joitakin tavoitteita, joita pyrin toteuttamaan. Vuosi vuodelta pyrin vähentämään noita projekteja ja yritän yhä enemmän nauttia ja iloita puutarhasta. Nyt kun tammikuu päättyy, odotan jo innolla sitä hetkeä, kun sinililjat ja lumikellot nousevat kukkimaan.
Monet ovat saaneet lapsuuden kitkemissessioista ikuisen puutarhakammon. Minulle kävi toisin. Jo kymmenvuotiaana minusta tuli innokas kasvimaan kitkijä. Oli palkitsevaa nähdä, miten rikkaruohojen seasta nousi esiin kaunis rivi porkkanan taimia. Kun vuosia myöhemmin opiskeluaikoina lähdin viikonloppuna käymään mökillä, varmistin äidiltä, että porkkanapenkki oli jätetty minulle harvennettavaksi tai kitkettäväksi.
Vuodet vierivät ja puutarhakohtaamiset olivat harvinaisia. Elämä kuitenkin usein yllättää ja tuo eteen odottamattomia muutoksia. Niinpä minusta, kerrostalon kaupunkilaistytöstä, tuli maatilan emäntä. Pääsin perustamaan oman kasvimaan erinomaiseen maaperään. Mittasuhteet suurenivat ja lajit lisääntyivät. Kasvatin kaaleja ja avomaakurkkuja. Kasvihuoneessa kypsyivät tomaatit ja mansikkapenkeistä kerättiin satoa ämpäreittäin. Marjapensaat täyttivät pihapiirin. Hyötypuutarhan hoito vei paljon vapaa-aikaa. Perheessä käytettiin ruokalistan perustana oman maan tuotteita. Hyötyviljelyn ohessa tutustuin myös vanhoihin perennoihin, sillä talon pihapiiriä koristivat aikaisempien emäntien luomat kukkapenkit.
Vuosituhannen vaihteessa tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. Me puolison kanssa jätimme tilan, talon ja pihan ja rakensimme itsellemme torpan eläkevuosia varten, vaarin torpan. Torppa pystytettiin keskelle mäntyjä ja kuusia kasvavaa metsäkulmaa siten, että mustikkavarvikot ympäröivät sitä lähes koskemattomina. Aioimme säilyttää pihan luonnonmukaisena.
Aika pian kuitenkin alkoi taas herätä puutarhainnostus. Koska meillä oli hyvää aikaa, istutettiin tulopihan puolelle pieni perennapenkki ja pensasryhmä, kuten torpan pihassa kuuluu olla.
Vähitellen aloin kaivata kasvimaata. Istutettiin marjapensaita ja hedelmäpuita. Mansikkamaa oli seuraaksi vuorossa. Kaikki eteni vuosi vuodelta vähitellen. Hyötypuutarhan kylkeen rakennettiin vierasmaja kesäkeittiöineen ja torpan ja hyötytarhan välinen alue alkoi vähitellen muuttua jonkinlaiseksi puutarhaksi.
Minkälainen puutarhuri olen nyt?
Torpan puutarha on alusta asti ollut meillä, vaarilla ja minulla yhteinen harrastus. Työnjako on syntynyt luonnostaan. Suunnittelu tehdään yhdessä ja vaari rakentaa rakenteita ja tekee voimaa vaativia töitä. Minä hoidan kylvöjä ja kitkemisiä. Kummallakin on lisäksi ikioma kulma, jonka saa hoitaa ihan oman mielensä mukaan.
Minä olen edelleen intohimoinen hyötypuutarhuri. Porkkanan harvennus ja kitkeminen tuottaa edelleen hyvänolon tunteen, kun siistit taimirivit nousevat esiin vihreästä massasta. Juuresmaan tuotto päätyy talveksi maakellariin. Kannatan kausiruokaa, jossa oman puutarhan tuotteet ovat lähes joka päivä ruokalistalla niin kesällä kuin talvellakin.
Minulle vehreä puutarha ei edellytä siistejä nurmikenttiä ja täsmällisiä rajoja. Viheralueet muodostuvat luonnon nurmista apiloineen ja leinikkeineen. Puutarhan rajat ovat paikoin epämääräiset. Välillä on vaikea määrittää, missä puutarha loppuu ja luonto alkaa. Kuuluuko kukkiva niitty aidan takana puutarhaan vai ei?
Puutarhassa käytetään tukirakennelmina riukupuista koottuja portteja tai aitoja. Isoja kiviä on jätetty paikoilleen ja pienemmillä kivillä on rajattu kukkapenkkejä. Risuaitoja on pystytetty pysäyttämään aika ajoin puhaltavaa tuulta. Yleisilme on siis rento ja luonnonmukainen, vaikka paikoin pyrin kanttaamaan kukkapenkit siististi ja kokoamaan selvät kivireunukset.
Minulle puutarhan tärkeitä kasveja ovat puut ja pensaat, joista osa on kasvatettu siemenestä asti. Vanhat perennat, kukkivat pensaat ja köynnökset toimivat puutarhan päärooleissa, kukin oman vuodenaikansa mukaan. Osa perennoista on siirretty entisen kotimme pihasta ja monet on saatu ystäviltä tai niihin liittyy jokin tunneside. Uusia kasveja kasvatan mielellään siemenistä.
Kesään kuuluvat myös kesäkukat. Kesäkukkien ruukkukasvatusta aion tulevaisuudessa vähentää, sillä ne ovat vaativia kastelun suhteen. Ruukussa olen kasvattanut vanhaa ruusupapulaijketta, mutta viime kesänä nekin olivat haasteellisia kasteltavia. Maassa kesäkukat kasvavat huolettomammin. Suosikkejani ovat kehäkukat, tuoksuherneet ja kosmoskukat, unikot.
Istutan ja kylvän puutarhaan myös luonnonkasveja pienille heinikkoalueille. Jotkut niistä viihtyvät pitkään, mutta toiset häviävät parin vuoden kuluessa. Jotkut puutarhamme pensaat, kuten näsiät, kuusamat ja marjatuomipihlajat ovat kasvaneet alunperin nykyisillä paikoillaan ja muu kasvillisuus on asettunut niiden mukaan.
Meillä ei ole kasvihuonetta enkä sellaista enää halua. Kasvatan kestäviä ja helppoja kasveja avomaalla ja terassilla. Tomaatit, kurkut ja kesäkurpitsat tuottavat sopivasti satoa myös niin. Välillä kokeilen jotakin haastavaa kasvatusta, mutta otan sen kokeiluna.
Tästä kaikesta voisi päätellä, että haluan nyt päästä puutarahatöistä helpolla. Vietän kuitenkin keväästä syksyyn välillä päiväkausia kunnostaen ja kitkien puutarhaa, sillä se on aika laaja. Vaikka puutarha on osittain luonnomukainen, se ei tee sen huollosta helppoa. Lisäksi puutarhamme on luotu epäkäytännöllisen impulsiivisesti. Hoitoa ja huoltoa ei ole ensisijaisesti ajateltu.
Kitkemispäivät ovat kuitenkin edelleen nautinnollisia. Ei haittaa yhtään, vaikka päivä hurahtaa iltaan ja välillä tulee istuttua vain hetki kahvikupin kanssa kottikärryjen äärellä. Se on aina yhtä hauskaa kuin pikkutyttönä.
Minulla on aina puutarhassa joitakin tavoitteita, joita pyrin toteuttamaan. Vuosi vuodelta pyrin vähentämään noita projekteja ja yritän yhä enemmän nauttia ja iloita puutarhasta. Nyt kun tammikuu päättyy, odotan jo innolla sitä hetkeä, kun sinililjat ja lumikellot nousevat kukkimaan.
Haasteen säännöt:
Voit kirjoittaa itsestäsi puutarhurina
oman mielesi mukaan tuoden esiin niitä asioita, jotka
kuvaavat sinua ja harrastustasi.
Mainitse keneltä haasteen sait ja että haasteen aloitti Kivisen Vilma.
Merkitse Vilman aloitushaasteen kommenttikenttään vastauksesi
ja Vilma kokoaa niistä koosteen.
Haastan mukaan
Ullan
Rannanpihasta-blogista
Merkitse Vilman aloitushaasteen kommenttikenttään vastauksesi
ja Vilma kokoaa niistä koosteen.
Haastan mukaan
Ullan
Rannanpihasta-blogista
