lauantai 9. toukokuuta 2015

Kevään kuningatar


Kuluneella viikolla on sade ja pouta vuorotellut. Sateen vuoksi ei kylvötyöt oikein ole edistyneet ja niinpä päätimme aurinkoisena hetkenä suunnata metsään kurkistamaan kevään tapahtumia.

Keväisen mäntykankaan upea kunigatar olikin avannut kukkansa. Voiko mikään olla ihmeellisempää kuin kylmänkukka, joka nostaa hienoisen karvan peittämät vartensa ja herkkääkin herkemmät kukkansa keskelle kevään koleaa metsänpohjaa! Juuri sinä päivänä ja ennen seuraavaa sadetta aurinko helli sitä hetken.




Metsä oli jälleen antelias: korvasienet olivat jo nousseet!




Mikä onkaan mukavampaa kuin kirjojen ja lehtien tutkiminen, kun ulkona puhaltaa tuuli ja sade ropisee kattoon! Puutarhan suunnittelu saa aina uusia käänteitä ja lintujen ja hyönteisten tunnistamisessa on ihan kiirettä näihin aikoihin. Porraskaiteitakin pitäisi uusia, joten nikkaroitiohjeet esiin!



Lopulta kärsivällisyys petti tänään! Kuokka käteen ja perunat vakoon - ei muuten saada uutta perunaa lautaselle ihmisten aikaan. Kymmenen vakoa Timo-perunaa pääsi maan sisään harson alle ponnistelemaan kasvun alkuun.

Lisäksi samaan vauhtiin kylvettiin porkkanaa, punajuurta ja palsternakkaa. Sipuliakin tuikattiin vielä maahan. Nyt on ainakin perustarvikkeet kasvamassa ja muuta herkkua kylvetään sitten kun lämpenee! 


Daaliatkin laitettiin joku päivä sitten maahan ja nythän odotetaan taas kylmää yötä, joten suojaukset taas päälle. Tunnelmallista äitienpäivää kuitenkin kaikille!

3 kommenttia:

  1. Heh, minä eilen kuvasin oman kylmänkukkani ja on vielä ihan alkuvaiheessa, eli vasta vienosti päätään mullasta nostaa ja sinulla jo reilu viikko sitten kukkineet...kyllä tämä suomi on iso maa! :D
    Ne oman maan perunat, ne on ihan parhautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöä odotetaan täälläkin, myös ne perunat maassa... toivotaan sitä sinnekin!

      Poista