sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Onko puutarha valmis?


 Menneinä viikkoina on ollut mahdollista ihastella monia puutarhoja erilaisissa medioissa ja ihan oikeasti astumalla sisään puutarhaan. Nyt on saavutettu keskikesä ja puutarhojen kukoistus on parhaimmillaan, ainakin näissä esitellyissä puutarhoissa. Koska puutarha sitten on parhaimmillaan - onko se sitä vasta syksyllä vai oliko se jo keväällä?

Koska puutarha on valmis? Joskus puutarhan esittelijä kertoo, että nyt puutarha on valmis ja sinne voi kutsua vieraita. Tuleekohan torpan puutarhassa sellainen tilanne - että puutarha olisi valmis? Taitavasti suunniteltu puutarha voi varmaankin olla valmis ja pysyä sellaisena, kun se laaditaan järjellä ja ammattitaidolla. Torpan puutarha ei ole syntynyt sillä tavalla ja siksi olemme usein siinä  tilanteessa, että puutarha on ottanut vallan ja joudumme mukautumaan sen tahtoon. Puutarha haluaa muuttua, vaikka se juuri vähän aikaa sitten oli ...valmis - jostakin kohtaa.

Syyt ovat monenlaiset. Puut kasvavat ja varjostavat, perennat rehevöityvät ja täyttävät liikaa tilaa. joku kasvi ei viihdykään siellä, mihin se istutettiin ja joku kasvi ei yleensäkään viihdy torpan puutarhurien käsittelyssä ja toisaalta, jostakin ilmestyy kasvi, joka täytyy saada sijoitettua jonnekin... 

eli torpan puutarha ei tule valmiiksi!

Jossakin kohdassa on kaikki hyvin ja toisessa kohdassa on jo suunniteltu korjausliike, joka täytyy jatkossa toteuttaa. Jossakin taas tulee yllätys - joko hyvä tai ikävämpi.

Mutta tässä se juuri on. Puutarha on täynnä yllätyksiä ja muutosta! 

Joitakin vuosia sitten kylvetyt unikon siemenet tuottivat vihdoin tulosta - kukkia. Nappasin siemenet vanhan puutarhan kypsistä siemenkoteloista ja siinä ne nyt ovat, perinneunikot kukassa.



 Perinneruusutkin ovat aloittaneet kukinnan, tosin vähän myöhässä. Suviruusu on täynnä kukoistusta.



 Kirkonruusuksi sanottu vanha ruusu on kukeutunut jostakin mukaamme.



 Valamon ruusu vasta aloittelee kukintaa.


Vanhasta pihasta kulkeutunut pioni uskalsi viimein avata kukkansa auringon kunnolla lämmittäessä.



Ja nämä omalaatuiset akileijat - siemenkylvö tuotti tällaista, vaikka siementen kantaja oli ihan muuta.



Sormustinkukat hakevat paikkansa omin voimin.


Tämä takapihan penkki näyttää nyt hyvältä, mutta todennäköisesti kuunliljat täytyy lähiaikoina jakaa...


eli on siis turha odottaa vaarin torpan puutarhan valmistumista, se on aina muutostilassa!

6 kommenttia:

  1. Olet oikeassa. Yhden nurkan kun saa nakerrettua mieleisekseen, on toinen kohta puutarhassa jo "aivan kamala". Meillä puutarha elää jatkuvaa muutosta. Ehkä jonkun suunnitelman saan jollain tasolla toteutettua, mutta mieli kun on sellainen, että keksin jatko-osia ja muutoksia ja sitten tekee mieli kokeilla ihan uutta ja... Minulla puutarha on selkeästi puuhamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä puuhamaassa meni tämäkin päivä - viisi kottikärryllistä rikkaruohoja ja poistettavaa kasvustoa! Näin siksi, että on mennyt toista viikkoa kunnon kitkennästä, mutta ihanaa se oli!

      Poista
  2. Mä tykkään eniten "harrastelijapuutarhoista", joskin nimi on harhaanhohtava juuri siitä syystä, että puutarhaharrastajat ovat usein ammattimaisen taitavia ja työteliäitä. Osa viehätystä on muutos ja se, että valmista ei tule. Haluaisin itse paikat sen verra valmiiksi, että muurit, kiveykset pihan reuna-alueet olisi suht käsitelty, helppo hoitaa ja muuttumaton osa pihaa. Muu saakin vaeltaa, muuttua ja kasvaa haluamansa mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pyritään helppohoitoisuuteen, mutta se jää usein unholaan, kun ihanat kasvit vaeltavat...

      Poista
  3. Ompa kaunis tuo Pioni. En ole noin herkkää nähny aiemmin.

    VastaaPoista
  4. Sanopa muuta, se on kuin pitsiä ja röyhelöä, mutta on vanha jakopioni. Sukua ja nimeä en tiedä, mutta on tosi hyvä rehevöitymään!

    VastaaPoista