lauantai 19. syyskuuta 2015

Vihreä aalto


Elokuun loppu ja syyskuun alku taikoivat kasvimaan tuottamaan kaikkea vihreää yltäkylläisesti. Sopivat sateet ja auringon lämpö vielä näin myöhäänkin sai pinaatin pulskistumaan valtavaan rehevyyteen. Alkukesällä se kitui, mutta nyt yhtäkkiä sato on mahtavan runsas. Kesän mittaan sen käyttö jäi kokonaan, mutta nyt sitä riittää pitkäksi aikaa.


Siispä kattilaan ja kiehumaan - sen jälkeen odottaa pakastus!


Herneet ja erilaiset pavut tuottivat myös hyvän sadon. Nekin juroivat kalsean alkukesän mittaan ja näyttivät aika huonoilta, mutta tämä kesän loppu antoi niillekin vauhtia.


Kaikki kiehautetaan ja jaetaan sopiviin annoksiin, jotta käyttö ajan mittaan on kätevää. Siispä kattiloiden ääressä saa viivähtää tovin jos toisenkin.



Valtavaan kasvuun ovat päässeet myös rucola, mangoldi ja kaikenlaiset yrtit. Herkullista syötävää on tarjolla niin paljon, ettei millään ehdi kaikkea käyttää.




Niinpä on syytä myös kuivata niitä aineksia, joille kuivaus sopii. Meillä kuivataan esimerkiksi tillit ja persiljat, oregano ja basilika ihan puulieden jälkilämpöisesellä pinnalla. 

Tänä vuonna päätin kuivata myös herneen siemeniä ensi kevääksi. Ne on kuivattu palkoineen ja vasta sitten silvotaan herneet esiin. Toivottavasti saan hyvät siemenet, sillä monena vuonna olen ollut pulassa herneiden itämisen kanssa. Viime keväänä onnistuin viimein Kelvedon Wonder-lajikkeen kanssa. Toivottavasti siemenistä tulee itäviä!



Tietysti pinaatista oli pakko ottaa erä pinaattipiirakkaan - olenhan näihin piirakkoihin höyrähtänyt. Pohjaksi voitaikina ja täytteeseen 

3 kanamunaa
2 dl maitoa
mascarpone-juustoa 200 g
1,5 dl kiehautettua pinaattisilppua
rippunen suolaa ja pippuria
persilja- ja ruohosipulisilppua
jokunen pikkutomaatti
1 dl juustoraastetta päälle

paista 200 asteessa 40 - 50 minuuttia


Siis vihreää vihreää vihreää - herkutellaan sillä ja nautitaan ihmeellisestä syyskuusta!

3 kommenttia:

  1. Mahtava sato maukasta vihreää. Pinaattipiirakka näyttää aivan ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli piirakka lauantain iltapalaksi, nyt on onneksi pinaattia pakkasessa!

      Poista
    2. P.S. Kiitos kauniista kommentistasi taas tänään. ♥

      Poista