keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Miten meillä?

Huhtikuu kuulostaa keväiseltä. Sieltä ja täältä tulvii kuvia heräävistä puutarhoista, joissa nousee monenlaista elämää ja kukintaakin on jo näkyvissä. Jossakin paistaa aurinko ja jossakin on saatu lämmintä sadetta. Mitäs sitten meillä?


 Pari päivää sitten oli pellontakuisen lammen vesi aamulla jääriitteessä ja yleensäkin taivas on kirkastunut yötä kohden. Öisin on pakkasta jopa useitakin asteita, kuu ja tähdet loistavat kirkkaana. Päivällä sitten saapuu pilviä ja aika ajoin ropsahtaa rankkojakin sadekuuroja. Lämpimistä sateista ei kuitenkaan voi puhua. Kun sisukkaasti yrittää jotakin ulkona työstää, kannattaa ottaa melko lämpimät käsineet kätösiinsä. Päivänä muutamana oli poutaisempi hetki ja linnunpönttötehdas saatiin toimintaan. Tuloksena syntyi toistakymmentä uutta linnunpönttöä eli kesäasukkaillle olisi nyt tarjolla uudenkarheita näköalahuoneistoja. Ne on asennettu paikoilleen.


Kukintaakin löytyy jo vähän. Ensimmäiset sisukkaat sinivuokot pyristelevät yöpakkasten ja päiväsateiden armoilla ja jossakin välissä ne juuri ja juuri saattavat avata terälehdistönsä.


 Näsiä on meidän pihamme upein kukkija tähän aikaan. Se on täydessä kukassa ja uskomaton tuoksu leijailee koko tuolla pihan alueella. Mutta hyönteisiä ei näy... kuinkahan käy, onnistuuko marjasato? Näsiä on myrkyllinen, mutta meillä ovat jo lapsenlapset oppineet, että mitään outoja marjoja ei maistella. Näsiän ja kielon marjat tunnistetaan, niitä ei syödä.


 Lumikellomassat kukkivat ja kylmät vesipisarat ja räntäsateet riippuvat kukinnoissa. Tavallisesti lumikellot ovat nousseet kukkimaan lumipälvien keskeltä - nyt lumet ovat sulaneet jo aikoja sitten.


Sisälläkin on jo hieman edistymistä havaittavissa. Punainen vanha daalia on  työntänyt ensimmäiset vihreät alkunsa näkyviin ja kasvaa varmaan  voimalla, joten se tarvitsee pian päivähoitoa oikeassa auringossa. Toinen keltadaalia on hitaampi, ensimmäiset vihreät nystyrät vasta nousevat. Se onkin erittäin kylmänarka, joten odotelkoon rauhassa.


Sisällä kasvavat taimet sinnittelevät alussaan. Valoa ja lämpöä oikealta auringolta kaivataan. Mustasilmäsusanna on jo kasvanut pituutta.


Yleisnäkymä puutarhassa on vielä ankea. enimmäkseen näkyvissä on ruskeita kasvijätteitä, mutta tulppaanit nostavat jo toiveikkaina lehtikärkensä kohti valoa. Kevätesikot ovat myös nousemassa pieninä lehtiruusukkeina, mutta ne eivät kylmässä juuri edisty.


Huhtikuu ei näytä vielä kovin keväiseltä. Pihapuutarha on vielä harmaa ja eloton. Toisaalta on hyvä, että ei ole kiirettä käydä käsiksi moniin kohtiin samaan aikaan. Nyt voi tehdä vielä muutamia muutos- ja raivauskohteita kuntoon. Viileässä ilmassa jaksaa hyvin kaivaa ja kärrätä. Palataan tuonnempana niihin, ehkä syntyy jotakin näytettävää.


"Että puutarhatyöt kohottaa ja jalostaa ihmisen mieltä, on tunnettu tosiasia."
(Ossian Lunden v.1918)

10 kommenttia:

  1. Hieno on tuo Lundenin sitaatti; olemme varmasti samaa mieltä hänen kanssaan. Kevään odotus vaatii malttia, mutta kyllä se sieltä tulee. Ehkä odottaminen onkin yksi kevään ihanuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se on - kaikki on vielä edessä, takatalvet ja kevään lämpimät henkäykset. Tänään oli ensimmäinen keväisen tuntuinen päivä ja puutarhatöihinkin pääsi muutamaksi tunniksi nauttimaan.

      Poista
  2. Näsiän kukintaa olen ihaillut monessa blogissa ja sellaisen taidan hommata omallekin pihalle.
    Tällä hetkellä kevät totisesti keikkuu, sillä vuoroin sataa vettä ja rakeita, vuoroin paistaa aurinko. Ilman hanskoja ei pihamaalla tarkene edes kuvailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä iso näsiä on ollut paikoillaan jo puutarhaa perustettaessa ja pienempiä on ilmaantunut ehkä lintujen kuljettamana. Tänään sai jo vähän esimakua keväästä!

      Poista
  3. Runsas rehevä lumikellomätäs! Minä en saa niitä onnistumaan. Varmaan kolmet lumikellot olen hankkinut, eikä vieläkään näy mitään. Ihmeesti ne kasvit kasvaa, vaikka sää on viileä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti näyttävät lumikellot lisääntyvän. Joka vuosi yritän vähän harventaa kun sipulit lisääntyvät ja ovat tiukasti vieri vieressä. Siirrän niitä toisiin paikkoihin. Ja kylmässäkin rynnistävät kukkimaan!

      Poista
  4. Todella komea lumikellomätäs!

    Hieno juttu nuo linnunpöntöt, niille löytyy monta tyytyväistä asukkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mätäs onkin oikea sana - ne tuppaavat tiukkaan rykelmään, mutta hyvä kun jokin kukkii!

      Poista
  5. Ihania kukkasia ja hienoja linnunpönttöjä!
    Täälläkin on kevät edennyt varmasti mutta hyvin, hyvin hitaasti. No, toivottavasti ei sitten tule takatalvia.
    Tuo Lunden-sitaatti on tosiaan ihastuttava. Siinäpä olikin suomalainen uranuurtaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takatalvi taitaa tulla, mutta otetaan se vastaan Lunden-asenteella!

      Poista