keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Aurinkoenergiaa

Hei aurinko paistaa!


1.5. Sunnuntai: Koko päivä on saatu nauttia lämpimistä auringon säteistä pitkien, synkkien sadeviikkojen jälkeen. Puutarhuri on havahtunut hämmästyneenä valosta ja lämmöstä. Siis sadetakki nurkkaan ja hommiin!

2.5. Maanantai: Aurinkoenergian vaikutuksesta pesin kaikki alakerran viisi kolmikertaista ikkunaa ja ulkoeteisen yksinkertaiset lasit ja muutamia oven laseja. Nyt se on tehty! Yläkerta ja piharakennukset saavat odottaa.




3.5.  Tiistai: Joka nurkassa vihertää jotakin kiinnostavaa, mutta nyt on ryhdistäydyttävä ja tartuttava muutamaan tärkeään, vaikkakaan ei niin houkuttelevaan työhön.

Ensimmäiseksi on korjattava syksyllä tekemättä jäänyt tärkeä asia eli - kartoitus. Viime kasvukaudella sadekelien aikana ja syksyllä torpan kukkapenkeissä tehtiin paljon uudistuksia. Vanhoja istutuksia purettiin ja kasveja siirrettiin uusiin paikkoihin ja myös uusia kasveja ilmestyi mukaan. Kaikki oli ihan selvää ja järjestyksessä. 

Nyt keväällä ollaankin ihan hukassa. Mihin kaikkialle kuunliljat nyt sitten muuttivatkaan? Ja mikä kumma lehtitupsake työntyy esiin tuon kukkapenkin päässä? Missä on tarha-alpi? Kyllähän ne tietysti ennen pitkää ilmaantuvat esiin (jos ilmaantuvat...), mutta olisihan se mukava tietää nyt.

Viimeistään nyt on tehtävä muistiinpanot kasveista ja niiden sijainnista sitä mukaa kun ne on tunnistettavissa. Jonkilaiset merkkilaput olisivat yksi keino, mutta parhaaksi tavaksi olen aikaisemmin todennut karttapiiroksen kukkapenkistä, johon kukin kasvi merkitään. Noita vanhoja karttoja onkin tallessa ja joitakin kasveja on entisissä paikoissaan. Jatketaan siis kartoitustyötä ja merkitään kunkin kukkapenkin kasvit muistiin kevään mittaan. Kartta piirretään ihan kynä-paperimenetelmällä ja tiedot kasveista raapustellaan oheen. Tämä on jotenkin ihana vaihe - kaikki kasvu siirtyy käsivaraisesti peperille. Kaiken voi viedä sitten muistiin tietokoneen uumeniin.



Etupihan kukkapenkkejä v. 2006


Aloitettu karttapiirros v. 2016..


...ja osa samasta kukkapenkistä viime keväänä


4.5. Keskiviikko: Aurinkoenergian avulla tartutaan seuraavaan vähemmän hauskaan tehtävään, joka on kivireunusten korjaus. Useita istutusalueita reunustaa meillä kivistä ladottu reuna ja ne on ainakin joka toinen vuosi kohennettava ellei ihan ladottava kokonaan uudestaan. Kiviä on kaikenkokoisia ja -muotoisia ja kaikki täältä lähitienoilta köytyneitä. Monet niistä ovat nousseet kasvimaalta vuosien varrella, mutta nykyisin sieltä ei löydy enää juuri nyrkinkokoistakaan.

Reunukset rajoittuvat nurmialueeseen, murskeeseen, sammaleeseen ja ties mitä muuta sattuu esiin kasvamaan. Reunukset ovat yhden tai parin kiven korkuisia.







.
Viime aikoina rakentaessani tai uusiessani kokonaan reunusta, olen asettanut mustan muovisuikaleen juuri kivien levyisenä niiden alle. Se estää jonkun verran rikkaruohojen esiin tunkeutumisen kivien välistä.


Kivireunusten lisäksi rajauksiin on käytetty riukupuutarhassa halkaistua riukua. Niitäkin piti uusia -puu kun ei ole ikuista kosketuksissa multaan. Valkovuokot saavat vallattomasti putkahtaa esiin,  sillä saniaiset ja akileijat eivät ole vielä ehtineet kasvaa. 



Aurinkoenergia on saanut myös kasvimaan kuivahtamaan juuri sopivaan kuntoon. Eilisen jyrsimisen jälkeen se on ehdottomasti kylvökunnossa. Siispä kiireisimmät siemenet multiin: porkkanat, palsternakat ja punajuuret. Huomenna jatketaan kylvötöitä. Kylläpä tämä kevät sai vauhtia auringosta!




Kiitos vielä kaikille teille, jotka kerroitte sanoin ja kuvin puutarhanäyttelyistä! Monipuolisten kuvausten perusteella pääsin täällä kotona seikkailemaan monissa näyttelyissä ja messuilla. Hyviä ideoita oli sieltä nostettu esiin, jopa torpan puutarhassa voi syntyä jotakin niistä.

Tervetuloa uudet lukijat ja seuraajat! Saapa nähdä, mitä torpan puutarhassa tapahtuu! 

10 kommenttia:

  1. Auringonvalo saa ihmeitä aikaan. Onpa hauskannäköinen kevätpenkki keltaisine kukkineen. Ahkerana olet ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aurinko hellii meitä vielä tänäänkin, valoisaa äitienpäivää!

      Poista
  2. Aurinkoenergia saa puutarhanaisen liikkeelle, sisällä ja ulkona.
    Minulla on aika hyvät luettelot ja listat istutuksista, mutta eivät ne karttoja korvaa. Viime kesänä tuli myllättyä useampikin kukkapenkki ja nyt olen ihmeissäni, mitä mistäkin on odotettavissa. Aion siis piirtää kartat kukkapenkeistä ja se olisi tietenkin hyvä aloittaa juuri nyt, kun mullasta puskee tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole edes kunnon luetteloita, joitakin nimiä olen laittanut muistiin! nyt pannaan asiat paremmalle mallille. Hyvää äitienpäiväsunnuntaita!

      Poista
  3. Valolla ja lämmöllä on uskomaton vaikutus ja se jaksaa ihmetyttää, kuinka kasvit keväällä niin nopeaan heräävät, vaikka usein yöt ovat viileitä/kylmiä! Tuo kartanteko on mulla ollut vaiheessa jo niin kauan, että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni jo viimein, hyvät kartat sinulla! Ihania kukkijoita pihassasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähitellen ne perennat sieltä nousevat - sitten vaan muistiin kartalle! Aurinkoista äitienpäiväsunnuntaita!

      Poista
  4. Aurinko saa kyllä ihmeitä aikaan, niin puutarhassa kuin puutarhurissakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, täydet 10 pistettä auringolle! Hyvää äitienpäiväsunnuntaita!

      Poista
  5. Lumoavaa kukkakauneutta ja kiinnostavia kuvia kevättöistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa jo aikaiset kevätkukinnat olla ohi - nautitaan vain viherryksestä. Yksi kukkapenkki täytyy uusia - siinä on taas dokumentointia!

      Poista