sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Lumikuuset joulukortissa


Tänään on joulukorttien päivä. Kortit valmistetaan ja kirjoitetaan niihin toivotukset ja osoitteet ja kiinitetään postimerkit. Tarvikkeita etsiessäni löysin talteen laitetut viime vuoden kortit. Tällaisia itse valmistettuja kortteja saimme viime jouluksi.




Omat joulukortit valmistan yleensä sarjatyönä siten, että kaikki kortit tehdään samalla perussuunitelmalla. Kaikissa korteissa on sama aihe ja samat materiaalit. Kaikki sukulaiset ja ystävät saavat meiltä tänä vuonna kortin, jossa on kakkupaperista leikatut lumikuuset. Kaikki kortit ovat kuitenkin erilaisia - yhtään kaksoiskappaletta ei synny. Kortin pohjakartongin värit vaihtelevat: joulunpunaista, sinistä, vihreää ja tummanpunaista. Kortit valmistetaan taittamalla kartonki kahtia, jolloin päälle tulee kuviointi ja sisäosaan kirjoitetaan viesti.


Kortin kuvion tausta syntyy muutamasta paperisuikaleesta. Ne leikaltaan vapaasti muotoillen ja eri tavoin ja liimataan kortin pohjakartongin alareunaan. Suikaleissa käytetään paria kolmea väriä, mutta aina on mukana voimapaperin värinen ruskehtava kartonki. Muina väreinä pilkahtavat näkyviin punainen, sininen, musta ja valkoinen. Suikaleet liimataan osin päällekkäin ja lomittain.


Lumiset kuuset leikataan pyöreän kakkupaperin reunoista kolmiomaisina suikaleina. Enimmäkseen kolmion terävä kärki asetetaan kohti kakkupaperin keskustaa, jolloin kuusen latva on täysvalkoinen ja oksat piirtyvät pitsimäisinä. Jotta kolmioita syntyy luontevasti, on välillä leikattava kuusi toisin päin: kuusen tyvi on leikattava kakkupaperin keskustasta. Silloin kuusen latvasta tulee pitsimäinen ja alaoksisto on täysvalkoinen.



Kuusten koosta riippuen korttiin liimataan kaksi tai kolme kuusta vapaasti sommitellen. Lopputuloksena on sarja kortteja, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia. 


Lopuksi kortteihin kirjoitetaan joulun toivotukset kuvapuolelle jokaiseen korttiin siten kuin se tilasta riippuen siihen sopii. Kortin sisään kirjoitetaan kullekin vastaanottajalle sopivat hyvät toivotukset ja tietysti lähettäjien nimet.


Tänä vuonna korttien tarvikkeet löytyivät kotoa. Kaikkia erivärisiä kartonkeja oli kaapissa ja kakkupapereita myös. Valkoinen kapea raita, joka näkyy joka kortin alareunassa, syntyi entisajan kirjoituskoneen korjausnauhasta, joka on itseliimautuvaa. Sekin siis on kaapista löytynyttä jäännöstavaraa.


Tällaisia liimaa-leikkaa-kortteja ei kuitenkaan voi lähettää ilman kirjekuoria. Kuorina käytettiin tavallisia valkoisia kirjekuoria ja korttien koko suunniteltiin sitä silmällä pitäen. Ehkä seuraavalla kerralla ideoidaan vielä omatekoiset kirjekuoret mielellään kierrätysmateriaalista ...

Valon aika lyhenee vielä päivä päivältä. Aurinko pinnistelee aamulla metsän laidan takaa esiin ja pilkahtelee puun runkojen välistä. Jos saadaan kirkas sää, se ehtii ilahduttaa meitä muutaman tunnin. Onneksi talvipäivän seisaus lähenee.



Tunnelmallista alkavaa talviviikkoa!

14 kommenttia:

  1. Ihania joulukortteja olet tehnyt. Itse tehdyt kortit ovat arvokkaita siinä on paljon tunnetta mukana. Mahtavan kauniita luontokuvia olet ottanut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortteja tehdään joka vuosi aina erilaisella suunnitelmalla ja se on hauskaa tehtailua. Jokainen varmaan liittää joulukortteihin sitä tunnetta mukaan. Hyvää joulukuun jatkoa!

      Poista
  2. Hienot kortit. Pitää laittaa idea korvan taakse, tuo on helppo toteuttaa työssäni lastenkin kanssa. Itse tehdyt kortit ovat sellaisia jotka säästän joka vuosi. Jokainen omalla tavalla kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Katja kun löysit täältä jotakin käyttökelpoista. Idea on vapaasti käytettävissä ja on helppo lastenkin toteuttaa. Mukavaa jatkoa joulukuulle!

      Poista
  3. Aivan ihania kortteja, sekä saadut että tehdyt. Nuo pumpulipartaiset tontut ovat aina niin hellyttäviä.
    Kakkupaperikuuset ovat loistava idea. En ole huomannutkaan miten hienosti ne näyttävät lumisilta puilta. Muutenkin on hyvin käytetty kotoa löytyviä materiaaleja. Kekseliäisyydestä ja kierrätyksestä tulee aina hyvä mieli.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo saadut omatekoiset kortit säästän ja joskus niitä katselen jälkikäteen. Meillä tehdään itse kortteja puolin ja toisin pitkin vuotta ja nekin säästellään. Joku historian tutkija ne joskus kaivaa esiin sadan vuoden päästä...
      Aurinkoista viikkoa sinne!

      Poista
  4. Olipa kauniita kortteja! Mukava idea!

    Ihania talvisia kuvia olet ottanut, valoakin niin kauniisti! Lunta on niin teillä kuin meilläkin vain hiukkasen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hauskaa keksiä joku helppo juttu, jota voi tehdä vaikka pienten lasten kanssa ja ajattelin nyt tämän kertoa kaikille vinkiksi. Tänään paistaakin aurinko ja tunnelmat ovat valoisat!

      Poista
  5. Onpa kauniita ja kekseliäitä! MInä en tänä vuonna jaksanut vaan alkaa puuhaan, ostin valmiit. Tosin luin hauskan ajankohtaisen "vitsinkin" aiheesta: hävitätkö tänä vuonna korttisi itse vai annatko postin hävittää ne? Hih. Meille ainakin tuntuu tuo posti tulevan aika satunnaisesti nykyisin... Toivottelen kuitenkin vielä iloista joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia, hyvää joulutunnelmaa edelleenkin - korteilla tai ilman - joulu on kuitenkin joulu!

      Poista
  6. Love all that cute gift cards!
    I`m following ur blog with a great pleasure via GFC
    Please join me
    Sunny Eri: beauty experience

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You are very wellcome to follow us Eri Sunny! We are very happy that you have found us and about your comment! I will come and find out what you are doing there! Merry Christmas and Happy New Year!

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista