sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Hyvää palmusunnuntaita!



Lähes kokonainen kuukausi eli neljä corona-viikkoa on kulunut edellisestä jutun kirjoittamisesta. Näiden viikkojen aikana on tunnelma ollut jännittynyt. Mikään ei yhtäkkiä olekaan niin kuin ennen. Kaikki on aivan toisenlaista. Se ei merkitse sitä, etteikö meillä olisi ollut tarpeeksi puuhaa täällä meidän aktiivikodissa, etteikö aurinko olisi paistanut ja lunta satanut ja sulanut kuten ennen.


Uutiset kaikkialta ovat jotenkin pysäyttäneet. Tässä on oltu jotenkin alavireisiä, joten mitään varsinaisia kevättoimia ei ole käynnistetty. Öisin kirpeä pakkanen kovettaa maan kopisevan kovaksi. Lumikellojen lisäksi jotakin vihreää pilkahtaa havujen alta, mutta pakkasyön jälkeen kaikki on nahistuntutta ja päivän aurinkoisina hetkinä pakkasen pehmentämät lumikellot oikovat kukkavartensa taas ojennukseen. Vaikka päivien taustaa hallitsee murheellinen tunnelma ja huoli, paljon mukavaa tapahtuu koko ajan.


Aurinkoisten ja tuulisten päivien kuluessa olemme urakoineet hurjan määrän polttopuita, jotka kuivuvat nyt rapisten valmiina pinoissa. Tulkoon minkälainen poikkeusaika tahansa, meiltä eivät ainakaan polttopuut heti lopu. Moottorisaha, kirveet ja lopuksi halkaisukone olivat käytössä ja päiviin mahtui varsin riittävästi liikuntaa, jotta ruokahalu oli jo illalla hyvä.


Me kuulumme 70+ikäryhmään, joten liikkuminen kylillä on käynyt vähiin. Olemme pyrkineet noudattamaan presidentin ohjetta, vaikka olemme olleet vielä tähän mennessä hyvin omatoimisia. Kulkemista voi kuitenkin harrastaa mielin määrin luonnon ympäristössä. Palmusunnuntain juhlistamiseksi lähdettiin metsäretkelle ja nautittiin sammalpoluista ja auringosta - metsään eivät tuulet puhalla. Oman laavun nuotiotulille pysähdyttiin vielä paistamaan makkarat ja saattoipa olla viimeisiä kertoja tänä keväänä, sillä maasto kuivuu jo kohta palovaroituskuntoon.


Oikeaa kevään tuntua voi löytää jo monesta blogista, sillä kukkivia ihanuuksia näyttää ponnistavan ylös maasta. On jouluruusuja ja kurjenmiekkoja, talventähtiä ja tietysti krookuksia värikkäinä ryppäinä. Ilokseni huomasin, että meilläkin oli kaikkein kalpeimman keltaisten krookusten rykelmä noussut kukkimaan. Muitakin krookuksia näyttää nousevan, joten lisää on tulossa - nyt on tulossa vähän lämpimämpää keliä.


Tämän poikkeusajan ikävin puoli on se, että eletään eristyksissä - läheisiä ja tärkeitä ihmisiä ei voi tavata kasvotusten oikeasti. Tekniikan avulla voidaan kuitenkin pitää yhteyttä ja meillä lapset ja lapsenlapset ovat ihan lähistöllä, jos tiukka paikka tulee. Lastenlapset käyvät etäkouluja todella tottuneesti. Tehtävät saadaan ja palautetaan sähköisesti ja videopuhelut opettajien kanssa toimivat. Ystävätkin kohdataan somessa. Surullista on, että me emme voi tavata todella iäkkäitä ystäviä, joista osa on hyvin yksin. Joillekin tuottaa puhelinyhteyskin välillä ongelmia. Apua haluaisi antaa, mutta tämä eristys estää sen. Ehkä on tärkeintä, että itse toimii siten, että muiden ei tarvitse huolestua.

Toistaiseksi täällä kulmilla paikallinen ruokakauppa on pitänyt avoimia aamuaikoja, jolloin voi käydä tekemässä turvalliset ruokaostokset. Ostoskerta riittää pariksi viikoksi. Ja saamme kyllä apua, jos sitä tarvitaan.


Nyt on ollut paljon iloa puutarhablogeista. Siellä on ollut tarjolla eksoottisia ja kiinostavia matkakuvauksia, ja nyt on nyt ollut aikaa paneutua niihin. Mielenkiintoisia kirjoja on esitelty runsaasti. Jotkut puutarhurit ovat kasvattaneet jo monipuolisen taimitarhan, jossa taimien vaiheita on voinut seurata. Sieltä on löytynyt monta hyvää vinkkiä tuleviin kevään kasvatuksiin ja vihjeitä uusiin kasvivalintoihin. 

Minä kasvatan vain niukasti pitkän esikasvauksen taimia, mutta tomaatit ja kelloköynnökset ovat jo alussa. Siementilaus on tulossa näinä päivinä ja kevään suorakylvöt on suunniteltu. Nythän hehkutetaan taas omavaraisuuden nimiin, joten porkkanat ja punajuuret pääsevät taas kunniaan. 


Tilkkutyynykin valmistui. Hyvää vetoketjua ei löytynyt varastosta enkä lähtenyt kauppoihin sitä etsimään. Siispä päädyin tyynyn taustaosassa nappikiinnitykseen. Nappivalikoimassani oli muutamia vaihtoehtoja, joista litteät kellertävät napit voittivat. Ne sopivat parhaiten himmeän keltaisen kankaan väriin. Ja sitä paitsi niitä oli juuri tarpeelliset kolme kappaletta.


Jossakin blogissa oli kerätty kiitollisuuslistaa niistä kaikista asioista, joita kuitenkin tässä nykyhetkessä löytyy, kun sitä ryhtyy miettimään. Omassa elämässäni on paljon asioita hyvin:

- olen toistaiseksi terve
- minulla on puoliso kumppanina
- minulla on läheinen turvaverkosto
- minulla on ihana aktiivikoti
- voin asua ja elää maaseudulla
- kevät on tulossa
- valo lisääntyy

...hei luettelo voisi jatkua pitkään...

Pysykää terveenä!

Hyvää palmusunnuntain iltaa!


16 kommenttia:

  1. Tämä aika alkaa helposti ahdistaa, jos antaa sille vallan. Hyvä olisi jokainen tehdä tuollainen kiitollisuuslista, kuten sinä. Niitä ilon aiheita, kun on varmasti jokaisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä riittää, kun vaan suuntaa huomion siihen suuntaan!

      Poista
  2. Hei Pirkko, tätä pohdiskelevaa postausta oli jotenkin niin hyvä lukea, vaikka kulunut kuukausi on tosiaan ollut monella tapaa surullinen. Omasta ja monen muun puolesta surettaa myös, ettei pääsiäisenä voida kokoontua iloisesti yhteen.
    Onneksi kevät on tulossa. Kuvissasi näkyy jo ihanaa vihreyttä ja kukkia. Ja siistiä ompelujälkeä. :)
    Kiitollisuuslista on hieno ajatus aina, mutta varsinkin nyt. Oma piha ja luonto ympärillä on yksi suurimpia kiitollisuudenaiheita. Surettaa niin kaikkien niiden puolesta, jotka joutuvat viettämään näitä viikkoja esim. pienessä kerrostaloasunnossa.
    Terveyttä ja hyvää pääsiäisen odotusta! Halaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Yksinäiset ja huonosti liikkuvat ihmiset ovat nyt todella ahdingossa. Ruoka-avun tuojakin jättää tuomisensa ovaen taakse ja lähtee pois.
      Keskitytään nyt kuitenkin kevääseen, joka antaa juuri parastaan. Näinä aurinkoisen lämpiminä päivinä voi jo tarttua puutarhan ensimmäsiin töihin nautinnolla. Ja ilon aihe on myös se, että pyykit voi kuivattaa ulkona auringossa liehuttaen. Tunnelmallista pääsiäisen aikaa!

      Poista
  3. Kiitollisuuslista muistuttaa niin hyvin siitä, miten paljon on myös niitä hyviä asioita, joista voimme nauttia koronasta huolimatta.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne teille. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisina kevätpäivinä ajatukset suuntautuvat taas iloisiin asioihin ja kaikkeen hyvään, mikä nytkin on mahdollista. Viikot kuluvat nopeasti ja toivottavasti lähestymme aikaa, jolloin elämä on taas entisellään. Hyvää pääsiäisen odotusta!

      Poista
  4. Positiivinen ja valoisa postaus koronaepidemiasta huolimatta. Eipähän se tilanne surkuttelemalla miksikään muuttuisikaan, olisi vain kurjempi olla. Oma puutarha on varsinkin nyt kullanarvoinen ja teilläkin metsän läheisyys antaa vielä lisäpuuhaa eristyksissä oloon. Kerrostalossa kaupunkien keskustoissa asuvia ihmisiä käy sääliksi. Välillä käy mielessä, pitäisikö ensi kesänä varata isompi alue hyötykasveille, vaikka tuskin Suomesta ruoka ihan heti loppuu. Seuravalla hetkellä olen kuitenkin jo kaivelemassa kesäkukkien siemenpusseja ja mietin, mitä kivaa seuraavaksi kylväisi. Olisihan noita taimia varmaan jo riittävästi... Aurinkoisia kevätpäiviä ja mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Nyt keväällä on ihanaa elää luonnon kanssa tätä heräämistä ja puutarhatöissä unohtuvat murheet. Viime päivät ovat herättäneet jo leskenlehdet ja ensimmäiset perhosetkin ilmaantuivat. Mukavaa pääsiäisen odotusta!

      Poista
  5. Jaan kokemuksesi siitä, että koronan aiheuttamat muutokset ovat jotenkin henkisesti lamaavia, vaikka tekemistä meillä maaseudulla riittääkin. Ei voi olla tuntematta huolta tämän kaiken seurauksista monien ihmisten terveyteen, turvallisuuteen ja talouteen - sekä yhteiskuntaan. Heikoilla olevat ovat vaarassa ja turvattomuus aiheuttaa monia sellaisia seurauksia, jotka näkyvät myöhemmin.
    Onneksi tavallisiin puuhiin tarttuminen - kuten teillä polttopuiden teko - saa mieltä tuulettumaan ja luonnossa kulkeminen on aina hyvä lääke.
    Meilläkään ei vielä ole juurikaan kukkia noussut sillä maa on sen verran jäässä. Ehkä lähiaikoina alkaa tapahtua.

    Kiitollisuus on hyvä pitää mielessä, voimme olla niin monista asioista kiitollisia. Jaan listasi kaikki kohdat kanssasi.
    Toivon teille molemmille terveyttä ja kevään iloa kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi ja samoin teille! Kevään eteneminen tuo yhä enemmän tekemistä. Yhtäkkiä korajaamista ja kunnostamista löytyy monesta suunnasta. Aika tuntuu kuluvan nopeasti - kuten yleensäkin keväällä ja pian edetään kohti rajoituksettomia aikoja. Toivottavasti suomalaisen ruoan tuottajat pysyvät terveenä ja saavat tarvittaessa aputyövoimaa, jolla turvataan taas kotimainen tuotanto. Valoisaa pääsiäisen odotusta!

      Poista
  6. Kiitollisuuteen on aihetta! Vaikka hankaloo aikoo tämä on, huoli on lähimmäisistä, yrittäjistä ja koko valtiontaloudesta. Kauppareissut kahenviikon välein on miulla ollu ohjelmassa ja polttopuu souvvii on meilläkin ollu. Klapikoneella ja paksut koivut kirveellä ja kiiloilla Pekka pilikkoo. Meillä on vielä routa muassa ja ei mittään kukkia vielä oo noussu. Kevättä ilimassa on kuitenkin ja taimien koulintoo on.
    Mukavoo pääsiäisen aikoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista huolta on viime aika tuonut eteemme, mutta onneksi on kevät ja toiveikkuus lisääntyy. Moni on joutunut kokemaan huolta ja pelkoa ja monella se on vielä edessä. Iloitaan kuitenkin niistä ilon hetkistä, jotka voi kohdata. Juuri sain etäkoululaiselta viestin ja kuvan, kuinka kuvallisen ilmaisun tehtävä on työn alla - aihe: Näkymä ikkunastani!

      Poista
  7. Sinulla on jo koivunoksat suurilla hiirenkorvilla. Ja metsäkävely on ihanaa kun on vielä oma laavukin. Ilolla tuollaisella laavulla on makkaraa paistella ja nauttia niin luonnosta kuin makkarastakin. Reippaat alut siellä ponnistelee kohti korkeuksia. Taitaa olla kelloköynnöstä. Kauniin tyynynpäällinen olet tehnyt ja onneksi minä kävin kangaskaupassa paljon aikaisemmin ja ostin verhojen ompelua varten tarpeeksi rypytysnauhaa ja yhteen pyöreään liinaan leveää mustaa vinokanttia . Olisi tarvinnut ostaa kahteen liinaan mutta eihän silloin voinut vielä arvata mitään tällaisia tulevankaan. Onneksi sinulla oli nappeja kotona omasta takaa ja tulee sitten käytettyä niitä poiskin. Hyvä kun teillä on turvaverkosto ikävä on täällä lapsenlapsia mutta minkä tälle nyt voi. Hyvää pääsiäistä sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinnistellään nyt näiden viikkojen aika. Nyt on tullut tehtyä paljon kaikkia kunnostustöitä ulkona kun ei voi vielä ryhtyä puutarhatöihin, sillä on niin kylmää. Hyvää pääsiäistä myös sinne!

      Poista
  8. monenlaisia pelkoja ja alakuloa nämä kuluneet viikot ovat tuoneet tullessaan, lohduttavaa on kuitenkin muistaa, et useimmiten pelkomme ovat osoittautuneet turhiksi. voisin allekirjoittaa hyvinkin tuon kiitollisuuslistasi, samanlaisista asioista koen itsekin kiitollisuutta ja kaikki ne tuottavat myös paljon iloa elämääni.
    kaunis tilkkutyyny valmistuikin, napit sopivat siihen hyvin, ehkäpä vetoketjua paremminkin! itsekin kaivelin kaappeja, onneksi löysin muutamia sopivia kangaspaloja annettavaksi miniälle. hänelle on iskenyt ompeluvimma ja kankaat alkavat loppua ja kauppoihin tosiaan ei hänkään halua mennä.

    VastaaPoista