Kiitos sade!

Toukokuun loppu oli koleaa, kuten edellisestä kirjoituksesta voi nähdä. Kylmät yöt, jopa pakkasyöt jatkuivat ihan kesäkuulle. Päivät olivat välillä aurinkoisia ja kolean tuulisia. Kasvit kukkapenkeissä ja kasvimaalla kärvistelivät epäedullisissa olsuhteissa. Viimeiset tulppaanit ovat jaksaneet kukkia pitkään puolivarjoisissa kohdissa.

Vihdoin kesäkuun ensimmäisen viikon torstaina alkoi sade ja vettä saatiin parina kolmena päivänä yhteensä 30 mm. Ei tullut kaatosadetta, ei ukkosta. Sadetta pisaroi ihanan lempeästi tunnista toiseen ja hetken vesilätäköt pysyttelivät pihan pinnassa, mutta nopeasti ne imeytyivät maan sisuksiin. Vielä maanantaina aamun tunteina ilmassa tuntui aavistus sateesta. Parin sadepäivän jälkeen ilmaantui esiin kasveja, joiden olin jo epäillyt häipyneen lopullisesti, Kivikosta nousi esiin esimerkiksi punaisia pieniä oxalis-onnenapilan lehtiä, jotka värittävät kivireunuksia siellä täällä. 

Onnenapilan ja muiden rikkaruohojen lisäksi nousivat esiin porkkanan, punajuuren ja jopa persiljan taimet kasvimaalla. Ne vain tarvitsivat sen oikean kesäsateen herätäkseen kunnolla. Koko keittiökasvimaa alkoi vihertää rikkaruohoineen. Siihen vaikutti myös se, että päivien lämpötila kohosi eikä öisinkään enää ollut hyytävää.

Kaikki lehtipuut tuuhenivat muutamassa päivässä ja nyt voi koivusta sitoa pienen saunavastan, jonka lehdet pysyvät kiinni saunomisen ajan. Vaahterat, lehmukset ja pihlajat ovat lehtiverhossa ja kevään yllätyskukkija, kynäjalava on myös saanut lehdet ja kypsyttelee nyt suurta sienemääräänsä. Siellä ne levymäiset siemenniput piilottelevat lehtien lomassa ja paljon niiden on vielä saatava kasvuvoimaa. ennen syksyä.

Kynäjalava 'Ulmus laevis'

Ennen kesäsateen saapumista kukkivat luumupuut hätäisesti ja runsaasti. Osa omenapuista kukki myös, mutta varjoisemmassa tilassa kasvavat suuret omenapuut kukkivat edelleen. Vasemman puoleisen puun oksalla voi juuri nähdä metallikehyksen, jossa oli talipalloja tarjolla linnuille vielä toukokuun lopulla. Sinitiaiset nokkivat siinä hyvällä ruokahalulla samalla kun kirjosiepot touhusivat perhe-elämässään puussa olevassa valkoisessa pöntössä.

Punainen kaneli ja tuntematon vanha puu

Suuri purppuraomenapuu, jonka lajikenimi on hävinnyt, avasi kaukkapilvensä myös ennen sateita. Ja kukkia on runsain määrin. Lisäksi kukat ovat aikaisempaan verrattuna voimakkaamman punaisia. Purppurapuu hallitsee nyt koko takarinteen näkymää. Katsoopa mistä suunnasta tahansa, sen hehkuva punainen väri näkyy muiden vihreiden oksistojen välistä.

Sade tuo purppurapuun kukinnalle lisäaikaa, sillä vain ensimmäisiä punaisia terälehtiä on varissut maahan. Purppuraväri näyttää tummenevan päivä päivältä.

Meillä on alueita, joita kutsumme luontoalueiksi eli niissä kasvaa luonnonkasveja, joille haluamme antaa tilan. Koska ne rajoittuvat nurmikkoon, on välillä alkukesästä vaikea hahmottaa, mistä ruoholeikkuri saa kulkea. Nyt vaari rakenteli matalia pajuaitoja, joilla rajataan leikattava nurmi ja aidan toisella puolella saavat kasvaa kasvit rauhassa. Tämä on sitä pelasta pörriäinen-teemaa.

Hyönteistarkkailu on kyllä tässä vaiheessa kesää osoittanut todeksi sen, että pörriäiset ovat vähentyneet. Hyttyset alkavat lisääntyä ja pajun pinnalla ryömii joku kärsäkäs. Perhosia on alkanut näkyä. Hedelmäpuiden kukissa oli vain muutamia kimalaisia ja Norjanangervon kukat kiinnostivat vain kukkakärpäsiä. Tänään liikkui jo enemmän lentäviä hyönteisiä. Paljon mesikasveja on vielä tulossa kukkaan.

Norjanangervo 'Spiraea'

Viidakkometsän perukoilta löytyi myös hauska yllätys. Sinne siirrettiin aikoinaan riutumaan hapankirsikan kärsinyt juurakko. Se kasvoi hedelmäpuualueella ja tuotti kirsikoita jo kiitettävsti. Kymmenen vuotta sitten oli vielä kirpakoita pakkastalvia ja niinpä reilu parimetrinen kirsikka jäätyi yläosastaan hengettömäksi. Niinpä se kaivettiin ylös, mutta juurakko oli niin hyvävoimainen, että sitä ei raaskinut haittää pois. Se sijoitettiin toipumaan viidakkometsän perukoille ja nyt se on virkistynyt ja yllätti kukkimalla. Varjostava kuusi kaadettiin pois ja näin on kirsikalla uusi elämä edessä. Se on jopa kasvattanut ympärilleen uusia pieniä kirsikan alkuja.

Hapankirsikka 'Prunus cerasus'

Linnut ovat vastaanottaneet riemuissaan lämpenevän kesän. Monet ovat työn touhussa toisen poikueen kanssa. Erityisesti ilahduimme siitä, että kyyhkyset ovat palanneet pesimään lähipuihin ja kujerrus kuuluu aamuisin ja iltaisin. Mustarastaat ovat vakioasukkaita ja punakylkirastaskin on näyttäytynyt. Odotetuin on kuitenkin laulurastas. Kun se saapuu ja valtaa oman alueensa, alkaa liverrys kuulua etenkin aamuisin ja öisin. Laulajalla on muutama suuri vakiokuusi, jonka huippuun se asettuu laulamaan ja liverrys kaikuu kauniisti.

Kesä on siis parhaimmillaan. Kaikki puut, pensaat ja muut kasvit ovat hyvässä kasvuvauhdissa, kuten seuraavista kuvista näkyy.

Hevoskastanja 'Aesculus hippocastanum'

Saarni 'Fraxinus exelsior'

Pihasyreeni 'Syringa vulgaris'

Alppiruusu 'Mikkeliläinen'

Alppiruusumme on jo suuri ja muutamia oksia on ollut pakko lyhentää, jotta kulkureitti säilyy. Muuten sitä ei ole leikattu eikä se ole enää niin tuuhea kuin aiemmin. Kukinta on myös harvempaa, mutta uutta kasvua on kuitenkin näkyvissä. Alppiruusun radikaalia leikkamista ei suositella, mutta oksia voi lyhentää. Voisi myös kokeilla jonkun oksan leikkaamista maata myöden ja katsoa, syntyykö siitä uusia ja nuoria versoja.

Alppikärhö 'Alpina plena'

Valkoinen alppikärhö on myös vanha. Se on tavoittanut taas runsaan kukinnan, vaikka se tekee koko ajan lisää uusia versoja. Se kasvaa risuaidan päällä molemmin puolin eikä sitä ole koskaan leikattu alas.

Tarhaimikkä 'Pulmonaria angustifolia'

Kärhöaidan varjossa kirjavalehtinen tarhaimikkä on vihdoin kotiutunut. Pitkään se kukki vain muutamalla kukkavarrella, mutta nyt se on pesuvadin kokoinen pehko.

Mukavaa viikonloppua!

Saatiinko lämmintä?

Ei saatu vielä lämmintä.

Saatiin lunta, räntää ja hyytävän kylmää
äitienpäivän jälkeisenä maanantaina.

Lumi kesti puiden oksilla

ja

maassa vielä iltapäivään.
Illalla satoi vielä lisää.

Kuolanpioni ojenteli versojaan

sulavan sohjon seassa.

Raparperit saivat juuri kasvatettua

lehtensä reheviksi.

Viinimarjapensaiden kukkanuput

peittyivät hetkeksi lumeen.

Yläpihan kukkapenkki näytti kalpealta.

Kasvimaalla ensimmäiset kylvöt oli peitetty harsolla ja

lumella!

Tuomi oli juuri aloittamassa kukintaa

ja silloin räntämassat yllättivät.

15. toukokuuta oli
edelleen öisin kunnon pakkaslukemat
ja päivällä tuli hetkittäin räntää
taivaan täydeltä.

Imikkä ei risuaidan katveessa

ole huomannut mitään erikoista.
Pakkasyö on taas edessä
ja perunat on vielä istuttamatta!

Jalava kukkii

Pääsiäisen jälkeen kevään eteneminen on ollut hidasta. Tuntuvat yöpakkaset jatkuvat edelleen eikä puutarhatöiden kanssa pääse merkittävästi eteenpäin. Tosin on ollut hyvää aikaa siivoilla talven jäljiltä tienoita risuista ja kasvijätteistä, mutta tähän päivään asti on vielä osa kasveista lehtien tai havusuojan alla odottamassa sitä kevään henkäystä.

Joka vuosi ilmaantuu kuitenkin jokin yllättäjäkasvi, joka varoittamatta ilahduttaa karuina kevään päivinä. Aikoinaan pähkinäpensaan ensimmäinen kukinta oli ihan uskomatonta, jota ei ollut osannut edes odottaa. Viime keväänä onnenpensas tuotti kukinnan, jota ei aikaisempina keväinä ollut näkynyt.

Tänä kolkkoakin kolkompana keväänä yli kymmenen vuotta vanha jalavamme yllätti ensimmäisellä kukinnallaan. Pienet sarjamaiset kukinnot ovat varsin vaatimattomia, mutta niitä on ympäri koko puun ja kukinta on kestänyt jo ehkä viikon. Kukat ovat hieman vaaleanpunertavia ja niiden vihertävä siitepöly on hienon hienoa. Kasvin tiedoista selviää, että se on tuulipölytteinen, joten pölytys onnistuu. Hyönteisiä on vielä hyvin vähän.

Kukat eivät kilpaile koristeellisuudessaan purppuraomenapuun juuri avautuvien nuppujen kanssa tai vähitellen kukkivien kirsikoiden tai luumujen kanssa. Niitten avulla saatiin kuitenkin tietää, minkälainen jalava on kysymyksessä

Jalava on tullut meille pienenä puuntaimena tuttavien puutarhasta, jossa sitä oli vaalittu muutama vuosi. Meillä jalava on kasvanut yli kymmenen vuotta ja se on jo ainakin viisi metriä korkea. Suomessa kasvaa kahta luonnonvaraista jalavaa harvinaisina. Yleisesti niitä on vaikea erottaa toisistaan, mutta niiden kukinnot ovat hieman erilaiset. 

Meidän jalavamme on kukinnon ulkonäön mukaan kynäjalava (Ulmus laevis), jonka kukinto on sarjamainen. Vuorijalavan (Ulmus glabra) kukinto taas on enemmän mykerömäinen. Olipa hauskaa, että puu vihdoin paljasti salaisuutensa.

Kukat ovat siis pieniä siroja sarjakukkaisia ja siksi on varsin yllättävää, että siemenet kehittyessään muodostuvat melko suuriksi ja niihin syntyy laaja lenninsiipi, jolla ne voivat leijalla uuteen paikkaan. Alakuvassa on kuivia jalavan siemeniä, joita sattuu olemaan vielä tallessa. Ne ovat kuvassa jokseenkin luonnollisessa koossa. Ehkä syksyllä nähdään vielä siemenien muodostuminen omaan puuhun.

Lämpenemistä odotellessa sain koottua kantopuutarhan tai paremminkin voisi sanoa kantokulman. Pikkuhiljaa jo talven aikana siihen kerääntyi kantoja ja muita puun osia, joita oli jo varastossa ja lisäksi vaari teki välillä löytöjä ja toi lisää suuria painavia juurakoita. Kasveja ei varsinaisesti ole vielä istutettu, mutta koko rykelmä sijoittuuu taikinamarjapensaiden ja lehtokuusamien tyveen. Siihen on myös aikoinaan istutettu pieni saarni, joka nyt jää kantoryhmän keskelle.

Joitakin muualta poistettuja maksaruohoturpeita olen pudotellut väleihin ja niissä kukkivat scillat. Lisäksi tässä kohdassa on luonnostaan sinivuokkoja ja saniaisia, jotka varmaan sieltä ajan mittaan nousevat.

Kuukausi karanteenia eli enimmäkseen puuhailua täällä kotipihalla on ollut hyödyllistä. Monet aidat ja portit, jotka on rakennettu puusta, on taas korjattu. Perusteellisen uudistuksen tarpeessa oli myös etupihan kukkapenkin halkaisema käytävän puureunus. Ensimmäinen versio lehtikuusipanelista taivutetuista reunakaarista kesti yli 15 vuotta, joten ihan pian ei tarvitse tätä urakkaa tehdä.

Hommassa oli työtä pariksi päiväksi ja yleistä siivousta vielä sen lisäksi. Vanhat lahonneet raunalaudat poistettiin ja reunojen kasvit nostetettiin ylös odottamaan uusien lautojen asennusta. Sen jälkeen lisättiin taas multa ja istutettiin kasvit pääosin takaisin samalla tavalla.

Tässä käytävä toisesta suunnasta...

... ja keväiset vuohenjuuret kukoistavat toisella laidalla pari vuotta sitten.

Kaikesta kylmyydestä ja tuulesta huolimatta olen saanut nauttia scillojen sinestä, pikku käenrieskan ja kevätesikoiden kullankeltaisesta loistosta ja kiurunkannusten sinipunerruksesta!

Lämpimiä odotellessa!

Hyvää palmusunnuntaita!

Lähes kokonainen kuukausi eli neljä corona-viikkoa on kulunut edellisestä jutun kirjoittamisesta. Näiden viikkojen aikana on tunnelma ollut jännittynyt. Mikään ei yhtäkkiä olekaan niin kuin ennen. Kaikki on aivan toisenlaista. Se ei merkitse sitä, etteikö meillä olisi ollut tarpeeksi puuhaa täällä meidän aktiivikodissa, etteikö aurinko olisi paistanut ja lunta satanut ja sulanut kuten ennen.

Uutiset kaikkialta ovat jotenkin pysäyttäneet. Tässä on oltu jotenkin alavireisiä, joten mitään varsinaisia kevättoimia ei ole käynnistetty. Öisin kirpeä pakkanen kovettaa maan kopisevan kovaksi. Lumikellojen lisäksi jotakin vihreää pilkahtaa havujen alta, mutta pakkasyön jälkeen kaikki on nahistuntutta ja päivän aurinkoisina hetkinä pakkasen pehmentämät lumikellot oikovat kukkavartensa taas ojennukseen. Vaikka päivien taustaa hallitsee murheellinen tunnelma ja huoli, paljon mukavaa tapahtuu koko ajan.

Aurinkoisten ja tuulisten päivien kuluessa olemme urakoineet hurjan määrän polttopuita, jotka kuivuvat nyt rapisten valmiina pinoissa. Tulkoon minkälainen poikkeusaika tahansa, meiltä eivät ainakaan polttopuut heti lopu. Moottorisaha, kirveet ja lopuksi halkaisukone olivat käytössä ja päiviin mahtui varsin riittävästi liikuntaa, jotta ruokahalu oli jo illalla hyvä.

Me kuulumme 70+ikäryhmään, joten liikkuminen kylillä on käynyt vähiin. Olemme pyrkineet noudattamaan presidentin ohjetta, vaikka olemme olleet vielä tähän mennessä hyvin omatoimisia. Kulkemista voi kuitenkin harrastaa mielin määrin luonnon ympäristössä. Palmusunnuntain juhlistamiseksi lähdettiin metsäretkelle ja nautittiin sammalpoluista ja auringosta - metsään eivät tuulet puhalla. Oman laavun nuotiotulille pysähdyttiin vielä paistamaan makkarat ja saattoipa olla viimeisiä kertoja tänä keväänä, sillä maasto kuivuu jo kohta palovaroituskuntoon.

Oikeaa kevään tuntua voi löytää jo monesta blogista, sillä kukkivia ihanuuksia näyttää ponnistavan ylös maasta. On jouluruusuja ja kurjenmiekkoja, talventähtiä ja tietysti krookuksia värikkäinä ryppäinä. Ilokseni huomasin, että meilläkin oli kaikkein kalpeimman keltaisten krookusten rykelmä noussut kukkimaan. Muitakin krookuksia näyttää nousevan, joten lisää on tulossa - nyt on tulossa vähän lämpimämpää keliä.

Tämän poikkeusajan ikävin puoli on se, että eletään eristyksissä - läheisiä ja tärkeitä ihmisiä ei voi tavata kasvotusten oikeasti. Tekniikan avulla voidaan kuitenkin pitää yhteyttä ja meillä lapset ja lapsenlapset ovat ihan lähistöllä, jos tiukka paikka tulee. Lastenlapset käyvät etäkouluja todella tottuneesti. Tehtävät saadaan ja palautetaan sähköisesti ja videopuhelut opettajien kanssa toimivat. Ystävätkin kohdataan somessa. Surullista on, että me emme voi tavata todella iäkkäitä ystäviä, joista osa on hyvin yksin. Joillekin tuottaa puhelinyhteyskin välillä ongelmia. Apua haluaisi antaa, mutta tämä eristys estää sen. Ehkä on tärkeintä, että itse toimii siten, että muiden ei tarvitse huolestua.

Toistaiseksi täällä kulmilla paikallinen ruokakauppa on pitänyt avoimia aamuaikoja, jolloin voi käydä tekemässä turvalliset ruokaostokset. Ostoskerta riittää pariksi viikoksi. Ja saamme kyllä apua, jos sitä tarvitaan.

Nyt on ollut paljon iloa puutarhablogeista. Siellä on ollut tarjolla eksoottisia ja kiinostavia matkakuvauksia, ja nyt on nyt ollut aikaa paneutua niihin. Mielenkiintoisia kirjoja on esitelty runsaasti. Jotkut puutarhurit ovat kasvattaneet jo monipuolisen taimitarhan, jossa taimien vaiheita on voinut seurata. Sieltä on löytynyt monta hyvää vinkkiä tuleviin kevään kasvatuksiin ja vihjeitä uusiin kasvivalintoihin. 

Minä kasvatan vain niukasti pitkän esikasvauksen taimia, mutta tomaatit ja kelloköynnökset ovat jo alussa. Siementilaus on tulossa näinä päivinä ja kevään suorakylvöt on suunniteltu. Nythän hehkutetaan taas omavaraisuuden nimiin, joten porkkanat ja punajuuret pääsevät taas kunniaan. 

Tilkkutyynykin valmistui. Hyvää vetoketjua ei löytynyt varastosta enkä lähtenyt kauppoihin sitä etsimään. Siispä päädyin tyynyn taustaosassa nappikiinnitykseen. Nappivalikoimassani oli muutamia vaihtoehtoja, joista litteät kellertävät napit voittivat. Ne sopivat parhaiten himmeän keltaisen kankaan väriin. Ja sitä paitsi niitä oli juuri tarpeelliset kolme kappaletta.

Jossakin blogissa oli kerätty kiitollisuuslistaa niistä kaikista asioista, joita kuitenkin tässä nykyhetkessä löytyy, kun sitä ryhtyy miettimään. Omassa elämässäni on paljon asioita hyvin:

- olen toistaiseksi terve

- minulla on puoliso kumppanina

- minulla on läheinen turvaverkosto

- minulla on ihana aktiivikoti

- voin asua ja elää maaseudulla

- kevät on tulossa

- valo lisääntyy

...hei luettelo voisi jatkua pitkään...

Pysykää terveenä!

Hyvää palmusunnuntain iltaa!

Välikäsitöitä

Vettä ja räntää on satanut enemmän ja vähemmän viime päivinä. Varsinaiset esikasvatuskylvöt aion aloittaa ensi viikolla. Hankikylvö ei näytä onnistuvan tänä vuonna, joten kylvin viime kuussa joitakin siemeniä ja vein ne kylmäkäsittelyyn kylmään varastoon. Niistä toin jättiverbenan sisään lämpimään ja taimet nousivat parissa päivässä. Ennen kiireempiä kylvötöitä on ollut hyvää aikaa muihin puuhiin ja välikäsitöihin.

Jokavuotiseen tapaan meillä on kaadettu puita ja tehty polttopuita, joita talomme kolme tulisijaa ja pihalaavu kuluttavat. Kovat tuulet ovat puhaltaneet ja niiden  aikana on tullut seurattua lähikuusien latvojen reipasta heilahtelua.  Jotta rakennusten katot välttyvät puiden kaatumisen vaurioilta, oli aika kaataa muutamia korkeita kuusia. Vaari hoiti moottorisahatyöt ja minä siivoilin loppuja.

Vaikka ilma oli kosteaa ja viileää, kuusen havujen tuoksussa oli mukava puuhailla. Työ oli roskaista ja sotkuista, mutta nythän on havaittu metsän ja maan ainutlaatuiset terveellisyystekijät. Sieltä niitä imeytyi saman tein.

Oikein sateisina päivinä ehdin jälleen penkoa mittavaa tilkkuvarastoani. Tilkut ovat hyvin sekalaista tavaraa ja pientä silppua. Yritän käyttää niitä johonkin kokonaisuuteen, sillä osa tilkuista on käsin värjättyjä tai painettuja. Ensimmäiseksi kokosin tilkkuja sinisävyiseen tilkkupeittoon.

Tilkkutyö on sellainen menetelmä, jossa ei tarvitse seurata tarkkaa työohjetta ja se sopii minulle. Työn voi suunnitella kokoamalla palaset ja miettiä lopullista rakennetta vähitellen. Isossa työssä paras ratkaisu on levittää tilkut lattialle ja hamotella siinä niiden paikat. Tiettyjä teknisiä periaatteita, kuten kokoonpanon järjestystä täytyy noudattaa.

Tämä peitto koostuu neliön ja suorakaiteen muotoisista tilkuista. Keskikohta muodostuu neljästä pienestä neliöstä. Niitä ympäröivät vuoroin vaalean ja tummemman siniset reunukset. Näin muodostuvat blokit on liitetty toisiinsa vaaleilla ja keskisinisillä suikaleilla.

Reuna muodostuu vihertävistä ja harmaansinisistä tilkuista, jotka aivan ylimmässä kuvassa ovat vielä irrallisina.

Tästä tulee peiton oikea puoli ja peitosta puuttuu vuorikangas ja kerrosten väliin tuleva vanu. Lopuksi kerrokset yhdistetään reunakaitaleella ja tikataan yhteen käsin ompelemalla läpi kerrosten.

Tämä suorakulmaisten tilkkujen yhdistäminen on minulle hyvin tuttua, sillä olen tehnyt monia tilkkupeittoja tällä tavalla. Halusin kokeilla myös kolmiokuviota. Kolmiomenetelmää käyttäen tein sohvatyynyn päällisen - tai oikeastaan vasta tyynyn etupuolen.

Tilkkuompelussa voi käyttää erilaisia nopeuttavia tai sarjatyömäisiä menetelmiä. Värikolmioita syntyy näin. Asetetaan kaksi eri väristä tilkkua oikeat puolet vastakkain, ommellaan kaksi ommelta kulmasta kulmaan ja leikataan kolmiot erilleen ommelten välistä. Saadaan kaksi tilkkua, joissa kummassakin on kolmiokuvio.

Käytin kolmiotilkkujen lisäksi yhtenäisiä neliötilkkuja, joihin valitsin kasviaiheisia kankaita eli tummanvihreät ja valkopohjaiset. Tilkuista voi suunnitella haluamansa sommitelman. Asetin vuorotellen kolmiotilkun ja kokonaisen neliötilkun ja liitin ne jonoiksi. Jonot ompelin yhteen neliömäiseksi pinnaksi, joka on tyynyn päällisen koko.

Tilkkuoppaissa painotetaan yleensä sitä, että kannattaa käyttää samanlaatuisia kankaita. Se tuli hyvin esiin kolmiomentelmässä. Tumma kangas oli venyvämpää kuin muut ja sen vuoksi kolmiokulmia ei tahtonut saada täsämällisesti kohdalleen. Suorareunaisia tilkkuja yhdistäessä kankaiden laatu ei tule niin selvästi esiin.

Reunustin kolmiopalapelin vielä tiilenpunaisilla suikaleilla ja näin tyynyn päällipuoli on valmis. Tikkaan sen koneella kiinni tukevaan puuvillakankaaseen, jotta tyynyä voi reippaasti käyttää. Tyynyn selkäpuoleen tarvitaan vielä kangas, lisäksi vetoketju ja lopullinen kokoonpano voidaan tehdä.

Tämäkin työ on siis vielä kesken. Se ei haittaa, sillä  monimutkaiset kokoamisvaiheet on jo tehty ja vuorittamisia ja tikkamisia voi tehdä vähän kerrallaan. Jossakin vaiheessa on mukava koota tyynynpäällinen ja peitto valmiiksi.

Hyvää sunnuntaista naistenpäivää!