torstai 3. elokuuta 2017

Kiitollisuuskirje


Sain mukavan haasteen Lappalainen etelässä-blogin Nilalta. Sen aiheena on kiitollisuus, joka tahtoo välillä unohtua jopa puutarhassakin. Haasteen lähtökohta on siinä, että me muistaisimme ainakin hetkittäin olla kiitollisia siitä kaikesta ihmeestä, jota puutarha ja siinä eläminen antaa. Että muistaisimme pysähtyä.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

- pidä päiväkirjaa 7 päivän ajan ja poimi kustakin kiitollisuuden aihe
- kirjoita tästä paiväkirjasta postaus
- välitä haaste edelleen kolmelle bloggarille

Kirjoitin päiväkirjan kirjeen muotoon:

Hei taas ystävät!

Meillä on täällä Torpan puutarhassa mennyt oikein mukavasti. Eilen tiistaina olin niin kiitollinen, kun saimme vihdoinkin kokonaisen poutapäivän. Se tuli juuri parahiksi ja Mustialan ruusu sai avattua monta nuppuaan oikein kauniiseen kukintaan. Arvaatte varmaan, kuinka ihana tuoksu leijaili puutarhassa illan suussa!



Keskiviikkona nostin ensimmäiset punajuuret ja ne maistuivat tosi makeilta kiehautettuna. On se niin ihanaa, kun saadaan koko ajan satoa omasta puutarhasta. Juhannuksesta lähtien on jo syöty oman maan perunoita ja tietysti salaatteja ja retiisiä. Mansikatkin ovat ruvenneet kypsymään ja niistä on tehty mansikkakakku ja hieman laitettu jo pakkaseenkin. Herneitä odotetaan kypsyväksi.



Torstaina huomasin, että saskatoonin marjat ovat alkaneet muuttua punertavaksi ja mustarastaat käyvät niillä herkuttelemassa. Myös koristeomenapuun omput kelpaavat linnuille. Olen kyllä kiitollinen siitä, että meillä viihtyvät vielä linnut. Räkättirastaat ovat jo lähteneet pois, mutta pääskysiä on illalla iso joukko hyönteisiä pyydystämässä ja niiden lentoa on hauska seurata - ovat aika taitureita.



Perjantaina saapuikin sadepäivä ja olin siihen ihan tyytyväinen, sillä mehän kastelemme kasveja sadevedellä ja tynnyrit alkoivat jo vajautua. Lisäksi luonnonsade on aina parempaa kuin kastelu. Sadepäivänä malttaa lisäksi tehdä vähän sisähommia ja laittaa paikkoja järjestykseen, kun puutarhapäivien jälkeen kaikki on vähän huiskin haiskin.



Lauantaina siivouspäivänä muistin kastella eteisen ikkunalaudan kukat ja tyytyväisenä iloitsin siitä, että kevättalvella jakamani Saint Paulia, kalpean sininen, on jo hyvässä kukassa. Siis ainakin yksi niistä viidestä onnistui näin hyvin, muut kasvattelevat vielä lehtiä. Pienikin hyvä asia valaisee päivän.



Sunnuntaina istuimme ystävien kanssa puutarahassa iltapäiväkahvilla ja siinä oikein tuli ajatelleksi sitä, kuinka tärkeää on, että puutarhassa on puutarhurikumppani. Täällä suunnitellaan ja toteutetaan asioita yhdessä. Tehtävät jaetaan sen mukaan, mikä kummallekin paremmin luontuu. Meidän puutarhakokonaisuuden ilme on suurelta osin miehen ansiota. Köynnöstuet ja muut rakennelmat ja penkit ovat usein syntyneet yhdessä ideoimalla ja toteutus puusta vaarin vankalla taidolla. Hevospenkkikin on saanut alkunsa shakkinappuloista ja toteutettu moottorisahalla ja kirveellä.



Maanantaina huomasin, että joku aika sitten tekemäni perennojen kylvökset olivat itäneet ja pilkottivat pikkutaimina purkeissaan.  Lisäksi aikaisin keväällä kylvämäni ja sitkeästi kasvattamani jättiverbenat ovat lähteneet kasvuun. Ehkä ne jopa ehtivät kukkia ennen talven tuloa ... Olen tosi kiitollinen kaikille teille blogipuutarhureille, jotka olette jakaneet auliisti neuvoja ja kannustusta erilaisissa kasviasioissa. Monta kertaa olen epäröinyt tai töpeksinyt joissakin asioissa, mutta blogeista on löytynyt taas rohkeutta ja intoa. Jopa siemeniä ja taimia ja kasvin alkuja olen teiltä saanut.






Paljon kiitoksia teille, hyvää kesän jatkoa ja terveisiä sinne!

t. Torpan puutarhurit

Tämän haasteen välitän seuraaville kolmelle blogille:

Kesätuulialle Kesätuulian Mutamäki-blogi
Sametti Hortensialle Pikkuinen puutarhani-blogi
Pauliinalle Kukka & Kaali-blogi

Mikäli olet jo haasteen kohdannut tai ei juuri nyt tunnu hyvältä, ei huolta - joku muu voi ottaa haasteen lennosta vastaan!

Hyvää viikonvaihdetta!


tiistai 1. elokuuta 2017

Heinäkuu 2017



Heinäkuu on ruusun aikaa!

Suviruusu aloittaa runsain vaaleanpunaisin ryöppyävin kukkapilvin.



Valamon ruusu jatkaa kirkkaan punaisilla keltasilmäisillä kukillaan.






Kirkonruusu avaa kerrotut arvokkaat tummat nuppunsa kolmantena.





Neljänneksi herää Mustialan ruusu raukeana availemaan sadeherkkiä hennon vaaleita nuppujaan.








Tervetuloa Eeva Kylmänen vieraisille meille!

Antoisaa puutarhaelokuuta kaikille!





torstai 27. heinäkuuta 2017

Emil Wikströmin puutarhassa


Kuvanvestäjä Emil Wikström (1864 - 1942) rakennutti ensimmäisenä kansallisromanttisen taiteilija-ateljeekodin suomalaisen luonnon keskelle. Ystävänsä Axeli Gallenin kanssa hän löysi täydellisen maiseman Vanajaveden rannalta Sääksmäeltä. Sinne hän suunnitteli ja rakennutti oman ateljeen ja kodin perheelleen v. 1894. Ateljeekoti paloi kerran poroksi, mutta se rakennettiin uudestaan siten, että asuintalo ja ateljee-valimo rakennettiin erillisiksi rakennuksiksi. Visavuori on ylistys suomalaiselle puuntyöstötaidolle ja yleensä käsityölle. Visavuori on toiminut museona vuodesta 1967 lähtien.


Wikströmin loi useita suomalaiskansallisia merkittäviä muistomerkkejä ja monumentteja. Helsingin Rautatieasemalla sijaitsevat Lyhdynkantajat taitavat kuitenkin olla tänä päivänä hänen parhaiten tunnetut työnsä. Tiedättehän - ne kivimiehet, jotka osaavat puhua...

Wikström teki myös tärkeää uraauurtava työtä omassa valimossaan pronssivalun edistämiseksi kotimaassa. Monet jälkipolven taiteilijat saivat harjoitella hänen verstaassaan.

Merkittävän taiteilijauransa ohessa hän oli intohimoinen puutarhuri. Visavuoressa oli laaja puutarha koriste- ja hyötykasveineen. Kasveja oli Wikström tuonut sinne ulkomailta, esimerkiksi Ranskasta, jossa hän vietti vuosia taiteilijaopintojensa vuoksi.



Koristekasvien lisäksi Visavuoressa kasvatettiin monipuolisesti hyötykasveja perheen ravinnoksi ja jopa niin runsaasti, että niitä käytiin myymässä Toijalan torilla. Wikströmillä oli myös kasvihuone, jossa kasvatettiin eksoottisia hedelmiä läpi vuoden. Siitä jäänteenä on näyttelytilan pohjakerroksessa komea käynnös, kastanjaviiniköynnös.


Museon piha-alueella pyritään kasvattamaan edelleen niitä kasveja, joita muistiinpanojen mukaan Visavuoressa oli ja joita yleensä siihen aikaan kasvatettiin. Kasvivalikoima on luonnollisesti supistunut, mutta rakennusten seinustoilla voi aistia Wikströmin ajan tunnelman.






Visavuoren ateljeerakennuksessa on myös Emilin suunnittelema talvipuutarha, jossa lämmitys tapahtui kaakeliuunin avulla.





Monet eri alojen suomalaiset taiteilijat ovat Wikströmin jälkeen hakeutuneet luonnon keskelle asumaan ja luomaan taidetta. Se on ollut tärkeää kuvataiteilijoille, mutta myös muusikoille ja kirjailijoille. Taiteilijakotien ympärille syntyi usein puutarha. Onneksi muutamien vanhojen taiteilijakotien puutarhoihin voi vielä päästä kokemaan sen ajan tunnelmaa.


Ja muistattehan - Emil Wikströmin tyttären poika oli Kari Suomalainen!
Museon yhteydessä on Kari Suomalaisen elämäntyönäyttely.