maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kukoistusta




Clematis alpina plena

Clematis alpina


Clematis Markaham`s Pink

Päiväkausia - ellei viikkoja - on kamppailtu viimaa, sadetta ja kylmää vastaan. Hammasta purren on tuskailtu huonosti itäneitä vihanneksia, suojailtu tuulen repimiä kukkaistutuksia ja kasvateltu kurpitsoita purkeissa. Muutama rohkea kimalainen  yrittää pölyttää kaikki luumun ja omenan kukat. Heikosti lähtee kesä käyntiin.

Muttä käännä selkäsi tälle kaikelle ja huomaat: kukoistus on sittenkin vauhdissa! Sipulikukkien jälkeen kukkamassansa ovat avanneet kevään aikaiset kärhöt, valkoinen, sininen ja pinkki.

Lemmikit jaksavat kukkia viileässä runsaasti ja pitkään, kokonaiset siniset pehkot täyttävät narsissien väistyessä.

Myosotis silvatica


Narcissus tazeta


Viimeiseksi narsisseista kukkii vanha tasetti, jonka kukat ovat monikertaiset ja nöyrän nuokkuvat. Täydellä voimalla karmiininpunaisilla kukillaan värittää puutarhaa myös purppuraomenapuu. Sen kukat ovat tänä vuonna entistä purppuraisemmat ja runsaammat ja kukinta kestää pitkään. 


Malus purpurea


Paljon muutakin on jo alullaan ja nuput aukeilevat vähitellen. Puutarhassahan aina jokin epäonnistuu syystä tai toisesta - ainakin Vaarin torpassa. Toisaalla taas tapahtuu ihan hienoja hyviä yllätyksiä tai ponnistelujen tuloksia. Sen vuoksi puuarha onkin niin kiehtova ja jännittävä, sillä koskaan et voi ihan varmasti tietää, miten käy!

1 kommentti:

  1. Kiva teksti ja hyvät kuvat! Voitaisiin taas joku päivä muokkailla tätä ulkoasua astetta kesäisemmäksi? :)

    VastaaPoista