torstai 18. kesäkuuta 2015

Tuulen viemää


Purppuraomenapuun kukkien purppuraiset terälehdet leijailivat tuulen mukana maahan ja muodostivat purppuraisen katteen omenapuun alustalle. Juhlavan näköinen!

Blogiavustajani Lydian kanssa on haettu blogille sopivaa ilmettä ja nyt on tällainen versio. Ongelmana on ilmaantunut kummallinen tilan rajaus, jossa sivusta näkyy vain alku. Toivottavasti jaksatte näpäyttää "Lisätietoja" tekstiä, sieltä löytyy koko sivu kuvineen!





Viikot vierähtävät ja puutarhassa tapahtuu. Otetaanpa esimerkkejä siitä.
Seuraavassa kuvassa puutarha-avustajani Marianne kylvää ruusupavun siemenet ruukkuun 23.5. Sen jälkeen ruukku, jossa on hyvin kasteltua multaa, peitettiin lasilevyllä.

Niin kuin kaikki tiedämme, koleat ilmat jatkuivat näihin päiviin asti, joten ennätyskauan kesti, ennen kuin ne taimettuivat noin 12. 6.  Yleensä ne ovat itäneet enintään parissa viikossa ja nyt kesti parikymmentä päivää. Olin jo hetken luopua toivosta...




Lisäksi kylvettiin ruukun reunoille krasseja, koska ruusupavut ovat ajan mittaan tyveltään aika mitättömän näkoisiä. Nyt kylvös näyttää tällaiselta ja taimet ovat täynnä puhtia kiivetäkseen ylös portin riukuja pitkin. Tänään tuntuu siltä, että kasvu vauhdittuu, koska kesäsade virkistää pehemeästi ilman hurjaa tuulta.



Nyt on jonkinlainen siirtymävaihe puutarhassa - sipulikukat ovat melkein kukkineet ja meillä väriä tuovat keltaiset vuohenjuuret alkavat kuihtua. Kevätkukkivat kärhötkin ovat jo lopettamassa kukintaa. Seuraavat kukkijat vasta availevat kalpeita nuppujaan. Niitä odotellessa pihan väritys on lähinnä vihreää. Koska meidän puutarha liittyy epämääräisesti luontoalueeseen, voi tässä välissä kurkistaa vielä kukkivien puolukoiden ja kielojen loistoa, vaikkapa vähän vaimeaakin.



Muutama pikku väriläiskä löytyy, kaunokki ja mirrinminttu ilahduttavat sinisellään ja laukat sinipunaisellaan. Kalpeaa punerrusta tuovat konnantatar, pikkusydän ja nuppujansa aukova talvehtinut rohtosalvia.

Vuorikaunokki Centarea montana

Laukka Purple sensation

Konnantatar Bistorta officinalis

Rohtosalvia Salvia officinalis

Mirrinminttu Nepeta faassenii

Kesäpikkusydän Dicentra formosa

Kivikkokasvit puskevat esiin vallattomasti ja humalat kohoavat ylös pitkin tukiristikkoaan. Siis jotakin tapahtuu koko ajan - ainakin ainakin vuohenputket ja vesiheinä putkahtelevat salaa sinne tänne!



Humala Humulus lupus

Hyvää juhannusta kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kävin viikolla kurkkimassa kasvimaan harson alle. Toisessa päässä kasvimaata on iso paljas aukko: ei papuja. Keväämmällä päätin kylvää ne, kun hieman kelit lämpiää. Sitä odotellessa... Mukavaa juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on papurivi kasvimaalla oudon harva, ehkäpä juhannussateet herättävät ne! Kesän juhlaa!

      Poista
  2. Pidin uudesta ilmeestäsi. Se oli jotenkin niin seesteinen ja kaunis.

    VastaaPoista