lauantai 10. lokakuuta 2015

Lokakuun haaste Riitalta


Vihdoinkin pääsen vastaamaan haasteeseen, jonka Puutarhaeloa-blogin Riitta välitti minulle. Kiitos haasteesta ja tunnustuksesta, olen molemmista iloinen. Puutarhaelossa Riitta kertoo värikkäästi puutarhan mittavista hankkeista. Tekstissä lyövät kättä huumori ja vakavat kommentit, kuvat ovat herkkiä ja persoonallisia. Mielenkiinnolla odotan tulevia kuulumisia.

Ensin vastaukset kysymyksiin:

1. Mikä sai sinut hakeutumaan puutarhablogien pariin?

Hain vastauksia erilaisiin puutarhan pulmiin netin kautta ja löysin valtavan valikoiman puutarhablogeja. Olen pitänyt puutarhapäiväkirjaa kynä-periaatteella yli kymmenen vuotta, joten miksipä ei - siirryin blogiin... Lisäksi bloggaus laajentaa tällaisen mummi-ikäisen otetta teknologiaan.

2. Kenelle kirjoitat blogissasi?

Kirjoitan sinulle, joka olet jo kokenut samoja tapahtumia puutarhassasi kuin minä ja myös sinulle, joka vasta suunnittelet haaveissasi puutarhan perustamista.

2. Kaunein ajatus puutarhastasi?

Puutarhamme on pikku maailma, joka tarjoaa aina jotakin hyvää ja kouluttaa meitä yhäti kärsivällisemmäksi.

3. Rumin ajatus puutarhastasi?

Ainaista työleiriä, loputonta puurtamista ja sittenkin halla vie ... eli tulisi jo talvi!

4. Mitä haaveilet ensi kesänä tekeväsi puutarhassasi?

Ensi kesänä kasvatetaan upeita punajuuria ja palsternakkoja, herätetään daaliat henkiin ja kylvetään kesäkukkia. Ja tietysti vielä vaikka mitä...
Vaari suunnittelee puurakennelmia.

5. Miten suunnittelet ja toteutat, hetkessä vai pitkään harkiten?

Ihan hetken hankkeita ei kovin usein tapahdu. Muutama uneton yö ja pari yksinäistä kitkentäpäivää tuottavat yleensä suunnitelman. Toteutus lähtee heti kun on tarvikkeet...

6.Eteneekö puutarhasi talvella?

Ajatuksissa ehkä, mutta muuten puutarhamme asettuu kohtapuoliin talviasentoon, kasvimaa jyrsittynä, ruukut tyhjennettyinä ja osa kasviosista kompostoitumaan. Ainoa, mikä etenee on kompostin maatuminan.

7. Mitä vielä teet tänä syksynä puutarhassasi?

Korjaan pois köynnösten varsistoja, humalat ja kärhöt, jotka ruskistuvat. Leikkaan osan perennan varsista pois, osalle levitetään lehtiä tai havuja peitoksi. Osa lehdistä haravoidaan kompostiin. Nyt on vieä muutamassa ruukussa kiinni jämähtänyttä multaa jäässä eli odotellaan lämöisempää hetkeä.

Artisokan varret leikkaan jokinmoisiksi tapeiksi ja ne saavat jäädä maahan muhimaan perennojen tapaan. Sieltä voi napata soppaan muutaman, jos maa ei jäädy.

8. Mikä voisi korvata puutarhan?

Vaikka mikä, maailma on täynnä kaikkea mielenkiitoista! Ehkä istuisin kangaspuiden ääreen tai selvittäisin saumurin salat, avaisin taas vesivärilaatikon tai opettelisin kunnolla valokuvaamaan. Ja näitä teen nytkin aina välillä - mutta puutarha on nyt kiinnostava ja alati muuttuva.

9.Onko mukavampi olla puutarhassa vai kertoa olleensa puutarhassa?

Lyhyesti - OLLA puutarhassa.

10. Jos et bloggaisi, minne purkaisit ajatuksiasi puutarhasta?

Torpan puutarhassa puuhaileva vaari saa monet purkaukset ja ehdotukset. Tyttäremme on myös innokas puutarhuri ja hänen kanssaan jaamme näkemyksiä ja neuvoja.

11. Mitä eniten odotat ensi keväältä?

Muutamiin istutusalueisiin tehtiin tänä vuonna suuria muutoksia. On kiinnostavaa nähdä,  kuinka siirretyt kasvit selviävät ja miltä uusi kokonaisuus näyttää. Muuten odotan tasaisen lämmintä kevättä ja kesää! Aurinkoa aurinkoa... ja sopivasti sadetta!




Syksyn putoilevien lehtien tapaan tuntuu leijailevan mös haasteita moneen blogiin. Haluan antaa haasteen ja tunnustuksen seuraaville hyvin erilaisille blogeille, joissa puutarha on merkittävässä roolissa:


Mustavalkoisten koti: mahtava valikoima kasveja ja ansiokasta kasvituntemusta
Muonamiehen mökki: vanhan ajan tunnelmaa
Aamukastetta puutarhassa: kaupunkipiha ja perinnekasveja
Vadelmalaakso: ensimmäinen puutarhan vuosi
Puutarhan pauloissa: kannustukseksi nuorelle  puutarhurille





Nämä kysymykset esitän edellä mainituille blogeille ja bloggareille:


1. Miten aloitit puutarhanhoidon?

2. Kumpi on kiinnostavampaa, bloggaaminen vai puutarhanhoito?

3. Mikä on puutarhassa vaikeinta?

4. Onko puutarhassasi hyötytarhaa ja jos, minkälainen?

5. Harrastatko kausiruokaa?

6. Onko puutarhassasi eläimiä?

7.  Minkä haluaisit muuttaa puutarhassasi?

8. Miten löydät ideat puutarhaasi?

9. Onko puutarhassasi patsaita tai muita koristeita?

10. Miten tämä kesä on sujunut puutarhassa?

11. Mikä on puutarhasi huippujuttu?



Haasteen ja palkinnon säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa poastaukseesi.
2. Laita palkinto esiin blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseesi.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät, mistä on kyse.



Siispä pohtimaan vastauksia ja kaikkea, mitä haaste sisältää! Onnittelut teille, palkitut!


Raikasta alkavaa viikkoa!

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä näitä asioita aina joutuu jonkun verran pohtimaan. Kuulakkaita päiviä sinulle!

      Poista
  2. Kaunis kiitos blogini kommentoinnista. Se lämmittää mieltä.
    Meillähän on paljonkin yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Ostin juuri vesiväripaperia toiveissani, josko vielä kokeilisin...Saumurilla huruuttelen nykyisin harvemmin, mutta se on palkitsevaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti on ihan aiheellinen. Ehkäpä näihin piireihin hakeutuu jonkun verran saman tyyppisä ihmisiä... leppoisaa syksyä kuitenkin!

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Ajankohta on mitä parhain kun pihatyöt helpottavat ("kiitos" pakkasten). Nyt on aikaa pohtia vastauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä niin, tuumaile rauhassa!

      Poista
    2. Chilivaari on huomannut, että postuksistani ovat päivämäärät kadonneet! Hupsista - yritän onkia ne takaisin, vika on kyllä tässä postaajassa. Kiitos Chilivaari!

      Poista