torstai 12. marraskuuta 2015

Puutarhavuoden tilitystä

12.11.2015

Marraskuu on päässyt hyvään vauhtiin, ilmat ovat muuttuneet oikeasti syksyisiksi. Puutarhatyökalut on puhdistettu ja kerätty varastoon. Joku harava vielä odottaa satunnaista tarvetta, mutta pääosin ulkotyöt on tehty. Tänään puhdistettiin vielä torpan vesikourut.



Puutarhavuoden päättyessä tulee tehtyä jonkinlaista yhteenvetoa kaudesta, mikä onnistui tänä kesänä ja mikä toisaalta tuotti pettymyksen. Kuvia selatessa hämmästyin, koska sieltä löytyi niin paljon ihanaa kukoistusta ja rehevyyttä, että yllätyin. Siis viime kesä  -  kolkko kevät, pitkään yöhalloja, sateinen heinä- ja elokuu... ja kuitenkin  paljon kukoistusta!? Miten se on mahdollista?




Niinpä kaivoin esiin puutarhamuistiinpanokirjani ja vertiailin sitä valokuvien sarjaan. Kaiken kaikkiaan näytti siltä, että monet kasvit ovat viihtyneet ja menestyneet viileässä kosteudessa. Tosin on tietystii niitäkin, joille säät eivät olleet parhaat mahdolliset tai edes siedettävät. Yritin koota luetteloon niitä kasveja, jotka ovat kukkineet tai kasvaneet hyvin ja toisaalta heikommin selviytyneitä omaan rimpsuunsa. Hyvin menestyneiden luettelosta tuli yllättävän pitkä. Niinpä päätin poimia pari kolme hienosti kukkinutta koristekasvia ja toisaalta muutaman hvyän sadon tuottanutta hyötykasvia.


         Punakosmoskukka Vega Mixture 

Keväällä kylvin pitkästä aikaa esikasvatukseen kosmoskukkaa, joka on yksi suosikkini kesäkukista. Takavuosina olen epäonnistunut niiden kanssa, sillä liian aikaisin ulos istutetut kosmokset ovat joutuneet hallan kouriin. Suoraan maahan kylvetyt taas ovat kehittyneet niin hitaasti, että syyspakkaset ovat nitistäneet ne ennen kunnon kukintaa.

Nyt kylvin siemenet huhtikuun lopulla ja ne itivät kahdessa päivässä. Koulin ne ruukkuihin toukouun lopulla ja maahan istutin kesäkuun puolenvälin maissa. Nyt puutarhassa kukki mahtavat määrät kosmoskukkia, punaisia, pinkkejä ja valkoisia. Poutaisen alkusyksyn ansiosta ne vallan innostuivat kukkimaan. Kosmoskukkia liitin monen moniin kukkakimppuihin kesän ja syksyn mittaan. 

Kosmoskukka on yksi viime kesän onnistunut yritys. Siispä niitä tulee taas ensi kesänä näkymään kukkapenkeissä.






Kuolanpioni Peania anomala

Pionit palkitsivat myös kasvattajansa. Pitkään kasvaneet jakopionit ovat levinneet ja kukkivat hyvin. Kuolanpionit ovat levinneet mahtaviksi ja kukinta alkoi jo toukokuussa. Vanhemmat kiinanpionit kukkivat myös hyvin. Niista upein on tuntematon jakomukulasta kasvatettu vaaleanpunakukkainen yksilö, jonka kukassa on vaalea keskusta - ikäänkuin pitsiä tai tylliä.

Toinen vaaleanpunakukkainen on Viron matkalta tullut ´Barbara´. Sen kerrotut kukinnot tosin alkoivat kärsiä jatkuvista sateista. ´Pink Hawaaiian`tuotti tänä vuonna ensimmäiset kaksi kukkaa, sekin on hyvä, koska lueskelin sen olevan vaativampi kasvatettava.

Pionit ovat jatkossakin puutarhan mielenkiintoisia ja upeita kaunottaria!

Peonia lactiflora  Barbara

`Tyllipioni`

Kiinanpioni Peonia lactiflora Pink hawaiian

Rakastan yksinkertaisia vanhanaikaisia kasveja ja kehäkukat jos mitkä, ovat juuri niitä. Viime keväänä hankin oikein kaupasta kehäkukan siemenet ja tulos oli upea: tanakoita, kaikenkeltaisia, erilaisia aurinkoisia kukintoja alkukesästä pitkään syksyyn. Kun niitä tuli kylvettyä hyvötykasvimaan äärelle, tuntuivat ne myös kirpeällä aromillaan karkottavan tuholaisia. Porkkanat kasvoivat kehäkukkien kyljessä terveinä ja vahvoina. Liekö totta vai luuloa?

Ensi vuonna kehäkukkarivistö pääsee myös keskelle kasvimaata punajuurien ja porkkanoiden väliin.




Siis kukkien kolme parasta: kosmoskukka, pioni, kehäkukka

 Entä sitten hyötypuutarhan parhaat tai iloisimmat yllättäjät?

Kuulostaa hyvin arkiselta, mutta paras yllättäjä oli peruna. Kalseiden säiden keskellä peruna ei kasvattanut kovin kummoisia varsia. Harson alla se kuitenkin valmisteli yllätystä ja saimme aloittaa oman kasvimaan perunoiden syömisen heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Siitä lähtien oli aina mahdollista ottaa omasta maasta perunat, kun perunaa haluttiin syödä. Perunoita vietiin kesäherkuksi myös moneen muuhun pöytään ja niitä riitti vielä reilusti varastoon siemenperunoiksi.

Perunan rinnalle kelpaa myös porkkanasato. Sitä saatiin riittävästi ja porkkanat olivat hyvälaatuisia ja sopivan kokoisia. Porkkanoita saatiin syötäväksi myös kesaikaan ja mummin porkkanat ovat aina olleet haluttu välipala lastenlasten keskuudessa. Talvellakin ne ovat kuulema makeampia kuin kaupan porkkanat. Siispä kellariin varastoon!

Vihreälehtiset kasvit, mangoldi, salaatit, pinaatti tuottivat myös erinomaista satoa. Näitä kaikkia oli tarjolla pitkälle syksyyn. Mangoldi kasvoi kaiken kautta, pinaatti ensin sinnitteli, mutta innostui kasvuun syksypuolella. Rucolaa kylvin yhden uusintakylvön ja sitä riitti pakkasöihin saa






Hyötykasvitarhan kolme parasta olivat siis peruna, porkkana ja vihreät lehtikasvikset. Kuulostaa mielikuvituksettomalta, mutta nämä yksinkertaiset ruokakasvikset ovat tärkeimpiä kasvitarhan tuotteita. Niitä on pöydässä melkein joka päivä ja kun ne voi nostaa omasta maasta, maku on ainutlaatuinen. Näiden lisäksi tarhamme tuotti ihmeen paljon kaikkea. Siis kesä ja kasvukausi ei ollut ollenkaan hassumpi!



Kesän herkkuja muistellen hyvää loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Olipas mukava postaus. Kiitos vinkistä kosmoskukkien suhteen, noin taidan tehdä minäkin ensi keväänä. Ja pionit ovat aina upeita. Minäkin sain jostakin vinkin, että hyötypuutarhaan kannattaa laittaa joitakin kesäkukkia tuholaisia karkottamaan. Minulla oli penkissä samettikukkia. En tiedä, auttoivatko mutta olivat ainakin kivan näköisiä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, aina on mukava suunnitella seuraavaa kevättä ja ottaa käyttöön muilta saadut hyvät vinkit! Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Löysin blogiisi jättämäsi kommentin perusteella ja tännehän jään vakiolukijaksi.
    Ihania kesäkuvia. Ihan samoin ajattelin viime kesän kuviani selatessa, että kaikesta koleudesta ja sateesta huolimatta kesä oli oikeastaan aivan upea. Kunpa sitä oppisi nauttimaan hetkestä, eikä aina odottaisi jotain vieläkin parempaa tulevaksi.

    VastaaPoista