maanantai 31. lokakuuta 2016

Puutarhan lokakuu


Lokakuu on päättymässä. Puutarhassa lokakuu on ollut tänä vuonna moni-ilmeinen. Viimeisten kesäisten kukkien kukintaa kesti pitkään ja poutaiset säät antoivat lokakuulle valoisan ja iloisen yleisvaikutelman. Lehdet ovat sitkeästi pysyneet puissa ihan viime päiviin asti. Haravointia sai tehdä vähän kerrallaan ja eilen saatiin lähes loput lehdistä joko kompostiin tai kasvien suojaksi.

Muuten puutarhan syystyöt on tehty ja kaikki siistitty talvikuntoon. Pakkasten tullessa levitetään vielä havuja suojaksi perennoille, jotta ne selviäisivät talvesta. Lumikellotkin peitetään kevyesti havukerroksella. Kun ensimmäiset lumikellot keväällä kurkistavat, voi havuja ottaa sivuun. Tänä vuonna jouduin nostamaan lumikellosipuleja ylös ja istuttamaan uudelleen, sillä ne olivat levinneet liian tiheiksi kasvustoiksi. Jännittävää nähdä, kuinka ne nousevat keväällä.

Istutin myös erilaisia pikkusipuleita tähän alla näkyvään metsänreunaan lehmuksen, vaahteran, pihlajan lehtien suojaavan kerroksen alle. Lumikelloja, helmililjoja, scilloja - näyyköhän niitä ensi keväänä?


Torpan puutarhan laajin osa jää talven ajaksi omiin oloihinsa. talviunille. Torpan takapuutarha ja hyötytarha-alue eivät tavallaan "ole käytössä" talven aikana. Jänikset ja ketut saattavat tehdä sinne omat polkunsa, mutta vain talon sisääntulopiha on ihmisten kulkemisen reitillä. Takapihalle toki näkyy silmäys ikkunasta, mutta se saa asettua talvilepoon ihan sellaisenaan. Kynttilälyhtyjä poltellaan vain etupihalla, joka mukavasti näkyy keittiön ikkunasta. Siellä on myös lintujen ruokintapaikka, jossa nyt jo käy vilske.

Perennojen varret ovat pysyneet sitkeästi vielä enimmäkseen vihreinä. Kuunliljat tuupertuvat maan syliin, mutta loppukesän urheat sormustinkukat ojentelevat toiveikkaina kukkavarsiaan.


Puolen kuun maissa käväisi talvi. Aamulla oli kevyt valkoinen peite laskeutunut koko pihan ylle, mutta suli pois päivän mittaan. Tämän jälkeen on sormustinkukat jo korjattu pois, koska turhaan ne enää imevät voimaa maasta - ensi vuonna on uusien vuoro. Sormustinkukan taimia on runsaasti eri puolilla ensi kesää varten.


Pakkasyöt nipistivät kukat kukkimasta ja daalian juurakot pääsivät kellarin suojaan talvehtimaan. Juurakot olivat pulskistuneet melkoisiksi ja niitä raivatessa heräsi jo suunnitelmat niiden sijoittamisesta ensi keväänä. Nyt alkaa olla aika virittää uudet suunnitelmat.


Suunnittelun pohjaksi on hyvä aika silmätä myös kuluneen kesän menestykset ja epäonnistumiset. Joka vuosi tulee tehtyä joku virhearvio ja toisaalta saattaa onnistua ihan yllättävässä kohdassa. Talven mittaan voi poimia näitä ilon aiheita, kuten vaikkapa syyshortensiamme. Se on äitenpäivälahja ja on kotiutunut mainiosti puutarhaan. Tämän vuoden olosuhteet saivat sen runsaaseen kukintaan.


Puutarha jää siis talvilepoon. Tuntuu haikealta, että se ei vaadi päivittäin kulkemaan polkuja ja käytäviä tarkastuskierroksille. Kasvit eivät kaipaa kastelua, rikkaruohot pois nyppäisyä tai kuihtuneet kukat pois leikkaamista. Puutarha on hyvässä tallessa talviunillaan. 


Vaikka puutarhan hoito on suuri intohimoni, tuntuu hyvältä saada pitää tauko, keskittyä muihin asioihin. Nyt syksyn ja talven mittaan riittää aikaa kaikkeen siihen, jota ei kesällä ehdi tehdä. Onneksi meillä täällä pohjoisessa on nämä neljä vuodenaikaa! Tyytyväisin mielin toivotan rauhallista talviunta, puutarhani!


Tervetuloa marraskuu!



16 kommenttia:

  1. Tarhuri ja puutarha ovat ansainneet upean satokauden jälkeen lepokautensa, edellisen kauden kasvun yhteenvedon ja uuden suunnittelun. Aina tulee virhearviointeja, mutta onneksi mitään isompaa ei kuitenkaan. Jotkut kasvit yllättävät huikean positiivisesti, jotkut vanhat 'varmat' eivät aina niinkään. Mutta vuodet eivät ole veljeksiä, kesä oli mielestäni hyvä, minulle sopiva, kaikkea tuli riittävästi - niin valoa kuin vettäkin, onneksi ei myrskyjä kuitenkaan osunut meidän mäelle. Hyvillä mielin nyt katselee kuinka puutarha uinuu, uutta elämää antavat pikkulinnut ja pihassa vierailevat nisäkkäät. Joulun jälkeen voi taas innolla alkaa miettimään ensi kesän siemen- ja taimihankintoja.

    Mukavaa marraskuuta Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin ajatuksin jätän puutarhan uinumaan. Kausi oli monella tapaa onnistunut ja nyt saa tyytyväisenä hengähtää. Leppoisaa marraskuuta!

      Poista
  2. Minustakin on ihanaa, että välissä on talvi. Suoraan sanoen en jaksaisi edes Keski-Euroopan kaltaista kasvukautta ahertaa. Sitä tekee niin täysillä koko kasvukauden, että kaikki muut hommat jäävät retuperälle. Siis marraskuu kunniaan ;) Levätään hyvillä mielin. Oikein mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, nautitaan talvijaksosta! Nyt saatiin jo kevyt valkoinen kerros kasviston päälle ja poluille ja ilmassakin taitaa joku hiutale leijailla. Ihana marraskuu!

      Poista
  3. Kauniita kukkasia, vielä ensimmäisen pakkasen jälkeenkin. Metsänreunan sipulikukat näyttävät varmaan ihanilta keväällä. <3
    Niinpä, usein toivoisi että kevät ja kesä olisivat Suomessa pidemmät, mutta kyllä tässä vaiheessa tuntuu ihan hyvältä pitää pihatöistä taukoa. Kesä oli täälläkin melko hyvä, aurinkoa ja sadetta sopivasti. Saapa nähdä tuleeko talvi huomenna, kuten on ennustettu. :)
    Tunnelmallista marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevyt lumikerros leijaili ja valkaisi tienoot - kai sitä voi sanoa,että nyt on talvi. Leppoisaa talvitunnelmaa sinullekin!

      Poista
  4. Kauniita syksyisiä kuvia. - Mukavaa alkavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, teillä on jo varmasti kauniit valkoiset maisemat. Hyviä talvitunnelmia sinne!

      Poista
  5. Kauniita kuvia! Lokakuu oli tänä vuonna tosi upea.

    Meillä sataa nyt lunta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, mekin saatiin vähä lunta. Tunnelmallista marraskuuta!

      Poista
  6. Ihania lokakuun loppu kukkasia viellä Minun piti ottaa sinuun yhteyttä tässä daalioitten nosto aikana kun on niin ihania daalioita, mutta kyllä se sitten jäi ottamatta ja nyt ovat kaikki jo kellarissa.No jos sitten keväällä. Hyvää marraskuuta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat ovat kellarissa ja juurakot olivat hyvin pulskistuneet kesä aikana. Katsotaan kuinka ne selviävät kevääseen. Kaunista marraskuuta!

      Poista
  7. Muista ottaa sitten kuvia lumikellomättäistä! Meillä ne eivät viihdy lainkaan, missään kohtaa pihaa. Harmi, ovat niin hurmaavia keväänilmoittajia.

    Vaikka toisaalta loppusyksy ja talvi ovat mukavaa pakkorentoutumista pihatöistä, aina jää ikävä juuri noita jokapäiväisiä pihakierroksia ja sitä ulkona oloa. Vaikka talvi on mukavaa aikaa, valkoinen lumi on kyllä tylsä... Mutta enää 3,5 kuukautta kevään ensimmäisiin kasviluetteloiden ilmestymisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä, nouseeko mättäitä ensi keväänä... Aikaisemmin otettuja kuvia on kyllä tallessa. Tosiaan vain reilut kolme kuukautta ja sitten se alkaa ... mukavaa marraskuuta ja terveisiä mustavalkoisille!

      Poista
  8. Minä vetäydyn mielelläni sohvannurkaan viltin alle talven ajaksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu - osaksi aikaa, mutta tuo mukavasti leijaileva lumi kaunistaa maisemat ihan ulkoilua varten! Sitten taas illan pimentyessä sohvan nurkkaan...

      Poista