tiistai 7. helmikuuta 2017

Linnunpönttöjen huolto


Nyt on sopiva aika siivoilla linnunpöntöt. Siitä on muistutuksia lehdissä ja TV:ssä. Koska on kirpakka pakkaskeli, eivät lintukirput ole hengissä, joten pesiä on hyvä puhdistaa. Meillä on pitkälle toistakymmentä pesää pihapiirissä ja metsäalueella. Kaikki pesät ovat kesäisin käytössä. Asukkaista on tunnistettu ainakin monenlaisia tiaisia ja kirjosieppoja. Joku lintuherra pitää varmuuden vuoksi kahtakin residenssiä ja ehkä myös kahta puolisoa.  Toisaalta kakkospesä voi toimia myös harhautuksena.


Pesiä ei tarvitse puhdistaa joka vuosi, mutta on huolehdittava siitä, että pesän pehmikkeet eivät nouse liian korkealle. Silloin tikka ulottuu nappaamaan poikaset suihinsa ja sitä me emme halua.

Pöntöt on rakennettu yleensä maalaamattomasta sahalaudasta ruuveilla kooten. Erilaisten ilmojen jälkeen osa niistä on nuhruisia, mutta toisaalta ne sulautuvat värittöminä ympäristöönsä.


Usein luullaan, että pöntöt täytyy ripustaa korkealle, mutta nämä tavalliset pihan pikkulinnut viihtyvät hyvin pesässä, vaikka se on parin metrin korkeudella. Nämä kaksi edellä kuvattua pönttöä on sijoitettu pergolan molempiin päihin eli juuri käden ulottuville. Yllä kuvattu pesä on ollut supersuosittu. Pöntön sisällä majaili kirjosieppoperhe ja samaan aikaan katolle rakensi pesän rastas. Pergolan tuoksuköynnöskuusamassa oli vielä lisäksi toinen rastaan pesä. Rastaat eivät aina ole kovin suosittuja marjavarkaiden maineen vuoksi, mutta meiltä ne lähtevät paremmille marjamaille, kun mansikat kypsyvät.


Tämä pönttö on rakennettu onttoon kuusenrungon pätkään ja se on yhtä suosittu kuin lautapöntöt. Olemme kokeilleet myös vaakasuoria lautapönttöjä. Niissä on huolehdittava siitä, että kulkuaukosta on riittävä etäisyys pesän pehmikeosaan, jotta poikaset ovat taas suojassa vihollisiltaan. Tämäkin pesä on ollut ahkerassa käytössä. Yleensä tiaiset tulevat ensimmäisinä valtaamaan "mökkejään", mutta kirjosieppojen saapuessa on neuvoteltava uudelleen asuinpaikoista. Joissakin pöntöissä asukkaat vaihtuvat ja tiaiset etsivät uuden paikan.

Oletteko jo rekisteröineet omat linnunpönttönne osoitteessa yle.fi/miljoonaponttoa? Lintujen pönttöpuut ovat vähentyneet metsissämme ja tarvitaan paljon ihmisten rakentamia asumuksia.


Viime vuonna saimme hyvän vinkin pönttöjen ripustamiseen. Pöntön takaseinään kiinnitettiin ruuveilla oksakulma, joka on tehty jostakin poisto-oksasta. Oksakoukun avulla pönttö voidaan ripustaa taas puun oksaan tai johonkin muuhun ripustuskohtaan. Pönttö on nyt helppo irroittaa puhdistusta varten eikä puu saa mitään vauroita kiinnityksestä. Seuraavassa kuvassa näkyy pönttö edestä...


... ja seuraavassa näkyy takaseinään ruuvattu oksakokku.


Viime syksynä rakennettiin myös hyöteishotelleja. Käytössä oli vanhaa harmaantunutta lautaa ja sisustukseen käytettiin vuohenputkien ja karhunputkien kuivuneita varsia. Ensi kesänä voidaan seurata, mitä hyöteisiä saamme hotelliimme.



Koska lintujen ja hyönteisten kuvaaminen tuppaa olemaan liian vaikeaa, liitän tähän loppuun postimerkkiaarteen etsinnässä löytyneet lintumerkit ja taitaapa mukana olla joku perhoskuvakin.


Valoisia helmikuun hetkiä!

19 kommenttia:

  1. Tänään kuuntelin radiota ja siellä kerrottiin tästä linnunpönttöprojektista. Tuli ihan mieleen, että pitäisiköhän meillekin hankkia jokunen linnunpönttö, kun meillä ei ole yhtään. Ja tässä sinun postauksessasi oli hyvä idea linnunpöntön kiinnittämiseen. Kiitos vinkistä! - Mukavaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan kaupunkipihaankin onnistuu pönttöjen sjoitus, kun siellä tuota suojaavaa kasvistoa on. Lintuja on hauska seurailla ja ne kesyyntyvät pian. Hyvää jatkoa!

      Poista
  2. Tuosta lintupönttoprojektista kuulin myös radiosta. Meillä on monta pönttöä pihapiirissä, vielä kolme puuhun laittamattakin. Kiitos tuosta hyönteishotellivinkistä, taidanpa tehdä meillekin samanlaisen :D

    Mukavaa kirpakkaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin innostuttiin vasta viime syksynä hyöteisistä, joten kokemusta ei vielä ole. Ensi kesänä nähdään, miten niitä suositaan. Hyvää jatkoa helmikuulle!

      Poista
  3. Minäkin kuuntelin radiosta lintupönttöjuttua ja nyt pitäisikin paneutua asiaan..... Ja nuo ötökkähotellit kiehtoo mua niin paljon! Viime kesänä väkersin pienen, mutta ensi kesänä voisin rakentaa isomman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintujen seuraaminen on ainakin viihdyttävää, joten varmaan hyöteisten touhutkin tulevat olemaan kiinnostavaa. Hyöteishotellin voi kasata monella tavalla, eikä näistä meidän hotelleista tiedä vielä suosiota.

      Poista
  4. Linnunpönttöjä meiltäkin onneksi löytyy ja hyönteishotellikin nököttää puuvajan kyljessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on siis hyvin tarjolla asumuksia kesän eläimille. Odotellaan siis tulevia kesävieraita!

      Poista
  5. Olettepa hienosti ottaneet huomioon lentävät kesävieraat! :) Tuo oksakoukkuripustus on tosiaan kätevä idea. Meillä näkyy olohuoneen ikkunasta yksi pönttö, jota viime kesänä ensiksi tsekkaili sinitiainen, mutta kirjosieppo taisi paikan sitten vallata.
    Noita hyönteishotelleja katsellessa mietin aina että mistä tietää että sinne tulee hyödyllisiä hyönteisiä eikä jotain kasvintuholaisia. :)
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pönttöjen valloitusta on tosiaan hauska seurata ja siihen touhuun ei voi ihminen puuttua! Tuota asiaa hyönteistä en olekaan huomioinut. Ehkä puutuhoojat voisivat siirtyä tähän tekopesään ja jättäisivät puun rauhaan. Muut kasvituholaiset tuskin ovat kiinnostuneita - toivotaan pääasiassa pölyttäjähyönteisten tuloa!

      Poista
  6. Kiitos muistutuksesta pönttöjen siivouksen ja huollon suhteen! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt homma käy hyvin, kun pakkaset hieman helpottivat. Leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
  7. Hei kiitos tästä tietoiskusta. Minulla on pari äidin nikkaroimaa pönttöä, joiden sijoituksesta en oikein tiedä. Kiva kuulla, ettei niiden tarvitse olla kovin korkealla. Meillä on paljon oravia niin siksi olen arkaillut pönttöjen laittoa. Eikös ne linnut voisi itse siivota...minusta elämä on muutenkin yhtä siivoamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravat eivät juuri pönttöasukkeja ahdistele, ne ovat ennemmin uhka avopesissä eläville linnuille. Pönttölinnun poikasia meillä ahdistelevat tikat kurkottamalla reiästä sisään. Linnut kyllä siivoavat, mutta vain pintasiistintää ja silloin pesäpehmikekerros kasvaa ja nousee korkeammalle tikkojen ulottuville. Laitoimme kerran uuteen pönttöön pohjalle vähän sahanpurua ja sinitiaisella oli kova työ kantaa sitä pois nokassaan - ei yhtään miellyttänyt.

      Poista
  8. amazing post dear friend!
    glad you shared ideas for nesting as here rare people do such stuff.
    mostly birds build their nests all by themselves

    VastaaPoista
  9. Meilläkin on 15 pönttöä laitettu kesävieralle ihanaa niitä on seurata pitkin kesää Hyvän postauksen olet laittanut tänne. Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  10. how sweet to take such good care of your bird nests .
    you are blessed with beautiful heart friend!

    VastaaPoista