tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kurkistuksia kasvimaalle


Unelmieni minipotager-tyyppinen kasvimaa on kehittynyt hitaasti ja sitä odotettua tuuheutta ja kukoistusta ei vielä ole näkyvissä. Suurin osa kasveista on kylvetty siemenistä ja kylmä ja tuulinen kesän alku ei oikein antanut hyvää alkua. Koleuden jälkeen pienet taimet saivat runsaita sademääriä niskaansa. Maa tiivistyi ja rikkaruohot röyhistyivät. Kurkistetaan tilannetta.


Porkkanat ja punajuuret ryhdistäytyivät kuitenkin  rivistöiksi, joten kyllä sieltä pitäisi jossakin vaiheessa rehevyyttä löytyä. Kehäkukat kasvavat sekaisin juurikasvirivistöissä.


Näkymät ovat vielä melko kaljut, sillä hajuherneet vasta tavoittelevat ensimmäisiä lankoja köynnöstuissa ja reunan samettikukat avaavat ensimmäisiä nuppujaan. Ruukuissa alkavat iisopit kukkia. Harmaa kasvimaa jää onneksi hieman piiloon, sillä sen kyljessä rehottaa alapihan tuuhea kukkapenkki, jossa pionit alkavat juuri kukkia.


Silpoydinherneitä on kylvetty kolmessa erässä ja ne ovat päässeet oikein hyvin vauhtiin. Tukikepit ryhdistivät rivit ja herneitä päästään syömään hyvässä aikataulussa.


Härkäpavut ovat koristeellisia kukkiessaan, joten niitä kasvaa reunamilla ja satoakin varmaan saadaan. Tässä härkäpapujen edessä ponnistelevat silkkikukat.


Hajuherneet tavoittelevat ensimmäisiä tukilankojaan ja niiden takana kasvaa iisoppirivistö, joka jää pysyväksi rajaamaan kasvimaata. Iisopit on kasvatettu jo viime kesänä.


Käytävät ovat perusmulloksella, mutta niiden hoito on ollut helppoa: ensin vähän heiluriharaa ja sitten jäännösten haravointi pois kapealla haravalla. Näissä kuvissa ei ole kovin siistiä, sillä  ollaan oltu paljon menossa ja toisaalta pikku lapsoset ovat viihtyneet meillä kesälomalla, eikä silloin pelkästään kitketä. Kunhan kasvusto kehittyy kauniimmaksi, hoidan käytävät tarkemmin.


Keskiosan kukkapenkin kylvökset ovat pahasti myöhässä, joten siirsin sinne pari sormustinkukkaa. Voi olla, että sen suunnitelma vielä muuttuu. Takaseinämän daaliat ovat myös tavallista myöhäisemmässä.


Kasvimaan aidan takana kukoistaa kuitenkin niitty, jossa vuodenajan mukaan vaihtuvat kukkivat kasvit ihan omaan tahtiinsa.




Kummallisia pilviä purjehtii taivaalla ja tänäänkin alkoi sataa - ei ainakaan tarvitse kasvimaata kastella! Leppoisaa viikon jatkoa!


15 kommenttia:

  1. Kasvimaalla näyttää niin kauniilta ja kannustavalla tavalla kerrot - täälläkin harat ovat olleet kovassa käytössä. Toisaalta olen ollut iloinen vesiheinästä, se on juuri nyt sopivan suurta kitkettäväksi kanoille - todellinen kanojen herkku! Porkkanamaalla vesiheinää ei tosin kestä ollenkaan! Upeat suorat rivit ja kunhan lämpöä saadaan tämän kosteuden lisäksi, kasvun kohinan voi kuulla pirttiin saakka :D Kasvu on kitunut kyllä, mutta jotenkin meillä lehtikaalit ovat nauttineet tästä kesästä!

    Mukavaa viikonjatkoa Sinullekin! Ihana pioni ensimmäisessä kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila positiivisesta kommentista - kasvun kohinaa kuuluu kyllä, sateen ohella. Tuo on mainiota, kun puutarhan poistotavaraa voi käyttää kotieläinten hyväksi. Kiteketään ihan iloisesti!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää. Meillä kaikki kylvökset ovat edelleen hyvin pieniä ja kitukasvuisia. Punajuuri, porkkana ja avomaankurkku etenkin.
    Mukavaa viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvu on ollut sitkeää, mutta kunhan juuristo vahvistuu, pääsee kasvi hyvään vauhtiin. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  3. Upeat pionit ja siisti kasvimaa. Kyllä tuo kasvimaa vielä ehtii rehevöityä. Ollaanhan vasta heinäkuun alussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotan kyllä siihen, että kasvimaa röyhistyy, mutta malttamattoman on vaikea odottaa. Pionit juuri pääsivät kukinnan alkuun ja nyt tiheä sade painaa niitä maata kohti. Tulisipa välillä pouta!

      Poista
  4. Siistii siun kasvimualla on. Miulla on lavaviljelys ja isän luona on peruna ja nauris ja porkkanoo. Miun niin tekis miel tehä kunnon kasvimua tähän meijän peltoon, siitä pitäs tehä er kasvulohko Eu siännöksiin, ja ois tiellä isoilla konneilla töitä tehessä, pittää vuan kasvattoo lavoissa. Meijän pitäjässä on paljon vihannestiloja on luomu ja perinteistä, ostetaan niiltä pitkin talavii, valikoimat on ihan monipuoliset. Kauniisti siun pionit kukkii ja rehevältä näyttää muutenkin. Luonnonkukat on jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kasviksia ja vihanneksia saa aina lähituottajilta. Tämä kasvatushinku vain istuu niin sitkeässä, että aina pitää yrittää omaa. Tänä vuonna vähensin juurikasvituotantoni vähiin ihan sen vuoksi, että tuotteita on muutenkin saatavissa. Meillä ovat olleet lastenlasten herkkua mummin porkkanat, joita saa syödä kesällä.

      Poista
  5. Sinun kasvimaa näyttä hyvältä meillä kaikki kitukasvuisia. Kauniit pionit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se ei ihan hyvältä näytä, mutta jospa lupaavalta. Kiitos Ritva!

      Poista
  6. Oikein hyvältä ja siistiltä näyttää, varsinkin kun ottaa huomioon tämän vuoden hankalat säät. Puurakennelmat ihastuttavat aina myös.
    Meillä on kärsitty kuivuudesta ja nyt vasta saatiin sadetta... ja on saatu sitä oikein kunnolla. :)
    Pionisi ovat tosiaan kauniita ja sopivat niin hyvin potagerin henkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, meillä tosiaan vettä on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Viereiset ohrapellot kellastuvat liiallisesta vedestä ja nytkin sataa, vaikka säätiedoittaja juuri äsken väitti, että nyt pitäisi olla jo poutaa. Pionitkin ovat kovilla sateessa.

      Positiivista on se, että kastelusta ei ole tarvinnut huolehtia ja innokkaasti odotellaan edes parin päivän poutaa!

      Poista
  7. Hyvältä näyttää ja varmasti saatte mukavasti satoa! Upeat pionit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ovat jo porkkanat ja punajuuret pulskistuneet, joten edistystä tapahtuu. Pionit ovat nyt parhaimmillaan, kunhan selviävät sateen yli!

      Poista