Mullan vaihto

Huonekasvien kasvatuksessa olen nykyään aika hukassa. Kun joulukukat ovat kohta poistuneet näkösältä (joulutähtikin sai onneksi nuhan pakkasaikana kylmällä ikkunalla!), jäljellä on muutama juoru, joku palmu ja kaktus sekä pari paavalinkukkaa. Torpassa ei ole edes paljoa tilaa sisäkasveille, mutta kylmässä lasieteisessä olen kesäisin kasvattanut paavalinkukkia eli saintpaulioita. Sen varjoisat ikkunalaudat sopivät näiden valontarpeeseen, sillä mitään pelakuita ei siinä onnistu kukittamaan.

Pimeimmän syksyn jälkeen paulioista on jäljellä kaksi. Toinen on perustummansininen ja toinen vaalean sininen. Siis kukkia ei ole jäljellä enkä ole varma, kumpi on kumpi. Päätin ryhdistäytyä ja istuttaa ne uudelleen. Toinen yksilö on suurilehtinen juurakko, muuta toisen lehdet ovat pienemmät ja se on tehnyt sivukasveja pääkasvin kylkeen. Siitä olisi mahdollisuus erottaa pari uutta kasvajaa erikseen. 

Koska netin tietoavaruus on saatavilla, päätin kurkistaa ohjeita kyseisen toimenpiteen suorittamiseen. Sieltä avautui heti väylä puutarhablogiin, joka on ihan täysin keskittynyt santtujen sielunelämään eli Paavalikukka. Blogin laatija on juuri lopettanut blogin jatkon, mutta ei onneksi ole poistanut sitä. Kiitos siitä! Siellä on tietoa paavalinkukkien elämään liittyvistä asioista vaikka ja kuinka. Tiedoista vahvistuneena otin esiin mullat ja purkit.

Multana käytin ihan peruskukkamultaa vakka Paavalinkukka suositteli VAALEAA multaa. Tavalliset ruskeat, saviruukkuja muistuttavat muoviruukut ovat aikaisemmin toimineet hyvin. Paavalinkukkakin on käyttänyt muoviruukkuja. Ne voi jatkossa asettaa suojaruukkuihin tai eteisen ikkunalla ne näyttävät yksikertaiselta rivistöltä ihan sellaisenaan. 

Pauliina esitteli blogissaan hydrokasvatusta, joka vaikutti houkuttelevalta. Jos olisi kysymys vähän vaativammasta projektista, olisin ryhtynyt tutustumaan siihen, mutta nämä pari santtua saavat nyt mennä vanhaan malliin. 

Isosta tukevasta kasvista irroitin suurimmat alalehdet, koska arvelin niiden muuten vievän liikaa kasvin juurtumisvoimaa. Toisesta monityvisestä irroitin kaksi "poikasta", joten kaiken kaikkiaan sain ruukkuihin neljä kasvia. Isot poistetut lehdet laitoin veteen odottamaan juurien kasvun ihmettä, joka Paavalinkukan mukaan on mahdollista. Niitä olisi voinut laittaa myös multaan juurtumaan, mutta minulla ei ollut taimimultaa ja sitä paitsi, ruukkujen säilytystilani on rajallinen. Juurtuminen kestää kuulema kuitenkin kuukausia.

Ruukut on nyt sijoitettava sisätiloihin, sillä eteisessä on vielä liian kylmää. Ruukkujen alle asetin tilavan alusastian, sillä tapani on ollut kastella saintpauliaa lautaselle aika reilusti ja kerran viikossa, kunhan kasvu pääsee alkuun. Keväällä yritän hankkia myös muita santtujen värjeä, sillä eteiseen mahtuu vielä lisää kukkjoita.

Tuntui turvalliselta nojautua näihin kokeneen kasvattajan ohjeisiin ja varmaan teillä monella on juuri näitä erilaisia neuvoja kasvatuksiin. Viime aikoina olen ihastellut monia blogeja, joissa on laadittu hyvät ohjeet jonkin tietyn kasvin hyvinvointiin ja kasvatukseen. Perusteelliset ohjeet jopa siemenestä tai taimesta lähtien koko kasvukaudeksi ja vuosiksi eteenpäin ovat ihailtavan perusteellisia. Ne tuntuvat todella luotettavilta, koska monet vaiheet kokeneet harrastajat vilpittömästi paljastavat asiat, joita noudattamalla voi saada onnistumisen ilon. Asioitten muistiin kirjaaminen ja postauksen laatiminen on ollut pitkän vaivan takana, mutta mikä ilo - lukemattomat toiset harrastajat voivat käyttää näitä neuvoja hyväkseen nyt ja tulevaisuudessa. Hieno suoritus!

Esimerkiksi Maatuska on viimeisesä postauksessaan paljastanut keinot, joilla keijunmekon saa helposti kasvatettua siemenestä lähtien. Liitteenä on tarkat ohjeet kylvöstä ja siemenetkin on otettu omista kasveista. Liitteenä on upeasti kukkivia yksilöitä, ihania amppeleita. Luultavasti Maatuska ei ole ihan ensi kertaa keijunmekon kasvatuksessa - vankka kokemus kuultaa taustalta.

Kruunu Vuokko on omassa blogissaan tehnyt todella perusteellisen selvityksen jalokärhöjen menestymistekijöistä. Tekstin liitteenä on huikean upeat kuvat, joissa kärhöt kukkivat niin ettei lehtiä tahdo näkyä ollenkaan. Ohjeet taimien istutukseen, maan parannukseen, penkkien rakenteeseen ja istutussyvyyteen ynnä muuhun on perusteellisia. Tässäkin on kaikki salaisuudet paljastettu, joten kunhan vain on ryhtiä noudattaa noita neuvoja, onnistuu varmasti. Tosin kärsivällisyys on oltava kohdallaan, sillä Kruunu Vuokon työ on parinkymmenen vuoden tulosta.

Sametti Hortensian blogissa voi lähestyä toisesta näkökulmasta kasvistoa ja puutarhaa. Siellä puutarha ulkona ja sisällä on täynnä eksoottisia tuttavuuksia. On rohkeaa tehdä tuttavuutta erkoisempien kasvien kanssa, viime postauksessa vastaan tulivat magnolia ja katsura. Pikku puutarhasta löytyy uskomaton valikoima epätavallisia puita, pensaita ja perennoja. Joulukuussakin siellä sipulikasvit sisällä uhkuivat jo kasvuvoimaa. Sametti Hortensialla on jännittävä tapa rakentaa puutarhaa ja ainakin minä yritän oppia sitä, sillä helposti uraudun vanhoihin luotettaviin juttuihin.

Parasta onkin puutarhablogeissa niiden moninaisuus. Jokainen on omanlaisensa erityisyys, eikä tarvitse tavoitella tasapäisyyttä. Sen vuoksi sieltä löytyy aina uusia yllätyksiä ja iloja! Kiitos teille puutarhahenget, teidän jakamanne tieto ja innostus moninkertaistuu ja kasvaa muiden tarhureiden käsissä!

Tervetuloa Kastanjan varjossa mukaan!

Rakkaat blogiystävät

Meidän perhekunnassa on ollut perinteenä kokoontua meille isovanhemmille joulua lopettamaan, kun joulun alkupyhiä vietetään lasten kodeissa. Myös nyt oltiin hyvissä tunnelmissa nauttimassa vielä joulukuusen viimeisestä loisteesta lasten ja lastenlasten kanssa, kun Pauliinan viesti minut tavoitti. Pauliina on oikea hyvä mielen haltijatar ja nyt tämä blogiystäväketju on jälleen hänen taikasauvansa tuotetta. Hyvää mieltä, kehuja ja kannustusta ei ole liikaa, jakakaamme siis sitä toisillemme.

Olen saanut pelkästään positiivisia viestejä täällä puutarhablogien ympäristössä ja olen kokonaan välttynyt ikäviltä huomautuksilta. Tiedän että todellisuus kuitenkin sisältää myös niitä, joten olen hyvin kiitollinen tästä ystävällisyyden ympyrästä, jossa olen saanut kertoa torpan elämästä.

Kun nyt pitäisi mainita joku blogiysävä - Pauliinan lisäksi - jota haluaisin kehua ja ylistää vuorovaikutuksestamme, en voi päätyä yhteen ainoaan. 

Kiitoksia voisin lähettää koko sarjalle, joiden blogeja seuraan ja joiden kanssa vaihdamme kommentteja. Yritän myös aina löytää uusia puutarhoja ihmisineen, mutta varsinkin viime aikoina on ollut aikapulaa. Hyvä jos olen ehtinyt käväistä tutuissa blogeissa. Älkää siis pahoittako mieltänne, jos täältä tulee verkkaisesti kommentteja - luen silti tarinoitanne ihan ahmimalla.

Tässä tulee viisi erilaista ja hienoa blogiystävää.

Ensimmäiseksi haluan mainita Annelin Pihakuiskaajan puutarha-blogista. Kun aikoinaan aloitin blogin, Anneli oli ensimmäinen kommentoija. Oli ihmeellistä, että joku tuntematon oli kiinnostunut ja iloitsi siitä, että olin ryhtynyt puutarhabloggariksi. Vaikka Annelilla on laaja seuraajajoukko, saan edelleen häneltä valoisia kommenttejä ja seuraan myös hänen persoonallista blogiaan. Anneli on myös kirjallisuusihminen ja häneltä olen saanut monet hyvät kirjavinkit.

Toisena blogiystävänä on mainittava Saila Kivipellonsaila-blogista. Sailan ja minun vuorovaikutus on kestänyt myös pitkään ihan blogini alkuajoista. Sailan kommentit ovat aina syvällisiä, tarkkaan harkittuja ja kauniisti sanoista rakennettuja. Vaikka Saila on aktiivinen bloggaaja, ovat hänen bloginsa samoin kuin kommenttinsakin, huolellisesti laadittuja ja valoisia.

Blogit ovat todella erilaisia ja kolmanneksi haluan mainita valokuvabloggaajan, joka painottaa kuvissaan luontoa ja puutarhaa. Sara blogista My Woodland Garden tuottaa ihaltavaksi hengästyttävän upeita kuvia, joissa kasvien lisäksi esiintyvät pihan eläimet. Vaikka itse olen kömpelö kuvaaja, Sara onnistuu aina kommentissaan löytämään kuvistani jonkin suosikin ja jotakin positiivista. Saran kommentit jättävät aina iloisen ja innostuneen mielen jatkaa omia juttuja ja odottaa, mitä kaunista Saran blogi seuraavaksi esittää.

Seuraavaksi tutustutan teidät Mustavalkoisten kodin Sannaan, jonka kanssa kommentteja ei aina vaihdeta kovin usein, mutta ne saattavat poikia konkreettisen asian. Viime syksynä Sanna tarjosi ihan omasta aloitteestaan meille daalian juuria, jotka aikoi poistaa omasta puutarhastaan. Niipä me vaarin kanssa ajelimme Sannan pihaan ja siitä paikasta kaivettiin ylös useita erilaisia daalian juurakoita (ensi kesänä sitten nähdään, minkälaisia...) ja muitakin kiinnostavia juttuja. Siispä blogeissa kommenttien lähettely voi johtaa ihan oikeaan kohtaamiseen! Mustavalkoiset ovat muuten vilkkaita ja hyvin koulutettuja bordercollieita! Kiitos Sanna ja hyvää alkanuta vuotta!

Between Rikkaruohoelämää-blogista on myös alusta alkaen ollut mukana blogikuvioissa. Between kommentoi asiallisesti ja kannustavasti ja luultavasti saan kommentteja enemmän kuin ehdin antaa. Betweenin blogin tapahtumat liikkuvat usein samoilla aaltopituuksilla kuin omani ja kommentit ovat usein ihan käytännön ohjeita, joita olen ottanut toteuttaakseni. Betweenin esimerkki sai minut syksyllä tarttumaan vaikkapa angervoaidan leikkuuseen.

Tässä ovat nyt ainakin nämä viisi ja monet muut olisivat ansainneet kiitoksen. Koskaan en olisi uskonut, että blogiyhteisö tuo näin paljon hyvää mieltä ja uusia ajatuksia! Jatkukoon Pauliinan luoma hyvän mielen ketju!

Loppu ja alku

Joulun aika päättyy, kynttilät sammutetaan, kuusi riisutaan ja kuusen koristeet pääsevät viettämään varastoaikaa. Tontturivistöt valmistautuvat seuraamaan kuusen koristeita odottamaan seuraavaa joulua.

Viimeiset joulukukat jatkavat vielä silmän ilona. Jouluruusun elämä jatkuu keväällä hyvällä onnella puutarhassa.

Jouluinen verkkaisuus siirtyy sivuun ja tilalle astuu

uusi vuosi

uusi kuukausi

uusi viikko

uusi päivä

uusi hetki

Tammikuu on täynnä uutta energiaa. Blogiin tuli uusi ulkomuoto askeettisempaan suuntaan, kiitos Lydia! Vanhoja harrastuksia jatketaan uudella innolla ja uusia juttuja kehitellään. Joulutorttu vaihtuu mustikkapiirakkaan.

Tammikuun säätilat ovat virkistävän vaihtelevia. Aluksi porskuteltiinn kuralätäköissä ja nyt juuri pakkaslukemat kiipeävät yli kahtakymmentä. Luntakin tupsahti pari senttiä ja viikolopuksi on luvattu lisää. Ulkoeteisen ikkunat koristautuivat taas jääkukkasin.

Lintujen parvet käyvät vilkkaasti ruokailemassa lintulaudalla. Niiden kuvaamiseen ei minulla ole rahkeita, mutta keittiön ikkunasta on  hienoa seurata niiden pyrähtelyä. Punatulkkuja on vieraillut nyt paljon, jopa melkein kymmenkunta samaan aikaan. Ne ovat hyvin arkoja, mutta tiaiset ja tikka ovat rohkeampia. Puukiipijä kiipeilee viereisen puun rungolla. Toivottavsti kaikki luonnon eläimet selviävät taas talvesta. Aurinko jaksaa jo kiivetä kultaamaan metsän laitaa.

Loppiaisviikonloppuna kokoonnutaan vielä lopettelemaan joulu ja sen jälkeen hyvästellään kuusi. 

Hyvää loppiasta!

Joulukuu 2016

Hyvää uutta vuotta 2017 💗💗

Lumikuuset joulukortissa

Tänään on joulukorttien päivä. Kortit valmistetaan ja kirjoitetaan niihin toivotukset ja osoitteet ja kiinitetään postimerkit. Tarvikkeita etsiessäni löysin talteen laitetut viime vuoden kortit. Tällaisia itse valmistettuja kortteja saimme viime jouluksi.

Omat joulukortit valmistan yleensä sarjatyönä siten, että kaikki kortit tehdään samalla perussuunitelmalla. Kaikissa korteissa on sama aihe ja samat materiaalit. Kaikki sukulaiset ja ystävät saavat meiltä tänä vuonna kortin, jossa on kakkupaperista leikatut lumikuuset. Kaikki kortit ovat kuitenkin erilaisia - yhtään kaksoiskappaletta ei synny. Kortin pohjakartongin värit vaihtelevat: joulunpunaista, sinistä, vihreää ja tummanpunaista. Kortit valmistetaan taittamalla kartonki kahtia, jolloin päälle tulee kuviointi ja sisäosaan kirjoitetaan viesti.

Kortin kuvion tausta syntyy muutamasta paperisuikaleesta. Ne leikaltaan vapaasti muotoillen ja eri tavoin ja liimataan kortin pohjakartongin alareunaan. Suikaleissa käytetään paria kolmea väriä, mutta aina on mukana voimapaperin värinen ruskehtava kartonki. Muina väreinä pilkahtavat näkyviin punainen, sininen, musta ja valkoinen. Suikaleet liimataan osin päällekkäin ja lomittain.

Lumiset kuuset leikataan pyöreän kakkupaperin reunoista kolmiomaisina suikaleina. Enimmäkseen kolmion terävä kärki asetetaan kohti kakkupaperin keskustaa, jolloin kuusen latva on täysvalkoinen ja oksat piirtyvät pitsimäisinä. Jotta kolmioita syntyy luontevasti, on välillä leikattava kuusi toisin päin: kuusen tyvi on leikattava kakkupaperin keskustasta. Silloin kuusen latvasta tulee pitsimäinen ja alaoksisto on täysvalkoinen.

Kuusten koosta riippuen korttiin liimataan kaksi tai kolme kuusta vapaasti sommitellen. Lopputuloksena on sarja kortteja, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia. 

Lopuksi kortteihin kirjoitetaan joulun toivotukset kuvapuolelle jokaiseen korttiin siten kuin se tilasta riippuen siihen sopii. Kortin sisään kirjoitetaan kullekin vastaanottajalle sopivat hyvät toivotukset ja tietysti lähettäjien nimet.

Tänä vuonna korttien tarvikkeet löytyivät kotoa. Kaikkia erivärisiä kartonkeja oli kaapissa ja kakkupapereita myös. Valkoinen kapea raita, joka näkyy joka kortin alareunassa, syntyi entisajan kirjoituskoneen korjausnauhasta, joka on itseliimautuvaa. Sekin siis on kaapista löytynyttä jäännöstavaraa.

Tällaisia liimaa-leikkaa-kortteja ei kuitenkaan voi lähettää ilman kirjekuoria. Kuorina käytettiin tavallisia valkoisia kirjekuoria ja korttien koko suunniteltiin sitä silmällä pitäen. Ehkä seuraavalla kerralla ideoidaan vielä omatekoiset kirjekuoret mielellään kierrätysmateriaalista ...

Valon aika lyhenee vielä päivä päivältä. Aurinko pinnistelee aamulla metsän laidan takaa esiin ja pilkahtelee puun runkojen välistä. Jos saadaan kirkas sää, se ehtii ilahduttaa meitä muutaman tunnin. Onneksi talvipäivän seisaus lähenee.

Tunnelmallista alkavaa talviviikkoa!

Haaste: kuusi kuvaa kesästä ja marraskuun puutarhakuva 2016

Pimeinä iltoina on mukava vielä silmäillä kesän kuvia. Kuusi kuvaa kesästä-haaste sopii hyvin tähän. Haasteen esitti minulle Mustavalkoisten kodin Sanna. Kiitos Sanna!

Kuusi kuvaa piti valikoida kuvien seasta ja päätin etsiä yhden kuvan kullekin sellaiselle kuukaudelle, jolloin puutarhasta löytyy jotakin nähtävää. Siis kuvia on touko-, kesä-, heinä-, elo-, syys- ja lokakuulle. Lopuksi sarjan päättää marraskuun puutarhakuva kuuden kuvan lisäksi. Yritin etsiä myös sellaisia kuvia, joita en ole aikaisemmin käyttänyt.

Toukokuu on runsas sipulikukkien kuukausi, mutta huomasin jättäneeni narsissit tänä keväänä huomiotta. Siispä keltanarsissi edustakoon toukokuuta.

Kesäkuussa on jo melkoinen kukkien ja muun rehevyyden ja runsauden pula. Kesäkuun ruusukuvissa sadepisarat kimaltelevat lehdillä ja pionikuvat jäivät aika vähiin, koska sade ehti usein tehdä ikävää jälkeä parhaassa kukassa oleviin pioneihin. Nyt on siis pionikuvan vuoro. Edustakoon yksinkertainen kiinapioni kesäkuuta.

Unikot, daaliat ja ritarinkannukset olivat heinäkuun kukkia ja niitä oli mukava kuvata, koska kaikki ne kasvoivat ja kukkivat runsaasti. Kukkia avautui pitkin matkaa ja esimerkiksi unikkojen väri- ja muotomaailma oli runsas. Jotta sipulikukkien ja perennojen lisäksi muistamme pensaat, olkoon tässä tuoksuvan valkokukkaisen jasmikkeen vuoro. Se saattoi päivän mittaan jäädä vähän taka-alalle puolivarjoisessa kasvupaikassaan, mutta illan tullen se herätti huomion mahtavalla tuoksullaan ja houkutteli ihailemaan valkoisia kukkiaan.

Elokuu alkoi jo olla sadonkorjuun aikaa, vaikka heinäkuun kukkijat jatkoivat kukintaa. Elokuussa pääsivät alkuun hajuherneet, jotka jatkoivat kukkimistaan ihan syksyn viime hetkiin asti. Kesäkukkien valikoimasta kehäkukkien parasta aikaa oli myös elokuu, mutta silloin kukkivat myös silkkikukat, nuo vanhan ajan herkät yksivuotiset. Silkkikukka saa nyt edustaa elokuuta.

Syyskuu oli hyvä puutarhakuukausi. Postauksissani on kovasti kukkivia kukkapenkkejä ja monet kukat olivat pitkään kukassa. Daaliat ojentelivat ylväinä runsaita kukkiaan pakkasiin asti. Syyshortensia pääsi keväällä hitaasti alkuun. Luulin jopa sen kärsineen pahasti talven omituisista olosuhteista. Se kuitenkin lähti hienosti kasvuun ja nyt se saa olla syyskuun edustaja.

Kärhöt kokivat kovia viime talvena ja ne, jotka säästyivät, aloittivat kukintansa vasta hyvin myöhään. Niinpä jotkut sinnittelivät nuppujaan avaten vielä lokakuussa ja sen vuoksi kärhö, tässä jalokärhö Warszawska Nike, saa olla lokakuun edustaja.

Värikkäiden kesäkuvien vastapainoksi on tässä lopussa marraskuun 2016 puutarhakuva: värit ovat poissa - jäljellä on kosteaan pihakiveykseen muodostunut sataneen lumen tekemä kuvio. Huomenna alkaa joulukuu. Tunnelmallista joulukuuta!

Neljä kulkuria

Vielä ei malta jättää kurkistelemasta kesää, kun pimeys sen kun lisääntyy ja lumet hävisivät. Katsotaanpa, minkälaisia kulkureita meiltä löytyi viime kesänä.

Puutarhoissa on aina noita ikuisia kulkureita, jotka ilmestyvät milloin minnekin kukoistamaan, toiset harmiksi ja toiset iloksi. Pukinparta on sellainen haihattelija, että sen alkuja putkahtelee esiin uusista paikoista. Se on luonnokasvi ja ihan tarkoituksella aikoinaan napattiin sen siemenhöytyjä mukaan jostakin tienpenkasta. Se näytti jotenkin oudolta korkeine varsineen ja runsaine keltaisine kukkineen. Kasvikirjan mukaan se tunnistettiin pukinparraksi ja on vieläpä melko harvinainen. Siemenet sitten kylvettiin ja niinpä ilmaantui vaatimaton lehtitupsu, joka juuri ja juuri erottui heinikosta. Se kasvoi korkeaksi ja aloitti kukinnan kesäkuussa. Kukat eivät ole kovin ihmeellisiä, keltaisia päivänkakkaramaisia. Jännitys liittyykin siihen, ehditkö nähdä kukan avautuneena. Kukka aukeaa joskus aamun hetkinä ja napsahtaa taas iltapäivän puolella kiinni auetakseen taas seuraavana aamuna. Jos on sateista, ei kukinto aukea.

Pukinparta 

Koska varret ovat korkeita, hakkaa sade ne usein maahan. Kukkimista se ei haittaa ja kukinta kestää pitkään loppysyksyyn.

Vähitellen kukkien rinnalle ilmaantuu siemenuppuja, jotka ovat tiukasti kiinni, kunnes tulee riittävän aurinkoinen ja ehkä tuulinenkin aamu. Silloin siemennuppu avautuu kuin taikaiskusta ja tehokkailla laskuvarjoilla varustetut siemenet pääsevät leijaileman ilmaan, kuten voikukalla.

Tämä kulkuri on peräisin karuilta tienpenkoilta ja sen siemenet näyttävät itävän juuri kuivassa ympäristössä helposti, sillä uusia alkuja ilmaantuu jopa murskepäällysteen läpi. Siellä nuo siemenkimput saavat heilua ja uusia alkuja ilmaantuu minne milloinkin. Se on ilmeisesti kaksivuotinen ja kasvin saa helposti myös nyhtäistyä pois, jos se valitsee täysin sopimattoman paikan. Tuntuu oudolta, että se tietojen mukaan on jokseenkin harvinainen, kun se meillä leviää tehokkaasti. Tosin emme mekään sellaista olleet aikaisemmin tavanneet, kun se tienpenkalta löytyi. Pukinparta on nyt tullut meille jäädäkseen.

Tuttu kulkija on tulikukka, joita meillä on molempia, tummaa tulikukkaa ja ukon tulikukkaa. Jälkimmäinen on huomattavsti aktiivisempi hiippailija, joka onnistuu levittämään pienen pieniä mustia siemeniään varsin laajalti.

Tumma tulikukka

Tumma tulikukka pysyttelee enimmäkseen paikoillaan ja nousee aina uudestaan samalla paikalla. Kasvikirjan tietojen mukaan se on jokseenkin harvinainen.

 Ukon tulikukka

Ukon tulikukka näyttää olevan kaksivuotinen. Ensimmäisenä vuotena - esimerkiksi nyt syksyllä - se kasvattaa rehevän lehtiruusukkeen ja seuraavana vuonna kukinnot. Lehdet ovat "vanukekarvaiset" ja koko kukinto tähkämäisen mahtava. Kukinto avautuu pikkuhiljaa alhaalta ylös päin ja on koristeellinen ihan loppuun asti. Tulikukkia saa ilmaantua meillä moneen paikkaan ja jopa siirtelen taimia keväällä sopiviin kohtiin.

Tulikukista saa kerättyä helposti siemeniä, jos sen oma leviämisinto ei riitä. Mekin olemme aikoinaan tuoneet siemenet pihaamme. Nyt meillä tulikukkamassoja nousee esiin riittävästi ilman kylvämistä. Sen karvaiset ensi vuoden lehtiruusukkeet ovat jo sellaisenaan hauskoja.

Purtojuuret ovat aluperin kasvaneet näillä paikoilla ja kiinnitin niihin huomion niiden pallomaisten kukintojen vuoksi. Purtojuuri on yleinen, mutta kuuluu hieman rehevämpään ympäristöön kuin edelliset kulkurit. Se on hienostunut eikä huiski siemeniään yltympäriinsä vaan pudottaa ne sievästi vaaksan päähän ja näin muodostaa viihtyisän kukkaperheen. Hennot kukinnot pääsevät paremmin esiin, kun kasveja on useita samassa rykelmässä.

Purtojuuri

Purtojuuri kukkii vasta loppukesällä ja houkuttelee hyönteisiä, vaikka näissä kuvissa ei yhtään esiinny. Alakuvassa näkyy purtojuuriperheen sievä ryhmä keräämässä voimia ensi vuoden kukintaan.

Terttualpin lisäksi meillä nousee sinne tänne ranta-alpi. Yksi yksilö on aikoinaan tuotu pihan kosteimpaan kohtaan sillan ja alppiruusun kainaloon. Nyt ranta-alpeja nousee vuosittäin useita yksilöitä, vaikka meillä ei rantaa ole näkyvissä. Se hakee aina uuden paikan ja on yksi- tai kaksivuotinen - en ole havainnut mitään pientä alkuruusuketta. Tänä vuonna yksi kukinnoista kukoisti alppiruusun vieressä useammalla kukkavanalla. Sen annettiin kuihtua ja kuivua niille sijoilleen, jotta se voisi taas kylväytyä lähitienoolle omatoimisesti.

Ranta-alpi

Monia muitakin kulkureita puutarhassa kulkee vuodesta toiseen uusia paikkoja etsien, mutta kaikkia ei ole kuvattu. Toiset vastaanotetaan ilolla ja toiset nostattavat harmistuksen. Joskus kulkuri sekoittaa pahasti kukkapenkin värimaailman tai järjestyksen ja jättää kunnon puutarhakasvit varjoonsa. Mutta jos kulkuri itse valitsee kasvupaikkansa, se varmasti tulee siinä hyvin viihtymään ja kukinnallaan ilahduttamaan. Aika usein meidän puutarhassa sen annetaan kasvaa ja kukoistaa!

Yritetään kestää tätä kaamosta kesäkuvien kanssa!

Puhtia viikon alkuun!