torstai 5. tammikuuta 2017

Loppu ja alku


Joulun aika päättyy, kynttilät sammutetaan, kuusi riisutaan ja kuusen koristeet pääsevät viettämään varastoaikaa. Tontturivistöt valmistautuvat seuraamaan kuusen koristeita odottamaan seuraavaa joulua.


Viimeiset joulukukat jatkavat vielä silmän ilona. Jouluruusun elämä jatkuu keväällä hyvällä onnella puutarhassa.



Jouluinen verkkaisuus siirtyy sivuun ja tilalle astuu

uusi vuosi
uusi kuukausi
uusi viikko
uusi päivä
uusi hetki


Tammikuu on täynnä uutta energiaa. Blogiin tuli uusi ulkomuoto askeettisempaan suuntaan, kiitos Lydia! Vanhoja harrastuksia jatketaan uudella innolla ja uusia juttuja kehitellään. Joulutorttu vaihtuu mustikkapiirakkaan.




Tammikuun säätilat ovat virkistävän vaihtelevia. Aluksi porskuteltiinn kuralätäköissä ja nyt juuri pakkaslukemat kiipeävät yli kahtakymmentä. Luntakin tupsahti pari senttiä ja viikolopuksi on luvattu lisää. Ulkoeteisen ikkunat koristautuivat taas jääkukkasin.


Lintujen parvet käyvät vilkkaasti ruokailemassa lintulaudalla. Niiden kuvaamiseen ei minulla ole rahkeita, mutta keittiön ikkunasta on  hienoa seurata niiden pyrähtelyä. Punatulkkuja on vieraillut nyt paljon, jopa melkein kymmenkunta samaan aikaan. Ne ovat hyvin arkoja, mutta tiaiset ja tikka ovat rohkeampia. Puukiipijä kiipeilee viereisen puun rungolla. Toivottavsti kaikki luonnon eläimet selviävät taas talvesta. Aurinko jaksaa jo kiivetä kultaamaan metsän laitaa.





Loppiaisviikonloppuna kokoonnutaan vielä lopettelemaan joulu ja sen jälkeen hyvästellään kuusi. 

Hyvää loppiasta!

17 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Onpa upea jouluruusu ja blogin uusi ulkoasu on tyylikäs. :)
    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  2. Mitä vanhemmaksi elää, sen vikkelämmin aika tuntuu rientävän. Minusta tuntuu, että viikossani on nykyisin aina maanantai ja kohta jo perjantai.
    Pikkulintujen touhuja on tosi mukava seurata. Pakkanen toi ne runsaina joukkoina taas pihapiiriin ruokailemaan.

    VastaaPoista
  3. Onpa tosi upea jouluruusu! Hieno myös blogisi ulkoasu!

    Hiljalleen on joulun aika ohi, koristeiden on aika siirtyä odottelemaan uutta joulua. Aurinko on hellinyt, pakkasta riittää mutta hyvä keli oli käydä lenkillä, kunhan varusteet olivat asialliset, ei ollut kovin liukastakaan. Kevättä kohden mennään.

    Onpa teillä ihanuuksia ruokintapaikalla, meilläkin, mutta valikoima suppea, silti piristävää lintuja on seurailla! Aika rientää niiden touhua katsellessa.

    Valon määrä lisääntyy vauhdilla, kevättä kohden mennään!

    Ihanaa puutarhavuotta Sinulle, kaunista Loppiaista! Viikonloppuna varmaan päästään lumitöihin :D

    VastaaPoista
  4. Oi, miten ihana jouluruusu! Minä en malta odottaa loppiaista, vaan pakkaan loputkin joulutavarat varastoon jo tänään. Tammikuussa tekee mieli aloittaa puhtaalta pöydältä ja antaa tilaa valolle :) Aletaan juuri siivoamaan keittiön kaapit. En viitsinyt niitä jouluksi siivota.

    VastaaPoista
  5. Kaunis jouluruusu ja kauniita kuvia muutkin . Hyvää loppiaista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulurruso on todella komea - yritän sitä helliä. Hyvää tammikuun alkua!

      Poista
  6. Kauniita kuvia, tuo jouluruusu on ihana. Loppiaisen jälkeen puretaan meilläkin joulukuusi ja siitä se sitten alkaa se kevään odotus. - Hyvää tammikuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kuusi pihalla ja tammikuu hyvässä vauhdissa, hyvää jatkoa myös sinulle!

      Poista
  7. Joulun aika tuntuu aina kuluvan niin nopeaan ohitse. Meillä vielä joulukuusi ja koristeet saavat olla muutaman päivän paikoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti meni joulu, mutta toisaalta tammikuussa tuntuu jo aavistus keväästä. Hyvää jatkoa!

      Poista
  8. upea jouluruusu! Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  9. Nyyh, minusta tämä joulunlopetus on niin haikeaa...juuri vein kuusen pois..nyt on niin uhkean näköinen jouluruusu että varmasti saat sen puutarhaan kasvamaan! Onnellista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki lopetus on haikeaa, mutta aloitus innostavaa! Hyvää tammikuun jatkoa!

      Poista
  10. Upea jouluruusu Meillä joulukuusi kuistilla saa olla viellä jonkun aikaa siellä
    Hyvää alkanutta vuotta 2017

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona kuusi kukoistaa varmasti vielä hyvin eikä sillä ole mitään kiirettä. Kun meillä oli ulkokuusi, riisuimme jossakin vaiheessa koristeet ja annoimme sen seistä kuusena vielä pitkään. Hyvää tammikuuta!

      Poista