perjantai 7. huhtikuuta 2017

Puujuttuja



Polttopuut ovat torpan merkittävä energialähde. Kevättalvi on sopivaa aikaa polttopuuhommaan. Tänä vuonna polttopuita tehtiin ojareunamasta ja harvennuspuista. Puut ovat sekalaatuista, koivua, kuusta ja jopa haapaa. Niistä saa saunaan pehmeän lämmön ja hyvän löylytuoksun.


Leivinuunin lämmittämiseen sopivat myös sekalaiset puut. Minusta koivupuulla lämmitettynä uunista tulee liian napakka. Kun valitsee sopivan määrän koivua ja vaikkapa kuusta, tulee lämmöstä kestävä ja lempeä. Savustusta varten tarvitaan leppää.

Meillä vaari pilkkoo puut perinteisesti kirveellä. Kunnon reilu fiskarsilainen on mahtava isoon työhön. Ei sitten tarvitse mennä kuntosalille! Kirveellä pilkotut puut syttyvät helposti, sillä halkaisupintaan syntyy riisteitä, johon tuli hyvin tarttuu.


Puita pinottaessa on hauska vertailla puuaineksen erilaista väriä. Haapa on kaikkein vaaleinta ja se oli ennen suosituin puulaji saunan lauteisiin. Leppä on punertavan keltaista ja koivu  ja kuusi kumpikin tuttua vaaleaa. Mukaan oli tullut joku pihlajan runko ja kun se pilkottiin, tuli näkyviin erikoinen kaksivärinen puuaines. Rungossa on keskiosa tummempaa ja uloimmat osat vaaleaa puuta. Tämä on luoteenomaista juuri pihlajalle, eikä tumma ydinpuu ole lahoa.


Koska halkaistut pihlajan palaset näyttivät hienoilta, ne jäivät pois polttopuupinosta ja ehkä niistä työstetään jotakin pientä. Tarkemmin tutkittuna pihlaja onkin hieno raaka-aine ja sitä on aikaisemmin käytetty huonekalurakentamisessa. Ja käytetään vieläkin. Presidenttien asunnossa Mäntyniemessä on presidentin työhuoneen kalusteet valmistettu pihlajasta. Juuri tuo kaksivärisyys on se erikoisuus, joka pihlajaesineissä on erityistä. 


Kalusterakentamiseen tarvittaisiin kuitenkin kunnon tukkipuita, joten ehkä kokeillaan pihlajaisen voiveitsen tekemistä.

Yleensä puun rungon vuosikasvainten tarinaa on kiinnostavaa tarkastella. Suuren kuusen kasvu on ollut aluksi nopeaa ja sitten vuosirenkaden paksuus vaihtelee. Mitähän merkitsee tuo keskiosan tumma alue - lieneekö rungossa jo alkanut lahoaminen?


Samalla työmaalla siistittiin myös visakoivupöllejä, jotka jäävät odottamaan käyttöä. Visakoivun verkkomainen tumma kuviointi on vaihtelevaa ja kuori on mahtavan paksua ilmeisesti siksi, että se kasvaa niin hitaasti.



Polttopuutyön lomassa vaari kuori kuusiriukuja valmiiksi puutarhan riukurakennelmien korjaamiseen tai ehkä uusien rakentamista varten. Nyt on hyvä aika antaa riukujen kuivua.



Esimerkiksi tällaisiin rakennelmiin niitä on käytetty.


On ollut hyvää aikaa askarrella kevään valmistelevien töiden parissa, sillä kiirettä ei ole ollut puutarhatöihin. Tänään keräsin havut pois parista paikasta ja siellä oli jo lupaavia kevää merkkejä. 


Hyvää viikonloppua!

19 kommenttia:

  1. Komea määrä klapeja ja kuusiriukuja onkin siellä teillä lateissa kuivumassa.
    Kevät etenee nyt edelleen melko verkkaista tahtia ja täällä meilläkin lunta on varjoisimmissa osissa pihaa vielä jonkin verran. Kukkapenkeistäkin kurkistaa vain krookusten ja narsissien kärkiä.
    Mukavaa alkanutta viikonloppua myöskin sinulle.

    VastaaPoista
  2. Olipas se mukava puupostaus. Mahtava määrä klapeja. Ihana kun kevään merkkejä on jo näkyvissä. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Valtavan määrän olette klapeja tehneet! Puuhommat ovat kyllä hauskoja ja hyvää hyötyliikuntaa. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Meillä on monta tulisijaa ja polttopuun kulutus on runsasta. Siinäpä on hyvä käyttää toisarvoista harvennuspuuta. Nyt saatiin oikea vesisade, toivottavasti sen jälkeen tulee poutaisempaa!

      Poista
  4. Teilläkin oli nyt puusouta komeat pinot on tulut. Sinähän nyt kesän aikaa kivasti kuivuvat Aurikoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puita on nyt reilusti ja liiterissä ne kuivemmat, joita nyt poltellaan. Vielä saa uuniakin lämmittää kun kevät hiljalleen etenee.

      Poista
  5. Ai että, melkein tunnen tuoreen puun ihanan tuoksun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, sellaiset tuoksut täällä on olleetkin! Havupuun pihkaista tuoksua ja lehtipuun makeampaa...

      Poista
  6. No kyllä on teilläkin ollut savottaa. Hienot kuvat niistä.Ja mitä kaikkea muuta niistä saa polttopuiden lisäksi. Katselen itsekin puita samanlaisella silmällä. Ja vaari on tehnyt hienoja kuusi riukuja. Minusta tuntuu, että minun kasvoni ovat muuttumassa vihreäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata vihertyä, kyllä pihakuvasi vihjaavat melkoiseen kukoistukseen, kunhan kevät etenee!

      Poista
  7. don't know why couldn't find translator since my previous visit here .
    wonderful post with display of marvelous hardwork and lots of woods

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry, this is only this Finnish life: we use lots of woods to make our house warm during the cold months! My husband is very good to make wooden things for the garden like you can see in pictures. Some things will be made soon. Thank you for your words!

      Poista
  8. enpä ole tuota värijuttua pihlajasta ennen tiennyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tätä ennen - ainoa perinnetieto on se, että haravan piikit tehtiin ennen pihlajasta ...

      Poista
  9. Kiitos tästä valtavan mielenkiintoisesta postauksesta! On ilo nähdä että puutietous ja puunkäsittelytaito on vielä voimissaan.
    Koivun lämpöarvo on tosiaan muita puulajeja korkeampi. Meillä on tapana, että kokemattomalle saunan lämmittäjälle ei anneta pelkkää koivua, koska sauna lämpiää äkkiä liiankin kuumaksi.
    Oi ihmettä, teillä ei taida olla lunta enää ollenkaan ja ihania kevään merkkejä on jo näkyvissä. Kukkaisaa huhtikuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polttopuita kyllä kuluu, sillä kolea tuuli puhaltaa yötä päivää ja yöksi ilma jäähtyy pakkaselle! Täytyy kärsivällisesti odotella vielä kevättä!

      Poista
  10. Meillä myös pelkkää koivua varotaan leivinuunissa ja jopa talon saunassa kun tulee Juhan makuun liian kuuma leivinuuni ja minun makuuni liian kuuma sauna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivua arvostetaan kovasti polttopuuna, mutta näyttää siltä, että monet pitävät sekapuuta hyvänä vaihtoehtona. Jotkut väittävät, että uunitkaan eivät tykkää hyvää kovasta koivun poltosta.

      Poista
  11. Täälläkin satelee lunta ja on kamalan kylmä.
    Iloista pääsiäistä silti! :)

    VastaaPoista