lauantai 20. toukokuuta 2017

Kasvimaasta potager?


Kevät saapui äitienpäivälahjana yhdellä sysäyksellä. Vihdoinkin päästiin toteuttamaan torpan kasvimaan uutta ilmettä. Jo talvella päätin, että vakiokasvimaa pitkine juurikasvipenkkeineen saa kokea muutoksen. Toki suositut hyötykasvit otetaan edelleen mukaan, mutta koska kasvimaa-alueella on hyvää maata ja paljon valoa, pääsevät jatkossa kukat suurempaan rooliin siellä. Torpan kasvimaasta tehdään herraskaiseen tyyliin POTAGERmainen. 

Tämä kasvimaan osa on noin 5 x 10 m ja suorakaiteen muotoinen. Tarkoituksena ei ole rakentaa pysyviä sorakäytäviä, mutta potagerin perussääntöjä toteutetaan kevyesti. Yksi tärkeä periaate eli geometrinen  ja symmetrinen pohjarakenne on madollista toteuttaa suorakaiteen muotoon. Toinen tärkeä asia on se, että alueesta tulee nautinto silmälle. Kukat ja kauniit muodot yhdistyvät hyötykasvien kauneuteen.


Tässä on tuleva potager-alue. Se rajoittuu risuaitaan, jonka takana on perunamaa omassa perustehtävässään. Potager liittyy muuhun alapihaan niin, että nurmikäytävä erottaa sen kukkapenkistä. Toisessa reunassa on aita, jonka on tarkoitus estää peuroja vierailemasta kasvimaalla.


Talven pitkinä viikkoina piirsin monia suunnitelmia, joissa on vinoja ja pyöreitä muotoja ja erilaisia yksityiskohtia. Paperilla kaikki on helppoa ja kätevää. Todellisuudessa sitten pohjapiirrosta hieman yksinkertaistettiin.


Käytävät merkittiin ensin yhdellä ja sitten kahdella saappaan leveydellä. Penkkien leveys suunniteltiin siten, että niihin sopivat mukavasti kasvirivistöt. Paperisuunnitelmista toteutui se, että koko aluetta ympäröi kehämäinen penkki, jonka katkaisee etureunan sisääntulopolku.


Keskusta jaettiin yksinkertaisesti seitsemään suorakaiteen muotoiseen penkkiin eli vinokuviot ja pyöreät muodot jätettiin pois. Käytävät merkittiiin polkemalla saapasparin leveydellä. Tänä vuonna kokeillaan tätä yksikertaistettua muotoa.


Perennamaiset hyötykasvit kuten lipstikka, kasvaa jo potageralueen ulkopuolella eikä sinne istuteta muitakaan monivuotisia hyötykasveja. Niillä on toistaiseksi oma paikkansa.


Sitten oli siemenpussien vuoro. Ensimmäiseksi kylvettiin normijuureksia ja kehäkukkaa ja muita tärkeitä keittiökasviksia, härkäpapuja ja herneitä. Tilaa jätettiin kuitekin myöhemmin lisättäville kasvien taimille tai siemenkylvölle. Kaikkea ei toki vielä ole kylvetty. Kesän mittaan tai ainakin syksyyn mennessä selviää, mitä kaikkea siellä sitten kasvaa ja miten suunnitelma toteutuu.


Seuraavaksi asennettiin potageriin kuuluvat korkeat elementit, joiden rakentamiseen vaari käytti torpan tyyliin sopivasti puuriukuja. Jokaiseen alueen kulmaan tuli rakennelma, jossa todennäköisesti kiipeilevät ainakin hajuherneet.


Kylvökset peitettiin harsolla, joka ei ole mikään silmän ilo, mutta parantaa huomattavasti kylvötulosta. Oikeassa reunassa näkyy iisoppirivi, joka rajaa varsinaisen potageralueen viereisestä laatikkoviljelmästä.




Aidan takaa katsottuna näkyy etualalla laatikkoviljelyalue, jossa kasvaa mansikkaa ja varhaisvihanneksia ja varsinainen potageralue taaempana. 


Vähän kerrassaan tai oikeastaan yhtäkkiä leviää vihreys ja kukoistus puutarhaan ja koleat päivät ovat ohi kuin taikaiskusta. Nyt pitäisi ehtiä joka kulmaan siistimään ja kohentamaan paikkoja talven jäljiltä.





Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

22 kommenttia:

  1. Puiset köynnöstuet ovat hienot ja maalaismaisemaan sopivat. Toivottavasti peurat pysyvät aidan myötä poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, ettei peuroja näy tällä puolella aitaa. Jäniksiä ei sekään estä, katsotaan sitten. Meillä on paljon riukurakennelmia, joten ne istuvat siihen linjaan. Miten sitten kasvillisuus saadaan tähän kokonaisuuteen sopimaan - se on vielä kokeiltava. Hyvää helatorstaita!

      Poista
  2. Hieno! Voin kuvitella, miltä potager näyttää kasvien ollessa suuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minäkin kuvittelen - todellisuus nähdään sitten tuonnempana!

      Poista
  3. Voi miten kaunis ja jämpti alue. Hienoja suunnitelmia olit piirtänyt, sehän se on parasta viihdettä talvella.
    Tuollainen oli minullakin joskus suunnitelmissa, nyt se on mennyttä haavetta terveyden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä fyysistä haastetta itse kullekin, mutta kokeilemalla selviää. Saattaa käydä niin, että kitkemisestä tulee kova homma!

      Poista
  4. Teillä on oltu ahkeria, minä olen laittanut vasta potut kasvilaatikoon. Ehkä viikonloppuna teen seuraavia kylvöjä.
    Nyt tosiaan vihreys on vallanut alaa hurjaakin vauhtia ja hyvä niin. Kyllä sitä ehdittiin jo odottaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrin yleensä kylvämään kaikkea syötävää melko aikaisin, jotta saadaan sitten pöytään kevään antimia. Toisen sarjan kylvän myöhemmin ja osan kasvatan taimista. Ihanaa nähdä ympäristön vihertyvän!

      Poista
  5. Oi oi, aivan ihana suunnitelma ja alku näyttää todella hienolta! Potageristanne tulee varmasti kaunis.
    Ja ihanasti vihertää jo. Kukkaisaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmat ovat suuret, mutta katsotaan toteutuminen! Näissä kuvioissa tulee aina eteen yllätyksiä, jotka vievät sitten omaan suuntaansa. Touhukasta toukokuun loppua!

      Poista
  6. Kyllä näytää hienolta kasvimaa. Tykkään noista köynöstueista ne ovat kauiit nyt vihertää ihanasti luoto. Hyvää viikon loppua Pirkko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, nähdään sitten, miten kaikki toimii! Hyvää toukokuun loppua!

      Poista
  7. Onpas se hieno, uusi potagerisi! Todella tyylikäs. Seuraan innolla tämän projektin kehittymistä! Iisoppirivi on varmaan ihana kun lähtee kasvuun. Olette kyllä tosi taitavia, köynnöstuetkin tuosta noin vain ja portit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, jännittävää on nähdä, miten saadaan se toteutettua. Vaari on meillä taitava puun työstäjä, jolle voi antaa tilauksia. Mukavaa toukokuun kukintaa sinne teille!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiiu, nyt se näyttää unelmien suunnitelmalta, mutta toteutuminen vaatii paljon hyvää onnea ja tietysti touhuilua. Puuhakasta toukokuun loppua!

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Upeaa! Kiva seurata, mitkä kasvavat ja miten kesän mittaan. Ja miten tuo suunnitelma muutenkin toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tervetuloa vaan seuraamaan. Tässä voi käydä hyvin tai huonosti tai suunnitelma voi paljon muuttua. Toisaalta on huoletonta tehdä tällaista, jossa ei ole mitään suuria riskejä. Hyvää toukokuun loppua!

      Poista
  11. Onpa hieno kokonaisuus tulossa. Mielenkiintoista seurata jatkoa. Ja hyviä piirroksia sait aikaiseksi.

    VastaaPoista
  12. Kylläpä potager-puutarhasi näyttääkin mielenkiintoiselta, saamaan täällä pyritään hiljalleen. Upeat nuo köynnöstuet ja portti!

    VastaaPoista
  13. No johan! Tähän mahtuu jo yhtä ja toista. Vaikuttaa siltä, että tästä tulee vielä kauniskin. Köynnöstuet on piste ii:n päälle.

    VastaaPoista