lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kesäkuu 2017


Viime postauksissa kesäkuun kukkarunsautta ovat päässeet edustamaan omenapuut, alppiruusu, pionit ja kärhökin. Poimin tähän niitä kukkia, jotka eivtä vielä ole päässeet esiin, mutta ovat kesäkuun vakiokukkijoita. Takuuvarma kukkija on keväinen vuohenjuuri, joka täytää etukukkapenkissä oman tilansa satoi tai paistoi. Ja kesäkuussa juuri nimenomaan saatiin jompaa kumpaa ja reilusti.


Ensimmäistä vaaleanpunaista kärhöä seurasivat kukinnallaan muut siperiankärhöt, valkoinen ja sinikukkainen. Tänä vuonna ne antoivatkin kaikkensa, rehevänä ja runsaskukkaisena. Kärhöjen elämä on edelleen meille yllätyksellistä - jonakin vuonna ne kituvat ja toisena yltyvät ylelliseen runsauteen. Hoito on aina lähes sama, mutta kesän olosuhteet vaihtelevat.



Kääpiökurjenmiekat ja iirikset pitivät tästä kesäkuusta ja kukkivat tavallista runsaammin. Kääpiöt aloittivat, siniset iirikset jatkoivat ja saksankurjenmiekat (?) ovat nyt kuun lopussa komeita.





Mirrinminttureunukset sinertävät tuuheina useassa kohdassa. Suosin sitä, koska se on kestävä ja sen voi liian pitkäksi kasvaneena leikata ja se tuuhetuu taas. Lisäksi se on sininen.


Kesäkuuhun kuuluvat tietysti erilaiset akileijat, joita on istutettu useaan kohtaan ja lisäksi ne hakevat siemenilleen uusia kasvuapikkoja omatoimisesti. Nyt kukkivat vanhan ajan akileijat ja jaloaikleijat odottavat vuoroaan


Muiden lomaan on jäänyt valkoinen särjetty sydän, mutta sieltä se nostaa vaatimattomat kukkansa päivä päivältä korkeammalle.


Korallikeijukukka on kotiutunut meidän kukkapenkkiin vasta pari vuotta sitten, mutta tänä vuonna se näyttää hyvin asettuneen ja antaa korallinpunaista väriä sinisenvihreään ympäristöönsä.


Kesäkuun loppupuolella aloitti kukinnan myös idänunikko, jonka olen useita vuosia sitten kylvänyt siemenestä. Nyt se on levinnyt jo monikukkaseksi, ylvääksi ja korkeaksi kukkijaksi.


Kesäkuun lopussa alkaa olla tulppaanien jäähyväisten aika. Viimeisenä kukkivat valkoiset ja tummat yönlilat tulppanit. Näkemiin tulppaanit!


Kesäkuu on ohi ja se tietää jo sitä, että osa kukkijoista on vienyt kukinta-aikansa loppuun. Kaikki nämä yllä mainitut ovat perennoja ja osasta leikkaan kuihtuneet kukkavarret pois ja osaan ne jäävät. Keväinen vuohenjuuri kasvattaa lehtiruusukkeensa kauniiksi koko loppukesäksi, kun ruskettuneet kukkavarret ovat poissa. 


Tervetuloa heinäkuu!

24 kommenttia:

  1. Upea sini kuunliljojen kanssa. Minulla on monta mirrinmintun tainta odottamassa istuttamista kivimuurin liepeille. Ihan innostuin, että noinko sininen istutuksesta tulee aikanaan.
    Sinne meni kesäkuu kukkineen. Vaikka oli viileää, kukkivat kasvit runsaasti viimein aloitettuaan. Eilen tajusin, että tulppaaneja vielä heinäkuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mintut ja kuunliljat mukautuvat hyvin yksiin ja sinisinä mirrinmintut kukkivat, jos niillä on valoa eikä liikaa ravinteita. Nyt on jokin kukinta viipynyt tosi pitkään, mansikatkin kukkivat vielä!

      Poista
  2. Kesäkuu tuli ja meni niin vauhdilla, että moni kukka jäi esittelemättä kokonaan. Sinä hoidit senkin asian kuntoon postauksellasi.
    Minulla on valkoista mirrinminttua, mutta tuo sininen on kyllä kauniimpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kuvakavalkaadissa on vain pieni osa ja muut pääsevät esiin joskus myöhemmin. Halusin siihen saada tunnelman siitä, että jatkuvasti uusia kukkia avautuu, mutta osa korjataan jo kesäkuussa pois kuihtuneina. Joidenkin aika on pitkä ja toisilla lyhyt.

      Poista
  3. Tämmönen alakukesä on ollu monelle kasville mieleen ja kaikki kasvaa rehevästi. Käypkö puutarhakasvienkin kanssa sanonta "vilu viljan kasvattaa" totteen. Kaunis kerrottu idänunikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kasveista selvästi hyötyy tästä kelistä ja niistä tulee reheviä. Onhan se hyvä, että kukin kesä on edullinen jollekin kasville. Kohta pionit kaipaavat aurinkoa, mutta nyt vaan sataa. Unikko on vanhaa perua ja kylvin sen siemeniä kukkapenkin päähän ja nousihan se sieltä, kun odottelin. Vanhasta pihasta on siitä kokemuksia niin, että kun se on asettunut, se ikinä häviä. Toivotaan kohta aurinkoisia päiviä!

      Poista
  4. Vuohenjuuret on minusta kukkineet normaalia runsaampina. Komeita ovat olleet. Näin se kesäkuu mennä livahti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meni ja monet muutkin kukat kukkivat runsaasti verrattuna viime kesään. Nyt mennään heinäkuuta ja sade sen kun ropisee!

      Poista
  5. Kaikki eivät päässeet tosiaan kuviin mukaan, mutta voimmehan laittaa niitä talvellakin silloin on hyvä niitä katsella ja aikaakin paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin on tarkoitus, nyt pitäisi vaan kuvata paljon varastoon ja ihailla niitä kesäsuloisuuksia sitten talven mittaan!

      Poista
  6. Toinen toistaan upeampia kukkijoita. :)
    Minä kylvin tänä keväänä valkoisia särk.sydämiä. Nyt on tainnut jotain vihdoin itää. Hurraa! :)
    Kiitos taas kommentistasi. Kirjolupiinit ovat suosikkikasvejani. Seuraavaksi onkin tulossa paljon lupiinikuvia ja kirjoittelen hieman niiden kasvatuksestakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särjetyt sydämet ovat niin vaatimattomia, mutta päättäväisiä! Kiva jos saat uusia taimia. Olen jo pitkään ihaillut lupiinkuviasi, joten innolla odotan!

      Poista
  7. Kaunista kukintaa ja niin upeat kurjenmiekat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitettävän paljon kukkia kaikesta sateesta ja tuulesta huolimatta. Kurjenmiekat voivat tänä vuonna hyvin!

      Poista
  8. Upeaa kukintaa puutarhassasi on ollut kesäkuun aikana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kasvit ovat kukkineet yllättävän runsaasti, esimerkiksi siperiankärhöt. Kunpa jalokärhötkin innostuisivat!

      Poista
  9. Kylä on upeaa kukintaa sinulla Kärhötkin niin tuuheita ja hyvässä kukinnassa
    Aurinkoista viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivät ovat olleet aurinkoisia ja seuraavat kukat alkavat jo availla nuppujaan. Pionit, päivänliljat, varjoliljat - ihanaa saada jatkoa kukinnalle!

      Poista
  10. Onpa upeaa alkukesän kukintaa. Tuo unikko on kaunis. Sinulla on kukat hyvässä kunnossa; kärhötkin ovat niin kauniita. - Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, mukavasti on kukkivia kasveja joka puolella, vaikka nämä kuvissa esiintyvät ovat jo lopettelemassa. Ruusutkin pääsevät kohta alkuun. Mukavaa alkuviikkoa!

      Poista
  11. Kauniita kukkijoita! Ihana tuo mirrinminttu ja hienonvärinen idänunikko. Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo kaksi ovatkin niitä takuukukkijoita. Hyvä kun on kasveja, joiden kanssa ei tarvitse tehdä kovin paljon työtä, jotta saa ne kukkaan!

      Poista