sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kasvimaanäkymiä


Elokuun puolenvälin tienoilla kasvimaalla on rehevät näkymät. Tavoitteena oli rakentaa kasvimaa, joka jäljittelee potageria geometrisilla muodoillaan ja kohoavilla köynnöstukirakennelmillaan. Kasveiksi kylvettiin tuttuja kasvimaan hyötykasveja ja lisäksi kesäkukkia. Tältä näytti toukokuussa.


Toisena tavoitteena tietysti oli saada maasta satoa kesän ja syksyn ruokapöytään. Lisäksi siitä haluttiin runsas ja rehevä. Pitkin kesää jatkuneet sateet saavat nyt kiitosta siitä, että näkymät ovat todella rehevät ja kiitettävästi on saatu hakea kasviksia syötäväksi. Aikaisemmin tällä paikalla oli vain ikäviä juurikasvirivistöjä, mutta nyt koko juttu on myös kaunis.

Tämän kasvimaan lisäksi meillä vähemmän näkösällä esimerkiksi perunamaa. Perunamaa muuttuu pian juhannuksen jälkeen ikävän näköiseksi, kun perunoita nostetaan syötäväksi ja maa jää tyhjilleen. Siksi meillä ei tässä potagermaassa ole kaikkia kasveja. 

Kasvimamaata rajaamaan istutettiin iisoppia, jota oli valmiiksi kasvatettuina taimina ja iisoppirivistö saa myyös jäädä paikoilleen jatkossa. Samettikukkia esikasvatettiin istutettavaksi kasvimaan reunaan, joten ne muodostavat etureunaan suojaavan rivistön.



Kesäkukista kylvettiin paljon kehäkukkaaa, unikkoja, harsokukkaa, auringonkukkaa, silkkikukkaa, pellavaa, joista kaikki eivät vielä ole ehtineet kukkaan.


Aidan takana kesantopellon kukkamassa vaihtuu kausittain. Nyt oman lisänsä antavat komeat karhunputkikukinnot taustalla. 





Kosmoskukkia esikasvatettin myös pariakin eri lajia, mutta ne ovat päässeet vasta kasvuun ja kukinta jää loppukauteen.



Yksi suosikkiyhdistelmäni on punajuuren punertavat lehdet, vihreät porkkanan varret ja kehäkukkien erilaiset väriversiot!



Kulmien köynnöskasveiksi esikasvatettiin tuoksuherneitä, jotka ovat juuri aloittaneet kukinnan.  Niitä pitäisi tulla kukkaan kaikissa väreissä. Takaseinustalla ja kulmissa kasvaa kesäkukkien lisäksi muutama daalia. Ne alkavat vähitellen kukkia.




Kasvimaasta on jo nyt ollut paljon hyötyä ja myös iloa silmälle, koska varsinkin kehäkukat ovat kukkineet ylettömän runsaasti. Suunnittelinkin niiden roolin siten, että kun punajuuria ja porkkanoita nostetaan syötäväksi, jäävät kehäkukat täyttämään rivistöjä. 

Käytävien kitkeminen siistiksi epäilytti, mutta yllättävän helposti homma hoitui ja toisaalta, eihän niiden tarvitse olla täydellisen rikattomia. Kostean kesän ansiosta käytävien rikkaruohotkin lähtivät helposti pois. Keskipenkin kukkien valinta ei onnistunut ja valkoinen äitienpäiväruusu ruukussa pääsi korkeimmaksi kasviksi sinne. Nyt ovat unikot alkaneet kukkia siinä ja jatkossa ovat vuorossa kosmoskukat, joten ehkä se on loppukaudesta parhaimmillaan.

Ensi vuonna rakennellaan taas jonkilainen potager-kasvimaa. Muotoja voi taas muuttaa, mutta kulmiin tulevat köynnöstuet ovat jo valmiina. Tämä on mukava yhdistelmä huvia ja hyötyä!

Mukavaa alkavaa  viikkoa!


18 kommenttia:

  1. Onpa uhkean rehevä potager sinulla, täällä seurataan perässä! Meillä kehäkukat vasta aloittelevat, kosmoskukkien kanssa mennään samoilla. Ihanaa satoa saadaan jo vaikka kuinka paljon! Kyllä kukkiva kasvimaa on sitten kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi tyytyväinen tähän puuhastelukasvimaahan - tuntuu, että koko alapiha kukkii! Kaikki näyttää kivalta ja porkkanoita saa vedellä sieltä täältä!

      Poista
  2. Lundas flores! Lindas fotos! Feliz semana!

    VastaaPoista
  3. Rehevee on teillä kasvimualla. Kehäkukka on yks kiitollisimpii kylyvö kukkia, miten mie en oo laittanu yhtään tänne tänä kesänä, ihmettelen! Meilläkään ei kosmoskukat vielä kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hylkäsin kehäkukat muutamaksi vuodeksi, mutta viime vuonna hankin hyvää uutta siementä. Ne ovat tanakoita ja pensastuvia eikä sellaisia haippuroita, joita ennen onnistuin kasvattamaan. Luulen, että kehäkukkien tuoksu saattaa jopa karkottaa pupuja, koska yhtään tuhojälkeä ei ole näkynyt pariin vuoteen.

      Poista
  4. Kauniin rehevää hyvin ovat kasvaneet. Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, hyvää viikonvaihdetta sinne!

      Poista
  5. Nyt meni ihan pää pyörälle kaikista näistä ihanista kuvista. Niin paljon hyvinvoivia, kauniita, herkullisia kasveja ja joissakin kuvissa on ihan taivaallisen ihana valo.
    Täältä Itä-Suomesta katsottuna tuollainen rehevyys ei tunnu suomalaiselta ollenkaan. Aivan tuli Ranska mieleen. :)
    Olette olleet ahkeria ja taitavia.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, juuri tuo ranskalaisen keittiöpuutarhan tunnelma olikin hakusessa. Tämä osa puutarhasta on ollut yllättävän helppohoitoinen, käytävien haraus ja hieman vesiheinän poistoa - siinä se! Muualla on ollut paljon enemmän kitkemistä ja raivaamista. Hyvää viikonvaihdetta!

      Poista
  6. Ihanalta näyttää niin kaunista ja vehreää!♥ Toivotaan niitä kauniita päiviä ja saisi nauttia kukkaloistosta vielä tovin:) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä on nautittu kukista ja ruokakasveista lautasella. Porkkanat ovat nyt hyvin makeita. Mukavaa viikonvaihdetta!

      Poista
  7. OI miten rehevää ja kaunista teillä on. Hienosti kukkivat kukkaset Hukavaa viiko jatkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, onneksi on aurinkokin näyttäytynyt. Hyvää viikonvaihdetta!

      Poista
  8. Olet hienosti suunnitellut tämän jo alusta asti. Ja paljon olet esikasvattanut taimia. Kertakaikkiaan pitkälle viety ja toteutettu alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelun aloitin jo kevättalvella tai oikeastaan idea kehittyi jo viime kesänä. Halusin kasvimasta enemmän iloa silmälle. Esikasvatetut kasvit ovat kuuluneet aikaisemminkin puutarhaamme, mutta nyt ne pääsivät tähän uuteen osaan. Mukavaa viikonvaihdetta!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi ja kun se vielä maistuukin!

      Poista