Outoja seittejä ja sieniä

Eräänä aamuna syyskuun viimeisinä päivinä pihapensaisiin oli ilmestynyt tasomaisia, sitkeitä verkkoja, joihin sadepisarat muodostivat risteileviä helminauhoja. Jotkut muutkin olivat huomanneet nämä vaakatasossa sadepisaroiden kaunistamat verkot. Sara ainakin oli taitavasti kuvannut kimmeltävän pisaramuodosteleman.

Pensaikoissa oli näitä muodostelmia tiheään ja niitä oli puiden alaoksilla. Itse asiassa pensaikot olivat täynnä näitä harsomaisia ilmiöitä, joissa vesipisarat kimaltelivat. Niitä oli myös esimerkiksi kurjenmiekkojen tanakoiden lehtien varassa.

Hämähäkin verkoilta ne mielestäni näyttivät. Ne eivät kuitenkaan noudattaneet sitä tuttua keskeltä säteittäisesti etenevää pitsimäistä ja säännöllistä kuviota, vaan kaikki verkostot olivat vaakatasossa tiheinä ja niistä ulottui yleensä alas ja ylös erillisiä lankoja. 

Etsiskelin useiden muodostelmien lähistöä löytääkseni olennon, jonka jäljiltä tuotos oli. Useimmiten ei näkynyt mitään eikä ketään. Lopulta löytyi erään ison seitin alapuolelta tekijä. Alakuvassa se on rengastettuna, mutta tarkempaa kuvaa en siitä saanut. Naaraan takaruumiin pitäsi olla vaalea, joten ehkä tässä oli naaras.

Sekä naaras että koiras kuulema oleskelevat yhdessä verkkojensa alapuolella ja läheisyydessä. Alakuvassa näkyy joitakin olentoja.

Ötökkäkirjan avulla olento oli kuitenkin helppo tunnistaa värin ja erityisesti omaleimaisen verkkosysteemin perusteella. Verkontekijä on varmaankin kolmioriippuhämähäkki, Linyphia tringularis. Tämä hämähäkki on hyvin yleinen Suomessa heinäkuusta lokakuuhun.

Oudolta tuntuu, että en ole ihmeemmin havainnut moisia verkkoja koskaan aikaisemmin. Todennäköisesti niitä on ollut, mutta nyt kiinnittyi huomio niihin juuri tuon kauniin sadepisaroiden synnyttämän helminauhamaisen  koristeellisuuden vuoksi. Mikäli niitä ei olisi ollut, tuskin verkosto olisi kiinnittänyt huomiotani.

Tämä kuvaamisen ja tarkastelun jälkeisenä yönä satoi rankasti. Seitit olivat aamulla poissa, ikäänkuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Eikä näkynyt itse hämähäkejäkään.

Vettä saatiin taas massoittain ja se tietysti antoi vauhtia sienien kasvulle. Kukkapenkin kiveyksen kylkeen mirrinminttujen juureen ilmestyi kookas kultakehnäsieni. Taas oli tilaisuus laajentaa sienien lajituntemusta. Kehnäsieni on harvinainen, mutta sitä on tavattu Oulun tienoille asti. Se on keitettynä syötävä sieni ja muodostaa vanhemmiten pienissä määrissä sinihappoa ... huh, siis ehkä ei maisteta ...

Sienessä oli kokoa ja näköä ja perinteisesti tulitikkulaatikko vertailukappaleena koko hahmottuu. Monet sienet kasvoivat tänä vuonna jättimäisiksi.

Sienisato on koko syksyn ollut runsasta, joten olemme pysytelleet näissä tutuissa ruokasienissä: suppilovahvero, kantarelli ja musta torvisieni. Sieniä ei juurikaan säilötä meillä, sillä vaari on innokas metsässä kulkija ja tuoreita sieniä on tarjolla lumiin saakka ja jopa lumen seasta niitä löytyy. Keväällä odotetaan jo korvasienien ilmestymistä.

Mukavaa sunnuntain jatkoa ja antoisaa sienisyksyä!