perjantai 25. toukokuuta 2018

Valkoiset narsissit


Vuosia sitten sain kaksi kourallista tuntemattomia vanhoja perinnennarsisseja sipuleineen. Toinen kourallinen tuotti kerrotuin kukin varustettuja valkoisia narsisseja eli näitä:


Toinen kourallinen sai aikaan myös valkoisia torvellisia kukintoja - näitä:


Jälkimmäiset hävisivät pikkuhiljaa muiden narsissien sekaan, enkä enää ole nähnyt niiden valkoisia kukkia. Kerrottuja seurasin, sillä niiden kasvupaikka oli suurin piirtein tiedossa. Niiden kukat alkoivat myös hävitä, sillä ruskeat nuput sisälsivät pelkkää tyhjää. Istutin sipuliryppäitä uudelleen eri kohtaan, mutta tulos oli aina sama. Ei kukkia, vain tyhjiä ruskeita nuppuja. 


Sipulit muodostivat innokkaasti uusia sipuleita ja niistä oli tullut tiiviitä nippuja. Tiedän, että narsissit tarvitsevat jakamisen ja uudelleen istutuksen, jos kukinta on heikentynyt. Kesällä 2017 kaivoin sipuliniput ylös, erottelin ne ja annoin niiden kuivua varsineen. Syksyllä istutin sipulit uudelleen uuteen ravinteikkaaseen hiekkapitoiseen maahan. Istutin jokaisen sipulin noin 15 cm:n etäisyydelle toisista ja 15 cm:n syvyyteen. 


Tänä keväänä varsisto lähti hyvään kasvuun ja toukokuun puolessa välissä ilmestyi vihreitä ja pulleita nuppuja. Koska nuput olivat aikaisemmin ruskettuneet, en vielä riemastunut. Koska kukkia ei ollut näkynyt muutamaan vuoteen, en ollut varma, ilmaantuuko näkyviin kerrottuja vai yksinkertaisia kukkia.


Ensimmäinen kukka paljasti, että olin oikeilla jäljillä. Monen vuoden jälkeen saavat nämä kerrotut narsissit kukkia. Ne ovat myös lisääntyneet parista kolmesta sipulista melkoiseksi narsissipenkiksi.


Edelleen nuppujen suojalehdet ruskistuvat kukan avautuessa ja tyhjiä nuppuja on siellä täällä. Kukat muistuttavat tasetin kukkia, mutta kussakin kukkavanassa on vain yksi kukka. Kukkien keskustat ovat erilaisia, ilmeisesti moneen kertaan risteytyneitä.


Uudelleen istutus toimi siis melko hyvin. Narsissit saavat nyt kasvaa tässä penkissä edelleen ja kukkimisen jälkeen kasvupaikka lannoitetaan hyvin. Seuraavana keväänä odotetaan vielä parempaa kukintaa.

Narsissin alut ovat peräisin vanhasta pihasta, jossa ei aikoihin ole narsissipenkkejä jaettu ja istutettu uudelleen ja kuitenkin ne kukkivat. Siksi herää kysymyksiä:

Mikä narsissi tämä on?

Kuinka usein nämä narsissit  on istutettava taas uudelleen?

Oliko kukkimattomuuden syy tilan ahtaus?

Miksi osa nupuista jää vieläkin kehittymättä?

Oliko maaperä ravinneköyhä tai sopimaton laadultaan näille narsisseille?

Oliko lannoitus ja kalkitseminen riittämätön?

Viihtyykö tämä narsissi paremmin laihassa maassa, jolloin sivusipuleita ei synny?

Vettä on ollut ainakin riittävästi tarjolla aikaismpinakin vuosina, onko se ratkaiseva asia?

Tarvitseeko tämä narsissi hellelämpötiloja menestyäkeen?



Nyt ihaillaan kerrottuja valkoisa narsisseja, joita avautuu vielä ehkä tämän viikon loppuun. Seuraavaksi on jäljitettävä se toinen valkoinen narsissi - ehkä tunnistan sen lehdet! Otetaan sekin erilleen muista narsisseista ja laitetaan kukkimaan!





23 kommenttia:

  1. Todella kauniita valkoisia narsisseja! Minä löysin aikoinaan mökiltä valtavan paakun narsissin sipuleita, jotka eivät enää kukkineet. Jaoin ne ja se innosti heti kukintaan. Paikka on hyvin paahteinen ja laiha maa ja ovat tässä jaksaneet siitä lähtien (n. 5 vuotta) hyvin kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nuo vanhat kukat eivät tarvitsekaan niin ravinteikasta maata - ovat tottuneet laihempiin kumpareisiin. Saapa nähdä, miten näiden käy jatkossa!

      Poista
  2. Onpa kaunis tuo kerrottu <3 Syytä kukkimattomuuteen en osaa sanoa, mutta joitain arvailuja voin heittää. Pienikokoiset sipulit eivät ainakaan jaksa kukkia, vaan kuivattavat nuput, jos sellaisen ovat sattuneet tekemään. Jos sipulirypäs on oikein iso ja tiivis, niin sipulit eivät mahdu kasvamaan kokoa. Kukinta hiipuu ja on aika jakaa rypäs. Kesän (ja talven) märkyys on ainakin haitaksi sekä tulppaneille että narsisseille. Muistelen kuulleeni, että tulppaaneilla oikein syvään istutus hillitsisi sivusipulien muodostumista, jolloin emosipulin kaikki energia menee yhden tai kahden tytärsipulin kasvattamiseen kukintakokoiseksi seuraavaa kevättä varten. Voisikohan narsisseilla olla sama? Pitäisi ihan testata. Kukan keskustan kerrannaisuuteen voisi ehkä vaikuttaa sipulin koko; iso ja vahva sipuli tekisi kerrannaisemman kuin vasta kukintakokoon kasvanut sipuli. Toki on mahdollista sekin, että ne ovat itsekseen risteytyneet. Vanhat kasvit ovat mielenkiintoisia eikä aina tarkalla salapoliisin työlläkään saa lajiketta selvitettyä. On kuitenkin ihana, jos puutarhassa on kasveja, joilla on "tarina" ja historiaa takanaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa paljon teorioita ja kokemuksia! Omassa penkissä on hauska kokeilla, mitä erilaiset toimenpiteet vaikuttavat. Minäkin tykkään vanhoista kasveista, jotka ovat jostakin "lähtöisin"!

      Poista
  3. Siis pitänee todellakin paikkansa, että niitä on jaettava aika ajoin. Todella kaunis tuo kerrottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä näyttää, että ahdasta tulee. Tämä narsissi kasvattaa tosi innokkaasti sivusipuleita.

      Poista
  4. Ehkä liian tiivis kasvu oli myös syy, miksi minulta vähitellen hävisivät kaikki kerrotut vanhanajan narsissit. Hyvä, kun kerroit tästä. Ehkä joskus saan niiden sipuleita vielä kokeillakseni.
    Todella kaunista kukintaa, josta voit rehellisesti olla ylpeä ja onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan näin on käynyt monessa puutarhassa. Lisäksi uudet lajikkeet ovat voimakkaampia ja pärjäävät kilpailussa paremmin.

      Poista
  5. Totta, liian tiivis kasvusto on syy kukkimattomuuteen.
    Ihania kuvia. ❤️❤️

    VastaaPoista
  6. On todella kauniita kerrottuja valkoisia narssisseja. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit vanhanajan narsissit. Narsissikasvustot on hyvä aina ajoittain jakkoo. Erikoista tuo tyhjä nuppu, jospa arvotus ois ratkennu jakamalla kasvusto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tyhjät nuput ovat seurausta myös ahtaudesta. Nämä keväätkin ovat niin erilaisia vaikkapa kosteusolosuhteiltaan, että vertailu on hankalaa!

      Poista
  8. Ovatpa ne kauniita!
    Valitettavasti en tiedä vastauksia pohdiskeluihisi, mutta onneksi hyödyllisiä kommentteja on jo tullutkin.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää viikon alkua! Kyllä näiltä palstoilta löytyy kokemusta, se on hienoa!

      Poista
  9. Minulla on sama juttu. Nuput tyhjiä ja kuivuneita vaikka olen jakanut kasvustot . Outo juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttakohan kevään kuivuus - meillä on ainakin ihan rutikuivaa!

      Poista
  10. Tosi kauniita! Onneksi nyt jakamisen jälkeen pääset taas nauttimaan niiden kukinnasta. Ihanaa toukokuun loppua!

    VastaaPoista
  11. Yhteenkään kysymykseen en osaa vastata, mutta ihania ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina kun pohdit ne läpi - ihastelu on tärkeintä!

      Poista