maanantai 24. kesäkuuta 2019

Ruusunpunaa ja valkoista

Kesäkuu on menossa viimeisellä viikolla, juhannus on ohi. Päivät ja viikot ovat kiitäneet nopeasti kesän touhuissa. Puut ja pensaat ovat kukkineet ja hedelmät alkaneet kehittyä. Omenasato ei näytä kaksiselta, mutta luumupuut notkuvat jälleen raakileista. Mansikat alkavat juuri punertua ja marjapensaiden marjat kypsyä. Kuinka nopeasti kaikki kävikään!

Tornionjokilaakson ruusu



Valkoinen ja hempeä punainen näyttävät olevan myös kesäkuun valtavärejä puutarhassamme. Kaikki pensasruusut kukkivat täysillä. Juhannusruusu ja suviruusu aloittivat jo kesäkuun alkupuolella ja Tornionjokilaakson ruusu kukki ensimmäisen kerran näin runsaasti.

Alppiruusu "Mikkeli"

Alppiruusu `Mikkeli` onnistui myös kukkimaan ja tänä vuonna sen kukat olivat todella hyvin vaaleat. Vain nupuissa näkyi punertavaa ennen kukan avautumista.

Alppiruusu "Mikkeli"

Todellisen yllätyksen tuotti köynnöshortensia. Se kasvatti kevään aikana täyden vihreän versoston pergolan pitkälle sivulle ja innostui lisäksi kukkimaan runsailla kukilla. Kylmien talvien jäljiltä versot ovat usein jäätyneet talven aikana ja kesä on mennyt uusien versojen kasvattamisessa. Vain muutama kukka on ilmaantunut ylivuotisiin alaoksiin.

Köynnöshortensia

Nyt saatiin kerrankin nauttia runsaasta, eksoottisesta, kermanvaaleasta kukkaryöpystä ja lisäksi ihanasta tuoksusta, jota se levitti ympäristöönsä.

Köynnöshortensia

Punalehtiruusu  on myös saavuttanut oikean pensasmaisen olemuksen ja kukkii muiden ruusujen tapaan runsain kukin. Sen punertavanvihreät lehdet muodostavat jännittävän taustan herkille, yksinkertaisille kukille. 

Punalehtiruusu

Kaikkien kukkivien pensaiden lisäksi akileijat liittyvät hempeän valkopunertavien sarjaan. Ne ovat tänä vuonna kasvattaneet korkeat varret ja monelaisia muunnoksia alkuperäisistä taimista.

Jaloakileija "Nora Barlow"

Lehtoakileija

Jaloakileija "Lime Sorbet"

Uusia kasveja meidän puutarhassa ovat vanhat tunnetut perennat, isotähtiputket, joita istutuin vasta viime vuonna etupihan kukkapenkkiin valkoisten ritarinkannusten ja punertavien varjoliljojen viereen. Nekin liittyvät tähän punertavan valkoiseen värijoukkoon.

Isotähtiputki

Herkkää valkoista kauneutta viestivät arovuokot, jotka ehtivät kukkia kukintansa jo kesäkuun alussa. Nyt niissä kehittyvät jo siemenet ja toivon niiden kylväytyvän aina vain lisää.

Arovuokko
Luonnon oma kurjenpolvirykelmä nousee joka vuosi pienen saarnin juurelle. Se saa kukkia rauhassa nurmikon leikkaajalta. Tämä kurjenpolven kukat ovat hyvin vaaleat, joten se sopii tähän väriotsikkoon.

Kurjenpolvi
Eikö meillä ole muita värejä kesäkuisessa puutarhassa? Onhan niitä, mutta katsotaan ne myöhemmin. Kukoistavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!

24 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia, Pirkko, ja varsinkin ensimmäinen tekstikappale on silkkaa runoutta.
    Erityisesti ihastuttavat vaalea alppiruusu, köynnöskuusama ja jaloakileijat. (Kuusamasta haaveilen edelleen, vaikkeivat yritykseni ole vielä onnistuneet. :)) Ruusunpunainen ja valkoinen ovat upeita värejä, yhdessä ja erikseen.
    Tunnelmallista kesäkuun loppua sinne luumupuiden katveeseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kesäkuu on ollut tuoksuja ja kukkia täynnä. Aika kiitää kesällä pikavauhtia. Nytkin moni juttu puutarhassa odottaa tekemistä. Odotettu sade on ihan kohta täällä. Mukavaa kesän jatkoa!

      Poista
  2. Ihania kukkakuvia jälleen. Alkukesä on mennyt tosi nopeasti paljon en ole saanut aikaiseksi. Viikonloppuna on ollut ilon ja surun juhlia. Ei ole kerinnyt kunnolla puutarhaan. Mutta onhan kesää jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin on meilläkin, viikonloput ja välillä alutkin on vietetty muissa merkeissä ja puutarha jää oman onnensa varaan. Minäkin luotan loppukesään.

      Poista
  3. Suloista kukintaa.
    Ja mikä määrä kukkia Mikkelissä. Upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kasvit ovat hyötyneet tämän kesän keleistä ja kukkivat pensaat etenkin. Mikkeliläinen oli tosiaan täynnä kukkia jo toisena kesänä peräkkäin. Mitenkähän sitten seuraavana kesänä...

      Poista
  4. Oi miten paljon kaunista kukintaa on puutarhassasi. Niin kauniita on nuo jaloakileijatkin ruusujen ja alppiruusujen ohella. Kauniita kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Akileijat ovat vaatimattomuudessaan jotenkin ylellisiä omassa ryhmässään. Kaunista kesää sinnekin!

      Poista
  5. Miten hurmaava tuoksu pergolassanne onkaan ollut, kun köynnöskuusamanne on noin täynnä kukkia. Tänä kesänä miltei kaikki kukkii yltäkylläisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöskuusaman tuoksu todella hämmästytti, etenkin iltaisin, sillä aikaisemmin olen tuoksutellut vain muutamia vähäisiä kukkia ja nyt koko pergolan ympäristö oli huumaavan tuoksun vallassa!

      Poista
  6. Oi, miten paljon kauniita kukkijoita! 'Nora Barlow' -akileija on ihana, samoin täynnä kukkia oleva alppiruusu. Ja kuinka paljon kukkia on köynnöskuusamassakin! Toivon, että omani olisi joskus yhtä upea. Mukavaa kesäkuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensaat ja köynnökset vaativat aikansa, jolloin ne kasvavat ja voimistuvat. Kun vuoden olosuhteet sattuvat onnistumaan, kukinta lähtee vauhtiin. Sitä kannattaa odottaa!

      Poista
  7. Arovuokot ovat kivan näköisiä ja tietysti monet muutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arovuokot ovat tosiaan kaikessa yksinkertaisuudessaan pysähdyttäviä. Ne menestyvät vaatimattomissa kasvuolosuhteissakin.

      Poista
  8. Kaunista kukintoo on siellä. Tuo Mikkeli on meijänkin hankintalistalla. Hieno primadonna tuo jaloakileija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla. Mikkeliläinen on ainakin meillä menestynyt erinomaisesti eli suosittelen sitä!

      Poista
  9. Kauniita kuvia! Ihania kukkia! Ihastuin erityisesti tornionjokilaakson ruusuun. Nyt vahvistui kesän alun kytenyt ajatuksen hitunen, että istutan tuota ruusua omalle pihallemme. Ihanaa kukkaista kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tornionjokilaaksolainen on meille tullut vuosia sitten pienenä pistokkaana ja kasvoi nopeasti pikku pensaaksi. Tänä vuonna se kukki oikein täysillä!

      Poista
  10. Ihanaa kukintaa! Minullakin punalehtiruusu kukkii tänä kesänä ihan täynnä kukkia ja on kaartuvine osineen oikea kaunotar. Tuoksuva köynnöskuusama olisikin ihana lisä omaankin puutarhaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punalehtiruusu on noita ihania vanhan ajan ruusuja, joka ei vaadi paljon, kunhan löytyy sopiva kasvupaikka. Hyvää kesäkuuta vielä!

      Poista
  11. Kiitos Maarit omista ihastuttavista kuvistasi!

    VastaaPoista
  12. Upeita akileijoja ja muitakin kukkijoita! Meillä akileijoja on aivan liian vähän, pitäisi ehdottomasti hankkia niitä lisää. Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suosin akileijoja, vaikka ne toisten mielestä leviävät jopa liikaa!

      Poista