torstai 3. elokuuta 2017

Kiitollisuuskirje


Sain mukavan haasteen Lappalainen etelässä-blogin Nilalta. Sen aiheena on kiitollisuus, joka tahtoo välillä unohtua jopa puutarhassakin. Haasteen lähtökohta on siinä, että me muistaisimme ainakin hetkittäin olla kiitollisia siitä kaikesta ihmeestä, jota puutarha ja siinä eläminen antaa. Että muistaisimme pysähtyä.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

- pidä päiväkirjaa 7 päivän ajan ja poimi kustakin kiitollisuuden aihe
- kirjoita tästä paiväkirjasta postaus
- välitä haaste edelleen kolmelle bloggarille

Kirjoitin päiväkirjan kirjeen muotoon:

Hei taas ystävät!

Meillä on täällä Torpan puutarhassa mennyt oikein mukavasti. Eilen tiistaina olin niin kiitollinen, kun saimme vihdoinkin kokonaisen poutapäivän. Se tuli juuri parahiksi ja Mustialan ruusu sai avattua monta nuppuaan oikein kauniiseen kukintaan. Arvaatte varmaan, kuinka ihana tuoksu leijaili puutarhassa illan suussa!



Keskiviikkona nostin ensimmäiset punajuuret ja ne maistuivat tosi makeilta kiehautettuna. On se niin ihanaa, kun saadaan koko ajan satoa omasta puutarhasta. Juhannuksesta lähtien on jo syöty oman maan perunoita ja tietysti salaatteja ja retiisiä. Mansikatkin ovat ruvenneet kypsymään ja niistä on tehty mansikkakakku ja hieman laitettu jo pakkaseenkin. Herneitä odotetaan kypsyväksi.



Torstaina huomasin, että saskatoonin marjat ovat alkaneet muuttua punertavaksi ja mustarastaat käyvät niillä herkuttelemassa. Myös koristeomenapuun omput kelpaavat linnuille. Olen kyllä kiitollinen siitä, että meillä viihtyvät vielä linnut. Räkättirastaat ovat jo lähteneet pois, mutta pääskysiä on illalla iso joukko hyönteisiä pyydystämässä ja niiden lentoa on hauska seurata - ovat aika taitureita.



Perjantaina saapuikin sadepäivä ja olin siihen ihan tyytyväinen, sillä mehän kastelemme kasveja sadevedellä ja tynnyrit alkoivat jo vajautua. Lisäksi luonnonsade on aina parempaa kuin kastelu. Sadepäivänä malttaa lisäksi tehdä vähän sisähommia ja laittaa paikkoja järjestykseen, kun puutarhapäivien jälkeen kaikki on vähän huiskin haiskin.



Lauantaina siivouspäivänä muistin kastella eteisen ikkunalaudan kukat ja tyytyväisenä iloitsin siitä, että kevättalvella jakamani Saint Paulia, kalpean sininen, on jo hyvässä kukassa. Siis ainakin yksi niistä viidestä onnistui näin hyvin, muut kasvattelevat vielä lehtiä. Pienikin hyvä asia valaisee päivän.



Sunnuntaina istuimme ystävien kanssa puutarahassa iltapäiväkahvilla ja siinä oikein tuli ajatelleksi sitä, kuinka tärkeää on, että puutarhassa on puutarhurikumppani. Täällä suunnitellaan ja toteutetaan asioita yhdessä. Tehtävät jaetaan sen mukaan, mikä kummallekin paremmin luontuu. Meidän puutarhakokonaisuuden ilme on suurelta osin miehen ansiota. Köynnöstuet ja muut rakennelmat ja penkit ovat usein syntyneet yhdessä ideoimalla ja toteutus puusta vaarin vankalla taidolla. Hevospenkkikin on saanut alkunsa shakkinappuloista ja toteutettu moottorisahalla ja kirveellä.



Maanantaina huomasin, että joku aika sitten tekemäni perennojen kylvökset olivat itäneet ja pilkottivat pikkutaimina purkeissaan.  Lisäksi aikaisin keväällä kylvämäni ja sitkeästi kasvattamani jättiverbenat ovat lähteneet kasvuun. Ehkä ne jopa ehtivät kukkia ennen talven tuloa ... Olen tosi kiitollinen kaikille teille blogipuutarhureille, jotka olette jakaneet auliisti neuvoja ja kannustusta erilaisissa kasviasioissa. Monta kertaa olen epäröinyt tai töpeksinyt joissakin asioissa, mutta blogeista on löytynyt taas rohkeutta ja intoa. Jopa siemeniä ja taimia ja kasvin alkuja olen teiltä saanut.






Paljon kiitoksia teille, hyvää kesän jatkoa ja terveisiä sinne!

t. Torpan puutarhurit

Tämän haasteen välitän seuraaville kolmelle blogille:

Kesätuulialle Kesätuulian Mutamäki-blogi
Sametti Hortensialle Pikkuinen puutarhani-blogi
Pauliinalle Kukka & Kaali-blogi

Mikäli olet jo haasteen kohdannut tai ei juuri nyt tunnu hyvältä, ei huolta - joku muu voi ottaa haasteen lennosta vastaan!

Hyvää viikonvaihdetta!


14 kommenttia:

  1. Tämä on kiva haaste ja sinulla on niin hyviä vastauksia. Hienot nuo sakkinappulat. - Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjeestäsi, Pirkko!

    Oli aivan ihanaa lukea kuulumisiasi. Olette saaneet korjata herkullista satoa. Erityisesti ilahdutti se kuinka kiitollinen osasit olla sateesta. Ja toinen ihana asia oli kuinka lämpimästi kirjoitit miehestäsi.

    Oli oikein mukavaa kun muistit minua haasteella. Otan sen mielelläni vastaan. Oikeasti aloitin sen jo heti eilisiltana kun luin haasteen. Tämä kiitollisuushaaste on upea! Kiitos Sinulle siitä!

    Mukavaa viikonloppua ja terveiset myöskin koko perhekunnallesi!

    Ystävällisin terveisin Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pauliina!

      Onpa mukavaa, kun haluat ottaa vastaan haasteen ja että löysit noin hienoja kohtia kirjeestäni. Kiitos terveisistä ja jään odottelemaan vastaustasi!

      Lämpimästi tervehtien Pirkko

      Poista
  3. Hieno postaus ja tuo kirjemuoto on jotenkin niin ihana. <3
    Juhannuksesta lähtien omia perunoita? Ooh, meillä niitä syödään vasta nyt. Ne sitten ovat maukkaita.
    Olisinpa kiitollinen jos meidänkin räkättirastaat ymmärtäisivät lähteä jonnekin muualle. :) Pienemmät linnut tekivät minut toissapäivänä todella onnelliseksi ja kiitolliseksi. Huomasimme niiden napsivan kirvoja juhannusruusujen hennoista uusista lehdistä ja se ei olekaan mikään helppo homma, kaikkien niiden piikkien keskellä. (Postaan pari kuvaa kun ehdin.)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos kirje tuntuu sopivalta. Meillä on päästy jo porkkanoihinkin ruokapöydässä - sade kai kiihdytti kasvua. Meillä todellakin rastaat siirtyvät jonnekin - ehkä ammattimaisiin mansikkamaastoihin tai mustikkametsiin - en tiedä. Pikkulinnut vähän syövät viinimarjoja, mutta niitä kyllä riittää. Pikkulinnut tosiaan syövät joitakin kirvoja, onpa ekologista - ruokaa toiselle ja helpotus kasville!
      Hyvää viikonvaihdetta!

      Poista
  4. Ihania kuvia ja kiva postaus!! Mikään ei kyllä maistu niin hyvälle kun itse kasvatetut kesäherkut:)) Toivotaan että tulisi vielä paljon kauniita kesäilmoja! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Voi ihanaa, kiitos tuhannesti sinulla! Olet niin positiivinen, en taida valitettavasti ihan kyetä samaan, mutta yritän. Olen aivan äimistynyt noista teidän shakkihevosistanne, miten hauska idea ja upea toteutus, aivan mielettömän ihanat! Onko teillä shakkilautakin siihen :) Sinulla on niin ihana mies! Onnellisia elokuisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos sinulle kun otit haasteen vastaan ja laadit sen aivan ihastuttavalla tavalla. Ihana siltarakennelma teillä.

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus ja hienoja kiitollisuudenaiheita! Aivan upea tuo silta! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Mukava kun sait haasteen. Miekin sain ja oon kirjannu kiitollisuus aiheita ylös. yritän tehä postii joku päivä! Paljon ois aihetta lapsella kiittää, laulussakin sanotaan, kun vuan aina muistas. Ootta suanu jo monenmoista syötävee kasvimualta, ja kukatkin kukkii kauniisti.

    VastaaPoista
  9. Hieno postaus kiitollisuudesta. Upeasti olet niihen vastaillut ja hyviä kuvia laittanut Hyvää iloista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  10. Olipa kaunis postaus - pienikin hyvä asia valaisee päivän - on vahva ajatus ja se pitäisi aina muistaa! Kaunis kasvimaasi on antanut satoa, sen maukkaampaa kesäherkkua ei olekaan. Tämä on mukava haaste, minäkin pidän päiväkirjaa postausta varten, paljon löytyy kiitollisuuden aiheita!

    VastaaPoista