keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuu 2017


Vuoden 2017 tammikuu on ohi. Torpan puutarha on talviunilla ja myös puutarhurit. Tammikuu on täyttynyt kaikella muulla, joten puutarha-ajatuksetkin ovat olleet talvilevolla. Blogeissakin on tullut vierailtua harvakseen. Puutarhapuuhien sijasta talviaikaan on tullut kuljettua luonnossa.




Siemenpussit ja puutarhasuunnitelmat ovat saaneet olla rauhassa. Tosin joitakin esiasteella muhivia suunnitelmia on kypsymässä, mutta niistä ei vielä ole mitään konkreettista esitettävää. Nyt olen kyllästynyt aikaisempien kesien kuvien selaamiseen, koska vielä ei pääse käsiksi uuteen kesään. Siksi tässä postauksessa on vain harmaanvalkoisia ulkokuvia. Nyt haluan päästä eteenpäin.


Ulkopuuhien sijaan olen pyrkinyt vajauttamaan kaappien sisältöä, tosin melko heikolla tuloksella. Jotakin sieltä kuitenkin on lähtenyt liikkeelle, esimerkiksi pussillinen virkattuja isoäidin neliöitä. Varmaan kolme vuotta sitten alkoi sinivalkoisten langanloppujen suunnittelematon yhteenvirkkaus ja nyt ne on koottu hartioita lämmittäväksi peitoksi. Vihdoinkin pois sieltä lankalaatikon takaa muistuttamasta - hei täällä odotellaan! Reilut 130 tilkkua ja hapsut, siihen upposivat monet siniset ja valkoiset ja harmaatkin pienet kerät, jotka olivat niin pehmoista laatua, ettei niitä kannattanut sukanvarsiin ujuttaa.


Keskeneräinen nyytti kaapissa muistuttaa aina ikävästi olemassolostaan ja sellainen on syytä hoitaa pois rasittamasta ainakin nyt kolmen neljän vuoden kuluessa. Samanlainen kohde on aina silloin tällöin myös puutarhassa. Aina ohi kulkiessa se sattuu silmään. Miksi en ole tehnyt tuolle jotakin? Aionko yleensä tehdä sille jotakin? Heti kun päätös toimeen tarttumisesta on tehty, tulee parempi olo ja ensimmäinen lapionpisto tai saksien naksahdus aiheuttaa ja jo huomattavaa iloa ja tyytyväisyyttä. Niinpä on tässä nyt mukava kietaista sinivalkoinen lämmittävä peitto ympärilleen sohvalle käperyessään, kun lankakaapissa on taas tilaa.




Lankavarastossa on muhinut myös ikiajat jostakin kulkeutuneet kolme kerää ruotsalaista valkoista mohairlankaa, jolle en ole keksinyt sopivaa käyttöä. Nyt osui silmiini Kotilieden Käsityölehden ohje, joka sopii ajankohtaan, langan väriin ja struktuuriin ja on superhelppo mallineule: tunturineule. Kolme kerää riittää hyvin isoon talvihuiviin, jonka ehkä lahjoitan joskus jollekin. Mallineule on idioottihelppo: neulotaan jatkuvasti 2 oikein, 2 nurin tasoneuleena, jolloin oikea ja nurja puoli neulotaan samoin. Jippo on siinä, että silmukkaluku on jaollinen 4:llä + 1 silmukka. Näin oikein-nurin raidat siirtyvät aina silmukalla, ja pintaan tulee tunturimaisia kohoraitoja. Tätä neuloessa pystyy hyvin seuraamaan, miten Hercule Poirot ratkaisee jälleen seuraavan eteen tulevan murhan.



Kaappien ja laatikoiden tyhjennysprojektissa löysin myös värikkäämpia juttuja tämän valko-harmaan kokonaisuuuden värittämiseksi. Ihania valokuvia esittelevässä blogissaan Sara toi jokin aika sitten esiin kasviaiheisia postimerkkejä. Minäkin olen vuosien varrella napannut talteen kauniita postimerkkejä ja niinpä ryhdyin kaivamaan esiin laatikon pohjalta kokoelmaani. Ja kyllä sieltä löytyi jopa puutarha-aiheisia ja kasviaiheisia merkkejä. Luontoaiheisia, lintuja, kaloja ja perhosia kuvaavia aiheita on paljon. Postimerkit ovat yllättävä kauniita, kun niitä lähemmin tarkastelee.

Nämä kasviaiheiset merkit ovat vielä kiinni kirjekuoren palasissa sellaisina, kun ne olen talteen korjannut. 





Olen viime aikoina vannonut jättäväni esikasvatusprojektit väliin, mutta Katin neuvojen mukainen jättiverbenan esikasvatus on kyllä houkuttelevaa. Saattaa käydä niin, että verbenan siemenet päätyvät multaan, kylmäkäsittelyyn ja esikasvatukseen, sillä se on yksi kauneimmista korkeista kukkijoista. Läipäivinä on joka tapauksessa otettava esiin tallessa olevat siemenet ja ryhdyttävä suunnittelemaan uusien hankintaa. Sitten se kevät oikeasti alkaa.


Antoisaa helmikuuta ja onni teillä, jotka pääsette kylvämään !



13 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia talvisesta luonnosta. Onpa kaunis tuo sinivalkoinen peitto. En ole kiinnittänyt huomiota kasviaiheisiin postimerkkeihin; niitähän on paljon ja ovat niin kauniita. Mukavaa helmikuun alkua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Sinun kaupunkikuvasi huomasin aamun TV-lähetyksessä, se oli upea!

      Poista
  2. Olitpa löytänyt monta sellaista merkkiä joita en ollut nähnytkään! :) Kauniita!
    Virkkaus- ja neuletyösi ovat myös todella hienoja. Miten saa kaikista isoäidinneliöistä noin samankokoisia ja yhteen sopivia? Poirot on todella melko hyvä neuleohjelma. Esimerkiksi uudet Sherlock Holmesit ovat ainakin minulle liian nopeita - tulee virheitä neuleeseen koko ajan. :)
    Kauniita, rauhallisia talvikuvia. Minusta ainakin on mukava pitää hieman taukoa puutarhahommista. Keväämmällä sitten uudella innolla taas.
    Kaunista helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliöt kyllä tulevat samaa kokoa, kun langat ovat jotakuinkin samaa paksuutta. Tässä projektissa oli kyllä hieman heittoa.

      On itse asiassa mukavaa, kun voi keskittyä moniin muihin asioihin, kunnes puutarha taas tempaa mukaansa. Hyvää jatkoa!

      Poista
  3. Voi tuo peitto, ihana. Yritin tässä taannoin aloitella taasen tuota, mutta olin unohtanut miten isoäidinneliöitä tehdään ja kärsivällisyys ei arki-iltana ihan riittänyt ja sitten lannistuin..pajua tahtoisin tehdä. Tuo Suomi 100-peittosi on tosi kaunis. Mohairlankaa menee aina silmiin! Poirot ja puikot, ihana yhdistelmä! Iloista helmikuuta ja kevätodotusta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sen näyttää hyvält, se on tuossa jo ollut käytössä ja toimii hyvin. Tuota mohairlangaan ominaisuutta en olekaan huomannut, tosin käytän sitä aika harvoin. Siis odotellaan kevättä!

      Poista
  4. Todella ihana tuo peitto ja kaunis huivi.

    VastaaPoista
  5. Hienoja lumisia kuvia:) Hyvää helmikuuta sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, nyt saadaan juuri hieman lunta lisää ja pakkanenkin kuulema kiristyy. Toivottavasti lumi ehtii kasvien suojaksi!

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja aivan upea peitto! Hauskaa sunnuntaita!

    VastaaPoista