keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Kukkapenkin syyssiivous


Syksy on edennyt nopeasti ja kukkapenkit alkavat rapistua. Jotkut kukat ovat vielä syyskuussa päässeet parhaaseen kukintaansa, kuten yläkuvan syysleimu. Pääasiassa kukat ovat kuihtuneet ainakin pakkasöiden kourissa.


Perennaistutusryhmät alkavat olla vihertävän, harmaan ja kellanruskean sekamelskaa. Joku viimeinen syysleimun terälehti vielä riippuu sitkeästi kukassa ja eriväriset jaloangervot ovat kuihduttaneet kukkansa kokonaan. Taustalla pionin lehvistö on vielä vihreänä, mutta keltaisen päivänliljan kukkavarret sojottavat ruskeina.

Tässä vaiheessa aina pohdin, leikkaanko perennojen varret talvea varten pois vai jätänkö ne 'talventörröttäjiksi'.


Varsien leikkamatta jättäminen olisi hyvä asia siksi, että lumi (jos sitä sattuu satamaan) kerääntyisi paremmin suojaamaan kasvien juuristoa korkeana sojottavien varsien väliin. Toisten mielestä kuihtuneet kukinnot on parasta leikata pois, jotta kasvi ei käytä voimaansa siementen tuottamiseen vaan juuriston hyväksi. Jonkun mielestä liljakasvit eivat pidä alasleikkaamisesta.


Joidenkin kasvien varsisto ja lehdistö pysyy pitkään kauniina, joten niitä ei edes kovin aikaisin tee mieli saksia pois. Särkyneen sydämen istutusohjeissa kehotettiin valitsemaan sille paikka, jossa se asettuu muiden korkeiden perennojen lomaan niin, että sen varhain epäsiistit varret ja lehdet jäävät piiloon. Valkoinen kookas särjetty sydämeni on kuitenkin lähes viimeisiä raikkaan vihreänä rehottavia ja kasvattelee lisää versoja. Tosin pakkanen alkaa sitä jo puraista. Mirrinmintun versosto on vielä täydessä kasvuvauhdissa.


Kuunliljat ovat omanlaisiaan. Niiden kohdalla leikkaan kuihtuneet kukkavarret vähitellen pois, mutta lehdet saavat jäädä lopullisesti talveksi paikoilleen pehemenemään pakkasen käsittelyssä. Krassit ovat jo tietysti nyt pakkasen pitelemiä - kuva on otettu ennen pakkasöitä. Toiset suosittelevat kuunliljojekin tarkaan pois leikkaamista etanoiden vuoksi, mutta meillä ei ole niitä ilmaantunut.


Mahonia, jota meillä kasvaa monessa paikassa, saa jäädä odottelemaan talven tuloa. Se saa ilmojen kylmentyessä kevyen havusuojan polttavaa kevätaurinkoa varten. Joskus tosin sitä leikataan ja kauniin kiiltävän vihreitä oksia käytetän jouluasetelmiin. Kylmässä oksat säilyvät napakkoina koko talven

Jättiverbenat heiluttelevat vielä pitkiä varsiaan ja taustalla rusopäivänliljan ruskeat kukkavarret ja vihreät lehdet kertovat ohimenneestä runsaasta kukinnasta. Verbenat kaivetaan lopuksi juurakkoina ylös talvehtimaan kellarissa.


Uusi kukkapenkki, varjopenkki, syntyi tammen alle ja kärhöpolun varrelle. Siihen kasvatetut taimet istutettiin elokuun puolella sopivien sateiden aikana. Tälle penkille ei tarvitse tehdä nyt mitään.


Ranskan tulikukat ja purppuratulikukat innostuivat vielä kukkimaan toisen kerran ennen pakkasia. Kaikki kukinta ei ole vielä ohi.

Siis jätänkö perennat talventörröttjiksi vai leikkaanko alas? Useimpien kasvien kannalta se on kuulema yhdentekevää. Takapihalla voisi jättää törröttämään ja etupihalla laikata alas.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Tomaattijuttu



Oikeiden tomaatinkasvattajien kasvihuoneissa ovat tomaatit kasvaneet valtavina pikkutomaattien ryöppyinä tai kannatelleet jämäköinä monen värisiä muhkeina hohtavia hedelmiään. Monet kertovat kasvattaneensa parhaat tomaatit tänä kesänä ulkona seinustalla. Suora auringon lämpö antoi tomaateille parhaan aromin.

Ilman vakavaa suunnitelmaa aloitin myös keväällä tomaatin kasvatuksen. Helmikuun 25. päivänä viipaloin kotimaisen pienehkön tomaatin siten, että viipaleeseen jäi ehjiä siemeniä. Monet kokeilivat viime kesänä tomaatin idätystä suoraan tomaatin viipaleesta. Se tuntui hauskalta ja niinpä piilotin viipaleet multaan.

Viikkoja kului, jopa toista kuukautta ja olin jo melkein unohtanut tomaattipurkit jonnekin nurkkan, kun havaitsin vihreää eloa. Pelastin sieltä muutamia taimia ja annoin niitten päästä alkuun. Koska meillä ei ole kasvihuonetta, valitsin kuusi tainta jatkokokeiluun. Halusin vain nähdä, miten nuo viipaleidätetyt alkavat kasvaa.

Heinäkuussa

Pikku hiljaa kesäkuussa alkoi olla sen verran lämmintä, että vein terhakat taimet ulos vahvistumaan. Kun kokeilutaimet alkoivat ihan oikeasti näyttää tomaattikasveilta ja vaativat lisää multatilaa, oli pakko istuttaa ne isoihin ruukkuihin. Kun ne olivat päässeet näin pitkälle, tomaatin kasvatukseen oli asennoiduttava vakavammin. Valitsin kuusi vahvinta yksilöä loppukokeiluun, sillä tilaa ei ollut useammalle.

Ainoa sopiva paikka niille oli kesäkeittiön viereinen katettu terassi. Siinä ne olivat  suojassa sateelta ja tuulelta. Betoniharkoista muuratun seinän vieressä ne saivat sopivasti auringon lämpöä ja suojaa. Siinä onnistuin jotenkin virittämään kasvustoille tukilangat. Ja ne kasvoivat ja alkoivat kukkia. Kukista alkoi melko nopeasti kehittyä ensimmäisiä terttuja ja tomaatin aihoita. Silloin vasta muistin, että multaan upottamani viipaleet olivat peräisin luumutomaatista. 

Elokuussa

Seinän lämmössä katon alla  tomaattien kumppanuuskasveina saivat kasvaa basilikat, rosmariinit, sitruunamelissat. Jokunen muukin yrttiruukku mahtui mukaan ja jossakin vaiheessa myös pelargoneja päätyi tomaattien seuraan.

Elokuussa

Tomaatit jatkoivat pituuskasvua voimalla ja kukkaterttuja kehittyi lisää. Tertut olivat runsaita ja pitkiä. Joskus heinäkuussa terttuja oli jokaiseen yksilöön kehittynyt 2 tai 3, ja itse tomaattikasvit alkoivat olla pitkiä. Oli pakko katkaista rungot ja karsia vähän alimmaisia lehtiä. Vähitellen ensimmäisiin tomaatteihin alkoi tulla väriä.

Heinäkuussa

Tomaatit kasvatin tavallisessa mustassa mullassa ja lannoitin peruslannoitteella. Multaa pyrin pitämään melko  tasaisen kostena, mutta joskus helteillä saattoi hetkellinen kuivuus yllättää. Varkaita poistin aina niiden ilmestyessä ja rehevää lehtimassaa vähensin. Runkojen katkaisemisen jälkeen tomaattien väri alkoi vähitellen muuttua. Selvä luumutomaatin muoto tuli esiin.

Elokuussa

Tomaattitertut olivat niin runsaita, että oli ihan selvää, että kaikki pikkutomaatit eivät ehtisi kasvaa ja kehittyä eivätkä varsinkaan kypsyä. En ole koskaan aikaisemmin kasvattanut tomaatteja, jotka muodostavat näin runsaita terttuja. Luultavasti näistä jää runsaasti pieniä vihreitä tomaatteja, kun tertun isoimmat valmistuvat punaisiksi. Kuitenkin tästä kokeilusta  jää innostus jatkaa tomaattien kasvatusta, vaikka en ole vuosiin niitä harrastanut. 

Syyskuussa

Nyt yllättivät ensimmäiset hallayöt ja keräsin sitä ennen tomaattitertut talteen ja ne saavat jäädä hetkeksi kypsymään sisälle tertuissaan. Tomaattisadosta ei tullut ylettömän runsasta mutta sitäkin aromirikkaampi. Puuhastelu otettiin rennosti, saatiin aikaan vähän makeita tomaatteja ja päätös, että ensi kesänä kasvatetaan taas viipaletomaatteja.

Syyskuussa
Joskus voi puutarhassa tehdä hauskoja kokeiluja ilman vakavia tavoitteita. Tomaateissa riitti ihmettelyä pitkin kesää ja nyt syyskuussa pikku tomaatteja on vielä kypsymässä. 

Raikasta syyskuun loppu!



sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Vanhan ajan pelakuut


Keväällä päätin, että länteen antavalle lasiverannan ikkunalle tulee vanhan ajan pelakuuikkuna. Siihen kuuluu erilaisia ja eri värisiä vanhanaikaisia pelargoneja. Sitä varten hankin kevään tarjonnasta pelargonipistokkaita, joista ryhdyin kasvattamaan sopivia yksilöitä. Valmiiksi juurrutettut pistokkaat ostin paikallisesta puutarhamyymälästä.


Saatavana oli seuraavia:

DIABOLO on peruspunainen tuttu pelakuuväri. 
DOLCE VITA on hempeän vaaleanpunainen.
CANDY ROSA on pinkki, jossa kukan keskustassa on valkoista.
APPLE BLOSSOM on kaksivärinen, lähes valkoinen, niukasti punertavaa terälehdissä

DIABOLO
Hankin pistokkaat 25.2. ja istutin ne omiin pikku ruukkuihinsa lannoitettuun multaan. Pistokkaat lähtivät hyvin alkuun ja kasvu reipasta. Ensimmäisiä kukkanupun alkuja ilmestyi joihinkin pian ja kuuliaisesti poistin ne, jotta varsinainen kasvi pääsi haaroittumaan ja kasvamaan.

DOLCE VITA
Kaikki muut, paitsi APPLEBLOSSOM, lähtivät hyvin alkuun. Se kitui ja pudotteli lehtiään. Vähensin kastelua ja kasvi pysyi juuri ja juuri hengissä.

CANDY ROSA
Pelakuut nauttivat lämmöstä keittiön ikkunalla, kunnes eteinen lämpeni ja sijoitin pikku pelargonit eteisen ikkunalle eli sinne lopulliselle sijoituspaikalleen.

APPLEBLOSSOM 
Kun kesä pääsi kunnolla vauhtiin, vein komeasti kasvaneet pelakuut ulos katetulle kesäkeittiön terassille, jossa ne viettivät kesän tomaattien ja yrttien kanssa. Ne saivat paljon valoa, mutta eivät sadetta. Siis kastelusta oli huolehdittava.  Onneksi pelargonit nauttivat hetkellisestä kuivuudesta, sillä paahtava kesä antoi auringon paistaa.

Vähitellen myös APPLEBLOSSOM pääsi vauhtiin. Todellinen kesäsää oli sille pelastus. Auringon lämmössä se aloitti virkeän kasvun. Sen ensimmäiset nuput ovat nyt raollaan, mutta väristä on vasta aavistus.

DAGMAR
Kaikki pistokaspelargonit ovat nyt kasvaneet monihaaraisiksi ja reheviksi. Niissä on samanaikaisesti yleensä vahintään kolme kukkaterttua, yleensä jopa useampia.

Omien pistokkaiden lisäksi sain ystävältäni todellisen vanhan pelakuun pistokkaan, jonka hän oli juurruttanut. Se on vielä pieni, mutta pari kukkaterttua on jo avautunut ja kasvi on virkeä. Kukan väri on hennon punertava ja tunnusomaista tälle DAGMAR-pelargonille ovat moniväriset lehdet. Lehdet ovat kirjavan harmaanvihreät ja reunat valkoiset. 

Näiden lisäksi eteisen ikkunalaudalle mahtuu vielä yksi. Lohenpunainen tukevarakenteinen pelakuu on hankittu marketin perushyllyköstä samoin kuin tähtipelargoni, jonka kukkien terälehdet ovat teräväkärkiset. 



Tähtipelargoni
Nyt kun sää on muuttunut syksyiseksi, toin pelargonit eteisen ikkunalaudalle. Siinä ne ovat nyt suunnitelman mukaan eri värisinä toinen toistensa lomassa. Seuraava kysymys koskee talvettamista. Miten onnistun viemään nämä aarteet talven yli?

lauantai 7. syyskuuta 2019

Maatiaisritarinkannus?


Vuosia sitten ostin pari sinikukkaista tainta paikalliselta puutarhalta, sillä pidän erityisesti sinisistä kukista. Maatiaisritarinkannuksiksi niitä puutarhuri nimitti. Taimet jäivät pariksi vuodeksi jonnekin muiden kasvien sekaan pinnistelemään, sillä niille ei ollut mitään suunniteltua kasvupaikkaa. 


Ajan mittaan sijoitin kasvit hyvämultaiseen ja valoisaan kohtaan, jossa ne pääsivät kunnolla kasvun alkuun. Kasvi lisääntyi  omia aikojaan siemenistä. Sinisiä yksilöitä tuli jo kolme ja mukaan ilmaantui myös valkoinen versio.


Kukat ovat kapean torvimaisia ja sininen väri on todella SININEN. Kun jaloritarinkannusten siniväri on yleensä pehmeän tummanlila tai roosaan taipuvainen, on tämä kukka melkein sähkönsininen ja nousee  melko terävästi esiin muusta kukkapenkin värityksestä. 


Valkoisen version kukkien terälehdissä on himmeät vihreät täplät, mutta muuten kukat ovat saman muotoisia kuin siniset.


Lehdet ovat huomattavasti tiheämmin liuskoittuneet kuin jaloritarinkannuksella. Kasvi on myös matalampi, noin 60-70 cm korkea. Tänä vähäsateisena kesänä kaikki ovat kasvaneet monihaaraisiksi ja tuuheiksi. Kukkia on molemmissa värimuodoissa runsaasti eikä niitä ole tarvinnut kastella aurinkoisessa kasvupaikassa.


Pengoin netistä tietoja maatiaisritarinkannuksesta (Delphinium sp.) Kuvien ritarinkannusten kukinnot muistuttavat enimmäkseen jaloja ritarinkannuksia, mutta löysin myös omaani muistuttavan kuvan. Yleensä maatiaisritarinkannukset ovat jalojen puutarhoissa kasvavien siemenjälkeläisiä ja muistuttavat emokasvejaan muuten paitsi ovat pienempiä ja matalampia. 



Kukat ovat nyt kuihtuneet ja siemenet kehittymässä. Kuihtuvien kukkien jälkeen tulivat esiin siemenkotelot, jotka ovat samalaisia kuin akileijoissa. Ovatko nämä siniset kukat akileijojen sukulaisia?



Oletko nähnyt tällaisia sinisiä maatiaisritarinkannuksia tai kasvattanut niitä