torstai 27. heinäkuuta 2017

Emil Wikströmin puutarhassa


Kuvanvestäjä Emil Wikström (1864 - 1942) rakennutti ensimmäisenä kansallisromanttisen taiteilija-ateljeekodin suomalaisen luonnon keskelle. Ystävänsä Axeli Gallenin kanssa hän löysi täydellisen maiseman Vanajaveden rannalta Sääksmäeltä. Sinne hän suunnitteli ja rakennutti oman ateljeen ja kodin perheelleen v. 1894. Ateljeekoti paloi kerran poroksi, mutta se rakennettiin uudestaan siten, että asuintalo ja ateljee-valimo rakennettiin erillisiksi rakennuksiksi. Visavuori on ylistys suomalaiselle puuntyöstötaidolle ja yleensä käsityölle. Visavuori on toiminut museona vuodesta 1967 lähtien.


Wikströmin loi useita suomalaiskansallisia merkittäviä muistomerkkejä ja monumentteja. Helsingin Rautatieasemalla sijaitsevat Lyhdynkantajat taitavat kuitenkin olla tänä päivänä hänen parhaiten tunnetut työnsä. Tiedättehän - ne kivimiehet, jotka osaavat puhua...

Wikström teki myös tärkeää uraauurtava työtä omassa valimossaan pronssivalun edistämiseksi kotimaassa. Monet jälkipolven taiteilijat saivat harjoitella hänen verstaassaan.

Merkittävän taiteilijauransa ohessa hän oli intohimoinen puutarhuri. Visavuoressa oli laaja puutarha koriste- ja hyötykasveineen. Kasveja oli Wikström tuonut sinne ulkomailta, esimerkiksi Ranskasta, jossa hän vietti vuosia taiteilijaopintojensa vuoksi.



Koristekasvien lisäksi Visavuoressa kasvatettiin monipuolisesti hyötykasveja perheen ravinnoksi ja jopa niin runsaasti, että niitä käytiin myymässä Toijalan torilla. Wikströmillä oli myös kasvihuone, jossa kasvatettiin eksoottisia hedelmiä läpi vuoden. Siitä jäänteenä on näyttelytilan pohjakerroksessa komea käynnös, kastanjaviiniköynnös.


Museon piha-alueella pyritään kasvattamaan edelleen niitä kasveja, joita muistiinpanojen mukaan Visavuoressa oli ja joita yleensä siihen aikaan kasvatettiin. Kasvivalikoima on luonnollisesti supistunut, mutta rakennusten seinustoilla voi aistia Wikströmin ajan tunnelman.






Visavuoren ateljeerakennuksessa on myös Emilin suunnittelema talvipuutarha, jossa lämmitys tapahtui kaakeliuunin avulla.





Monet eri alojen suomalaiset taiteilijat ovat Wikströmin jälkeen hakeutuneet luonnon keskelle asumaan ja luomaan taidetta. Se on ollut tärkeää kuvataiteilijoille, mutta myös muusikoille ja kirjailijoille. Taiteilijakotien ympärille syntyi usein puutarha. Onneksi muutamien vanhojen taiteilijakotien puutarhoihin voi vielä päästä kokemaan sen ajan tunnelmaa.


Ja muistattehan - Emil Wikströmin tyttären poika oli Kari Suomalainen!
Museon yhteydessä on Kari Suomalaisen elämäntyönäyttely.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kellojen kilinää

Nyt on sinisten kellojen aikaa:

Karpaattien kelloja...




...  myös valkoisina ...






...  kurjenkelloja ...






... harakankelloja ...



... peurankelloja ...



... ja kissankellot ja vuohenkellot ja ukonkellot ...

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Leinikkimatto nurmikolla


Torpan nurmikot ovat kaikkea muuta kuin oikeita nurmikoita - ne muodostuvat erilaisista vapaasti juurtuneista, pääasiassa vihreänä pysyvistä heinistä ja muista kasveista. Eivätkä ne aina pysy vihreinä. Monet matalat kasvit haluavat kukkia. Nurmikon leikkaaja (vaari) ei ole hennonnut ajaa kukkamattoa alas, vaan on jättänyt kaistaleen leikkamatta ja matala leinikki, ehkä mukulaleinikki, saa muodostaa keltaisen maton vihreyden keskelle. 


Aikaisemmin purppuraomenapuun kukkien putoilevat purppuraiset terälehdet pilkuttivat keltaista leinikkinurmea. Voi mikä ihana värileikki! Toinen nurmikon kukkija, joka myös saa vaarin kaartamaan leikkurin reittiä on valkoapila. Kukkivia valkoapilasuikaleita ilmaantui tänä vuonna kuivemmille nurmialuaeille.



Meillä saavat luonnonkasvit valloittaa nurmikkoa ja kukkapenkkejä kohtuullisessa määrin. Tänä kesänä lemmikit ja puna-ailakit ovat levittäytyneet moneen paikkaan.



Mäkitervakko levittää tehokkaasti siemeniään ja monesti se saa jäädä kasvamaan valitsemalleen paikalle. Kivikkoinen reunus tai kuivahko ympäristö on sen suosiossa.


Huomaatteko mitä tapahtuu?




Mäkitervakon tahmeat varren osat houkuttelevat muurahaisia ja osa niistä ei pysty enää irroittautumaan vaan jää pysyvästi loukkuun.


Kivikkokulmankin ovat nyt vallanneet mäkitervakon lisäksi tulikukat, maksaruohot ja matarat. Kaikkina vuodenaikoina tässä on erilainen kasvisto valloillaan.


Yksi kuivikon kasveista on herkkä niittykellukka. Joka vuosi se nousee esiin kahdella tai kolmella versolla ja avaa kevyet ja lähes läpikuultavat kukkansa muutamiksi lämpimiksi päiviksi. Se kestää ja pysyy paikoillaan, mutta ei yhtään leviä - vaikka sitä toivon.

Kaiken kruunaa alhaalla lammen rannalla kukkiva kurjenmiekka. Luonnonkukat ovat juuri parhaimmillaan, nautitaan niistä!



tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kurkistuksia kasvimaalle


Unelmieni minipotager-tyyppinen kasvimaa on kehittynyt hitaasti ja sitä odotettua tuuheutta ja kukoistusta ei vielä ole näkyvissä. Suurin osa kasveista on kylvetty siemenistä ja kylmä ja tuulinen kesän alku ei oikein antanut hyvää alkua. Koleuden jälkeen pienet taimet saivat runsaita sademääriä niskaansa. Maa tiivistyi ja rikkaruohot röyhistyivät. Kurkistetaan tilannetta.


Porkkanat ja punajuuret ryhdistäytyivät kuitenkin  rivistöiksi, joten kyllä sieltä pitäisi jossakin vaiheessa rehevyyttä löytyä. Kehäkukat kasvavat sekaisin juurikasvirivistöissä.


Näkymät ovat vielä melko kaljut, sillä hajuherneet vasta tavoittelevat ensimmäisiä lankoja köynnöstuissa ja reunan samettikukat avaavat ensimmäisiä nuppujaan. Ruukuissa alkavat iisopit kukkia. Harmaa kasvimaa jää onneksi hieman piiloon, sillä sen kyljessä rehottaa alapihan tuuhea kukkapenkki, jossa pionit alkavat juuri kukkia.


Silpoydinherneitä on kylvetty kolmessa erässä ja ne ovat päässeet oikein hyvin vauhtiin. Tukikepit ryhdistivät rivit ja herneitä päästään syömään hyvässä aikataulussa.


Härkäpavut ovat koristeellisia kukkiessaan, joten niitä kasvaa reunamilla ja satoakin varmaan saadaan. Tässä härkäpapujen edessä ponnistelevat silkkikukat.


Hajuherneet tavoittelevat ensimmäisiä tukilankojaan ja niiden takana kasvaa iisoppirivistö, joka jää pysyväksi rajaamaan kasvimaata. Iisopit on kasvatettu jo viime kesänä.


Käytävät ovat perusmulloksella, mutta niiden hoito on ollut helppoa: ensin vähän heiluriharaa ja sitten jäännösten haravointi pois kapealla haravalla. Näissä kuvissa ei ole kovin siistiä, sillä  ollaan oltu paljon menossa ja toisaalta pikku lapsoset ovat viihtyneet meillä kesälomalla, eikä silloin pelkästään kitketä. Kunhan kasvusto kehittyy kauniimmaksi, hoidan käytävät tarkemmin.


Keskiosan kukkapenkin kylvökset ovat pahasti myöhässä, joten siirsin sinne pari sormustinkukkaa. Voi olla, että sen suunnitelma vielä muuttuu. Takaseinämän daaliat ovat myös tavallista myöhäisemmässä.


Kasvimaan aidan takana kukoistaa kuitenkin niitty, jossa vuodenajan mukaan vaihtuvat kukkivat kasvit ihan omaan tahtiinsa.




Kummallisia pilviä purjehtii taivaalla ja tänäänkin alkoi sataa - ei ainakaan tarvitse kasvimaata kastella! Leppoisaa viikon jatkoa!