Heinäkuun puutarhakuva(t)

Heinäkuu on ollut niin monipuolinen, että yksi kuva ei kerro kaikkea - tarvitaan ainakin neljä!

Esimerkiksi tätä kaikkea heinäkuu oli!

Elokuu on edessä, avoimet puutarhat ja sadonkorjuu! Antoisaa elokuuta!

Daalioiden kilpailu

Istutin daaliat samaan ryhmään suojaiseen paikkaan talon seinustalle. Peitin ne kaksikertaisella harsokerroksella kevään kylmien öiden yli. Oli kätevää, kun kasvit olivat yhdessä ryhmässä ja sain harson asetettua hyvin paikalleen tukirakennelmien avulla. Ne selvisivät hyvin keväästä ja lähtivät kesäkuussa hyvin kasvuun.

Nyt eri tyyppiset daaliakasvit kohoavat rehevinä kilpaillen toinen toisensa vieressä. Väriyhdistelmän harmoonisuus on kaukana, kun ryhmä koostuu erilaisista punaisista ja keltaisesta. Keltainen on ehdottomasti hallitsevin.  Sen kukat avautuvat täysimittaisina soppalautasen levyisinä ja syvyisinä. Ei ihme, että tämä erikoisuus on kulkenut evakkona mukana rajantakaisesta Karjalasta tänne Hämeeseen. 

Tämä karjalainen kukka on paksuvartinen, rehevälehtinen ja kukat ovat painavat, joten se vaatii voimakasta tukemista. Paksuudestaan huolimatta varret saattavat herkästi ratketa kukkien painosta.

Keltainen on keskimmäiseksi korkein näistä ryhmän daalioista ja sen vaaleanvihreä lehtimassa on valloittanut suurimman osan tästä kukkaryhmän alueesta.

Kukan avautuminen kokonaan kestää pari, kolme päivää, jonka jälkeen sen kaikki terälehdet ovat järjestyksessä ja oikeassa asennossa. Kukkien asento on sivulle päin katsova, ei ylös kohtisuoraan. Muutaman päivän kuluttua takimmaiset terälehdet alkavat ruskettua pikku hiljaa ja yleensä leikkaan kuihtuneen kukan pois seuraavan aukeavan tieltä. 

En  ole suuri keltaisten kukkien ystävä, mutta tämän karjalaistyttö on saanut kukkia pihallamme jo useita vuosia. Sen kukkien hämmästyttävän suuri koko ja kasvin muu voimakkuus ovat kuitenkin jotenkin kiehtovia - kuten myös se. että joku on evakkomatkalleen lähtiessään halunnut ottaa daalian juurakon mukaan.

Tummaa vierasperäistä kauneutta edustaa hollantilainen `Nuit d`Ète, joka tarttui mukaani LIDL:n jäännöskorista. Jos evakkoneito on vahva ja rehevä, on tämä hollannitar kaikkein korkein, ylpeä ja hoikempaa sorttia. Pussissa oli kolme peukalon kokoista juurenpalaa ja ne lähtivät voimakkaaseen kasvuun kevään sisäkasvatusaiakana.

Kukka avautuu pienestä tummasta nupusta sähäkän violetiksi kapeitten terälehtien rykelmäksi. Kukat kääntyvät yleensä ylös päin kohti aurinkoa. Ne ovat hyvin kestäviä. Kukinta on alkanut reilut pari viikkoa sitten, eikä yksikään kukka ole vielä osoittanut kuihtumisen merkkejä. Väri niissä syvenee ja kukinto sen kun röyhistyy. Kun keltainen nostaa kukkansa esiin, violetti ottaa sen pian kiinni ja ojentaa omansa korkeammalle auringon paisteelle. 

Kolmas tässä ryhmässä kukkiva daalia on vaatimattomampi punertavakukkinen perusdaalia. Se on ollut meillä vuosia ja kukkinut ja talvehtinut erinomaisesti. Tänä keväänä jaoin juurakon kahtia ja kummatkin osat ovat jälleen reheviä. Tämä kehittää kaikkein eniten kukintoja ja kasvattaa pensasmaisen runsasoksaisen kasvuston. Tämä ei pärjää noille edellä mainituille korkeuskilpailussa, mutta ottaa oman tilansa ja täyttää sen lukuisilla miedon punaisilla kukillaan.

Kilpailu jatkuu, Kenellä on suurimmat kukat? Kuka yltää pisimmäksi yli muiden? Kuka kukkii runsaimmin? Kuka on kaunein? Kun käännän selkäni, luulen kuulevani supinaa daaliapenkistä...

Unikkojuhlaa

Unikot ovat puhjenneet kukkaan. Suurikukkaiset ja kookkaat kasvit avaavat toinen toisensa jälkeen nuppunsa. Tämä on Mustavalkoistenkodin  Sannan ansiota. Viime syyspuolella sain siemenlähetyksen ja tässä ovat ensimmäiset kukassa. Suuret kiitokset Sanna! Kylvöksiä on lisää, monenlaisia unikoita.

Nämä ovat ilmeisesti lähinnä pioniunikkoja, metrin korkeita ja kukat ovat avautuessaan lähes kahvitassin kokoisia. Koska sadetta on ollut vähintäänkin riittävästi, kasvit ovat reheviä. Tuulista huolimatta ne ovat kuitenkin enimmäkseen pysyneet pystyssä. Voi, miten ne ovat komeita! Pionirivistön vieressä näkyy verkkoaita, joka odottaa siihen kiipeileviä hajuherneitä kukkimaan

Mahtavat kasvit kohoavat ihan huomaamatta jättiläimäisiksi ja piilottavat pulleat nuppunsa lehtien lomaan.

Vähitellen nuppu alkaa rakoilla ja suojalehtien välistä tulee esiin aavistus tulevasta väristä, lilaa tai punertavaa...

Sitten nuppu avautuu voimalla ja koko komeus tulee vähitellen esiin. Tässä muhkea todella pionimainen täyteläinen kukinto.

 

Toinen paljastaa taas sileät hyvässä järjestyksessä olevat terälehtensä ja huikean hienot värinsä ihan kukinnan keskustaa myöten. Kaikissa näyttää olevan hiuksen hienoja eroja. Olisikohan tämä "sulkaunikko"?

Tässä on kai versio "Danish Flag"-värityksestä, valkoinen keskusta ja punaiset reunat.

Näitä lilan punaisia yksilöitä on monenlaisia, tummempia ja vaaleampia ja niiden keskustan värit vaihtelevat.

Kaikkein tummin ja myös täyteläisin kukinto on ilmeisesti "Black Peony". Uskomatonta, että sen nuppu mahduttaa sisälleen tämän kaiken!

Erilaisia väriversioita riittää ja kaiken lisäksi väritys muuttuu kukinnan edetessä. Alkuväri on sävyltään erilainen kuin viimeinen väri ennen terälehtien irtoamista.

Omaa väriä ja tyyliä edustaa "Lilac Pompom", joka on pörheä tupsu tai kimppu hapsuja ja aivan omaa luokkaansa.

Kiitos Sanna, pionipostauksesi avulla yritin nyt tunnistaa täällä kasvavia. Saapa nähdä, minkälaisia yksilöitä vielä aukeaa ihailtavaksi. Minusta tuli nyt kertaheitolla unikoiden ystävä!

Aurinkoista sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa!

Pelkkää sinistä

Nyt on satanut noin viikon päivät, ei ollenkaan kaatamalla, mutta jatkuvasti pilvet ovat riippuneet alhaalla ja vettä on tihkuttanut, sataa ropissut tai se on laskeutunut sumuna alas. Aamulla menin jälleen kitkemään puutarhaa ja kohtasin räjähdysmäisesti levinneen rikkaruohomassan. Silloin minulle selvisi se, että se kasvi, joka kietoi yhdessä yössä Prinsessa Ruususen linnan versoihinsa ei voinut olla mikään muu kuin vesiheinä eli pihatähtimö. Tämä uskomaton kasvi kasvattaa yhdessä yössä monihaaraisen kasvuston erityisesti kasvimaalla paikkoihin, johon on saattanut jäädä pienen pieni alku. Se kietoo mansikat ja herneen varret pauloihinsa. Kitekennän jälkeen ei mene kauaa, kun tilanne on taas sama. Siispä odotan sitä pelastavaa prinssiä, joka tainnuttaisi tämän hurjan kasvuston. Tuo kaivattu pelastaja on tällä kertaa - aurinko! Tule jo aurinkoinen päivä!

Edellä kuvatusta sääkehityksestä johtuen pionien kukinta meni viikossa. Nyt viimeiset riippuvat allapäin sateen runtelemina. Pensasruusujen kukinnot eivät myöskään loista vetisessä säässä ja etenkin hennon vaaleanpunaiset Mustialan ruusut eivät tahdo saada edes nuppujaan avatuksi.

Talven jäljiltä liljojen kukinta on tosi heikkoa ja ainoastaan varjoliljat loistivat komeina. Nyt on sinisten kukkien vuoro ja komeimpana tietysti kohoaa jaloritarinkannus. Niistäkin kuoli kaksi talven aikana. Siniset kukat ovat suosikkejani joten tämä ritari kuuluu niihin.

Vaatimattomana sinisenä kukkapilvenä kasvavat kivireunuksen äärellä karpaattien kellot. Nämä kuvat on otettu ennen viikon sateiden alkua. Nyt kukkavarret ovat taipuneet alas. Ehkäpä aurinko pelastaa nämäkin vielä kukkimaan lisää. 

 Maatiaisritarinkannus on lennähtänyt uuteen paikkaan ja liittyy sinisten kukkien sarjaan omalla oudolla sinivärillään. Toivottavasti näitä nähdään enemmän ensi kesänä.

 Siniseksi voidaan katsoa myös mirrin minttu, vaikka sen kukinnot melkein vivahtavat jo punertavaan. Mirrin minttu on päässyt nyt kukinnan alkuun, sillä viimevuotiset hyvässä kasvussa olleet kuolivat ja  siementaimia oli onneksi säilynyt. Niillä on paikattu monta tyhjää kohtaa.

Sateesta ovat hyötyneet monet kasvit, sitä ei voi kieltää. Esimerkiksi humalat, joita meillä kasvaa vanhanaikaisesti humalasaloissa, ovat kiivenneet korkealle ja kasvattaneet jopa liiankin paljon versoja. Korkeimmalle yltäneet versot ovat jo yltäneet salon huipun yli ja hamuilevat tukea jostakin - ehkäpä lähimmästä puusta. Siellä ne kohoavat kuusien ja mäntyjen latvoja tavoitellen. 

Nyt näyttää aurinko tulevan esiin, siispä aurinkoista viikonloppua!