Puutarhan lokakuu

Lokakuu on päättymässä. Puutarhassa lokakuu on ollut tänä vuonna moni-ilmeinen. Viimeisten kesäisten kukkien kukintaa kesti pitkään ja poutaiset säät antoivat lokakuulle valoisan ja iloisen yleisvaikutelman. Lehdet ovat sitkeästi pysyneet puissa ihan viime päiviin asti. Haravointia sai tehdä vähän kerrallaan ja eilen saatiin lähes loput lehdistä joko kompostiin tai kasvien suojaksi.

Muuten puutarhan syystyöt on tehty ja kaikki siistitty talvikuntoon. Pakkasten tullessa levitetään vielä havuja suojaksi perennoille, jotta ne selviäisivät talvesta. Lumikellotkin peitetään kevyesti havukerroksella. Kun ensimmäiset lumikellot keväällä kurkistavat, voi havuja ottaa sivuun. Tänä vuonna jouduin nostamaan lumikellosipuleja ylös ja istuttamaan uudelleen, sillä ne olivat levinneet liian tiheiksi kasvustoiksi. Jännittävää nähdä, kuinka ne nousevat keväällä.

Istutin myös erilaisia pikkusipuleita tähän alla näkyvään metsänreunaan lehmuksen, vaahteran, pihlajan lehtien suojaavan kerroksen alle. Lumikelloja, helmililjoja, scilloja - näyyköhän niitä ensi keväänä?

Torpan puutarhan laajin osa jää talven ajaksi omiin oloihinsa. talviunille. Torpan takapuutarha ja hyötytarha-alue eivät tavallaan "ole käytössä" talven aikana. Jänikset ja ketut saattavat tehdä sinne omat polkunsa, mutta vain talon sisääntulopiha on ihmisten kulkemisen reitillä. Takapihalle toki näkyy silmäys ikkunasta, mutta se saa asettua talvilepoon ihan sellaisenaan. Kynttilälyhtyjä poltellaan vain etupihalla, joka mukavasti näkyy keittiön ikkunasta. Siellä on myös lintujen ruokintapaikka, jossa nyt jo käy vilske.

Perennojen varret ovat pysyneet sitkeästi vielä enimmäkseen vihreinä. Kuunliljat tuupertuvat maan syliin, mutta loppukesän urheat sormustinkukat ojentelevat toiveikkaina kukkavarsiaan.

Puolen kuun maissa käväisi talvi. Aamulla oli kevyt valkoinen peite laskeutunut koko pihan ylle, mutta suli pois päivän mittaan. Tämän jälkeen on sormustinkukat jo korjattu pois, koska turhaan ne enää imevät voimaa maasta - ensi vuonna on uusien vuoro. Sormustinkukan taimia on runsaasti eri puolilla ensi kesää varten.

Pakkasyöt nipistivät kukat kukkimasta ja daalian juurakot pääsivät kellarin suojaan talvehtimaan. Juurakot olivat pulskistuneet melkoisiksi ja niitä raivatessa heräsi jo suunnitelmat niiden sijoittamisesta ensi keväänä. Nyt alkaa olla aika virittää uudet suunnitelmat.

Suunnittelun pohjaksi on hyvä aika silmätä myös kuluneen kesän menestykset ja epäonnistumiset. Joka vuosi tulee tehtyä joku virhearvio ja toisaalta saattaa onnistua ihan yllättävässä kohdassa. Talven mittaan voi poimia näitä ilon aiheita, kuten vaikkapa syyshortensiamme. Se on äitenpäivälahja ja on kotiutunut mainiosti puutarhaan. Tämän vuoden olosuhteet saivat sen runsaaseen kukintaan.

Puutarha jää siis talvilepoon. Tuntuu haikealta, että se ei vaadi päivittäin kulkemaan polkuja ja käytäviä tarkastuskierroksille. Kasvit eivät kaipaa kastelua, rikkaruohot pois nyppäisyä tai kuihtuneet kukat pois leikkaamista. Puutarha on hyvässä tallessa talviunillaan. 

Vaikka puutarhan hoito on suuri intohimoni, tuntuu hyvältä saada pitää tauko, keskittyä muihin asioihin. Nyt syksyn ja talven mittaan riittää aikaa kaikkeen siihen, jota ei kesällä ehdi tehdä. Onneksi meillä täällä pohjoisessa on nämä neljä vuodenaikaa! Tyytyväisin mielin toivotan rauhallista talviunta, puutarhani!

Tervetuloa marraskuu!

Angervoaidanteen kohtalo

Kun norjanangervo kukkii kesällä, pensaat peittyvät valkoisiin kukkapilviin ja hyöteiset pörräävät kukkien tuoksussa. Parhaissa voimissaan pensasaidanne on upea näky. Kun pensaat vanhenevat, kukinta vähenee ja kasvusto risuuntuu. Juuri niin kävi meidän angervoaidanteelle. Se oli nyt kasvanut näillä sijoillaan kymmenkunta vuotta. Valokuvien avulla piti oikein katsastaa, miltä se on näyttänyt.

Angervoaita istutettiin aikoinaan riukuaidan viereen, jota tässä kuvassa vilahtaa vähän angervojen välistä. Riukuaidan tarkoitus on rajata piha-alue metsäalueesta ja aidan vieressä näkyy jo liian korkeaksi ja risuvartiseksi kasvanut versosto. Aidanteen edustalla on perenna-alue, jossa näyttää tässä alkukesän kuvassa kasvavan lemmikkejä ja kevätesikoita. Istutusalueen halkaisee puureunusteinen huoltokäytävä, jota reunustaa tuuhea vuohenjuurikasvusto.

Tässä näkyy sama kohta toisesta suunnasta kesän myöhäisemmässä vaiheessa. Angervot ovat valtaamassa yhä enemmän alaa ja kurjenmiekat taipuvat niiden varjossa. Vaikka vanhempia versoja kuinka karsii, aidanne ei pysy enää kurissa. Se pimentää ja peittää puisen aidan kokonaan ja saa aikaan ahtaan ja sekavan kokonaisuuden.

Tässä keväisessä kuvassa kukkapenkki on sinilijojen vallassa ja taustalla näkyy riukuaita ja angervojen korkeat versot, jotka juuri alkavat vasta saada vihreyttä. Tästä voi aavistaa, että pensaikko vihertyessään täytti taustan

Talvisessa kuvassa angervopensaikko on melko korkea risukko, johon ei paljoa kiinnitä huomiota. Riukuaita on kuitenkin näkyvissä.

Näitä kuvia katsellessa ja parimetrisiä angervon versoja silmäillessa, alkoi näyttää selvältä, että oli aika leikata aidanne alas. Kukintakin oli jo taantunut ja aita näytti ikävältä risukolta. Elokuun lopussa otin fiskarsit käteen ja ryhdyin töihin. Pusikkoa on lähes kymmenen metriä, joten ruokataukoa oli pidettävä välillä, mutta päivän urakan jälkeen lopputulos näytti tältä.

Pensaat on leikattu kymmensenttisiksi tapeiksi ja niiden varjosta nousi esiin riukuaita ihan hyväkuntoisena. Lisäksi näkyviin pääsee myös kivien muodostama rivistö puuaidan ja pensaiden välissä. Kolme humalaa kiipeää kukin omassa salossaan korkeuksiin. Kurjenmiekat saavat tulevana kesänä paremmin tilaa.

Norjanangervo on sitkeä ja voimakkaasti leviävä pensas, joten vuosikausia kohdassaan kasvaneet ne ovat muodostaneet tukevan juurakon. Kukkapenkin puolelta leviämistä on estetty vankalla rakennusmuovilla, joka muodostaa maahan seinämän. Aidan puolella kivirivistö pitää versot kurissa.

Aidan reunus on muuttunut valoisaksi ja avaraksi. Koko istutusalue tulee saamaan enemmän valoa ja tilaa ja se jopa näyttää paljon leveämmältä kuin pensaiden varjossa. Leikkausurakka oli kova, mutta lopputulos on ilahduttava.

Isot kivet on konevoimin vieritelty rakennusaikana paikoilleen rajaamaan pihaa metsästä ja myöhemmin kivirivistön viereen on rakennettu riukuaita. En yhtään murehdi, lähteekö Norjan angervo jälleen keväällä tekemään uutta kasvua - se on ihan varmaa. Tämän voimakaskasvuisen pensaan kanssa on tehty tuttavuutta sen verran, että se kyllä tulee vihertämään taas keväällä. Tärkeintä onkin, että sitä ei kannata jättää kasvamaan korkeaksi näin pitkään. Alasleikkaus täytyy tehdä muutaman vuoden välein. Ainoa ikävä puoli tässä leikkuksessa on se, että ihania ryöppyäviä angervokukkia ei nähdä tässä pensaikossa ensi kesänä. Angervo ei kuki ensimmäisen vuoden versoilla, mutta sitä seuraavan kesänä se on parhaimmillaan. Onneksi meillä on pihassa toisaalla vielä kukkivaa Norjan angervoa ensi kesäksi.

Monet perennat ja jopa kesäkukat ovat edelleen rehevän vihreitä. Yleensä leikkaan varsistoa - jos leikkaan - vasta sitten, kun ne ovat luovuttaneet enimmät voimansa juuriinsa ja lakastuneet. Nyt on vielä odotettava ja annettava syksyn edetä. Toisaalta on mukavaa, että puutarhahommia on vielä odottamassa.

Hyvää lokakuun puoltaväliä!

Ennen lehtien putoamista

Maa-artisokka Helianthus tuberosus

Maa-artisokka ehti juuri saada kukintonsa avattua ennen pakkasia. Koska kasvin latvat huiskivat korkella yli kahden metrin ylettämättömyyksissä, katsoin kiipeilyä turvallisemmaksi menettelyksi leikata kukintoja isoon lasipurkkiin. Siinä ne nyt loistavat pieninä auringonkukkina viimeistä valoaan ennen kuin pakkasyöt ne lopullisesti rypistää.

Kuluneena kautena maa-artisokkaa kasvatettiin meillä perennamaisesti eli annettiin mukuloiden olla maassa kevääseen asti ja jatkaa siitä kasvuaan. Tietysti syötäväksi kaivettiin aika ajoin tarvittava määrä. Sillä keinolla syntyi sekalaisen kokoista satoa, pikkuriikkisiä ja muhkeita. Kesäkasvatuksella saa aikaan tasakokoisempia mukuloita. Runsaasti niitä kuitenkin tuli näinkin.

 Euroopanpähkinäpensas Corylus avelana

Pähkinäpensas on ensimmäisen kerran kehittänyt keltaisten lehtiensä suojaan pienen pienet urpumaiset kukinnot valmiiksi kevään kukintaa varten. Se kukkii lepän kaverina aikaisin maalis-huhtikussa. Saadaankohan peräti pähkinöitä?

Euroopanpähkinäpensas Corylus avelana

Pähkinäpensas on istutettu pienenä taimena noin kahdeksan vuotta sitten. Tähän menenssä se on kasvanut reheväksi ja sen oksia on silloin tällöin jouduttu karsimaan, jotta se mahtuu alkuperäiseen tilaansa. Nyt on tulossa ensimmäinen kevätkukinta.

Mongolianvaahtera Acer ginnala

 Mongolianvaahtera Acer ginnala

Mongolianvaahteraa mainostetaan sieväksi pikkupuuksi, jolla on koristeellisen värikäs syysasu. Meidän puumme on kasvatettu siemenestä noin neljässä viidessä vuodessa ja se on nyt  reilut kaksi metriä korkea ja innokkaasti oksia tuottava. Keväällä siihen ilmestyivät pienet vaatimattomat kukat, joten se ilmeisesti on jo täysikasvuisessa pituudessaan. Syyslehtien väritys on tosiaan monipuolinen, vihreitä lehtiä on vielä punakeltaisten seassa.

 Vuorijalava Ulmus glabra

Vuorijalavan syysväritys on tänä syksynä erikoinen. Lehtivihreä on paennut lehden reunoilta, mutta sitä on vielä lehden keskellä lehtiruotien välissä. Lehdet ovat kirjavan kaksivärisiä.

Vuorijalava Ulmus Glabra

 Köynnöskuusama ja kotkansiivet

Kasvit ovat asettumassa syksyyn, mutta eri vaiheissa. Monet hedelmäpuut ja tässä köynnöskuusama ovat täydessä vehreässä kasvussa ja taustalla kotkansiivet ovat jo luovuttaneet värinsä. Viime talven aikana köynnöskuusaman versot pääasiassa kuolivat ja nyt se olisi päässyt hyvään alkuun. Mahtavatko ne nyt selvitä talvesta?

Kanukka Cornus

Kanukka värittyy sieltä täältä lilan punaiseksi, mutta suurin osa lehdistä ei kellastu. Tämän kanukan oksat ovat punaiset, mutta kasvi ei lehvistöltään muutu kauttaaltaan punaiseksi syksyllä. Se on vanhaa perua enkä ole varma, mikä kanukka on kyseessä.

 Taikinanmarja Ribes albiinum

Muista loistavista syysväreistä poiketen taikinanmarjan syysasu on tänä vuonna omituisen valkoinen. Sen sijainti suurien puiden siimeksessä ei ole suonut paljoakaan auringon värittäviä säteitä. Niinpä siitä on liuennut viimeisetkin hippuset vihreyttä pois. Se on siis todella - albiino - tänä syksynä.

Nämä kuvat ja tarinat syntyivät noin viikko sitten. Nyt lehdet alkavat olla jo enimmäkseen pudonneet, kotkansiivet painuneet maata vasten ja lokakuun väritys muuttuu jälleen.

Aurinkoista lokakuuta edelleen!