Angervoaidanteen kohtalo

Kun norjanangervo kukkii kesällä, pensaat peittyvät valkoisiin kukkapilviin ja hyöteiset pörräävät kukkien tuoksussa. Parhaissa voimissaan pensasaidanne on upea näky. Kun pensaat vanhenevat, kukinta vähenee ja kasvusto risuuntuu. Juuri niin kävi meidän angervoaidanteelle. Se oli nyt kasvanut näillä sijoillaan kymmenkunta vuotta. Valokuvien avulla piti oikein katsastaa, miltä se on näyttänyt.

Angervoaita istutettiin aikoinaan riukuaidan viereen, jota tässä kuvassa vilahtaa vähän angervojen välistä. Riukuaidan tarkoitus on rajata piha-alue metsäalueesta ja aidan vieressä näkyy jo liian korkeaksi ja risuvartiseksi kasvanut versosto. Aidanteen edustalla on perenna-alue, jossa näyttää tässä alkukesän kuvassa kasvavan lemmikkejä ja kevätesikoita. Istutusalueen halkaisee puureunusteinen huoltokäytävä, jota reunustaa tuuhea vuohenjuurikasvusto.

Tässä näkyy sama kohta toisesta suunnasta kesän myöhäisemmässä vaiheessa. Angervot ovat valtaamassa yhä enemmän alaa ja kurjenmiekat taipuvat niiden varjossa. Vaikka vanhempia versoja kuinka karsii, aidanne ei pysy enää kurissa. Se pimentää ja peittää puisen aidan kokonaan ja saa aikaan ahtaan ja sekavan kokonaisuuden.

Tässä keväisessä kuvassa kukkapenkki on sinilijojen vallassa ja taustalla näkyy riukuaita ja angervojen korkeat versot, jotka juuri alkavat vasta saada vihreyttä. Tästä voi aavistaa, että pensaikko vihertyessään täytti taustan

Talvisessa kuvassa angervopensaikko on melko korkea risukko, johon ei paljoa kiinnitä huomiota. Riukuaita on kuitenkin näkyvissä.

Näitä kuvia katsellessa ja parimetrisiä angervon versoja silmäillessa, alkoi näyttää selvältä, että oli aika leikata aidanne alas. Kukintakin oli jo taantunut ja aita näytti ikävältä risukolta. Elokuun lopussa otin fiskarsit käteen ja ryhdyin töihin. Pusikkoa on lähes kymmenen metriä, joten ruokataukoa oli pidettävä välillä, mutta päivän urakan jälkeen lopputulos näytti tältä.

Pensaat on leikattu kymmensenttisiksi tapeiksi ja niiden varjosta nousi esiin riukuaita ihan hyväkuntoisena. Lisäksi näkyviin pääsee myös kivien muodostama rivistö puuaidan ja pensaiden välissä. Kolme humalaa kiipeää kukin omassa salossaan korkeuksiin. Kurjenmiekat saavat tulevana kesänä paremmin tilaa.

Norjanangervo on sitkeä ja voimakkaasti leviävä pensas, joten vuosikausia kohdassaan kasvaneet ne ovat muodostaneet tukevan juurakon. Kukkapenkin puolelta leviämistä on estetty vankalla rakennusmuovilla, joka muodostaa maahan seinämän. Aidan puolella kivirivistö pitää versot kurissa.

Aidan reunus on muuttunut valoisaksi ja avaraksi. Koko istutusalue tulee saamaan enemmän valoa ja tilaa ja se jopa näyttää paljon leveämmältä kuin pensaiden varjossa. Leikkausurakka oli kova, mutta lopputulos on ilahduttava.

Isot kivet on konevoimin vieritelty rakennusaikana paikoilleen rajaamaan pihaa metsästä ja myöhemmin kivirivistön viereen on rakennettu riukuaita. En yhtään murehdi, lähteekö Norjan angervo jälleen keväällä tekemään uutta kasvua - se on ihan varmaa. Tämän voimakaskasvuisen pensaan kanssa on tehty tuttavuutta sen verran, että se kyllä tulee vihertämään taas keväällä. Tärkeintä onkin, että sitä ei kannata jättää kasvamaan korkeaksi näin pitkään. Alasleikkaus täytyy tehdä muutaman vuoden välein. Ainoa ikävä puoli tässä leikkuksessa on se, että ihania ryöppyäviä angervokukkia ei nähdä tässä pensaikossa ensi kesänä. Angervo ei kuki ensimmäisen vuoden versoilla, mutta sitä seuraavan kesänä se on parhaimmillaan. Onneksi meillä on pihassa toisaalla vielä kukkivaa Norjan angervoa ensi kesäksi.

Monet perennat ja jopa kesäkukat ovat edelleen rehevän vihreitä. Yleensä leikkaan varsistoa - jos leikkaan - vasta sitten, kun ne ovat luovuttaneet enimmät voimansa juuriinsa ja lakastuneet. Nyt on vielä odotettava ja annettava syksyn edetä. Toisaalta on mukavaa, että puutarhahommia on vielä odottamassa.

Hyvää lokakuun puoltaväliä!