keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Herneitä ja porkkanaa


Heinäkuun alun jälkeen on taivas täyttynyt pilvistä. Lähes joka päivä on satanut joko vähän tai paljon. Kuun puolen välin jälkeen oli neljä päivää poutaa. Koska kastelua ei puutarhassa enää tarvittu, käytimme ne moottoripyörämatkailuun kotimaassa. Eilen oli viides poutapäivä ja silloin keräsin vadelmia metsästä. Nyt sade jatkuu. Mustikoita on kerätty sadekuurojen lomassa. Yltäkylläisestä kosteudesta johtuen kasvimaan kasvu on ollut rehevää. Keväällä päätin jakaa kasvimaa-alueen klassisiin pitkiin penkkeihin ilman mitään koristeellisuuspäämäärää. Penkeissä kasvaa niitä tavanomaisia juureksia ja muita syötäviä kasveja, joita me yleensä hyödynnämme miellellään.


Porkkanarivien väliin kylvän yleensä kehäkukkaa, koska se on hyvä lähikasvi monelle hyötykasville. Kehäkukan siemenien sekaan oli jäänyt unikon siemeniä, joten kukkapiristystä tuli sittenkin juuresnaattien lisäksi, kehäkukkia ja unikoita. Sade hyödytti kesäkuun kuivuudesta kärsineitä kasveja ja esimerkiksi sipulit ja herneet ovat kasvaneet hyvin ja herneitä on saanut poimia syötäväksi runsaasti.


Paikallisen kanta-asukkaan, rusakon kanssa oli yhdessä vaiheessa erimielisyyttä siitä, kenen ravinnoksi porkkanat ja punajuuret on tarkoitettu. Levitin harsot kyseisten penkkien päälle öisin eikä jänis enää tullut napsimaan varsia. Nyt saa ottaa jo harvennusporkkanoita, jotka ovat juuri niitä makeita kesäherkkuja. Punajuuret ja sipulit ovat myös jo syötävän kokoisia.


Taitepavut alkoivat myös kasvaa hyvin. Osa niistä kukkii nyt, mutta kuvan lajike ryhtyi tekemään kiipeileviä versoja, vaikka sen pitäisi olla pensaspapu. Herneitä on runsaasti, sillä ensimmäiset kylvöt on kohta syöty ja myöhemmät kypsyvät kohta. Kerään niistä myös ensi vuoden siemenet, sillä suosikkini on jo vuosia ollut silopydinherne Kelwedon Wonder.


Kasvimaan käytävät ovat perusmulloksella, mutta kitkeminen on sujunut helposti. Aluksi rikkaruohottuminen oli niukkaa kuivuuden vuoksi ja sen jälkeen niitä on saanut kitkeä muutaman kerran. Meillä ei ole kasvimaalla juuri lainkaan monivuotisia rikkakasveja. Enimmäksen siellä rönsyää vesiheinä ja savikat ja jäkkärät. Ne eivät ole syväjuurisia ja ne on helppo raapaista pois.


Rusakko herkuttelee yleensä aluksi porkkanan varsilla ja myöhemmin punajuuren naateilla. Mikäli kasvussa on pitkänomaista punajuurta, joka kasvaa osan maanpinnalle, syö se mielellään myös juurta. Pyöreän muotoiset punajuuret ovat paremmin tallessa maan sisällä.


Palsternakat ovat vasta porkkanan varsien mittaisia, sillä ne on kylvetty samaan aikaan porkkanoiden kanssa. Joka vuosi minulla on ongelmia saada palsternakan siemenet itämään aikaisin, vaikka kylvän ne huomattavasti ennen porkkanaa. Syyskylvöäkin olen yrittänyt, mutta sekään ei tahdo onnistua. Onneksi palsternakat saavat olla maassa pitkään syksyyn, joten ne ehtivät kyllä vielä kasvaa.


Varsinaisen kasvimaa ulkopuolella kypsyy paljon syötävää. Herukat ja karviaiset ovat pian valmiita ja ne maistuvat parhaiten, kun niitä saa syödä suoraan pensaasta napsien. Marketin hevi-osastolla ei tarvitse vähään aikaan käydä, sillä vitamiinin lähteet löytyvät läheltä. Mansikkasato hätäkypsyi jo poutakaudella eikä onneksi jäänyt sateeseen homehtumaan.


Avomaan kurkut ovat aloittaneet kukinnan todella myöhään, mutta ulkoelämää harson alla viettäneet tomaatit ovat jo saaneet aikaan raakileita. Red Cherry-kirsikkatomaatti kaipaa nyt vain aurinkoa kypsyttämään. Runkotomaateissa on jo hyvin raakileita ja pensastomaatit kukkivat vielä lisää. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä tarvittaisiin tomaattien kypsymiseen.


Kypsymista odottavat myös pensasmustikat aivan vihreinä. Tosin ne kypsyvätkin vähitellen. Niistä kannattaa kerätä sinertyneet marjat heti, kun ne muuttavat väriä. Ne ovat lintujen herkkua. Tänä vuonna saadaan hyvä metsämustikkasato ja niitä on jo kerätty pakkaseen. Varastoin kuitenkin vähän myös pensasmustikkaa, sillä se sopii vaikkapa kakun koristeeksi, kosa se ei tahraa.


Vadelmasaalista varten menen nykyään metsään. Jo monta vuotta sitten hävitin kaikki vadelmapensaat puutarhasta. Puutarhavadelmat ovat oikukkaita ja säätilät vaikuttavat rajusti marjasatoon. Niitä pitää leikata joka vuosi ja tuholaiset iskevät niihin helposti. Pensaslaustan rikkaruohottomana pitäminen on työlästä. Tulin siihen tulokseen, että jos kesä on huono metsävadelmille on se sitä myös puutarhavadelmille ja päinvastoin. Eli vadelmasato on kuitenkin huono. Nyt näyttää olevan hyvä vuosi vadelmille. Ne alkavat juuri kypsyä ja ovat muhkeita, joten kerään niitä. Ja onhan luonnon vadelmien aromi ylivoimaisesti parempi. Onneksi meillä on hyvät vadelmamaastot muutaman minuutin matkan päässä.


Kaiken tämä herkullisuuden lisäksi keittiöpuutarha tuottaa, perunaa, kesäkurpitsaa, salaattia ja persiljaa ja tilliä. Omenat ja luumut kypsyvät. Voi tätä herkkullisuuden aikaa!


Herkullisia heinäkuun hetkiä!

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Kantokulma



Aikaisin keväällä aloitin kantopuutarhan kokoamisen. Erilaisia tervaskantoja ja muita kuivia puun kappaleita oli kertynyt paljon. Jotkut niistä olivat mielenkiintoisen näköisiä. Kantokokoelmasta ei oikeastaan tullut kantopuutarhaa, sillä siihen ei ole varsinaisesti istutettu kasveja. 


Kantokulma alkaa vasemmalla näkyvästä suuresta siirtolohkareesta, jonka päällä on jo vuosia ollut erikoinen kuiva kaksoiskanto. Siinä on kaksi puunrunkoa kasvanut yhteistä juurakkoa käyttäen.


Taustalla näkyy hoikka puunrunko, joka kuuluu saarnille. Se on siemenestä kasvatettu nuori puu. Lisäksi taustalla kasvaa lehtokuusamaa ja taikinanmarjaa. Saarni ja pensaat ovat kasvaneet tässä paikassa jo ennestään, joten kantokulma on muodostunut niiden ympärille. 


Kulman jälkeen avautuu näkymä heinikkoon, jossa keväällä kasvaa sinivuokkoja ja useita jo kookkaita näsiäpensaita. Kantokulma jatkuu risurakennelmalla, joka on ollut paikoillaan jo ennen tätä projektia. Risukko toimii tukirakennelmana kärhölle.




Risurakennelmasta edelleen on kuivista oksista koottu matala aitarakennelma, joka rajaa leikattavan nurmikon luonnonvaraisesta heinikosta. Risukon vieressä kasvaa näsiäpensas.


Jotta kantojen väliin saatiin jotakin kiinnostavaa, istutettiin ruukkuun yrttejä, ruohosipulia, oreganoa ja timjamia. Niitä voi kesän mittaan käyttää.


Kantoalue on koottu vaiheittain. Ensi nurmikon päälle levitettiin paksuhko kerros sanomalehteä ja sen päälle kuivaa metsäkariketta ja sammalta, käpyjä ja soraa. Kaikkiin kohtiin ei tullut mitään pohjustusta, vaan kasvit saivat jatkaa kasvuaan. Suuren kiven vieressä oli jo aikaisemmin suopayrttiä  ja kurjenmiekkoja ja ne saivat edelleen kasvaa. Kurjenpolvi työntyi kantojen välistä.


Kun kannot oli aseteltu paikoilleen, täytettiin välejä maksaruohoturpeilla, joita oli poistettu toisaalta tarpeettomana. 


Lisäksi levitettiin väleihin pari kottikäryllistä kiviä, jotka oli poistettu naapurin kasvimaalta. Vanhoilla kattotiilillä täytettiin joku aukko. 



Kantokulma päättyy hevospenkkiin, joka jatkaa matalan risuaidan rajausta heinikon ja leikatun nurmikkopolun välillä.


Kantakulmaa vastapäätä on kosteikkoalue, jonka yli kulkee silta. Pähkinäpuun alla kasvavat suuret kotkansiivet.


Kantokulmassa ovat pääosassa vanhojen kantojen, oksien ja rungon osien mielenkiintoiset muodot ja pinnat. Vaatimattomat kasvit täydentävät asetelmia. Kuvat on otettu touko-kesäkuussa.

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Hetken huumaa

Rohtosormustinkukka

Kukat kestävät tänä kesänä vain hetken. Ensin viileä kevätkesä viivästyttää kehittymistä ja sitten hellejakso kiirehtii kukintaa. Yhtäkkiä ne ovat täydessä kukassa kaikki lähes yhtäaikaa ja hetken kuluttua kaikki on ohi, kukat lakastuvat.

Valamonruusu

Valamonruusu kehitti ennätysmäärän nuppuja ja helteellä niitä aukesi kukkimaan punaisenaan. Yksittäinen kukka kesti yhden päivän ja illansuussa terälehdet rapisivat maahan. Seuraavat nuput olivat jo valmiina avautumaan. Samaan aikaan pensaassa oli yhtä paljon kuihtuneiden kukkien periä, täydessä kukassa hehkuvia kukkia ja nuppuja. Lehvistö kesti runsaan vihreänä. Vettä pensaat saivat pari ämpärillistä parin päivän välein. Voi hetken hehkua! Sateiden alettua kukinta vielä jakuu.

Jossakin vaiheessa näille pensasruusuille suositeltiin keväällä leikkausta, mutta sitä emme tee. Vain muutamia kuivia oksia poistetaan ja siistitään yleisilmettä. Pensaat kukkivat näin runsaammin. Ne tosin kasvavat korkeammiksi, mutta se antaa niille myös näyttävyyttä.

Valamonruusu

Suloinen vaaleanpunainen suviruusu pärjäsi hyvin helteillä ja sen yksittäiset kukat kestivät paremmin. Pensas on suuri ja hyvin tiheä, joten se tulee vaatimaan pian hoitotoimenpiteitä.

Suviruusu

Kookas pensas oli täynnä vaaleanpunaista kukkaryöppyä helteiden päättymiseen asti. Vasta rankat sateet lakastuttivat kukat rumiksi toinen toisensa perään. Nyt pensas on kukaton.

Suviruusu

Kun on tarpeeksi vaatimaton, helle tai sade ei paljoa rasita. Punalehtiruusu aloitti kukinnan helteillä ja jatkaa sitä edelleen saatuaan sadevirkistystä. Uusia yksinkertaisia kukkia avautuu edelleen, vaikka entisiä harvakseltaan kuihtuu.

Punalehtiruusu

Vaikka kaikkien ympärillä kukkivien ruusujen kauneus olisi riitänyt, houkutteli aurinko ja lämpö myös pionit runsaaseen kukkaan ja kaikki yhtäaikaa. Tuntuu siltä, että niiden oma varoituskello toimii ja tiedottaa: jos aiot menestyksellä kukkia, se on tehtävä nyt ennen saapuvia sateita! Korkea ja tanakkavartinen 'Pink Hawaiian' tosin selviytyy aina sateessakin ja jatkaa kukintaansa tyylikkäänä loppuun asti.

'Pink Hawaiian'

Toisin käy yleensä 'Sarah Bernardtille', joten varsinkin sen oli syytä kiirehtiä saamaan esiin muutamia täydellisiä röyhelökukkia auringon paisteessa. Ja onnistuihan se. Puolet kukista ehti avatua ja iloita auringosta. Loput jäivät sateen taivuttamiksi ja muutama pelastettiin maljakkoon. Siinä meni SB:n kukinta. Hetken riemua! 

'Sarah Bernhardt'

Sinisessä maailmassa idänkurjenpolvet ja mirrinmintut vyöryttivät kukkarunsautensa nurmikolle auringosta nauttimaan. Näille vaatimattomille kukkijoille hellesää on parasta aikaa eikä kastelua tarvita. Kun ensimmäiset kukat  kuihtuvat, ne kehittävät aina vaan lisää ja kasvattavat mittaa. Jopa sateen jälkeenkin ne edelleen rehottavat. Tällaiset vaivattomat kauneudet ovat aarteita!

Idän kurjenpolvi, mirrinminttu

Sinisten sarjassa vaaleansiniset kurjenmiekat kukkivat jo ennen pionien avautumista. Pari kesää sitten jaoin kasvuston  kahteen osaan ja nyt - hellesäässä - ne innostuivat kukkimaan kiitettävästi. Nämä kurjenmiekat (Siperiankurjenmiekat ?) ovat muuten kotoisin Mustavalkoisten kodista - kiitos Sanna!

Siperiankurjenmiekka

Hellejakson sinisiin kuuluvat tietysti myös akileijat, nuo helppohoitoiset ja vallattomat kaunottaret. Esimerkiksi tämä sinivalkoinen on ilmeisesti japaninakileijan korkeampi versio, siemenestä lisääntynyt. Akileijat nauttivat hellekesästä, sillä ne ovat usein valinneet oman kasvupaikkansa ja siinä ne menestyvät.

Lehtoakileija

Akileijat ehtivät lähes kukkia ennen sateiden tuloa ja onneksi, sillä sade usein kaataa ne eivätkä ne poudalla tarvitse tukea. Akileijat kasvavat mielellään ryhmässä ja muiden perennojen vieressä. Viime talven tai kevään jäljiltä monet jalostetummat akileijat ovat kadonneet, mutta varmat ja vanhat perinneakileijat ovat lisääntyneet eri värimuodoissaan.

Lehtoakileija

Erityisesti kannoin huolta rakkaista tulikukistani paahtavassa kuumuudessa. Siemenistä kasvattamani valkoiset ja punertavat tulikukat halusin ehdottomasti pitää hengissä. Koska niiden kasvupaikka on lähes koko päivän auringossa, kastelua tarvittiin. Pari vuotta kohdassaan kasvaneet tulikukat ovat ehtineet tehdä kovasti siementaimia vieri viereen enkä ryhtynyt paahteessa niitä siirtelemään. Kasvusto on niin tiivistä, että oli pakko iltaisin kastella ne kunnolla. Kukkavarret ovat jo kypsyttäneet uusia siemeniä, joten lisää tulikukkia on tulossa. Tulikukat siis tarvitsevat lisää tilaa!

Ranskan tulikukka ja purppuratulikukka

Onneksi osassa puutarhaamme on varjoisia tai puolivarjoisia kohtia. Siellä punertavat varjoliljat availivat verkalleen nuppujaan. Niidenkin kukinta etenee nyt nopeasti ja kun varjoliljat ovat kukkineet, kukkavarret muuttuvat sateessa usein ikävän näköisiksi. Silloin leikkaan ne kokonaan pois. Onneksi taustalla näkyvä valkoinen särkynytsydän valtaa sitten liljalta vapautuvan tilan.

Varjolilja

Tämä kesän ilo ovat sormustinkukat. Viime vuonna sormustinkukkia ilmaantui esiin hyvin vähän ja lisäksi ukon tulikukka huijasi minua samanäköisillä taimen aluilla. Nyt sormustinkukkia nousi moneen paikkaan ja lisäksi siirsin taimia sopiviin kohtiin ja ne ovat nauttineet hellejaksosta. Ne ovat kasvattaneet tanakat varret ja tiheät kukinnot. Värivaihteluakin on ihan riittävästi.  Osa sormustinkukista kasvaa aurnkoisilla paikoilla ja osa varjossa, joten niiden kukinta jatkuu myöhempään.

Rohtosormustinkukka

Joka kesä seurataan muutamien luonnonkasvien menestymistä tai pikemminkin säilymistä pihassa. Nurmikohokki on herkän kaunis ja vaatimaton ja yllättävän sitkeä nuokkuvine kukintoineen. Tämä yksilö ilahdutti kuivikkoalueella ison männyn juurella jopa kolmella kukkavarrella. Ensimmäisten versojen nousemista aina seurataan. Sieltä se nousi taas kuivasta maasta hellejaksosta nauttien. Yhtään se ei leviä eikä lisäänny, mutta onneksi meillä on pari muuta yksilöä toisessa kohdassa. 

Nurmikohokki
Keskikesän kukat ovat kukkineet ja kuihtuneina jo kerätty pois, vaikka heinäkuu ei ole edes puolessa välissä. Onneksi seuraavat nuput ja kukat ovat kehittymässä. Siellä odottavat ritarinkannukset, syysleimut, punahatut ja monet muut, myös kesäkukat ovat vasta tulossa kukkaan. Mutta sormustinkukat jatkavat vielä kukintaa!

Hyvää alkanutta viikkoa!