Huonekasveja

Ulkona ei ole juuri mitään kuvattavaa, muutamat talven sinnittelijät kurkistavat harmaan jäätikön alta. Piha on joko täynnä jäniksen jälkien pilkuttamaa kovaa lunta tai harmaata, liukasta jäätä. 

On parasta tutkia, mitä kasveja löytyy sisältä. Vakituisten huonekasvien valikoima on meillä varsin niukka, jos pois jätetään sesongin esikot tai tulppaanit.  Niissä ei ole paljoa hehkutettavaa, mutta otetaan niistä pari esimerkkiä.

Aikaisemmin esittelemieni santtujen lisäksi voimissaan on kaktus, joka on päässyt uuteen alkuun. Se on vuosikausia vanha ja viime syksynä leikkasin siitä reilusti pois vanhoja kuivahtaneita versoja. Nyt se on innostunut lievän lannoituksen ja valon ansiosta uudistumaan ja pari nupun alkua on näkyvissä. Se on joskus kukkinut joulun aikaan ja muistaakseni olen sen aikoinaan saanut pääsiäisenä kukkivana. Yleensä vien sen kesäksi ulos, mutta viime kesän se vietti sisätiloissa. Ehkä kesäloma ulkona muuttaa sen kukkimisajankohtaa.

Toinen vaatimaton vihertäjä on juoru, jonka alku meillä on peräisin kymmenen vuoden takaa. Kun versosto alkaa olla liian pitkää tai tiputtelee lehtiään, voi siitä leikellä reilusti oksia ja suoraan multaan työnnettynä ne alkavat kasvaa 99 %:n varmuudella. Typistetty kasvi kasvattaa myös rehevästi uutta, mutta sen voi huoletta heittää pois, sillä multaan istutetut oksat ovat tuota pikaa täydessä rehevyydessä. 

Aiemmin jaettuja pikku santtuja ja juoru mahtuvat juuri kolmestaan vanhaan peltiseen nuken kylpyammeeseen - siis tosi vanha amme!

Näitten vaatimattomien viherrysten joukossa on yksi outo kulkija, joka ylhäisessä yksinäisyydessään on ylitse muiden. Orkidea jatkaa kukintaansa vakaana ja sille en osaa tehdä muuta kuin juottaa silloin tällöin laimeaa lannoitevettä. 

Eläviä kukkia on meillä talvielämässä vähänlaisesti. Yllättävää kyllä,  kasveja ja kukintaa löytyy monesta paikasta kotoa ja toiset niistä ovat kotoisin muilta mailta ja ne kestävät vuodesta toiseen.

Linneväveriet i Horred Ruotsissa on perustettu v. 1859 ja sen kymmenen vuoden takaisesta tuotannosta on esimerkkinä kolmen kukan sarja tanakkaa puuvilla-pellavaa. Se viihtyy usein meidän sohvapöydällä.

Muutamia vuosia sitten noin kahdeksanvuotias lapsenlapsi maalasi teoksen " Vadelmapesaat" ja se pääsi kehyksiin. Sinä vuonna oli puutarhassa hyvä vadelmasato.

Kymmenen vuotta sitten syksyllä tuotiin Pohjois-Amerikan Tyynen valtameren rannalta sademetsän valtavia vaahteranlehtiä, jotka prässättiin jo matkalaukussa ja ovat nyt lasin alla muistona.

Turkkilaisesta mattokutomosta onnistuttiin joskus kerjäämään vanhoja maton solmimiseen käytettyjä kuviomalleja - kukkakuvioita nämäkin. Ja kuinkahan monta solmua mahtuikaan neliösenttiin...

Huovutettuja ruusuja!

Tyynynpäällinen on ommeltu tilkuista, jotka on värjätty tai maalattu. Kasviaihe voi olla vaikka sininen - olisikohan se vesikasvi?

Luettelo on yllättäen loputon - kaikkia kukka- ja kasviaiheisia asioita löytyy vaikka kuinka paljon. Onneksi on niin, sillä meidän täytyy pärjäillä näillä kestokasveilla vielä pitkään. Kun ensimmäiset lumikellot ja hiirenkorvat koivuihin ilmestyvät, siirrytään ihailemaan ulkokukintaa.

Rauhallista viikonvaihdetta!

Linnunpönttöjen huolto

Nyt on sopiva aika siivoilla linnunpöntöt. Siitä on muistutuksia lehdissä ja TV:ssä. Koska on kirpakka pakkaskeli, eivät lintukirput ole hengissä, joten pesiä on hyvä puhdistaa. Meillä on pitkälle toistakymmentä pesää pihapiirissä ja metsäalueella. Kaikki pesät ovat kesäisin käytössä. Asukkaista on tunnistettu ainakin monenlaisia tiaisia ja kirjosieppoja. Joku lintuherra pitää varmuuden vuoksi kahtakin residenssiä ja ehkä myös kahta puolisoa.  Toisaalta kakkospesä voi toimia myös harhautuksena.

Pesiä ei tarvitse puhdistaa joka vuosi, mutta on huolehdittava siitä, että pesän pehmikkeet eivät nouse liian korkealle. Silloin tikka ulottuu nappaamaan poikaset suihinsa ja sitä me emme halua.

Pöntöt on rakennettu yleensä maalaamattomasta sahalaudasta ruuveilla kooten. Erilaisten ilmojen jälkeen osa niistä on nuhruisia, mutta toisaalta ne sulautuvat värittöminä ympäristöönsä.

Usein luullaan, että pöntöt täytyy ripustaa korkealle, mutta nämä tavalliset pihan pikkulinnut viihtyvät hyvin pesässä, vaikka se on parin metrin korkeudella. Nämä kaksi edellä kuvattua pönttöä on sijoitettu pergolan molempiin päihin eli juuri käden ulottuville. Yllä kuvattu pesä on ollut supersuosittu. Pöntön sisällä majaili kirjosieppoperhe ja samaan aikaan katolle rakensi pesän rastas. Pergolan tuoksuköynnöskuusamassa oli vielä lisäksi toinen rastaan pesä. Rastaat eivät aina ole kovin suosittuja marjavarkaiden maineen vuoksi, mutta meiltä ne lähtevät paremmille marjamaille, kun mansikat kypsyvät.

Tämä pönttö on rakennettu onttoon kuusenrungon pätkään ja se on yhtä suosittu kuin lautapöntöt. Olemme kokeilleet myös vaakasuoria lautapönttöjä. Niissä on huolehdittava siitä, että kulkuaukosta on riittävä etäisyys pesän pehmikeosaan, jotta poikaset ovat taas suojassa vihollisiltaan. Tämäkin pesä on ollut ahkerassa käytössä. Yleensä tiaiset tulevat ensimmäisinä valtaamaan "mökkejään", mutta kirjosieppojen saapuessa on neuvoteltava uudelleen asuinpaikoista. Joissakin pöntöissä asukkaat vaihtuvat ja tiaiset etsivät uuden paikan.

Oletteko jo rekisteröineet omat linnunpönttönne osoitteessa yle.fi/miljoonaponttoa? Lintujen pönttöpuut ovat vähentyneet metsissämme ja tarvitaan paljon ihmisten rakentamia asumuksia.

Viime vuonna saimme hyvän vinkin pönttöjen ripustamiseen. Pöntön takaseinään kiinnitettiin ruuveilla oksakulma, joka on tehty jostakin poisto-oksasta. Oksakoukun avulla pönttö voidaan ripustaa taas puun oksaan tai johonkin muuhun ripustuskohtaan. Pönttö on nyt helppo irroittaa puhdistusta varten eikä puu saa mitään vauroita kiinnityksestä. Seuraavassa kuvassa näkyy pönttö edestä...

... ja seuraavassa näkyy takaseinään ruuvattu oksakokku.

Viime syksynä rakennettiin myös hyöteishotelleja. Käytössä oli vanhaa harmaantunutta lautaa ja sisustukseen käytettiin vuohenputkien ja karhunputkien kuivuneita varsia. Ensi kesänä voidaan seurata, mitä hyöteisiä saamme hotelliimme.

Koska lintujen ja hyönteisten kuvaaminen tuppaa olemaan liian vaikeaa, liitän tähän loppuun postimerkkiaarteen etsinnässä löytyneet lintumerkit ja taitaapa mukana olla joku perhoskuvakin.

Valoisia helmikuun hetkiä!

Tammikuu 2017

Vuoden 2017 tammikuu on ohi. Torpan puutarha on talviunilla ja myös puutarhurit. Tammikuu on täyttynyt kaikella muulla, joten puutarha-ajatuksetkin ovat olleet talvilevolla. Blogeissakin on tullut vierailtua harvakseen. Puutarhapuuhien sijasta talviaikaan on tullut kuljettua luonnossa.

Siemenpussit ja puutarhasuunnitelmat ovat saaneet olla rauhassa. Tosin joitakin esiasteella muhivia suunnitelmia on kypsymässä, mutta niistä ei vielä ole mitään konkreettista esitettävää. Nyt olen kyllästynyt aikaisempien kesien kuvien selaamiseen, koska vielä ei pääse käsiksi uuteen kesään. Siksi tässä postauksessa on vain harmaanvalkoisia ulkokuvia. Nyt haluan päästä eteenpäin.

Ulkopuuhien sijaan olen pyrkinyt vajauttamaan kaappien sisältöä, tosin melko heikolla tuloksella. Jotakin sieltä kuitenkin on lähtenyt liikkeelle, esimerkiksi pussillinen virkattuja isoäidin neliöitä. Varmaan kolme vuotta sitten alkoi sinivalkoisten langanloppujen suunnittelematon yhteenvirkkaus ja nyt ne on koottu hartioita lämmittäväksi peitoksi. Vihdoinkin pois sieltä lankalaatikon takaa muistuttamasta - hei täällä odotellaan! Reilut 130 tilkkua ja hapsut, siihen upposivat monet siniset ja valkoiset ja harmaatkin pienet kerät, jotka olivat niin pehmoista laatua, ettei niitä kannattanut sukanvarsiin ujuttaa.

Keskeneräinen nyytti kaapissa muistuttaa aina ikävästi olemassolostaan ja sellainen on syytä hoitaa pois rasittamasta ainakin nyt kolmen neljän vuoden kuluessa. Samanlainen kohde on aina silloin tällöin myös puutarhassa. Aina ohi kulkiessa se sattuu silmään. Miksi en ole tehnyt tuolle jotakin? Aionko yleensä tehdä sille jotakin? Heti kun päätös toimeen tarttumisesta on tehty, tulee parempi olo ja ensimmäinen lapionpisto tai saksien naksahdus aiheuttaa ja jo huomattavaa iloa ja tyytyväisyyttä. Niinpä on tässä nyt mukava kietaista sinivalkoinen lämmittävä peitto ympärilleen sohvalle käperyessään, kun lankakaapissa on taas tilaa.

Lankavarastossa on muhinut myös ikiajat jostakin kulkeutuneet kolme kerää ruotsalaista valkoista mohairlankaa, jolle en ole keksinyt sopivaa käyttöä. Nyt osui silmiini Kotilieden Käsityölehden ohje, joka sopii ajankohtaan, langan väriin ja struktuuriin ja on superhelppo mallineule: tunturineule. Kolme kerää riittää hyvin isoon talvihuiviin, jonka ehkä lahjoitan joskus jollekin. Mallineule on idioottihelppo: neulotaan jatkuvasti 2 oikein, 2 nurin tasoneuleena, jolloin oikea ja nurja puoli neulotaan samoin. Jippo on siinä, että silmukkaluku on jaollinen 4:llä + 1 silmukka. Näin oikein-nurin raidat siirtyvät aina silmukalla, ja pintaan tulee tunturimaisia kohoraitoja. Tätä neuloessa pystyy hyvin seuraamaan, miten Hercule Poirot ratkaisee jälleen seuraavan eteen tulevan murhan.

Kaappien ja laatikoiden tyhjennysprojektissa löysin myös värikkäämpia juttuja tämän valko-harmaan kokonaisuuuden värittämiseksi. Ihania valokuvia esittelevässä blogissaan Sara toi jokin aika sitten esiin kasviaiheisia postimerkkejä. Minäkin olen vuosien varrella napannut talteen kauniita postimerkkejä ja niinpä ryhdyin kaivamaan esiin laatikon pohjalta kokoelmaani. Ja kyllä sieltä löytyi jopa puutarha-aiheisia ja kasviaiheisia merkkejä. Luontoaiheisia, lintuja, kaloja ja perhosia kuvaavia aiheita on paljon. Postimerkit ovat yllättävä kauniita, kun niitä lähemmin tarkastelee.

Nämä kasviaiheiset merkit ovat vielä kiinni kirjekuoren palasissa sellaisina, kun ne olen talteen korjannut. 

Olen viime aikoina vannonut jättäväni esikasvatusprojektit väliin, mutta Katin neuvojen mukainen jättiverbenan esikasvatus on kyllä houkuttelevaa. Saattaa käydä niin, että verbenan siemenet päätyvät multaan, kylmäkäsittelyyn ja esikasvatukseen, sillä se on yksi kauneimmista korkeista kukkijoista. Läipäivinä on joka tapauksessa otettava esiin tallessa olevat siemenet ja ryhdyttävä suunnittelemaan uusien hankintaa. Sitten se kevät oikeasti alkaa.

Antoisaa helmikuuta ja onni teillä, jotka pääsette kylvämään !