tiistai 31. heinäkuuta 2018

Trooppinen heinäkuu

Töyhtöangervo

Heinäkuu alkoi aurinkoisen lämpimänä.
Monet angervot kukkivat valkoisin ja tai vaaleanpunertavin kukin.
Töyhtöangervon komeat, valkoiset kukat kasvoivat ennennäkemättömiin mittoihin ja
ne kestivät kauniisti koholla ensimmäisiin sateisiin.

  Keijuangervo

Keijuangervo oli vaaleanpunertavan kukkamassan peittämä
 ja kimalaisilla oli kerrankin mettä.

 Pihlaja-angervo

Pihlaja-angervot aloittivat kukinnan jo heinäkuun alussa. 
Tavallisesti ne ovat hyviä perhoskukkia, mutta silloin ei vielä perhosia näkynyt, 
joten myös ne jäivät kimalaisten herkuksi.

Tähtijasmike

Tähtijasmikkeen tuoksu ja valkoinen kukkapilvi  
tuntuivat ja näkyivät kesäillassa.
Meillä on kaksi suurta tähtijasmiketta, joten
tuoksua aina riittää.

Tässä vaiheessa oli jo ryhdytty kasteluun ja
myös jasmikepensaat tarvitsivat lisävettä runsaan kukinnan vuoksi.

 Malva

Kastelua eivät tarvinneet malvat, 
joiden vaaleanpunertavat kukat jatkoivat aikaisempaa värilinjaa.

 Jalokurjenpolvi

Aavistuksen pehmeää sinertävää sävyä kukkapenkkiin toivat
jalokurjenpolvet, jotka levittivät runsaat haaransa kuivuudesta huolimatta.

 Karpaattienkello

Vähän terävämpää sinistä toivat mukaan karpaattienkellot.
Ja niitä ei sitten tarvitse kastella.
Mitä kuivempaa on, sen parempi. Runsaammin kukkia syntyy.
Kun kuihtuneet kukat napsii pois, syntyy toinen kukkakerros ja  nyt edelleen,
karpaattienkellot kukkivat helteestä nauttien.


Monet siemenistä kylvetyt tai kylväytyneet, kaksivuotiset kasvit
 nauttivat lämmöstä ja auringosta.
Harjaneilikoita ilmaantui tänä vuonna enemmän kuin yhtä väriä
ja nekin ovat kukkineet pitkään, kun sade ei ole niitä hakannut maahan.

 Sormustinkukka

Tämä kesä on ollut sormustinkukkien juhlakesä.
Kukkia on ilmestynyt paljon ja niiden värivalikoima on ollut laaja. 
Joskus kaikki pihan sormustinkukat ovat lähes samaa punaista,
mutta tänä vuonna värejä on valkoisesta tummaan ja
kukat pysyvät kauniisti pystyssä - 
kun sitä hakkaavaa sadetta ei ole kuulunut.

 Ruskolilja ja tarha-alpi

 Heinäkuun puolen välin jälkeen väriskaala muuttui -
 keltaiset ja punaiset ja oranssit kukinnot ilmestyivät esiin.
Tarha-alpi on massiivinen keltaisella kukkija ja tilanvaltaaja.
Kuivan heinäkuun aikana alpi levisi ja nautti olemassaolostaan.
Erilaiset liljat pääsivät vauhtiin. Meillä tosin on liljoja vähän.

 Virolainen päivänlilja

Päivänliljoissa oli tänä vuonna niukasti kukkavarsia,
 kun sen sijaan viime kesän niitä oli runsaasti.
Ehkä ne taas lepäävät ja valmistautuvat seuraavaan kesään.

  Rusopäivänlilja

Viime viikolla osui yllättäen pienialainen sadekuuro kohdallemme:
3 mm ihanaa lämmintä lempeää pisarointia illansuussa!
Sadetta kesti vain vähän aikaa ja sen jälkeen taas ilta-aurinko paistoi.
Kasvit piristyivät silmin nähden ja sadevaesitynnyreihin kertyi vettä mukavasti.

Tuntematon värililja

Vanhat päivänliljat ja tiikerinliljat ovat jo tuttuja,
mutta värililjoja on vain muutama. 
Viime aikoina monissa blogeissa on esitelty upeita liljavalikoimia
ja pakko sanoa, että innostus liljapenkin perustamiseen on kehittymässä.

 Pioniunikko

Kesäkukkien kukkimisaikaa oli myös heinäkuu. 
Pioniunikot eri väreissään - joko kylvettynä tai kylväytyneinä - kukkivat.

Ruiskaunokit ja unikot

 Tänä vuonna kylvin myös ruiskaunokkeja omaan penkkinsä. 
Ne ovat kesäkukista suosikkejani.
Niitä olen käyttänyt moneen kukkakimppuun kosmoskukkien tilalla.
Kosmoskukkani eivät vieläkään kuki kunnolla, kavattavat vain varsistoa.

 Kärhö Warszawska Nike

Heinäkuussa on tietysti kärhöjen vuoro.
Muutama luottokärhö on jo aloittanut kukinnan.
Lisäksi esiin on noussut pari salaperäisiä versoa, joita ei vielä pysty tunnistamaan,
 sillä kukat eivät ole avautuneet.
Ne saattavat olla ilahduttavia yllätyksiä eli
kärhöjä, jotka ovat olleet vuoden pari
näkymättömissä.
Tämä vuosi ja heinäkuu on ollut kärhöille oivallista aikaa.

Kärhö Hagley Hybrid

 Kärhöt kiipeilevät meillä erilaisissa luonnonmukaisissa `telineissä`.
Tämä  kärhö tavoittelee aurinkoa  risukasassa.
Kuivista risuista on koottu röykkiö, jossa kärhöllä on hyviä tarttumakohtia.

Vanha syysleimu

Heinäkuun päättyessä on jo syksyn tuntua - hyvää sellaista!
Syysleimut kukkivat ja tuoksuvat!

Nyt on saatu kokea ainutlaatuinen trooppinen heinäkuu.
Kasvit ovat vaatineet kastelua, mutta vähitellen monet ovat tottuneet niukkaan kosteuteen
 ja porottavaan aurinkoon.
Kukinnat ovat olleet komeita ja varret tukevia.
Tuntuu jopa siltä, että puutarhakasveista  osa kuuluu juuri tällaisen ilmanalaan.
Kuka kaipaa piiskaavia kylmiä sateita päivällä
tai hyytävän kalseita öitä?
Eivät ainakaan syysleimut täydessä kukassaan!

Tervetuloa elokuu - mitähän se tuo tullessaan!

24 kommenttia:

  1. Ihana kukkakooste. Tosiaan monen kasvin kukinta on ollut tänä kesänä kauneimmillaan. Outoa että elokuu on pian jo täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kukkii pikavauhtia - jääkö vielä jotakin syyskuulle!?

      Poista
  2. On siellä kukkaisaa! Liljainnostusta kannattaa kuutioida suhteessa esiintyviin liljakukkoihin. Meillä niitä ei ole näkynyt kuin pari satunnaista kaikkien vuosien aikana. Siis liljat on suosikeitani myös.

    Toivon elokuulta vähemmän helteitä ja enemmän sateita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtään liljakukkoa ei toistaiseksi liljavalikoimassamme ole näkynyt, mutta saapa nähdä tulevaisuudessa!

      Poista
  3. Upeaa kukkaloistoa on teidän pihalla. Jasminit ovat ihania ja niin hyvä tuoksuisia
    Hyvää alkavaa elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpiminä iltoina ovat tuoksuvat kasvit ihania - voi kuvitella itsensä jonnekin eksoottiseen maahan!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Heinäkuu oli melko kukkivaa, mutta nyt elokuun puolella näyttää vahenevän. Kasteluinto vähenee samaa vauhtia...

      Poista
  5. Kylläpä sinullakin on ollut komeat kukkaset ja edelleen kukkailottelu jatkuu, kunhan kärhöt pääsevät vauhtiin. Yllättävän hyvin kasvit ovat kuivan kesän ottaneet vastaan ja tosiaan, ei sellainen jatkuva sade kukintoja kaunista. Karpaattien kelloa minun täytyy hankkia sinivalkoiseen penkkiini, joka selvästi suosii kuivassa ja kuumassa viihtyviä kukkasia. Kiitos vinkistä! Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt rakastavat lämpöä - se on nyt selvä. Kastelua ja lannoitusta voi aina antaa lisäksi. Karpaattienkellot ovat todella ikuisia kaukkijoita, jos kuiva ja aurinkoinen paikka löytyy!

      Poista
  6. Ihanaa kukintaa on sinullakin ollut heinäkuussa. Upea väri tuossa tuntemattomassa värililjassa. Kärhösikin näyttävät viihtyvän hyvin :) Minun pitää siirtää karpaattienkelloni johonkin toiseen kohtaan, sillä jänis käy parturoimassa sen joka yö. Enää se ei tunnu välittävän valkosipulijauheestakaan, kun on oppinut, mistä löytyy herkkua. Sade kieltämättä alkaisi jo olla tarpeen, mutta tottahan se on, että kukinnot pysyvät kauniimpina poutasäällä. Katsotaan, mitä elokuu tuo tullessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kävi aikaisemmin jänisparturoitsija, mutta jostakin syystä ei enää. Tosin kellot ovat nyt hieman toisessa paikassa. Mitähän erkoishivenainetta karpaattienkellot tarjoavat jänikselle?

      Poista
  7. Ihana heinäkuun kooste. Paljon ihanuuksia on siellä kukassa ja mitähän se elokuu tuo tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuu on jo menossa, mutta kukinta alkaa jo vähetä. Kaikki on kukkinut niin nopeasti!

      Poista
  8. Kaunista kukintoo on siellä. Karpattienkello on ollu tiälläkin ihan sinisenä kukista. On kyllä hyvä kasvi! Erikoinen kukaltaan tuo Virolainen päivänlilja. Vielä kukkijoita riittää elokuullekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, ainakin jokunen kärhö puskee vielä nuppuja!

      Poista
  9. Upeat kuvat ja niin ihania kukkia♥ Kyllä vaan on ollut kaunis kesä! Mukavaa alkanutta elokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä lämmin auringonpaiste on ollut monelle kasville eduksi, kunhan vain jaksaa kastella...

      Poista
  10. Ihanaa kukintaa! Tämä on tosiaan ollut poikkeuksellinen kesä. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen kesä ja erikoinen heinäkuu! Jännityksellä odotellaan elokuun etenemistä!

      Poista
  11. Kerrassaan upeaa kukintaa kesän lämmössä.
    Tunelmallista elokuuta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, pimenevät illat tuovat jo omaa tunnelmaansa!

      Poista
  12. Upeita kukkia. Täytyy muistaa tuo karpaattienkellon kuihtuneiden kukkien nyppiminen ensi vuonna. Täksi vuodeksi siitä tuskin kerkeää olemaan iloa, mutta voisi sitäkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii karpaattienkello vielä tehdä yhden kukinnan, jos heti leikkaa saksimalla vanhat pois!

      Poista