lauantai 27. lokakuuta 2018

Talviaika saapui


Eilen illalla alkoi lumisade ja onnistui peittämään puut, pensaat ja maat valkoisiksi. Aamulla lähdin ikuistamaan tätä ehkä hetkelliseksi jäävää talvea. Aurinko kohosi metsän takaa ja teki ojan varren lehtikuusesta kullanhohtoisen.


Nurmikot ja istutusalueet olivat aamulla vielä valkoiset ja kevyt lumi pysyi sitkeästi puiden oksilla. Vasta iltapäivän lämmittävä aurinko sai sen sulamaan.


Lehdet olivat vielä sitkeästi kiinni Mustialan ruusussa, samoin muissa pensasruusuissa. Ehkä sulava lumi pudottaa ne vähitellen.


Mustikkapensaat olivat turvassa lumikoristeisissa verkkoaitauksissaan ja hyvä niin. Jänikset olivat juoksennelleet ympäriinsä nurmikolla ja maistelleet apilan lehtiä.


Norjanangervon lehdet olivat jo poissa, mutta aidanne keräsi vaahtomaisen kuorrutuksen oksilleen ikäänkuin talviaikaan siirtymisen kunniaksi. 


Tänä syksynä jätin  perennojen varsia aikaisempaa enemmän leikkaamatta. Syysleimut seisovat vielä tanakoina ja vihreinä. Näin ne kuulema keräävät paremmin lunta suojakseen.


Oli virkistävää herätä valkoiseen aamumaisemaan. Näissä tunnelmissa on hyvä siirtyä huomenna talviaikaan. Hyvää viikonloppua!

23 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia. Erityisen kaunis on tuo auringossa loistava lehtikuusi. Ylimmäisestä kuvasta voisi tehdä vaikka joulukortteja.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa, jos kuvat näyttävät ihanilta. Silloin oli tosiaan upea aamu!

      Poista
  2. Onpas kauniin talvisia kuvia! Ensimmäisen kuvan lehtikuusi hohtaa hienosti kultaisena. Meillä ei ole satanut lunta juuri yhtään lokakuun alun ensilumien jälkeen. Maa on kyllä jo parin sentin syvyydelle asti jäässä. Lunta jo hieman kaipailisin, että olisi valoisampaa. Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Meillä satoi sen verran, että maa on vielä valkoinen ja illan tullen pakastui hieman. Ehkä viikon kuluessa sulaa...

      Poista
  3. Ihanat kuvat. Meilläkin satoi samanverran lunta oli niin valoisan valkoista, ei vaan tullut kuvattua.Hyvää lauantai- iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tuo valoisuus on piristävää, valkoinen maa antaa yllättävästi valoa!

      Poista
  4. Hienoja lumen verhoamia kuvia. Meillä ensilumi on vielä satamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensilumi aina sykähdyttää ja nyt se näyttää pysyvän vielä ehkä muutaman päivän!

      Poista
  5. Ihania talvisia kuvia, täällä ei ole vielä lunta satanut. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, täällä vielä nautitaan lumisista maisemista!

      Poista
  6. Ompa teille jo paljon lunta satanu. Kauniisti on kuoruttanu kasvit. Meille ihan vuan pikkusen sipas, pakkasella on vielä muutaman päivän, sitten sullaa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ensilumi oli ihan yllättävä ja juuri talviaikaan siirryttäessä - tuli oikea talvinen tunnelma!

      Poista
  7. Oho, siellä on tullut ihan kunnolla lunta. Kauniita kuvia. Tänne eteläänkin luvatiin lumisadetta, mutta ei se koskaan saapunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kävi, vieläkin on valkoista ja pakkasta oli aamulla -8 astetta. Mukavaa viikon alkua!

      Poista
  8. Oi kaunista, talven ihmemaahan muutitte asumaan. Hyvät suojaukset teillä pupujen varalta, siellä jo verkkojen lomassa vaanivat.... Pysyykö tämä lumi maassa teillä? Täällä tuli huitula ensilumi myös tänään ja palelin kuin koira. Hyvää talviaikaa toivotellen ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on valkoista - ja hyytävän kylmää, mutta ehkä se viikon kuluessa sulaa...Hyvää viikon jatkoa kuitenkin!

      Poista
  9. Ihania valkoisia kuvia. Tulipa teille lunta paljon, meille tuli vain hiukan härmää. Minä leikkasin melkein kaikki kukan varret taas tänä vuonna. Niistä jotkut kun lisääntyy aikalailla kun saavat kylmäkäsittelyn . Muutamia vain säästin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset maisemat palasivat taas vihreiksi ja ruskeiksi lämpimissä ilmoissa. On silti ollut mukavaa ulkona!

      Poista
  10. Upeat kuvat ja noin paljon lunta!
    Meillä ei viimeisin lumisade jäänyt maahan ollenkaan. Nyt ropisee sade.
    Mukavaa ja rauhaisaa marraskuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää marraskuuta sinnekin! Lumi hävisi ja tihkusateet kastelevat pehmeästi.

      Poista
  11. Wonderful landscapes, great photos.
    Have a lovely weekend
    Warm regards
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista