Jalava kukkii

Pääsiäisen jälkeen kevään eteneminen on ollut hidasta. Tuntuvat yöpakkaset jatkuvat edelleen eikä puutarhatöiden kanssa pääse merkittävästi eteenpäin. Tosin on ollut hyvää aikaa siivoilla talven jäljiltä tienoita risuista ja kasvijätteistä, mutta tähän päivään asti on vielä osa kasveista lehtien tai havusuojan alla odottamassa sitä kevään henkäystä.

Joka vuosi ilmaantuu kuitenkin jokin yllättäjäkasvi, joka varoittamatta ilahduttaa karuina kevään päivinä. Aikoinaan pähkinäpensaan ensimmäinen kukinta oli ihan uskomatonta, jota ei ollut osannut edes odottaa. Viime keväänä onnenpensas tuotti kukinnan, jota ei aikaisempina keväinä ollut näkynyt.

Tänä kolkkoakin kolkompana keväänä yli kymmenen vuotta vanha jalavamme yllätti ensimmäisellä kukinnallaan. Pienet sarjamaiset kukinnot ovat varsin vaatimattomia, mutta niitä on ympäri koko puun ja kukinta on kestänyt jo ehkä viikon. Kukat ovat hieman vaaleanpunertavia ja niiden vihertävä siitepöly on hienon hienoa. Kasvin tiedoista selviää, että se on tuulipölytteinen, joten pölytys onnistuu. Hyönteisiä on vielä hyvin vähän.

Kukat eivät kilpaile koristeellisuudessaan purppuraomenapuun juuri avautuvien nuppujen kanssa tai vähitellen kukkivien kirsikoiden tai luumujen kanssa. Niitten avulla saatiin kuitenkin tietää, minkälainen jalava on kysymyksessä

Jalava on tullut meille pienenä puuntaimena tuttavien puutarhasta, jossa sitä oli vaalittu muutama vuosi. Meillä jalava on kasvanut yli kymmenen vuotta ja se on jo ainakin viisi metriä korkea. Suomessa kasvaa kahta luonnonvaraista jalavaa harvinaisina. Yleisesti niitä on vaikea erottaa toisistaan, mutta niiden kukinnot ovat hieman erilaiset. 

Meidän jalavamme on kukinnon ulkonäön mukaan kynäjalava (Ulmus laevis), jonka kukinto on sarjamainen. Vuorijalavan (Ulmus glabra) kukinto taas on enemmän mykerömäinen. Olipa hauskaa, että puu vihdoin paljasti salaisuutensa.

Kukat ovat siis pieniä siroja sarjakukkaisia ja siksi on varsin yllättävää, että siemenet kehittyessään muodostuvat melko suuriksi ja niihin syntyy laaja lenninsiipi, jolla ne voivat leijalla uuteen paikkaan. Alakuvassa on kuivia jalavan siemeniä, joita sattuu olemaan vielä tallessa. Ne ovat kuvassa jokseenkin luonnollisessa koossa. Ehkä syksyllä nähdään vielä siemenien muodostuminen omaan puuhun.

Lämpenemistä odotellessa sain koottua kantopuutarhan tai paremminkin voisi sanoa kantokulman. Pikkuhiljaa jo talven aikana siihen kerääntyi kantoja ja muita puun osia, joita oli jo varastossa ja lisäksi vaari teki välillä löytöjä ja toi lisää suuria painavia juurakoita. Kasveja ei varsinaisesti ole vielä istutettu, mutta koko rykelmä sijoittuuu taikinamarjapensaiden ja lehtokuusamien tyveen. Siihen on myös aikoinaan istutettu pieni saarni, joka nyt jää kantoryhmän keskelle.

Joitakin muualta poistettuja maksaruohoturpeita olen pudotellut väleihin ja niissä kukkivat scillat. Lisäksi tässä kohdassa on luonnostaan sinivuokkoja ja saniaisia, jotka varmaan sieltä ajan mittaan nousevat.

Kuukausi karanteenia eli enimmäkseen puuhailua täällä kotipihalla on ollut hyödyllistä. Monet aidat ja portit, jotka on rakennettu puusta, on taas korjattu. Perusteellisen uudistuksen tarpeessa oli myös etupihan kukkapenkin halkaisema käytävän puureunus. Ensimmäinen versio lehtikuusipanelista taivutetuista reunakaarista kesti yli 15 vuotta, joten ihan pian ei tarvitse tätä urakkaa tehdä.

Hommassa oli työtä pariksi päiväksi ja yleistä siivousta vielä sen lisäksi. Vanhat lahonneet raunalaudat poistettiin ja reunojen kasvit nostetettiin ylös odottamaan uusien lautojen asennusta. Sen jälkeen lisättiin taas multa ja istutettiin kasvit pääosin takaisin samalla tavalla.

Tässä käytävä toisesta suunnasta...

... ja keväiset vuohenjuuret kukoistavat toisella laidalla pari vuotta sitten.

Kaikesta kylmyydestä ja tuulesta huolimatta olen saanut nauttia scillojen sinestä, pikku käenrieskan ja kevätesikoiden kullankeltaisesta loistosta ja kiurunkannusten sinipunerruksesta!

Lämpimiä odotellessa!