perjantai 15. toukokuuta 2020

Saatiinko lämmintä?


Ei saatu vielä lämmintä.
Saatiin lunta, räntää ja hyytävän kylmää
äitienpäivän jälkeisenä maanantaina.



Lumi kesti puiden oksilla
ja
maassa vielä iltapäivään.
Illalla satoi vielä lisää.


Kuolanpioni ojenteli versojaan
sulavan sohjon seassa.


Raparperit saivat juuri kasvatettua
lehtensä reheviksi.


Viinimarjapensaiden kukkanuput
peittyivät hetkeksi lumeen.


Yläpihan kukkapenkki näytti kalpealta.


Kasvimaalla ensimmäiset kylvöt oli peitetty harsolla ja
lumella!


Tuomi oli juuri aloittamassa kukintaa
ja silloin räntämassat yllättivät.


15. toukokuuta oli
edelleen öisin kunnon pakkaslukemat
ja päivällä tuli hetkittäin räntää
taivaan täydeltä.


Imikkä ei risuaidan katveessa
ole huomannut mitään erikoista.
Pakkasyö on taas edessä
ja perunat on vielä istuttamatta!



30 kommenttia:

  1. Näyttää samanlaiselta kuin täällä! Tänään on satanut lunta, vettä, räntää ja rakeita. Nyt iltamyöhäisellä on lumi maassa. Kevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelta suunnalta tulee samanlaisia näkymiä. Tänä aamuna yllätti jo yöllä satanut lumi. Sulihan se kuitenkin pois vähitellen. Auringon vilahduksia viikonloppuun!

      Poista
  2. Aika dramaattiset kuvat säätilasta. Tähän aikaan vuodesta ei enää toivoisi lisää lumisadetta. Meillä ei onneksi ole tullut kuin vähän räntää parina aamuna, mutta se ei ole jäänyt sentään maahan. Toivottavasti kasvisi eivät pahoin kärsineet lumesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit ovat yllättävän sopeutuvaisia! Vain muutaman kotkansiiven kääröt näyttävät mustuneen yöpakkasissa, kun keräsin jo suojahavut pois. Olisi pitänyt vielä malttaa!

      Poista
  3. No,ei saatu lämmintä! Maisemat näyttävät juuri tälläkin hetkellä tuolta eli lumiselta. Pitää oikein pinnistellä, ettei masennu täysin. Lähinnä lintujen puolesta surettaa. Kunpa selviäisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnuilla on tosiaan kovat oltavat. Meillä on jo västäräkkiä myöten kaikki pesimässä rastaista puhumattakaan. Laulurastas sinnittelee halkopinon välissä pesässään munien päällä - voi kun sen haudonta onnistuisi!

      Poista
  4. Lumen ja kasvavien vihreiden versojen yhdistelmä näyttää niin erikoiselta. Sait otettua kauniita kuvia ja jotenkin puutarhan rakenteet ja alueet tulevat näissä hyvin ja kauniisti esiin. Jokohan nyt alkaisi yölämpö hieman aste kerrallaan nousta, vaikka kylmää sadetta onkin vielä toistaiseksi luvassa. Ehkä viikon päästä mennään jo lämmintä kohti?
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja toivotaan kylmyyden hellittävän - voi niitä tomaattejasi ja kurkkujasi! Minulla on kaikki esikasvatukset vielä sisällä. Mukavaa viikonloppua kuitenkin!

      Poista
  5. Ei saatu lämmintä, ei. Samannäköistä meilläkin on ollut, niin äitienpäivän jälkeisenä maanantaina kuin eilenkin. Onneksi lumi sulaa nopeasti ja kasvit nostavat sinnikkäästi vartensa, mutta edelleen se lämpö puuttuu. Kyllä se sieltä tulee ja silloin kaikki räjähtää kasvuun ja kukintaan. Tämä kevät tulee jäämään muistiin kaikin puolin erikoisena.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä lämmennyt ja kaikkien postauksista on voinut seurata tätä jatkuvaa lumiyllätystä. Onneksi kasvit ovat saaneet tätä kylmäkäsittelyä vähän kerrassaan ja pitkän aikaa, joten ne näyttävät tottuneen siihen. Toivotaan viikonlopuksi vähän auringon pilkahduksia!

      Poista
  6. Kolkon kylmältä näyttää, mutta kyllä se siitä. Niin pitää uskoa. Pari tuntia kunnon auringonpaistetta ja lumi on taas pois. Kunpa ei herukat alkaisi ihan vielä kukkia, toivon täällä, ja sinä varmaan myös siellä. Hyvää viikonloppua sateesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Riitta! Marjasadon pelastuminen on tosiaan toivottavaa!

      Poista
  7. Harmittaa, kun lunta ei tullut talvella, jolloin sitä olisi kaivattu. Nyt sitten kärvistelemme kylmässä. 🌧

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin - kuvistakaan ei enää aina erota, kuvaavatko ne keskitalvea vai kevättä!

      Poista
  8. Voi että! Ensimmäisestä kuvasta ajattelin kirjoittaa, että onpa kaunista, mutta kyllähän se aika kurjalta näyttää, kun vihreiden lehtien ja kukkien päälle sataa lunta. Tuomen lehdistä ja kukista päätellen teillä oli luonnossakin kevät paljon pidemmällä kuin täällä.
    Kauniilta ja siistiltä näyttää puutarhanne lumisenakin.
    Ensi viikko näyttää vielä kylmältä, mutta jospa sitten tulisi oikea kevät. :)
    Terveyttä ja hyvää vointia!

    VastaaPoista
  9. Kiitos samoin Sara! Tänä aamuna oli jälleen uusi lumipeite - tähän alka jo tottua, mutta kyllä vähän lämpimämpää toivoo!

    VastaaPoista
  10. Kylmää ja toisinaan räntäsateista täälläkin. Se luvattu ilmaston lämpeneminen olisi nyt just paikallaan, mutta tyydytään vaihdettuun termiin ilmaston muutoksesta. Kesä antaa kuitenkin nyt odottaa itseään.

    Mukavaa viikonlppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita, koetetaan sinnitellä - kyllä se sieltä tulee!

      Poista
  11. Voi ei, ei sitten lämmennyt. Ällöttävää tuo lumi tässä vaiheessa vaikka sulaakin varmaan nopsasti pois? Ihana kuolanpionipöheikkö siellä ihan valmiina kukintaan! Minä toiveikkaana istuttelin joitakin viikkoja sitten kesäkukat ulos, voit varmaan arvata miten hehkeitä ovat pakkasöiden jälkeen. Heh, ikuinen optimisti. Nyt sitä lämpöä meille kaikille kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vanhat pionit ovat jo tottuneet tähän keliin. Pari äitienpäiväkukka on minulla sisään-ulos vaiheessa - muuten ei ole mitään pakkasarkaa ulkona. Kyllä optimismia nyt tarvitaan!

      Poista
  12. Tämä on ollut erikoinen vuosi, nyt keväällä sataa lunta, ja talvella ei. Meillä satoi eilen rakeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoista on ollut - ei ihan smanlaista ole mielssä!

      Poista
  13. Oho! Kylmää on täälläkin, mutta lunta ei ole onneksi satanut sitten äitienpäivän jälkeisen maanantain. Tänään on satanut vettä koko aamun ja äsken tuli pikkuisen rakeitakin. Saisi tulla jo lämpimämpää. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi eilen ropis rakeita, mutta tänään ei ole oikeastaan edesvettä satanut - no ehkä vähän pisarteli!

      Poista
  14. Huh näitä säitä! Katselin pitkän ajan sääennustetta ja toivon että kesäkuun alkuun mennessä olisi kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän viikon lopulla näyttää vähän lämpimämmältä, mutta onko se vain väliaikaista?

      Poista
  15. saittekin melkoisen takatalven! kylmää on pidellyt täälkin ja ilman pakkasvaurioita ei ole selvitty. jopa kasvihuoneessa zilga-viiniä on pakkanen puraissut ja kuukausimansikan kukinnot paleltuvat sitä mukaan kun avautuvat.
    saas nähdä, miten kauan nämä kelit viel oikein jatkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuvasti vaan rntää ropsii, mutta onneksi ei ole pihalla mitään pakkasarkaa!

      Poista
  16. Kylymee on vieläkin ja lunta sato viimeviikolla vähemmän kuin siellä. Ouvot on kelit! Tuomikin vasta vähän lehtiään kasvattaa, hyvä jos helluntaina on kukassa. Perunakin istutetaan vasta kuihen vaiheessa sinne kotipuoleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikon vaihteessa suunnittelin perunan istutusta, mikäli nykyinen sääennuste pitää paikkansa. idut ovat jo hyvässä kasvussa!

      Poista