Oikea talvi

 

Tammikuu toi meille tänä vuonna oikean talven, lunta on riittävästi ja pakkanen kipaisi kuun puolivälissä jopa hiukan yli -30 asteen. Päivät ovat pidentyneet ja valkoinen lumi antaa lisää valoa. Kaunis talvimaailma on houkutellut ulkoliikkumaan ja ajatukset puutarhasta ovat vielä heräämättä. Siemenvarasto on tosin inventoitu ja lisähankintalista on laadittu. Lisäksi varastossa on viime vuodelta kerättyjä siemeniä mukavasti.

Pirkkalan lennosto kävi hurauttamassa komeat harjoittelukuviot siniselle taivaalle häikäisevän kirkkaana päivänä.

Tammikuu 2021

Loppukuusta märkä lumi takertui runsaina kerroksina puiden oksiin. Muutamista pensaista joutui pudottamaan lunta pois. Angervot ja pensasruusut painoivat oksansa maahan, mutta niitä odottaa keväällä kuitenkin leikkaus. Lunta on satanut runsaat puoli metriä. välillä se oli raskasta nuoskalunta ja sittemmin kevyttä pakkashöytyä.

Lumen määrää ihmetellessä oli kaivettava esiin viime vuoden tammikuun kuvia. Ja kyllä se mielikuva pitää paikkansa - viime vuonna näihn aikoihin oli maa lähes paljas. Ylä - ja alakuvassa näkyy sama kasvimaan aita. Paksu lumikerros peittää nyt kasvimaan. Viime vuonna samana ajankohtana maa oli lähes paljas, vähän harmaata huurretta pinnassa.

Tammikuu 2020

Sama tilanne näkyy puutarhassa. Nyt luumupuut seisovat syvässä lumessa paksut lumikoristeet oksillaan. Viime vuoden tammikuussa oli täysin lumetonta.

Tammikuu 2021

Tammikuu 2020

Kolmas näkymä toistaa samaa vertailua. Riukupuutarha on myös uponnut lumeen tänä talvena. Viime vuoden kuvassa tuntuu vastaavana aikana kevätauringon kultaa.

Tammikuu 2021

Tammikuu 2020

Näitä kuvia vertaillessani päädyn siihen, että luminen pakkassää on on kuitenkin minun mielestäni se oikea tammikuun sää. Lumimaisemia ei kyllästy ihailemaan ja lumi antaa lisävaloa hämärtyviin iltoihin. Päivänvaloa riittää pitkään. Lumityöt ovat mukavaa vaihtelua ulkoliikuntaan, kun kaikki sisäliikunta pysähdyksissä. Lumikerros antaa lisäksi parhaan suojan kasveille. Siellä ne nukkuvat talviunta puolimetrisen lumikerroksen alla.

Hyvää alkavaa helmikuuta!

Uusi vuosi ...

 

... on huomenna täällä. 

Uusi vuosi, uusi puhdas sivu, uudet suunnitelmat.

Taakse jää vuosi 2020.

Vuosi alkaa kevään rajoituksista ja päättyy syksyn rajoituksiin.

Etävuosi on vienyt paljon pois lähikontakteja,

ryhmässä iloitsemista ja kulttuurikokemuksia, yhteisharrastuksia, 

kosketuksia toisiin ihmisiin.

Puutarhaelämä oli intensiivistä loppusyksyyn asti.

Sen jälkeen ovat esimerkiksi sukkapuikot saaneet kilistä.

Joulu tuli kuitenkin ja 

se vietettiin pienessä piirissä

toiveikkaissa mietteissä.

Juhlavasti ja kiitollisena

vastaanotettiin joulurauha,

sillä tulevaan vuoteen sisältyy lupaus

paremmasta.

Joulusta tuli valkoinen.

Lumi ja päivän aavistuksellinen piteneminen

vie heti ajatukset kevääseen.

Kiitos teille kaikille,

 jotka olette vuoden mittaan kertoneet puutarhanne

kukoistuksesta

ja 

kiitos siitä, että olette antaneet kannustavia kommentteja 

harvoin ilmaantuneille sivuilleni.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2021!

Rakkaat ruusuni-haaste

Pauliina Kukka & Kaali-blogista käynnisti ihastuttavan haasteen, jonka myötä voi päästä näkemään toinen toistaan hurmaavampia ruusuja - kiitos tästä antoisasta ruusukoosteesta. Minulle haaste tuli Päiviltä Kottikärryn kääntöpiiri-blogista, joka näin herätti minut melkein syyshorrokseen vaipuneena. Kiitos Päivi! Pauliinan kuvista voi ihailla upeaa lumivalkoista luotettavaa pensasruusua ja Päivillä on useita ruusuja, joihin on ihastunut voimatta päättää mikä niistä on se kaikkein parhain.

Pauliinan Ruusukoosteen blogeissa on kuvattu upeita valkoisia, punaisia, keltaisia ja monivarisiä ruusuja. Jotkut ovat muhkeita pensaita ja toiset köynnöksiä. Joillakin on esillä yksi rakkain ruusu ja toisilla on kokonainen ruusupuutarha huolella harkittuja ruusuja ihailtavana. Jotkut ovat maininneet myös ruusujen vähemmän mukavista ominaisuuksista. Tähän asti ruusukooste vie jo runsaaseen ruusujen tuoksuun ja hallittuun kukkaryöppyyn.

Ruusujen joukko on kuin parvi nuoria jalosukuisia prinsessoja tai herttuattaria silkkisissä tanssiaispuvuissaan pyörähtelemässä kauden avajaistanssiaisissa. On runsaita helmoja, röyhelöitä ja kimallusta. Ne ovat täydellisiä ihasteltavaksi.

Torpan ruusut eivät tietysti pääse prinsessojen tasolle, mutta omalla tavallaan niistä kuoriutuu aika ajoin Tuhkimo kaikessa kukoistuksessaan. Niissä on urheutta ja sisukkuutta, joiden avulla selviydytään talvipakkasista ja kesäpaahteista. Lyhyt kukoistuksen hetki on torpanruusujen juhla. Tällainen on Mustialan ruusu, jolla on kaukaisia sukulaisia Ranskassa. Pohjoisissa olosuhteissa se joutuu välillä kärvistelemään, mutta oikea kesäpouta antaa sille mahdollisuuden loistaa prinsessana.

Muitakin sisukkaita sisaruksia löytyy. Juhannusruusun kukinta on kesän huippuhetki. Sitä kukintaa ei kestä kovin pitkään, mutta sen sijaan se kasvattaa paljon uusia versoja puskien niitä esiin etäällekin. Sitä voi tietysti pitää myös epäkiitollisena ominaisuutena, mutta torpasta on aina jaettu ruusun alkuja halukkaille. Niin on torpan juhannusruusukin päätynyt tänne, toisen torpan pihasta.

Ruusukaunotar voi ilmestyä tarhaan myös vahingossa. Niin kävi Torninlaakson ruusulle. Sain ystävältäni tuliaisena suviruusun juurakon ja yllättäen sen juurella tuli myös tämä kaunotar. Kun se eroteltiin omaan kasvupaikkaansa, se on kasvanut aivan siistiksi pikku pensaaksi. Muutamana kesänä se on päässyt jo kehittämään sievän kukkarunsauden ja kukinta kestää kauemmin kuin juhannusruusulla.

 Kuka onkaan kaikkein yksikertaisin ja vaatimattomin, mutta silti kaunis? Punalehtiruusun yksikertaiset ja pienet kukinnot vetoavat katsojaan ja mieleen tulee luonnossa kasvava metsäruusu. Tumman vihreä lehdistö muodostaa jännittävän taustan punertaville kukille. Punalehtiruusu on toistaiseksi viimeiseksi meille saapunut ruusukaunotar. Tämä on ainoa ruusu, jonka alku on meille ostettu taimostolta.

Jos edellä esitellyt ovat nuoria notkeita neitoja, Valamon ruusu on vakaa rouvashenkiö. Hän levittää ruusunpunaiset helmansa joka vuosi yhtä vakuuttavasti. Tämä ei tarvitse ihmeemmin hoivaa tai hoitoa vaan kukoistus jatkuu vuodesta toiseen. Kukinta kestää myös pitkään, ensimmäiset kukat kuihtuvat ja uusia aukeaa pitkälle syksyyn. Tärkeää on että tilaa on ympärillä ruusuisia helmoja hulmutella.

Toinen kypsä kaunotar on suviruusu. Jos minun pitäisi valita näistä torpan kaunottarista yksi, se ehkä olisi suviruusu. Minusta tuntuu, että siinä tapauksessa muut kaunottaret pahoittaisivat mielensä, enkä sitä halua. Kaikki torpan ruusut ovat omia persoonallisuuksia. Ne kukoistavat kauniisti, mutta ovat myös omapäisiä ja joskus rasittavia. Ehkä ne eivät pärjää ransakalaisille prinsessoille, mutta täällä metsän siimeksessä ne ovat kunigattaria.

Ruusujen syksyistä kauneutta harvoin huomataan. Syksyiset ruusupensaat marjoineen ovat toinen toistaan koristellisempia.

Haasteen säännöt:

Kirjoita juttu luottoruusuistasi. Tyyli on vapaa.

Se voi olla ylistys suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa.

Se voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai esittely puutarhan parhaista

ruusuista.

Lopuksi voit mainita, mitä ruusua et pihaasi hankkisi.

Haasta mukaan muutama bloggaaja.

Ilmoita jutustasi Kukka & Kaali blogiin Pauliinalle, joka kokoaa jutut yhteen.

Ota tästä haaste itsellesi!

Syyskuu meni jo

Syyskuu on ollut monivaiheinen ja yllätyksellinen. Siihen on kuulunut harmaita sadepäiviä, kirpeitä pakkasöitä ja aurinkoisia, uskomattoman lämpimiä loppukuun päiviä ja myös öitä. Nyt mennään kohti tavanomaisia syksyn olosuhteita. Pensaat ja perennakasvustot ovat vielä reheviä, jopa vihreitä. Kukinta on enää vähäistä. Alakuvassa vasemman reunan tummanvihreä kasvi on humala perinteisessä humalasalossa. Kolmesta humalasalosta yksi kaatui Aila-myrskyssä. Kaksi jäljelle jäänyttä kohoaa vielä järkähtämättömän rehevänä.

Puolivälissä kuuta päästiin sadonkorjuuseen juuresmaalla. Aurinkoisena päivänä nostin porkkanat aurinkoon kuivahtamaan ja kiersin naatit pois. Kellariin saatiin varastoon hyvä sato porkkanoista. Edelleen olen sitä mieltä, että porkkanoiden kasvatus kannattaa, vaikka joku sitä väheksyi alhaisen kilohinnan vuoksi. Niiden maussa maistuu koko historia, vaivaisesta ensitaimesta kastelun ja harvennuksen kautta meheviksi ruoka-aineiksi. Maakellari säilöö ne hyvin kevääseen asti.

Kosmoskukat ovat suuri intohimoni. Esikasvatan taimia erilaisista siemenistä. Usein niistä kasvaa latvomisesta huolimatta turhan korkeita. Usein myös pakkaset nitistävät juuri kukinnan vauhtiin päässeet kasvit. Nyt kosmokset pääsivät kukkaan ja kukkivat edelleen.

Tavallinen keltasipuli ei aina ole onnistunut. Tänä vuonna noudatin kaikkia hyvi neuvoja, joita olen eri suunnista kerännyt. Liotin istukassipulit tuhkavedessä ennen istutusta ja painoin sipulit selvästi syvemmälle istuttaessani ne. Kastelussa käytin nokkosvettä ja tuhkaa ripottelin muutamia kertoja maalle. Nyt sipulit kasvoivat terveiksi ja hyvän kokoisiksi. Kilo istukkaita tuotti kottikärryllisen sipuleita (ei nyt ihan täyttä!). Nostin ne maasta elokuun lopussa.

Kottikärrystä sipulit pääsivät kuivumaan naatteineen päivineen pariksi viikoksi katon alle ja naatit kiertyivät sen jälkeen hyvin irti. Sipulit kuivuivat uunin päällä muutaman viikon ja nyt ne on varastoitu tuvan kurkihirren päälle koreissa. Kaikki sipulit ovat olleet terveitä, vain kolme kukkavartta ilmaantui kesän aikana.

Punajuuristakin kasvoi kohtuullinen sato. Siemenpussien pohjalle oli jäänyt sekä pyöreän että pitkänomaisen lajin siemeniä ja molemmat kasvoivat myös nokkosvesikastelulla. Punajuurien harvennus on aina ongelmallista ja pieniä yksilöitä jää väleihin, mutta hyvä punajuurisaalis syntyi.

Pitkä lämmin ja kuiva kausi on mahdollistanut monien siementen kypsyttelyn ja keräämisen. Siemenet ovat saaneet kehittyä rauhassa kiinni kasvissa ja itävyys on toivottavasti hyvä. Monista perennoista ja etenkin kesäkukista on nyt tallessa siemeniä. Erityisen iloinen olen tämän vaaleanpunaisen kosmoksen siemenistä. Se on huomattavasti matalakasvuisempi kuin muut ja kukat ovat kerrannaiset. Jos nämä ominaisuudet sitten siirtyvät eteenpäin...

Luumusadosta kehkeytyi runsas. Ensimmäiset pienet tummat luumut, punaluumut ja kriikunat poimittiin nopeasti ja myrskytuulet pudottivat ne. Sen jälkeen alkoivat suuret siniset kypsyä ja niitä riittää vielä vaikka satoa jakavat kanssamme oravat ja mustarastaat. Parhaan sadon aikaan tuli sitten pakkasyö.

Luumuja oli puissa paljon ja illan mittaan seurattiin ulkolämpötilan laskua. Kymmenen maissa näytti siltä, että miinukselle tulee yön mittaan menemään. Päätettiin lähteä keräämään luumuja talteen ennen jäätymistä, sillä jäätyneistä luumuista oli huonoja kokemuksia menneisyydestä. Otsalamput päässä lähdimme kiipeilemään tikkailla luumuja puista ja silti osa jäi vielä sinne. Kirkkaat ja oudot valot pimeydessä houkuttelivat esiin uuden tuttavuuden. Siniritariyökkönen tuli ihmettelemään outoa valoilmiötä muuten niin pimeässä puutarhassa. Oli hienoa kohdata tämä Suomen suurin yökkönen. Pitäisi enemmän lähteä kuljeskelemaan pimeään puutarhaan lampun kanssa!

Siniritariyökkönen  Catocala fraxini

Pakkasta peläten keräsin etukäteen tomaatit pois ja ripustin ne terttuineen riippumaan kesämajaamme. Sieltä niitä on haettu vähitellen kypsymään huoneenlämpöön. Tomaattisadolla en voi kehuskella. Kasvatuksessa oli kahdeksan ulkokasvatettavaa runkotomaattia, jotka kasvattivat pääasiassa runkoa ja kaksi pensastomaattia. Ensimmäiset tomaatit punertuivat juuri pakkasen alla. Oppia kertyi jälleen ensi vuotta varten.

Pakkaset toivat yhtäkkiä väriä puutarhan puihin ja pensaisiin. Pihlajat muuttuivat ruosteenpunaisiksi ja haavat loistavan keltaisiksi. Parimetrinen siemenestä kasvatettu saarni värittyi kauniisti vihreästä keltaiseen.

Tänä syksynä halusin muuttaa kokonaan kasvimaan suunnitelmaa. Siksi se piti ajoissa kuivalla kelillä tyhjentää loppukäsittelyä varten. Siirsin monivuotisen yrttimaani toiseen kohtaan ja kaivoin palsternakat ylös. Palsternakkoja kertyi jonkimoinen määrä, vaikka niiden kanssa on usein ongelmia. Olen kokeillut syyskylvöä ja hyvin aikaista kevätkylvöä. Kylvökset jäävät harvaksi tai mitään ei ilmesty. Nämä tämänvuotiset on kylvetty samaan aikaan porkkanoiden kanssa eli kohtalaisen myöhään. Siksi mitään muhkeita juuria ei ehtinyt kehittyä, jotakin kuitenkin. Palsternakasta meillä pidetään monessa ruoassa.

Syyskuu antoi myös metsän antimia. Puolukoita, sieniä ja hirvikärpäsiä! Kantarelleja nousee vieläkin vaikka suppilovahveroita esiintyy isoina mattoina. Rouskuja ei meidän tavallisissa sienipaikoissa ole tänä syksynä näkynyt, lieneekö keskikesän kuivuus vaikuttanut siihen.

Värikäs ruska, usvaiset aamut ja kauniit ilta-auringot ovat olleet syyskuun nautinnollisia ylellisyyksiä. Tässä syyskuu - lokakuu alkaa huomenna! 

Kimalaishaaste

Hiidekiven puutarhan Minna käynnisti heinäkuun lopussa kimalaishaasteen, jossa innostettiin blogisteja kuvaamaan kimalaisia omassa ympäristössään.

Haasteen säännöt ovat suurin piirtein näin: Kuvaa kimalaisia työn touhussa ja yritä tavoittaa erilaisia kimalaislajeja. Voit tunnistaa niitä ja jopa päätellä, mikä on niiden rooli yhteisössä.

Haasta mukaan vähintään kolme blogia.

Lopuksi käy laittamassa kommentti Hiidenkiven puutarha-blogiin kommentti, jolloin saat postauksesi mukaan osallistujien listaan.

Haasteen käynnistymisvaiheessa meillä oli sateista ja kylmää ja olin jo ollut huolestunut siitä, että hyönteiset ja erityisesti kimalaiset ovat todella vähentyneet. Ensimmäisinä tarkkailupäivinä tuskin näkyi kimalaisia lainkaan. 

Keijuangervoissa on tavallisesti ollut runsas joukko kimalaisia pörisemässä. Nyt pensaan äärellä minulle piti seuraa sisilisko. Olihan sekin mukava tavata, mutta yhden yhtä kimalaista ei näkynyt, vaikka aurinko paistoi.

Vähitellen saapui lämpimämpi säävaihe ja kimalaisia alkoi ilmaantua. Harmaamalvikki houkutteli niitä elokuun alussa.

Kimalaisia alkoi ilmaantua pikku hiljaa enemmän ja erilaisiin kukkiin. Melko pian totesin, että eri lajien kuvaaminen ja tunnistaminen olisi ylivoimaista. Päätin keskittyä enemmänkin kuvaamaan kimalaisia erilaisilla kasveilla.  Siinä sivussa löytyisi ehkä muutama eri näköinen kimalainen.

Iisoppi on hyvä vetonaula kimalaisille. Kasvimaata reunustavassa iisoppirivistössä alkoi vähitellen käydä kuhina ja aurinkoisina hetkinä kimalaisia surisi sankoin joukoin niissä. Tämän kimalaisen tunnistaisin kontukimalaiseksi. Tuo valkoinen takaruumis näkyy hyvin.

Pihlaja-angervot olivat kukkineet aikaisin, mutta vielä löytyi muutamia kukkaterttuja. ja kimalaiset kävivät niissä myös nukkumassa öisin. Ne riippuivat selkä alaspäin liikkumatta pitkiä aikoja. Kimalaiset levittäytyivät laajasti monille elokuun perennoille.

Isotähtiputki

 

                                                                     Sinipiikkiputki

Mäkimeirami

                                                                       Maksaruohot

Vähitellen kimalaiset siirtyivät myös kesäkukkiin, ruiskaunokkeihin, kehäkukkiin, krasseihin, daalioihin.

Elokuun puolen välin aikaan pallerolaukat alkoivat kerätä kimalaisia. Niissä riippui usein monta yksilöä.

Tämä punahatussa ahertava kimalainen eroaa selvästi väriltään muista. Se on kellanruskean raitainen ilman valkoista takaruumiin kärkeä. Kirjan avulla väittäisin sitä peltokimalaiseksi, joka on yleinen metsämaastossa.

Kimalaisia on todella kiinnostavaa seurata. Niiden työskentelyasennot ovat mielikuvituksellisia ja meden imaisu tapahtuu nopeasti. Siksi tapahtuman kuvaaminen esimerkiksi sormustinkukilla tai ukonhatuilla ei ainakaan minulla onnistu, sillä kukasta toiseen on kiirehdittävä.

Kaikkein vetovoimaisin kimalaiskasvi on meillä iisoppi. Se vetää puoleensa myös perhosia ja kaikkia medenkerääjiä. 

Olisiko tässä vielä joku joku erilainen tapaus?

Onneksi meillä on vielä kimalaisia ja niille löytyy ravintokasveja. Pörriäishaaste jatkuu ja kimalaiset viihtyvät. Vielä ehtii tarkkailla kimalaisia ja muita hyönteisiä.

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Nettimartan pihapiiri

Puutarhaeloa

Kukkia ja koukeroita