Suomalaisia perinnekasveja 2/2

Nyt jatkuu toinen osa meidän torpan perinnekasveja. Seuraavissa kuvissa on muutamia eri tyyppisiä kasveja, joista löytyi kuvia. Oikeastaan oli vaikeaa päättää, mitkä 12 laitan esiin tähän kakkos-osaan, niin erinomaisia kaikki perinnekasvit ovat.

 Useimmat perinnekasveista ovat aikoinaan olleet hyötykasveja, rohdoksia tai ravintokasveja. Nykyisin ne kaunistavat puutarhoja ja niiden suosio on tietysi siinä, että niitä on helppo kavattaa ja lisätä ja ne selviävät suomalaisesta talvesta. Joidenkin kohdalla jopa mainitaan varoitus liian voimakkaasta leviämisestä.

  Perinnekasveihin liittyy myös ihmisten välinen vuorovaikutus. Kun vaihdetaan kasvien juurakoita, solmitaan myös ystävyyssuhteita. 

Seuraavat kuvat ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Jouko Rikkinen kuvaa tarkemmin kunkin kasvin taustaa kirjassaan Suomalaisia perinnekasveja.

KEVÄTESIKKO Primula veris

Kevätesikon alkumuodot ovat lähtöisin Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoalueilta. Esikko oli arvostettu rohdoskasvi jo keskiajalla Euroopassa. Esikkoja viljeltiin ainakin 1700-luvulla jo Suomessa. Kultaesikoita, pihaesikoita, kääpiöesikoita - erilaisia esikoita riittää ja ne ovat risteytyneet keskenään. Nyt esikkoja kasvaa luonnonvaraisena jo Etelä-Suomessa ja puutarhoissa monen näköisenä. Kun esikon alun saa puutarhaan, on varmaa, että siemenistä ei ole pulaa. Se kylväytyy itsestään ja kehittää runsaat siemenet talteen otettavaksi. Tämä torpan vaalean keltainen esikko on saatu yhtenä pikku taimena ystävän pihasta ja nyt sitä on joka kevät laajenevin määrin kukkimassa eri paikoissa. Myös muita esikoita on kerääntynyt kukkapenkkeihin, kun siemeniä on saatu tutuilta.

KESÄPIKKUSYDÄN Dicentra formosa

Kesäpikkusydän jos mikä on hyvin yleinen kukkapenkkien reunoissa. Se on kotoisin Pohjois-Amerikan kosteista havumetsistä ja viihtyy siis puolivarjossa. Yllättävää kyllä, se on tullut Suomeen vasta 1900-luvun alussa, luultavasti 30-luvulla. Se on helppo kasvi kasvattaa ja lisätä. Torpan kukkapenkkiin se tuotiin entisestä pihasta ja se valloitti oman penkkinsä täysin. Viime vuosien kosteat ja koleat kesät olivat kuitenkin liian kosteita varjoisessa paikassa kasvaneelle sydämelle ja se alkoi homehtua ja mustua jo aikaisin kesällä. Niinpä se sai syksyllä uuden paikan - katsotaan  keväällä, miten se nyt viihtyy.

 ROHTOSUOPYRTTI  Saponaria officinalis

Rohtosuopayrtti on Euroopassa laajalti levinnyt rohdos ja hyötykasvi ja levinnyt sieltä ihmisten mukana muuallekin. Suomessa sitä on ehkä kasvatettu jo esihistoriallisena aikana tai viimeistään 1700- luvulla. Suopayrtti sisältää saponiinia, joka on vaahtoava saippuamainen aine ja sopii  erityisesti villavaatteiden puhdistukseen. Niinpä sitä kasvatettiin ensin hyötytarkoituksessa ja sitten huomattiin kauniit punertavan valkoiset kukat ja se sai sijan myös kukkapenkissä. Torpan puutarhaan suopayrtti tuli tyttäremme pihasta, jonne se oli päätynyt ystävän vanhasta pihasta. Näin siis perinnekasvit kulkevat paikasta toiseen. Eräs iäkkäämmän puoleinen rouva kävi pihassamme ja totesi: "Ai sinullakin on Hilma!"


KONNANTATAR

Konnatatar on peräisin Keski-Euroopasta ja Länsi-Aasiasta. Se on varjoisten, kosteiden - jopa märkien puutarhakulmien kasvi. Se on myös rohdoskasvi ja jopa vihanneksena aikoinaan käytetty. Ainakin 1800-luvulla konnatatar mainitaan jo suomalaisissa kasviluetteloissa. Konnantatar on helppo kasvi, jos toivotaan kosteassa varjossa hyvin kasvavaa rehevää kasvustoa. Torpan puutarhaan konnantatar tuli pienenä alkuna ystävän puutarhasta ja saatesanat olivat: "Ei tietoa, mikä kasvi on, mutta istuta se sellaiseen paikkaan, että sillä on tilaa levitä, sillä et pysty sitä pysäyttämään!" Tatar pääsi kosteaan rehevään maahan sillan pieleen ja totta se on - se on voimallisesti leviävä. Kertaalleen sitä on jouduttu rajoittamaan, jotta vieruskasvit säilyisivät, mutta rehevällä vihreällä kasvustollaan ja punertaivilla pienillä kukinnoillaan se on oikein sopiva nykyiseen paikkaansa.

JALOPÄHKÄMÖ Stachys macrantha

Jalopähkämö kasvaa luonnossa Keski-Aasiassa ja Siperiassa vuoristoalueilla. Suomeen se on tullut 1900-luvun alkupuolella, mutta ei silloin ollut mikään kovin yleinen puutarhoissa. Jalopähkämö kasvaa varjossa ja auringossa yhtä hyvin ja on kova laajentamaan kasvustoaan, varsinkin rehevässä maaperässä. Sillä on taipumus kasvaessaan jättää kasvuston keskelle tyhjentyvä alue, joten se kannattaa aika ajoin istuttaa uudeen. Meidän puutarhaan jalopähkämö on tullut entisestä puutarhasta pienenä alkuna ja nyt se on laajentunut niin, että sitä vuosittain joutuu rajoittamaan.

VARJOLILJA Lilium martagon

Varjolilja kasvaa luonnonvaraisena Etelä- ja Keski-Euroopassa. Tämä kasvi oli tunnettu luostarien puutarhoissa Euroopassa jo keskiajalla. Pohjoiseen ja Suomeen se on tullut ainakin 1600-luvulla. Torpan pihaan varjolilja tuli myös entisestä pihasta. Aluksi siirrokset eivät tahtoneet kukkia ja kokeilimme niitä useisiin paikkoihin. Ilmeisesti se vain tarvitsee aikaa asettuakseen, sillä nyt se kukkii kiitettävästi eri kohdissa. Olen jopa huomannut, että sen syvälle kaivautuneita sipuleita ei tahdo löytää, jos kasvin haluaisi jostakin kohtaa poistaa. Sieltä se taas nostaa päänsä.

RUSOPÄIVÄNLILJA Hemerocallis fulva

Päivänlijat ovat kotoisin Aasiasta. Ne ovat monien risteytymien tulosta ja Aasian puutarhoissa niitä on kasvatettu ainakin parituhatta vuotta. Eurooppaan se tuotiin 1700-luvulla ja pian se tuli tunnetuksi myös Suomessa. 1900-luvun alkuun mennessä se oli jo hyvin yleinen puutarhoissa, kuten muutkin päivänliljat. Torpan pihaan se tuli entisen kesämökin pihasta  -  ja toi mukanaan vuohenkellon sitkeän juuriston, joka näin kukkii sinisenä aina päivänliljan rinnalla.

KAUNOPUNAHATTU Echinacea purpurea

Punapäivänhattu on kotoisin itäisen Pohjois-Amerikan aurinkoisilta rinteiltä. Se oli jo 1700-luvulla arvostettu puutarhakasvi Euroopassa. Se on myös tunnettu rohdoskasvi ja saapui Suomeen 1800-luvulla. Siitä tuli herraskartanopuutarhojen arvostettu erikoisuus, joka kukki loppukesästä ja syksyllä pakkasiin asti. Torpan puutarhaan punahattu tuli siina muinaisessa postimyyntilähetyksessä puutarhan perustamisen aikoihin. Ensin taimet istutettiin etupihaan, joka on varsin varjoinen. Kukinta oli vaatimatonta. Kun alapihaan kasvimaan lähistölle rakennettiin uusi kukkapenkki, siirretiin punahatut sinne. Siellä ne kukkivat ja perhoset ovat ahkeria vieraita aurinkoisina päivinä.

HARMAAMALVIKKI Laventera thuringiaca

Harmaamalvikki kasvaa nykyisin tulokaskasvina lauhkean ilmaston alueella monella mantereella. Se on kotoisin mm. Keski-Euroopasta ja Suomessa sitä on kasvatettu ainakin jo 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Se on vaatimaton kasvi ja menestyy koko maassa ja on myös sitkeä jäänne villiintyneissä pihoissa. Meidän puutarhaan harmaamalvikki tuli siten, että sain siemeniä aikoinaan anoppini välityksellä. En pidä kasvien tukemisesta, mutta jos tämä kasvi kasvaa vähänkin rehevämmässä maassa, se tarvitsee tukemista.

KANADANPIISKU Solidago Canadensis

Kanadanpiisku on kotoisin tietysti Pohjois-Amerikan aurinkoisilta rinteiltä. Erilaisia piiskulejeja on tuotu Eurooppaan jo 1700-luvulla ja 1800-luvulta lähtien niitä on viljelty myös suomalaisissa puutarhoissa. Piiskut ovat vaatimattomia kasvualustaansa nähden ja niinpä ne ovat kovia leviämään. Piiskut kuuluvat haitallisten vieraslajien ryhmään, ne leviävät myös siemenistä. Siispä niiden leviämistä kannattaa tarkkailla, jotta ne eivät pääse valloittamaan tilaa luonnokasveilta. Itse kyllä pidän naistä sisukkaista kasveista, jotka nousevat ilahduttamaan kukinnoillaan myöhään syksyllä. Torpan pihaan piisku tuli tuttavan vanhasta pihasta. Joinakin koleina syksyinä se ei juuri edes ehtinyt kukkia.


TARHADAALIA Dahlia xxx

 

On yllättävää, että perinnekasveihin luetaan myös tarhadaaliat. Daaliat koetaan nykyisin paljon hoivaa vaativiksi kasveiksi, talveuttamisineen ja pakkasarkuutensa vuoksi. Daalioiden alkuperäiset muodot ovat kuitenkin kasvaneet Keski-ja Etelä-Amerikan vuorilla. Nykyiset lukemattomat erilaiset daaliat ovat risteymiä ja daalioiden kasvatus on alkanut Suomessakin jo 1800-luvulla. Erilaisten joriininjuurakoiden säilyttäminen muodostui oikeaksi taitolajiksi ja oli kunnia-asia saada ne säilymään vuodesta toiseen. Ensn daaliat olivat herraskaisten puutarhojen erikoisuuksia, mutta vähitellen niitä alkoi kasvaa jo mökkien  seinustoilla. Meidän puutarhassa on muutamia daalialajeja, mutta kuvan keltainen on hyvin vanhaa perua. Mukulat on saatu tuttavalta, jonka äiti oli kasvattanut tätä vuosikymmeniä. Suurien kukintojen läpimittä on auetessaan 20-30 cm. Kukat ovat hyvin raskaat, joten ne tarvitsevat hyvän tukirakennelman. Se on myös hyvin arka kevätpakkasille, joten kellarissa talvehtivat mukulat saavat olla siellä vielä hyvän aikaa.

RUUSUPAPU Phaseolus coccineus

Monet perinnekasvit ovat moni- tai kaksivuotisia, mutta suomalaisissa olosuhteissa ruusupapu on yksivuotinen köynnös. Se on kotoisin Keski-Amerikan trooppisista metsistä, jossa se voi kasvaa monivuotisena. Ruusupapu tuli Eurooppaan jo 1600-luvulla ja 1800-luvun lopulta  tulivat muotiin erilaiset kesäköynnökset. Ruusupapu on yksi näistä ja sitä kasvatettiin myös ravintokäyttöön. Meille ruusupapu on saanut alkunsa parista pavun palosta, jotka riippuivat eräänä kevättalvena Turun puolen sukulaiseni kesämökin seinustalla. Ne olivat itämiskelpoiset ja pääsivät multaan seuraavana keväänä. Papu on tuottanut runsaasti siemeniä ja niistä on riittänyt kylvettavää erilaisten porttien ja pylväiden koristekasveiksi. Aluksi esikasvatin taimet ja istutin ne ulos isoihin ruukkuihin  vasta ilmojen lämmettyä. Siirto näytti kuitenkin rasittavan taimia ja kasvu pysähtyi. Sitten muutin systeemiä ja kylvin siemenet toukokuussa yleensä lopullisiin ruukkuihinsa ulos ja asetin ruukun päälle lasilevyn. Näin taimista tulee vankkoja ja ne pääsevät hyvin alkuun lasin alla. Kun taimet kasvavat ja ilma lämpiää, poistan lasin ja ruukut ovat täynnä vahvoja taimia.

Perinnekasvit ovat monipuolisia ja helposti kasvatettavia puutarhan väripilkkuja. Torpan puutarhassa niitä riittää. Ensi kesänä ne varmasti taas menestyvät ja saattaapa olla, että niistä kuulette vielä lisää.