Kiitos sade!

Sadepisarat kimaltelevat lehdissä ja kukissa, suviruusu ei ollenkaan pane pahakseen, vaikka sade yllätti sen kesken kukinnan. Kasvit kaipasivat jo kunnon kesäsadetta, niin pitkään oli kylmää poutaa, kuumaa poutaa ja tuulista säätä. 

Sade alkoi yöllä ja oli lempeää ja vettä tuli vähitellen pieninä pisaroina. Meillä ei kohdattu kaatosadetta, joka olisi nujertanut kuivassa kärvistelleet kasvit maahan vaan todellakin, sadetta tuli sopivin välein ja pikku kuuroina. Yön ja päivän kuluessa vettä kertyi noin parikymmentä millimetriä ja sen kasvit käyttivät huokaisten hyväkseen. Tänään sade on jatkunut samaan tahtiin, lämpimänä ja ystävällisenä.

Tämän kaivatun sateen ansiosta viime vuonna täysin mullistetut kukkaistutukset  alkoivat viimein saada vihreyttä ja väriä. Viime vuonna istutetut mirrinmintut olivat poissa keväällä ja niiden tilalle istutin pieniä siementaimia, joita onneksi löytyi karanneena sieltä sun täältä. Vasta nyt ne alkoivat pörhistyä ja jaloangervotkin pääsivät kasvun alkuun. Keväiset esikkojen lehtiruusukkeet erottuvat kellanvihreinä ja taustalla näkyvät pionit, jotka saivat jäädä paikalleen

Punaisena aloittavat kukintansa ensimmäiset daaliat, joita suojelin viimeiseen asti harsolla ja sain kuin sainkin ne selviytymään viimeisistä halloista. Lisäksi seassa keräävät voimia vielä tulppaanien varsistot. Nyt päätin jättää nämä tulppaanit maahan ja katson, mitä ne jaksavat ensi vuonna tuottaa, Tulppaanien kanssa olen aina ollut epävarma siitä, pitäisikö ne nostaa ylös vai jättää. Nyt luin eräästä sipulikasveja käsittelevästä kirjasta, että yksi tulppaanin sipuli kukkii vain kerran. Siis sitä ei kannata enää istuttaa uudelleen. Seuraava kukinta nousee sivusipulista. Nämä kaikki tulppaanit on istutettu viime syksynä, joten nyt kokeillaan sivusipulien  lihotusta maassa. Saapa nähdä...

Kuvassa alla näkyy tämä samainen istutusalue viime kesänä, kun jaloangervot on istutettu paikolleen. Se on ikävä kyllä otettu toisesta suunnasta, mutta siinä näkyy paljon mustaa multaa.

Toinen uudistusalue alapihalla sai myös hyvän alun näistä sateista. Sielläkin mirrinmintut ja pikkusydämet kasvoivat ihan yhden päivän aikana niin, että punaista ja sinistä erottuu jo ihan vähän. Vihreinä ponnistelevat punahatut, joista osa oli talven aikana hävinnyt, vaikka ne olivat jo vakiintuneilla paikoillaan. Tämä kukkapenkki uudistettiin yhdistämällä kaksi erillistä aluetta ja yhdistäminen tehtiin sanomalehtimenetelmällä. 

Tämä uudistus tehtiin keväällä, kuten tulppaanien kukista voi päätellä. Tältä naytti siis keväällä tämä sama paikka. Sanomalehdet eivät olleet vielä kokonaan maatuneet, kun siirsin esikkoja sinne multa-alueelle. Se saakin rauhassa maatua.

Viime kesänä suuret kuunliljarykelmät olivat kasvaneet liian tiheiksi ja niiden jakamisesta sadekesänä alkoi istutusryhmien uudistus. Kuunliljat ovat uskomattoman vahvoja ja sitkeitä. Tässä on sarja silloin jaettuja yksilöitä, jotka ovat jo nousseet vahvoina esiin. Niiden takana on sarja jaloangervoja, jotka olivat myös saavuttaneet jakamispisteen. Etualalla rehottaa suopayrtti, jota ei ole siirretty, joten se senkun leviää...

Kuunliljoja riitti useaan paikkaan. Puolivarjossa saniaisten juurella ne ovat ihan kotonaan. Näitä suuria kotkansiipisaniaisia siirrettin myös metsälueelle lehmuksen taakse, jonne olen yrittänyt levittää pieniä sipulikasveja kasvamaan. Ehkä ensi keväänä nähdään niiden yhteiseloa.

Kuunliljat pääsivät myös askeettiselle mietiskelyalueelle. Siitä poistettiin muualle tarha-alpikasvusto, joka alkoi olla hallitsemattoman voimakasta ja sen keltainen väri erottui liikaa ympäristöstään.

Lempeä sade sai ruusupavut ja köynnöskrassit hurjaan kasvuun. Ne kasvavat porttien vieressä suurissa ruukuissa. Vielä on aikaa, ennen kuin ne pääsevät kukkimaan, mutta vauhdilla ne kiertyvät nyt ylöspäin.

Alppikärhöt järjestivät myös yllätyksen. Molemmat, sekä valkoinen että sininen olivat hakeneet uuden paikan itselleen nousta valoon. Kumpainenkin kukki aika heikosti ja oli keväällä riutuneen oloinen. Nyt tämä `Alpina plena`on työntänyt uuden alun aivan reunuskivien kyljestä ja pikkusydänten seasta. Saman tempun oli salaa tehnyt mys sinikukkainen - yhtäkkiä sen verso on reunuskiveyksen vieressä ja kasvaa päivittäin reippasti. Kun kasvi valitsee paikkansa, luulisi sen siisnä viihtyvän.

Alppiruusumme kukki vain parilla vaatimattomalla kukalla ja nekin maan rajassa. Se on nyt jo varsin suuri, mutta uusia haaroja tulee kovalla voimalla. Olisiko ensi kesä hyvän kukinnan vuosi?

Satoakin näyttää tulevan, mansikassa on paljon raakileita ja nyt ne saavat sateesta makeutta. Pian täytyy tehdä suojaustoimenpiteitä lintuja varten tai ehkä rastaat muuttavat muualle, kun marjat kypysvät. Niinkin on välillä käynut.

Meillä on välillä vaikea erottaa, mihin puutarha loppuu ja mistä luonto alkaa. Niinpä onnenpensas, joka ei tänä keväänä kukkinut, on saanut koristeekseen harakankelloja ja puna-ailakkeja. Eihän näitä voi pois kitkeä!

Hyvää viikonvaihdetta, nautitaan sateesta ja paisteesta, kuten kasvimmekin tekevät!