tiistai 8. toukokuuta 2018

Kevät yllättää



Kevät muutti muotoaan muutamassa päivässä. Hallayöt jäivät toistaiseksi taakse ja kaikki kasvillisuus otti loikka-askeleen eteenpäin. Viikko sitten tuntui siltä, että nyt ei ole mitään kiirettä.  Maa tuntui märältä eivätkä kasvit tahtoneet nousta maan pinnalle tunnistettavaksi. Kompostit olivat jäässä. Kevättöitä siis oli aloiteltava pikkuhiljaa.

Muutama lämpöisempi yö ja auringonpaiste päivällä muutti tahtia ja keltaiset esikkomassat ja sinililjakentät ponnahtivat esiin yllättämällä. Kukkapenkkien yleissiivoukseen tuli kiire.


Myös pihapiirin linnut havaitsivat tilanteen muuttumisen ja toiminta pönttöjen äärellä ja pusikossa vilkastui. Mustarastas rakensi pesän pihalaavun räystään alle ennakoiden mahdollisia tulevia sateita. Ja pesään ilmaantui nopeasti neljä kaunista turkoosia munaa. Nyt pesässä on jatkuva miehitys. Perhe saa olla ihan rauhassa, sillä laavulla ei oleskella kesäaikaan.


Joka puolelle on noussut uutta kasvustoa nopeassa tahdissa. Raparperi ehti saada jo lehdetkin esiin ja varmaan pian tulee ensimmäisen piirakan aika.


Kuolan pionin versot nousevat maasta nuppuineen ja näyttävät kuvassa merivuokoilta. Pionin kukintaa saadaan tänä keväänä ihailla aikaisin.


Keväiset vuohenjuuret ovat nekin jo valmiina kukkimaan. Nyt versot eivät ehdi venyä kovin korkeiksi, sillä sadetta ei ole luvassa. 


Mahoniat säilyivät talven yli kauniin vihreinä havun oksilla peiteltynä. Siis vasta vapun tienoilla poistin ne ja nyt ovat jo keltaiset nuput valmiina.


Reilut kaksi päivää kului lehtien ja muun roskan siivoukseen, jotta piha saatiin yleisiistiksi ja nyt jo nurmikko vihertää. Roskasaalis odottaa jätesäkeissä, kunnes saan kompostiin tilaa.


Taimipenkistä löytyi talvehtineita alkuja ja näistä on nimilappu hukassa. Ne ovat joko harjaneilikkaa tai palavaa rakkautta - no, aika sen näyttää. Yleensä tunnistan kylvökseni hyvin ja myös laputan ne, mutta kumpaakin edellä mainittua on kasvamassa - ovat kovin saman näköisiä tässä vaiheessa.


Siivousurakan lomassa on muistettava ihailla kevään kukkijoita, jotka ovat kukassa hetken. Kiurunkannukset ovat mukavasti levinneet ja niitä löytyy uusista paikoista. En panisi pahakseni, vaikka niitä ilmaantuisi enemmän.


Krookuksiakin haluasin lisää, mutta ne tuppaavat häviämään. Väriskaala on nyt tällainen, kalpeaa lilaa ja keltaista - näitä kutsun nimellä "sahramit". Se kuulostaa niin ylelliseltä...




Tämä kevään kiihkeässä vauhdissa ensimmäiset tulppaanit ovat jo nupulla, mutta narsissit eivät ole vielä edes kehittäneet nuppuja täyteen kokoon. Tänä keväänä järjestys on ihan uusi.


Vapuksi hankitut lilat orvokit katselevat varjoisalta portaalta auringossa kylpeviä keltaisia esikkoja. Etsin puutarhalta niitä yksivärisiä tummansinisiä, jotka tuoksuvat kaikkein voimakkaimmin. En tällä kertaa löytänyt.


Seuraavaksi odottaa kasvimaa. Viime vuonna kasvimaa sai potagermaisen ilmeen ja tänä vuonna mennään samoilla linjoilla. Muutoksia kuitenkin tehdään ja niistä kerron jatkossa. Perunat ovat jo valmiina multaan!


28 kommenttia:

  1. Täälläkin tuli kiire kukkapenkkien siivouksen kanssa, kasvit tulivat niin yllättäen pintaan. Tuntuu ettei puutarhuri tahdo pysyä kevään perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ryöpsähti niin äkkiä, että kaikki kukkii yhtäkkiä ja aurinko porottaa kuin keskikesällä.

      Poista
  2. Kevätkukkien juhlaa!
    Rakastan skilloja ja kiurunkannuksia! <3

    Lempeitä toukokuun tuulia sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt ovat tuulet olleet eksoottisen lämpimät. Nämä kevätkukat hullaannuttavat vuodesta toiseen!

      Poista
  3. Kiire on ollut meilläkin kun piti välillä Pohjois -Karjalassa käydä. Kaunista kukintaa sinulla siellä.

    VastaaPoista
  4. Kiurunkannukset ovat kauniita, mutta puuttuvat omasta puutarhastani, asia täytyy pikimiten korjata. Suuren mahoniani menetin parin vuoden takaisen talven myötä, vieläkin harmittaa, ehkäpä sekin täytyy korjata tänä kesänä. Pionit tosiaan ovat aikaisessa. Siellä on jo niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jo niin kauniisti kukkivaa. Minä sain kiurunkannuksen alun ystävältä ja toivon sen levittäytyvän lisää. Voiko mahonia kokonaan kuolla - joskus jostakin yksilöstä ovat lehdet lähteneet talven jälkeen, mutta ne tulevat uudelleen. Tai sitten sen voi leikata ja uutta kasvua tule tyvestä.
      Hyvää toukokuun jatkoa!

      Poista
  5. Kaikenlaista kaunista on siellä nähtävinä. Tuota kiurunkannusta ei miulla oo, jos siihen mehtäpuutarhaan saisin hankittuu. Harjaneilikka on sitten ihana perenna. Tiälläkin on ahkeroitu kukkapenkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiurunkannus olisi ihana metsäpuutarhassa ja varmaan menestyisi!

      Poista
  6. Onpa upeita scilla- ja esikkokasvustoja siellä kukassa, niin kaunista! Kevät etenee huimin askelin, siinä on täysi työ pysytellä perässä. Kiurunkannukset ovat tosi ihania ja toivon, että ne meilläkin laajentaisivat kasvualaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelta-sininen kukkameri on nyt nautittavana! Kyllä meidän nyt kelpaa!

      Poista
  7. Oi, miten ihana esikko- ja sinililjarunsaus! Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat nyt ihania, mutta vain hetken! Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Ihanan tunnelmallinen kevätpostaus, Pirkko!
    Lukijakin tuntee miten toisaalta kevät etenee kovaa vauhtia, mutta onneksi on myös aikaa pysähtyä ihastelemaan kasvun ihmettä ja hieman mietiskelemäänkin.
    Minäkin odotan upean pionisi kukintaa. :)
    Hyvää helatorstaita ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää loppuviikkoa! Pitäisi tosiaan malttaa pysähtyä ja ihastella!

      Poista
    2. P.S. Oletko huomannut, että jätin tammikuiseen postaukseesi myös kommentin, jossa haastoin sinut mukaan Kevään merkit -haasteeseen? (https://mywoodlandgarden.blogspot.fi/2018/03/kevaan-merkit-haaste-faith-hope-and-love.html)
      Tässä postauksessa ihania kevään merkkejä jo nähtiinkin... ja nyt ihastellaan jo melkein kesän merkkejä. :) Tänään kuulin käen kukkuvan.
      <3

      Poista
    3. Voi Sara, kyllä haaste on nyt jäänyt huomaamatta, sillä jätin monet viikot väliin blogimaailmassa ja olen nyt kahlannut läpi vain tuoreimpia postauksia! Kernaasti siihen vielä laadin vastauksen, vaikka näitä kevään merkkejä jo on tullut mainittua. Haaste on siis vastaanotettu ja vastaus tulossa!

      Poista
  9. Ihanan runsasta kukintaa. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, nautitaan nyt aurinkoisista päivistä!

      Poista
  10. Ihana kevätkatsaus! Nyt ei meinaa pysyä kevään vauhdissa mukana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan - kiirettä pitää, ettei tahdo syömään ehtiä!

      Poista
  11. Huh, huh, on tämä kevät tosiaankin edennyt turbovaihteella ja nyt jo kesälämpötiloja olemme nauttineet. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turbovaihteella on hyvä ilmaus - niin nopeasti saatiin hellettä!

      Poista
  12. Gorgeous photos, so beautiful flowers.
    Have a nice weekend
    Maria de
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, nice to have you here! Yuo are wellcome to our garden!

      Poista