lauantai 26. tammikuuta 2019

Lenkillä


Vaarin torppa nököttää metsän kainalossa siten, että kolmella kantilla on metsää ja neljännellä aukeaa pihakuusikon takaa viljelysmaita. Siis olemme metsäläisiä.

Kun torpalta lähdetään lenkille, mennään metsään. Tien varrella on pääasiassa erilaista talousmetsää, isompia ja pienempiä alueita. Vastaan tulee nuorta taimikkoa, harvennusmetsää, vanhempaa tukkimetsää ja suojeltua metsää ja välillä myrskyn runtelemaa metsää.

Metsässä voi kävellä pitkän lenkin tai vain pistäytyä hengittämään raikasta ilmaa. Metsään voi mennä yksin tais seurassa. Metsässä on sopivan rauhallista. Siellä voi koota ajatuksia ja kehittää uusia ideoita. Vastaan voi talviaikaan tulla hevosmies tai koiravaljakko, autokin joskus. Kesällä pyöräillään.

Metsä on kiinnostava, koska se on erilainen kaikkina vuodenaikoina. Nyt se on luminen satumaa!


















Hei muistitko pakastaa kesällä
raparperikuutioita?

Kävelylenkin jälkeen voi nauttia virkistävästä 
välipalasta.
Keitä raparperikuutioista kiisseli ja
kumoa valmiiseen kiisseliin
rasiallinen viipaloituja pakastettuja
mansikoita.

Tämä se tuo kesän mieleen pakkaspäivänä!


Virkistävää pakkasviikonloppua!

Tervetuloa Suvi mukaan!


30 kommenttia:

  1. Luonnonsuojelualue! Hieno juttu.
    Aivan ihania kuvia, varsinkin nuo joissa on isompia puita.
    Onneksi metsäluonnon terveysvaikutuksista puhutaan jo paljon, nyt kun se vielä alkaisi vaikuttaa päätöksentekoon, kaavoitukseen yms.
    Ihanaa talvista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja terveiset täältä metsän keskeltä!

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi tänään! Olen ruksinut viisi kohtaa haasteesta, tosi ohuilla kirjoilla. :)
      Amerikka-kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Lukuiloa!

      Poista
  2. Tuo auringonpaisteinen peltokuva on hyvin kaunis! Metsässä liikkuminen tekee hyvää mielelle. Varsinkin suurissa puissa on jotain hyvin rauhoittavaa ja metsän äänimaailma on aina mielenkiintoista kuunneltavaa. Leppoisaa, talvista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Auringonpaiste tekee aina hyvää mielelle ja myös keholle. Suuret puut ovat juhlavia, mutta on hyvä ajatella sitä, että pienistä puista tulee joskus suuria.

      Poista
  3. Täällä toinen metsäläinen *huiskutaa*. Metsä on monille suomalaisille suorastaan pyhä paikka. Siellä mieli rauhoittuu ja tasapainottuu. Ihan parasta on päivittäinen metsässä kulkeminen - en varmaan ilman osaisi ollakaan. Meilläkin metsää on ihan vieressä vaikka kuinka laajasti kulkea ja nauttia. Kiitos tästä postauksesta ja kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tita-metsäläinen, onneksi saamme elää suomalaisessa ympäristössä ja kulkea metsissä keräämässä milloin mitäkin hyvää, mieleen ja kehoon. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  4. Ihania talvikuvia ja et usko mutta sanoin tänään miehelle että keitänkö ensiviikolla raparperikiisseliä ja usein lisään muihinkin keittoihin jotain jäisiä marjoja . Meillä on aina jotain kiisseliä tai soppaa kun mies syö kaurapuuroa aamulla ja haluaa jotain siihen mukaan. Metsäläisiä ollaan kun mennään mökille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tehdään marjakiisseleitä ja keittoja jatkuvasti. Puurojen kyytipoikana ne ovat oivallisia, kun maitokaan ei tahdo sopia vatsalle. Mökki metsän äärellä on ihana vaihtelu urbaanimmalle ympäristölle.

      Poista
  5. Hienoja talvikuvia ja massiivisia puita. Kaunista.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kuvia.Täälläkin yksi metsäläinen, kulkeee paljon luonnonsuojelualuella.
    Metsä on minullekin tärkeä.Lenkkipolut kaikki vie metsään joko autotietä tai polkuja pitkin. Kiitos sinulle todella upea postaus . Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, ihanaa kuulla, kuinka monet nauttivat metsien suomasta hyvästä olosta. Olemme onnekkaita, kun voimme vapaasti kulkea teitä ja polkuja!

      Poista
  7. Kyllä olisi köyhää, jollei näitä metsiä Suomessa niin paljon olisi! Ihanat ovat maisemasi! Onneksi meilläkin on paljon metsää tässä ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on - sitä ei vaan aina osaa arvostaa. Se tuntuu joskus niin itsestään selvältä. Nyt on metsä ja hiilinielu jokapäiväisen keskustelun aiheena yli maitten ja mantereitten. Toivottavasti meillä riittää vielä metsää jokaisen kuljettavaksi!

      Poista
    2. Tervetuloa Vilma pikkuiseen lukijajoukkoomme!

      Poista
  8. Kauniit mehtäset kuvat. Mehtään meilläkin männään. Meillä ei oo luonnonsuojelualueita lähellä. Kaikenlaisia mehtiä on ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvistasi on voinut todeta, että metsässä eletään sielläkin. Kunnon suomalainen talousmetsä on varsin nautittava ilman suojeluakin!

      Poista
  9. Ihan näyttää, kun olisit Suomessa talviaikaan :D
    Herkullista keitosta tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tätä normisuomalaista talvea eletään ja ulkolämpö hipoo juuri -20 astetta. Aurinkoa saatiin tänään yllin kyllin ja metsäreissukin tuli tehtyä!

      Poista
  10. Metsä on hieno paikka ja jokaisena vuodenaikana tyystin erilainen. Tänä talvena täällä etelässäkin on päässyt nauttimaan lumisesta luonnosta. Miten hiljaista tänään olikaan metsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on onneksi metsää joka paikassa, vaikka se onkin erilaista. Ja meillähän on tämä jokamiehen oikeus, jota ei aina muisteta arvostaa.

      Poista
  11. Joskus mietin laillasi, että metsä on parasta mitä Suomi voi meille tarjota! Ja mehän olemme metsäläisiä. Teillä on aivan ihanat maisemat ympärillä ja puutarhasi siellä kaiken luonnon keskellä, voi että. Onko tämä hämeessä tämä luonnonsuojelualue? Ei tarvitse kertoa jos ei halua...mietin vaan olenko käynyt tuolla. Nams mitkä luomuherkut siellä porisee kattiloissa. Hyvä idea tuo rapsun pakastaminen. Minulle on vaan jäänyt trauma iänikuisesta raparperikeitosta, saan heti oksennusrefleksin hajustakin :D Äidin ja isän syy!! Huumorilla sanottu tämä siis :D Mutta mansikoita rakastan. Menenkin nyt laillasi kaivelemaan pakastimesta mansikkaa. Jos keittäisi pinkin puuron sunnuntai-illan iloksi. Onnellisia talven taikapäiviä sinulle paratiisiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Rakastan kovasti tätä metsäistä maisemaa, vaikka olen alun perin kaupungista syntyisin. Joskus saattaa metsä henkäillä keväällä pitkään vielä kylmiä henkäyksiä ja puuta varjostavat toisinaan liikaa auringon lämpöä. Useimmiten olen tyytyväinen olosuhteisiin. Suojelualue on aivan yksityisen metsänomistajan aikaansaama alue, jonka erityisyyksiä ovat Hämeen kylmänkukkaesiintymät.
      Voi murhetta kun raparperi ei saa rakkautta, mutta onhan paljon muita ihania herkkuja - kuten mansikat! Pirteitä päiviä pakkasen kourissa!

      Poista
  12. Tosi hienot maisemat! Mukavaa tammikuun loppua!

    VastaaPoista
  13. Ihana metsä! Minä olen syntyjään niin metsäläinen, että kaukana siitä en haluaisi edes asua ;)
    Vitsit, pakastimessa on raparperia ja mansikkka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet meistä ovat vielä metsään kiintyneitä, minäkin kaupungissa syntynyt. Nyt koittaa pian se pakastimen käytön suunnittelu, ettei jää mitään vuosikertatuotteita. Mukavaa alkua helmikuulle huomenna!

      Poista