Aikansa kutakin

Takapihalla kukkapenkkien välissä on meillä seisonut kaksikymmentä vuotta puutarhakeinu. Se tuotiin mukana meidän entisestä pihasta, eikä silloin löytynyt muuta sopivaa paikkaa. Se valmistettiin itse sahautetusta lehtikuusipuutavarasta ja torpan vaari rakensi sen kaverinsa kanssa. Se oli käytössä entisellä melko tilavalla pihalla kymmenkunta vuotta. Lehtikuusi on kestävää puuta ja sitä käsiteltiin vain öljyämällä. Se muuttui vähitellen luonnollisen harmaaksi väriltään. 

Etsin kuvia keinusta vuosien saatossa ja totesin, että harvoin olen suunnanut kameran objektiivin tähän rakennelmaan kesäaikaan. Jonkun verran löytyi kuvia, joissa lapsenlapset nauravina keikkuvat sen kyydissä. Koska periaatteesta en ota mukaan kuvia, joissa on henkilöitä kokonaisuudessaan, en niitä kuvia käytä tässä. Yksi ainoa kesäinen käytökelpoinen kuva löytyi. Tässä tummaksi patinoitunut keinu toimii osaltaan valkoisten tulppaanien taustana.

Kun talvella on ollut vähemmän kuvattavaa, puutarhakeinu on silloin tällöin päässyt esiintymään kuvassa. Lumisessa ympäristössä sen tumma hahmo peittyy osittain valkoiseen lumikerrokseen.

Vähitellen ikä alkoi näkyä ja tuntua keinussa. Väri muuttui alakuloisen harmaaksi ja siinä alkoi myös tapahtua puun haurastumista, lahoamista. Olihan se jo seisonut taivasalla lähes 30 vuotta. Jäkälät ja sammalet alkoivat kasvaa siellä täällä. Alkoi jo huolestuttaa, sattuuko joku keinuja romahduttamaan koko rakennelman päälleen ja joutuu ensiapuun.

Keinussa istuskelu oli itse asiassa jäänyt viime aikoin hyvin vähiin. Oleskeluun löytyi meidän pihassa ja puutarhassa uusia mieleisempiä paikkoja. Lisäksi se  varjosti kukkapenkkiä ja teki kulkureitin ahtaaksi. Ehkä siitä oli tullut myös ruma. Vieläkö olisi tarvittu lisää perusteluja sille, että keinu puretaan ja viedään pois?

Viime keväänä lopulta päätettiin, että keinu saa lähteä. Maaliskuisessa ympäristössä kaikki näytti vielä harmaan ankealta. Keinu näytti isolta ja synkältä.

Siispä työkalut kaivettiin esiin ja purkutyöt aloitettiin. Riittävän ajan oli tämä puutarharakennelma palvellut ja siinä oli aikanaan vietetty hauskoja seurusteluhetkiä niin nuorten kuin vanhempien ystävien kanssa.

Erilaiset laudat ja rimat irtosivat helposti ja osa niistä löysi vielä jatkokäyttöä kevyissä säleiköissä. Osa jouti poltettavaksi pihan laavunuotiossa.

Ja hups! Jäljelle jäi muutama neliö jäistä nurmikon tapaista. Takana näkyy kukkapenkki, joka saa nyt paljon enemmän valoa. Rinteen kulkuväylä vasemmalle on myös avarampi.

Marraskuinen kevyt lumisade koristeli nurmikkoalueen. Tasaamisen jälkeen se näyttää siistiltä. Vasemmalla sijaitseva kivireunuksinen istutuspenkki on vapautettu raskaan rakennelman takaa. Koko alue ja sen kulmassa kasvava tähtijasmike saa jatkossa enemmän auringonvaloa kuin aikaisempina vuosina. Liikkuminen vaikkapa kottikärryjen kanssa sujuu tässä vaivattomasti. Ihanan valoisaa ja hyvää tilaa!

Miksi on joskus niin vaikea luopua jostakin vanhasta? Asia on perusteltava ihan itselle monella tavalla. Eikö riitä se, että aikansa kutakin?

Hyvää alkavaa arkiviikkoa!