sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Aikansa kutakin


Takapihalla kukkapenkkien välissä on meillä seisonut kaksikymmentä vuotta puutarhakeinu. Se tuotiin mukana meidän entisestä pihasta, eikä silloin löytynyt muuta sopivaa paikkaa. Se valmistettiin itse sahautetusta lehtikuusipuutavarasta ja torpan vaari rakensi sen kaverinsa kanssa. Se oli käytössä entisellä melko tilavalla pihalla kymmenkunta vuotta. Lehtikuusi on kestävää puuta ja sitä käsiteltiin vain öljyämällä. Se muuttui vähitellen luonnollisen harmaaksi väriltään. 

Etsin kuvia keinusta vuosien saatossa ja totesin, että harvoin olen suunnanut kameran objektiivin tähän rakennelmaan kesäaikaan. Jonkun verran löytyi kuvia, joissa lapsenlapset nauravina keikkuvat sen kyydissä. Koska periaatteesta en ota mukaan kuvia, joissa on henkilöitä kokonaisuudessaan, en niitä kuvia käytä tässä. Yksi ainoa kesäinen käytökelpoinen kuva löytyi. Tässä tummaksi patinoitunut keinu toimii osaltaan valkoisten tulppaanien taustana.


Kun talvella on ollut vähemmän kuvattavaa, puutarhakeinu on silloin tällöin päässyt esiintymään kuvassa. Lumisessa ympäristössä sen tumma hahmo peittyy osittain valkoiseen lumikerrokseen.



Vähitellen ikä alkoi näkyä ja tuntua keinussa. Väri muuttui alakuloisen harmaaksi ja siinä alkoi myös tapahtua puun haurastumista, lahoamista. Olihan se jo seisonut taivasalla lähes 30 vuotta. Jäkälät ja sammalet alkoivat kasvaa siellä täällä. Alkoi jo huolestuttaa, sattuuko joku keinuja romahduttamaan koko rakennelman päälleen ja joutuu ensiapuun.

Keinussa istuskelu oli itse asiassa jäänyt viime aikoin hyvin vähiin. Oleskeluun löytyi meidän pihassa ja puutarhassa uusia mieleisempiä paikkoja. Lisäksi se  varjosti kukkapenkkiä ja teki kulkureitin ahtaaksi. Ehkä siitä oli tullut myös ruma. Vieläkö olisi tarvittu lisää perusteluja sille, että keinu puretaan ja viedään pois?


Viime keväänä lopulta päätettiin, että keinu saa lähteä. Maaliskuisessa ympäristössä kaikki näytti vielä harmaan ankealta. Keinu näytti isolta ja synkältä.



Siispä työkalut kaivettiin esiin ja purkutyöt aloitettiin. Riittävän ajan oli tämä puutarharakennelma palvellut ja siinä oli aikanaan vietetty hauskoja seurusteluhetkiä niin nuorten kuin vanhempien ystävien kanssa.


Erilaiset laudat ja rimat irtosivat helposti ja osa niistä löysi vielä jatkokäyttöä kevyissä säleiköissä. Osa jouti poltettavaksi pihan laavunuotiossa.



Ja hups! Jäljelle jäi muutama neliö jäistä nurmikon tapaista. Takana näkyy kukkapenkki, joka saa nyt paljon enemmän valoa. Rinteen kulkuväylä vasemmalle on myös avarampi.


Marraskuinen kevyt lumisade koristeli nurmikkoalueen. Tasaamisen jälkeen se näyttää siistiltä. Vasemmalla sijaitseva kivireunuksinen istutuspenkki on vapautettu raskaan rakennelman takaa. Koko alue ja sen kulmassa kasvava tähtijasmike saa jatkossa enemmän auringonvaloa kuin aikaisempina vuosina. Liikkuminen vaikkapa kottikärryjen kanssa sujuu tässä vaivattomasti. Ihanan valoisaa ja hyvää tilaa!

Miksi on joskus niin vaikea luopua jostakin vanhasta? Asia on perusteltava ihan itselle monella tavalla. Eikö riitä se, että aikansa kutakin?

Hyvää alkavaa arkiviikkoa!

18 kommenttia:

  1. Aikansa kutakin! Se on lempilausahdukseni ja heti kiinnitin siihen huomiota. Itse olen käyttänyt sitä oman elämäni käänteissä. Mielelläni jätän vanhaa taakse ja siirryn uuteen. Keinuvanhuksen poistuttua paikasta tuli paljon hienompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin pitäisi ratkaista asiat. Nyt ihmettelen, miten yleensä mahduimme pujottelemaan ahtaan kulureitin kautta!

      Poista
  2. Samaa mieltä. Vaikka keinu oli kauniisti rakennettu, sen poistaminen nyt teki paikasta avaramman ja siistimmän. Vanhasta luopuminen on tosiaan vaikeaa... mutta usein hyödyllistä ja joskus välttämätöntä. :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Luopumista on oikein harjoiteltava, kun on kiintynyt vanhoihin esineisiin. Siihen kyllä oppii!

      Poista
  3. Keinunne oli pitkään palvellut, joten jo turvallisuudenkin kannalta ratkaisu oli oikea.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, hyvä saada hyväksyntä toimenpiteelle!

    VastaaPoista
  5. Minä kuitenkin suren vielä tätä keinua. Mutta tällaista. Onneksi siinä olevat jotkut puuosat löytää jatkoaikaa. Mutta turvallisuus ennenkaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullkin on vielä haikea olo, niin monet hetket ja muistot! Mutta tehty mikä tehty ja nyt on enemmän tilaa ja valoa!

      Poista
  6. Pitkäänhän keinu ehti palvella keikuttelijoita ja sen elämä jatkuu vielä hetken aikaa muissa rakenteissa. Varsinkin itse tehtyihin asioihin syntyy helposti tunneside ja niistä luopuminen voi olla vaikeaa. Hauska tonttu ensimmäisessä kuvassa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Se palveli meitä todella ikuisuuden. Oikeastaaan ihmettelen, että se pysyi jotenkin kunnossa näin pitkään. Varmaan sitkeä Siperian lehtikuusi piti pintansa!

      Poista
  7. Sitä se elämä on, luopumista. Pitkäänhän kiikku teitä palvelikin! Meilläkin ol tuolla muatilalla lehtikuusesta tehty, perinteinen kiikku lehtikuusesta. Se tul tiensä piähän kun tänne muutettiin. Nuoret ei halunnu sitää ja myö se purettiin. Pitkään meilläkin ol.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoin meillä, mutta me otimme sen vielä mukaan. Aluksi sillä oli käyttöä, mutta sitten viritettiin muita istuskelupaikkoja. Sen aika on ohi!

      Poista
  8. Näinhän se on, aikansa kutakin. Hyvät muistot jäi kiikusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pitää paikkansa - olisi voinut tehdä jo aikaisemmi!

      Poista
  9. Hei ja tunnelmallista adventtiaikaa!
    Olen tehnyt blogista "yksityisen". Lähetäthän postia osoitteeseen sara(piste)villaemilia(at)gmail(piste)com niin voin lähettää sinulle kutsun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara ja samoin hvyää adventtaikaa! Postia tulossa!

      Poista