sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Aikansa kutakin


Takapihalla kukkapenkkien välissä on meillä seisonut kaksikymmentä vuotta puutarhakeinu. Se tuotiin mukana meidän entisestä pihasta, eikä silloin löytynyt muuta sopivaa paikkaa. Se valmistettiin itse sahautetusta lehtikuusipuutavarasta ja torpan vaari rakensi sen kaverinsa kanssa. Se oli käytössä entisellä melko tilavalla pihalla kymmenkunta vuotta. Lehtikuusi on kestävää puuta ja sitä käsiteltiin vain öljyämällä. Se muuttui vähitellen luonnollisen harmaaksi väriltään. 

Etsin kuvia keinusta vuosien saatossa ja totesin, että harvoin olen suunnanut kameran objektiivin tähän rakennelmaan kesäaikaan. Jonkun verran löytyi kuvia, joissa lapsenlapset nauravina keikkuvat sen kyydissä. Koska periaatteesta en ota mukaan kuvia, joissa on henkilöitä kokonaisuudessaan, en niitä kuvia käytä tässä. Yksi ainoa kesäinen käytökelpoinen kuva löytyi. Tässä tummaksi patinoitunut keinu toimii osaltaan valkoisten tulppaanien taustana.


Kun talvella on ollut vähemmän kuvattavaa, puutarhakeinu on silloin tällöin päässyt esiintymään kuvassa. Lumisessa ympäristössä sen tumma hahmo peittyy osittain valkoiseen lumikerrokseen.



Vähitellen ikä alkoi näkyä ja tuntua keinussa. Väri muuttui alakuloisen harmaaksi ja siinä alkoi myös tapahtua puun haurastumista, lahoamista. Olihan se jo seisonut taivasalla lähes 30 vuotta. Jäkälät ja sammalet alkoivat kasvaa siellä täällä. Alkoi jo huolestuttaa, sattuuko joku keinuja romahduttamaan koko rakennelman päälleen ja joutuu ensiapuun.

Keinussa istuskelu oli itse asiassa jäänyt viime aikoin hyvin vähiin. Oleskeluun löytyi meidän pihassa ja puutarhassa uusia mieleisempiä paikkoja. Lisäksi se  varjosti kukkapenkkiä ja teki kulkureitin ahtaaksi. Ehkä siitä oli tullut myös ruma. Vieläkö olisi tarvittu lisää perusteluja sille, että keinu puretaan ja viedään pois?


Viime keväänä lopulta päätettiin, että keinu saa lähteä. Maaliskuisessa ympäristössä kaikki näytti vielä harmaan ankealta. Keinu näytti isolta ja synkältä.



Siispä työkalut kaivettiin esiin ja purkutyöt aloitettiin. Riittävän ajan oli tämä puutarharakennelma palvellut ja siinä oli aikanaan vietetty hauskoja seurusteluhetkiä niin nuorten kuin vanhempien ystävien kanssa.


Erilaiset laudat ja rimat irtosivat helposti ja osa niistä löysi vielä jatkokäyttöä kevyissä säleiköissä. Osa jouti poltettavaksi pihan laavunuotiossa.



Ja hups! Jäljelle jäi muutama neliö jäistä nurmikon tapaista. Takana näkyy kukkapenkki, joka saa nyt paljon enemmän valoa. Rinteen kulkuväylä vasemmalle on myös avarampi.


Marraskuinen kevyt lumisade koristeli nurmikkoalueen. Tasaamisen jälkeen se näyttää siistiltä. Vasemmalla sijaitseva kivireunuksinen istutuspenkki on vapautettu raskaan rakennelman takaa. Koko alue ja sen kulmassa kasvava tähtijasmike saa jatkossa enemmän auringonvaloa kuin aikaisempina vuosina. Liikkuminen vaikkapa kottikärryjen kanssa sujuu tässä vaivattomasti. Ihanan valoisaa ja hyvää tilaa!

Miksi on joskus niin vaikea luopua jostakin vanhasta? Asia on perusteltava ihan itselle monella tavalla. Eikö riitä se, että aikansa kutakin?

Hyvää alkavaa arkiviikkoa!

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Sinistä ja valkoista


Nyt on jälleen liikkeellä sinivalkoinen-haaste Suomen itsenäisyyspäivän lähestyessä. Minä sain haasteen Päiviltä Kottikärryn kääntöpiiri-blogista. Haaste on jo muutaman vuoden liikkunut blogeissa ja itsekin olen aikaisemmin siihen osallistunut. Alkuun sen on käynnistänyt Tiiu Puutarhahetki-blogista. Kiitos teille tästä haasteesta. Siihen on aina ilo ja kunnia osallistua.

Suomen lipun värit tuovat ensimmäisenä mieleen sinisen taivaan ja valkoiset pilvet. Aina eivät Suomen näkymät olleet valoista. Aina ei myöskään taivaan sini ole puhdasta lipun väriä, vaan se välillä himmenee, tummuu ja saa sävyjä kaikista valon sävyistä. Lumi ja veden pinta osallistuvat tähän sinivalkoiseen leikkiin.

Kotoisten maisemakuvien lisänä esiintyy sinisiä ja valkoisia suomalaisia luonnonkukkia.


Valkovuokko


Luhtalemmikki


Kurjenkello


Nurmikohokki


Sinivuokko


Purtojuuri


Neidonkieli
Haasteen säännöt.

- kerro kuka haasteen aloitti ja keneltä haasteen sait
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääosassa
- haasta mukaan yksi tai useampia blogiystäviä
- kirjoita blogisi www-osoite Tiiun postauksen kommenttikenttään

En haasta erityisesti ketään tällä haasteella, koska monet ovat jo ehtineet mukaan. Jos et kuitenkaan ole vielä mukana,  osallistu omalla näkemykselläsi sinivalkoisesta juhlahaasteesta!






keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Puutarhan talviuni


Eilen puutarha oli vielä kevyen valkoisen lumikerroksen peittämä ja tuntui vaipuneen talviuneen. Linnut ovat syöneet pois kaikki pihlajanmarjat, mutta ruusujen marjat eivät niitä kiinnosta - ainakaan vielä. Kaikki ruusunmarjat ovat pensaissa kuten nämä punalehtiruusun marjat.


Pääosa puutarhasta jää meillä talveksi lähes koskemattomaksi. Aikanaan lapsenlapset tekivät sinne latujaan ja pulkkamäkiä.  Nykyisin emme kulje tai oleskele siellä ihmeemmin talvella. Joskus tulee käytyä katsomassa eläinten jättämiä jälkiä ja mahdollisia jänisten tai peurojen vierailun merkkejä. Vain talon tulopihan läpi kuljetaan koko talvi. Sitä koristellaan vähitellen talvivalaistuksella ja jouluisilla asetelmilla.

Yläkuvan kärhöpolulla tuuheat alppikärhökasvustot jäävät peittämään risuaitaa. Niiden lomassa kasvavat jalokärhöt on leikattu alas. Ne ja juurilla kasvavat mahoniat on peitelty kuusenhavuilla.


Tänä syksynä jätin osan perennan varsista leikkamatta takapihan puolella. Syysleimujen varret kuivahtivat jäykiksi törröttäjiksi. Etualalla on kuusenhavuilla peiteltyjä jaloangervoja. Ne leikkaan yleensa silppuamalla varret kasvien peitoksi. Puutarha tuntuu selkeältä ja avaralta kun suuri osa kasvirunsaudesta on poissa. 


Useana talvena olen jättänyt ruukkuun istutetut iisopit paikoilleen. Ne voi jouluksi koristella kevyillä valoketjuilla. Iisopit kestävät vihreänä yli talven. Kun ne keväällä heräävät uudelleen kevätviherrykseen, leikataan kuivuneet versot pois. Muotoilen niitä pari kertaa kesässä leikkaamalla vaikkapa pallomaiseen muotoon.


Ulkona puutarhassa alkaa talviuni, mutta sisällä pinnistelevät pelargonit vielä täydessä vehreydessään. Yläkerran työpöydän kulmalla valohoidossa ne voivat vielä hyvin. Kaikki sisään kokoamani pelakuut ovat vielä kunnossa ja ainakin viime kesänä pistokkaasta kasvattamani yksilöt yritän pitää hengissä yli talven.


Tänään talviuni onkin keskeytynyt, vihreyttä työntyy esiin melkein kaikkialla. Patjarikko pullistelee nauttien vesisateesta. Vihreäksi jääneet perennavarsistot, harjaneilikat ja mirrinmintut ja kevätvuohenjuuret oikovat lehtiruusukkeensa ja varsistonsa virkeinä. Yrttipenkissä salviakin vielä innostuu vihertämään ja pienet sormustinkukan taimet valmistautuvat ensi vuoden kasvuun ja kukintaan. Havukasvit ja alppiruusu nauttivat lämpöasteista ja sateesta.







Leikkaamatta jääneet syysleimujen varret ovat muuttuneet ikävän mustiksi ja roikkuviksi  - varmaan leikkaan ne kuitenkin pois. Pudonneiden lehtien lomasta nouseva vihreys on kaunista katsottavaa, kunhan kasvit vain sietävät tämän tempoilevan olotilamuutoksen. Kohta on marraskuun puoliväli. Milloin puutarha pääsee taas talviuneen!







tiistai 22. lokakuuta 2019

Lokakuun värit


Pelargoni 'Candy Rosa

Lokakuu on edennyt puoleen väliin oudon vaihtelevissa lämpötiloissa. Muutamana yönä miinusasteita on ollut jopa neljä tai vähemmän ja päivisin taivas vetäytyy pilveen. Sadetta, sumusadetta tai reipasta ropinaa tulee tuon tuostakin. Sitten päivälämpötila läheneekin kymmentä ja taas yöllä miinukselle. Yöllä kuu kumottaa taivaalla ja aamulla taas pilvet riippuvat alhaalla.

Pelargonit värjöttelevät vielä lasiverannalla. Ikkunasta näkyy taustalla norjanangervojen kellanvihreä väri, mutta puutarhasta löytyy outoja värejä. Lieneekö erikoisella lämpö- ja kosteusvaihtelulla vaikutusta?

Punakanukka 'Cornus'

Punakanukka saa aikaan usein monenlaista kirjavaa syysväriä, mutta nyt se on valinnut himmeän punaisen kokovärityksen. Myös mongolianvaahtera on tänä syksynä synkän punavihreä, vaikka se tavallisesti hehkuu kirkkaan kellanpunaisessa väriloistossa. 

Mongolianvaahtera 'Acer ginnala'
Onnenpensas kasvatti viime keväänä kukinnan jälkeen rehevän lehvistön. Sen väri on myös tummanpunainen. Aikaisemmasta syysvärityksestä ei ole muistikuvaa, sillä pensas on ollut hyvin kitulias ja kasvoi ja kukki vasta tänä vuonna.

Onnenpensas 'Forsythia'
Pensasmustikat noudattavat tavanomaista raikasta punaväritystä. Kirkkaimmin punertuu 'Aino'.

Pensasmustikka 'Aino'

Vanhat pensasruusut kukkivat kesällä runsaasti ja nyt niissä on sen mukaan ruusunmarjoja enemmän kuin koskaan. Lehtien ja marjojen värit ja koot vaihtelevat.

Valamonruusu Rosa 'Splendens'

Suviruusu Rosa 'Poppius'

Juhannusruusu 'Rosa pimpinellifolia Plena'

Punalehtiruusu 'Rosa glauca'

Kun monet kasvit alkavat pudotella lehtiään, alppikärhöt ovat päässeet vasta täyteen rehevyyteen. Alppikärhöt joutuivat keväällä kärsimään, kun pienet myyrät kiipeilivät syöden niiden uusia verson kärkiä. Etenkin sinikukkainen vahingoittui niin, että se ei juuri kukkinut. Loppukesällä se vauhditti kasvua ja nyt syksyllä se on todella muhkea. Kukat jäivät vähiin tältä vuodelta. Nyt se levittää versojaan ikivihreän mahonian varsien lomaan.

Alppikärhö 'Clematis alpina'

Myös valkokukkainen alppikärhö kiipeää risuaidan yli peittäen sen kokonaan molemmin puolin. Sen lehtien vihreys vaalenee syksyn myötä kalpeammaksi ja lopulat viherrys häviää kokonaan.

Alppikärhö 'Clematis alpina plena'

Nämä vanhat kärhöt viihtyvät meillä ja ovat kasvaneet samoilla paikoillaan 20 vuotta. Parina viimeisenä vuotena ne ovat levinneet maasta nousevien uusien versojen avulla. Keväällä ne saattavat näyttää riutuneilta, mutta pian ne ovat jälleen reheviä. 

Japanin keltakärhö 'Clematis tangutica'

Samaa ei voi sanoa Japanin keltakärhöstä. Se istutettiin viime vuonna, mutta kasvu oli heiveröistä ilman kukintaa. Tänä kesänä, oikeastaan loppukesällä, se innostui kasvattamaan alppikärhömäisen tiheän versoston ja syyskuussa aloitti kukinnan. Kärhö kiipeää pergolan seinää pitkin ja kukat ovat mahdollisimman korkealla. Kukinta on käynnissä ja kasvi on rehevän vihreä - ei tietoakaan syksyn tulosta!

Pähkinäpesas 'Corylus avellana'

Toiset kasvit ovat jopa parhaimmillaan nyt syksyllä, sinnittelevät vihreinä kuten pähkinäpensas. Toiset lakastuvat hankkien kauniin syysvärityksen ja loput muuttuvat ikävän mustiksi ja rumiksi. Niin se syksy menee puutarhassa. Lokakuun värit ovat tällaisia.


Värikästä syksyä!